Lyhytmuistiset

Avaan tässä meille lyhytmuistisille oman ketjun, jonka mottona on "Sitä tikulla silmään, joka menneitä muistelee".
Ehdotan, että me hajamieliset ja lyhytmuistiset kommentoimme palstalle korkeintaan kahden päivän takaisia tapahtumia, mieluummin täysin tuoreita oman elämämme käänteitä, muinaisia muistamatta tai menneisiin aikoihin paneutumatta.
Niille muisteluksille avattakoon oma ketjunsa, jonne lyhytmuistisilla ei ole välttämätöntä pistäytyä.
Kuulin juuri erään neurologin mielipiteen, että iän mukana väistämättä tulee muistamattomuutta itsekullekin, joillakin se muuttuu suorastaan muistisairaudeksi, mutta jotkut onnekkaat jaksavat muistaa monia asioita kuin eilisen päivän, ihan elämänsä loppumetreille saakka.
Toivotaan, että itse olemme niitten onnekkaiden joukossa, niin että ilta edelleen on aamua viisaampi meidän kohdallamme.
Minun päiväni kohokohta tänään on hammaslääkäri. Aina se löytää paikattavaa. Miten niitä paikattavia kohtia mahtuukaan meikäläisellä yhä, mutta etsivähän löytää.

88

882

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ettäs kehtaatkin !

    • Anonyymi

      Juuri luin, että Alzheimerin taudin diagnoosi voidaan eristää nyt verikokeesta. Aiemmin selkäydinnesteestä.
      Viime viikolla reissun päällä ollessani luin uudenlaisesta lääkityskokeilusta. Diabeeteslääkitystä hyödynnetään (?) kokeessa.
      En muista enää mistä lehdestä luin, joten en voi tarkistaa.
      Äitini muisti tapahtumat, vuosiluvut ja jopa kälyjen, lankojen ja kaukaisempienkin sukulaisten syntymäpäivät.
      Kunnes eräänä päivänä hän ei enää muistanut joidenkin esineiden nimiä. Sairastui vähän päälle seitsenkymppisenä Alzheimerin tautiin ja menehtyi 75-vuotiaana.
      Liikunnalla, ravinnolla ja aivoja käyttämällä voi yrittää pitää tautia loitolla. Tuokin tauti voi kulkea geeneissä, tietysti :(

      Onhan huonomuistisuudessa hyvätkin puolensa. Vai onko siinä taitoa ohittaa epämieluisat asiat tai ainakin ne joihin ei voi vaikuttaa.

      brinkkala

    • Anonyymi

      Onko tuo oikeasti ehdotus vai iän teettämää muitten kontrolloimisen tarvetta ?
      Eikö "viisaus-kokoelmissasi" olisi ohjeistusta sille henkilölle, joka tarkoituksella
      tunkee pilaamaan palstan tietäen, että hänen vuosien ilkeilynsä ja manipulointinsa
      ei voi normaalissa ihmisessä olla herättämättä ärtymystä ?
      Miksi yrität muita rajoittaa, kun on kysymys yhden ainoan rekattu-ano-henkilön käyttäytymisen korjaamisesta ?

      • Ymmärsitköhän oikein? Ehdotan, että tässä ketjussa ei vanhoja muisteltaisi. Eihän tarkoitukseni ole kieltää vanhojen muistelu, esitän vain, ettei sitä tehtäisi tässä ketjussa. Miksi se sinua loukkaa? En tietenkään rajoita ketään. 80 palstalle mahtuu rajattomasti aloituksia ja ketjuja,

      • Anonyymi
        Makriina kirjoitti:

        Ymmärsitköhän oikein? Ehdotan, että tässä ketjussa ei vanhoja muisteltaisi. Eihän tarkoitukseni ole kieltää vanhojen muistelu, esitän vain, ettei sitä tehtäisi tässä ketjussa. Miksi se sinua loukkaa? En tietenkään rajoita ketään. 80 palstalle mahtuu rajattomasti aloituksia ja ketjuja,

        Vanhojen muistelua et haluaisi eli tarkoittaako se myös sitä, että esim. ei saisi kertoa ensimmäisestä koulupäivästään?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vanhojen muistelua et haluaisi eli tarkoittaako se myös sitä, että esim. ei saisi kertoa ensimmäisestä koulupäivästään?

        Jos se tapahtui kaksi päivää sitten, niin mikäs siinä. Kerro pois.

      • Anonyymi

        Sinä. Näytät ymmärtävän ihan väärin aloittajan tarkoitukset, heti epäluulo asioista mitkä ovat ajankohtaisia kaikille vanhemmille.
        Eihän se sinua haittaa jos joku ehdottaa jotain,tässäkin aloituksessa ihan asiallisesti ehdotettu.
        Joten kukaan ei pakota sinua olemaan osallisena ketjussa mihin et itse tunne kuuluvaksi
        Eikä aloittaja mitenkään halua rajoitella vaankertoi ihan luonnollisesta ilmiöstä ikään kuuluvana osana elämää . Siis minun mielestäni ihan hyvä ehdotus niille jotka tuntevat samoin

    • Anonyymi

      Ne ajat on jo menneet, että tänään olisimme viisaampia kuin eilen.

      • Anonyymi

        Saahan sitä luulla. Se piristää.

    • Anonyymi

      Pitikö ihan uusi aloitus rustata , jotta saisit lakaistua maton alle roskia ja mätäpaiseita!!!!

      • Kyllä minusta jokainen voi nuo hoitaa itse omalta kohdaltaan. S24:n tehtävää ei pidä ymmärtää väärin.
        Toisaalta, miksi sinun on pitänyt odottaa jonkun muun avausta? Jokaisella on mahdollisuus avata keskustelu.

    • Anonyymi

      Eilen hain Apteekista vatsansojalääkettä. Kerroin, että olin unohtanut hakea ja lääkärin kanssa keskustelin ääkkeen tärkeydestä.

      Profisori sanoi, että olethan toki käyttänyt lääkettä maalis-huhtikuussa. Aloin nauramaan, no, taisin olla silloin muistamattomassa olotilassa.

      On paljon asioita, joita en muista kevään tapahtumista, eikä lie tärkeää kaikkea edes muistaakaan.

      Pääasia, että muisti kuitenkin terävöityy ja sumu tapahtumien ympäriltä hälvenee.

      Eilen koin hyvän päivän sillä kuntoni on koko ajan kohenemassa. Tänään ehkä otamme neljännet rokotukset ja P: lle pitää tilata lääkärintarkastus.

      Minä sovin hyvin lyhytmuististen ryhmään.

      Korppis

    • Hieno aloitus!
      Aurinko paistelee pilvien lomasta ja pohjoistuuli puhaltelee tanssittaen porttivahtikoivujeni lehtiä. kasvihuone jo lähes rämähtänyt, vain joku yksinäinen tomaatti vielä punastelee kuihtuvissa rangoissa. Kaksi pientä saviruukkua, joihin keväällä laitoin pari mispelin siementä kaupasta ostetuista hedelmistä, ihan kokeilumielessä; nyt molemmissa on pari terhakkaa mispelian alkua. Tarvinnee tuoda ne sisätiloihin kohta. Olen aloittanut tänä aamuna huonekasvien lomaltapalauttamisen. Ne ovat saaneet olla koko kesän ulkona hoitopöydällä omenapuun katveessa, talon pohjoisseinällä, puutarhaletkukastelussa ja yhdenorkideoista toinjo sisään, kunse on alkanut kukkimaan.
      Huushollin lomassa selailen sähköpostiani, jota tulee nyt jatkuvalla syötöllä, kun Italianmatka lähestyy. Kaikenlaisia turistinähtävyyksiä tarjotaan, hotelleilta tulee viestiä tarvitsenko erityispalveluja (lisämaksua vastaan ), Finnair tiedustelee mitä ruokaa haluan tilata (lisämaksua vastaan) kahden tunnin lennolle. Ilmaiseksi tarjotaan mustikkamehua ja vettä. :)

      • Anonyymi

        Aloitus sopiikin hyvin sellaisille, joilla "huono muisti" vaivaa, kertomukset muuttuu aina tilanteen mukaan.

    • Anonyymi

      Tai on muuten huono pää, keksii ammattinimikkeitä kuten "profisori".

      • Anonyymi

        Sinulla on huono muisti, sovit hyvin tähän ketjuun. Et muista, että minulla on konsonanttilukihäiriö. Sama vika kuin naapurimaan tulevalla kuningatterella🤭

        Korppis

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla on huono muisti, sovit hyvin tähän ketjuun. Et muista, että minulla on konsonanttilukihäiriö. Sama vika kuin naapurimaan tulevalla kuningatterella🤭

        Korppis

        Miksi kaikki sinun laajasti lavertelemat sairautesi, vaivasi ja häiriösi pitäisi muistaa ja miksi ne olisivat hienompia sinulla kuin kenellä tahansa?
        Monilla kuninkaallisilla on ollut kuppa, kihti ja skitsorenia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi kaikki sinun laajasti lavertelemat sairautesi, vaivasi ja häiriösi pitäisi muistaa ja miksi ne olisivat hienompia sinulla kuin kenellä tahansa?
        Monilla kuninkaallisilla on ollut kuppa, kihti ja skitsorenia.

        Muistit kuitenkin, että sairauteni ovat hienompia kuin muilla🤣

        korppis

      • Anonyymi

        Ikävä tauti, kun heikon yleissivistyksen vuoksi ei osaa alkeellisia vähänkään
        vierasperäisen kuuloisia sanoja kirjoittaa oikein. Onneksi suomenkielisessä tekstissä
        konsonantit eivät haittaa pahemmin. Suomenkieli on ulkoa opittavissa
        taivutusmuotoineen, jos vain muisti pelaa.

      • Anonyymi

        Kyllä se totta on. Normaali-ihmisiä palvelee apteekissa farmaseutti, ja joskus jopa proviisori, eturivi-ihmisiä haetaan palvelemaan professori.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ikävä tauti, kun heikon yleissivistyksen vuoksi ei osaa alkeellisia vähänkään
        vierasperäisen kuuloisia sanoja kirjoittaa oikein. Onneksi suomenkielisessä tekstissä
        konsonantit eivät haittaa pahemmin. Suomenkieli on ulkoa opittavissa
        taivutusmuotoineen, jos vain muisti pelaa.

        Kun suoritin aikuiskasvaustiedettä Jyväskylän yliopiston kirjoilla minun piti lukea oppikirjat useampaan kertaan. Loppuarvosanaksi sain ..
        ....hyvät tiedot

        Korppis

    • Anonyymi

      Entäs kieromuististen oma ketju ? He voisivat tehdä ikioman aloituksen,
      jossa pysyisivät. Se vasta antaisi rauhan Nojatuolille, mutta kuka sitä yksinään keskustelemaan itsensä kanssa ... kun ei ole toista samanlaista.

      • Anonyymi

        Kyllä se muutamalta onnistuu kehua itseään monessa persoonassa. On niin iso ego, että tuppaa jakautumaan moneksi.

    • Anonyymi

      Hyasinteilla on kaikki uniikkia.

    • Valitettavasti aloitus vetää myös puoleensa niitä, jotka luettuaan aloituksen viestin silmänräpäyksessä ovat jo unohtaneet sen. Lyhytmuistin maailmanennätys.

      • Anonyymi

        Valitettavasti aloitus vetää puoleensa itsensä eturivineetloiksi ylentäneitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti aloitus vetää puoleensa itsensä eturivineetloiksi ylentäneitä.

        Tule mukaan kuitenkin, jos olet lyhytmuistinen.

      • Anonyymi

        Suuntautuuko matkasi Roomaan ja kuinka pitkäksi aikaa ajattelit asettua
        Tunnen Rooman paremmin kuin Stadin
        (lausunto on italialaiselta)

      • Anonyymi

        Miten niin valitettavaa, makriinahan toivoi ettei muisteta mtään.
        Kukahan tuo hauras vanhus outo hattu päässään kuvassa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suuntautuuko matkasi Roomaan ja kuinka pitkäksi aikaa ajattelit asettua
        Tunnen Rooman paremmin kuin Stadin
        (lausunto on italialaiselta)

        Lennämme Bolgnaan ja sieltä junalla Firenzen kautta Livornoon. Pisassa varmaan myös käväistään. Kysymys on vain viikon matkasta Toscanaan. Tämä on ensimmäinen "ulkomaanmatkani neljään vuoteen ja Italiassa olen käynyt vain kerran aikaisemmin ja silloinkin vain Milano-Venetsia_Verona-Lagi di Garda akselilla. Mutta sattuu innostun Italiaan ja temme useampia matkoja ensi vuonna, haluaisin tutustua Napoliin ja Etelä-Italiaan myös. Rooma tulisi varmaan lähtökohdaksi sille matkalle, jos kuljemme junilla.

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Bologna on Mussolinin eli siis länsimaiden vallankumouksen kehto La Dotta, La Grassa, La Rossa iso yliopisto, yltäkylläinen, tulipunainen

        Roomaan kun menet
        on keskityttävä
        muuten ehkä kauhistuu pitää älyttömänä

        ja ohje on
        Roma, una vita non basta
        ei voi esim. käydä Roomassa ja nähdä Napolia voi kuolla järkytykseen

    • Anonyymi

      Mediaa ei voi hallita, sanovat julkut ja muut julkisuudessa tunnetut henkilöt,
      sama pätee julkisiin keskustelupalstoihin.
      Yhden henkilön on turha luulla pystyvänsä kontrolloimaan palstaa.

      • Anonyymi

        Pystyy yksi jyräämään kuin telaketjumörssäri vuodesta toiseen.

      • Niin kauan kun suositaan anonyymejä kirjoittajia, vaikeuksia tulee riittämään.

      • Anonyymi
        Makriina kirjoitti:

        Niin kauan kun suositaan anonyymejä kirjoittajia, vaikeuksia tulee riittämään.

        Ainakin 90% suomi24:ssä kirjoittaa anonyyminä.
        Anonyymi se keksitty rekattu nimimerkkikin on.

      • Anonyymi
        Makriina kirjoitti:

        Niin kauan kun suositaan anonyymejä kirjoittajia, vaikeuksia tulee riittämään.

        Kaksi rekattua saa täällä eniten pahaa aikaan.

      • Anonyymi
        Makriina kirjoitti:

        Niin kauan kun suositaan anonyymejä kirjoittajia, vaikeuksia tulee riittämään.

        Tein eilen itselleni rekatun nikin tänne, mutta enpäs ala käyttämään sitä. Haluan olla solidaarinen anoille, koska anona kirjoittaminen on täällä sallittua.

        Tulee mieleen 60-luku ja eräs firma, jossa TOIMISTOVÄKI ja sitten varastoväki.
        En kuulunut TOIMISTOVÄKEEN vaan kuuluin toimistoväkeen.

        Olipas hyvä, että luin tuon sinun kommentin.

      • Anonyymi
        Makriina kirjoitti:

        Niin kauan kun suositaan anonyymejä kirjoittajia, vaikeuksia tulee riittämään.

        Anonyymit on yksilöitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaksi rekattua saa täällä eniten pahaa aikaan.

        Ainoastaan he. Muut toimivat kuten normaali-ihmiset.

      • Anonyymi
        Makriina kirjoitti:

        Niin kauan kun suositaan anonyymejä kirjoittajia, vaikeuksia tulee riittämään.

        Voisiko pyytää hieman tarkkanäköisyyyttä ja suoraselkäisyyttä ?
        Ei täällä anonyymejä kirjoittajia suosita, päinvastoin.
        Täällä suositaan rekattua maalittajaa (joka myös anonyymina kirjoittaa).
        Teidän suosionne maalittajaa kohtaan takaa sen, että "vaikeuksia tulee
        riittämään".

    • Oikein jäin miettimään sanaa muisti.
      Lyhytaikaismuisti, pitkäaikaismuisti, valikoiva muisti.
      Sitten se voi olla piilossakin pitkän aikaa ja kas sieltä pullahtaa jotain pitkän ajan takaa.
      Itselläni toimii usein sellainen muisti, että kun miettii muistavansa jonkun asian varmasti lähtiessään jonnekin, sen muistaa vasta 5km ajettuaan.
      Sitten on sellainen muisti, että kun lähtee vaikka huoneesta toiseen hakemaan jotain, pieni häiriö, vaikka lentävä lintu ikkunan takana ja onkin palattava takaisin , että muistaa mitä lähti hakemaan.
      Ennenkuin unohdan niin 2 tuntia sitten sain miltei 10 min pitkän ilmaisen lentohäytöksen pihan yllä.
      Noilla Horneteilla tapaavat toisinan sellaista tehdä. (harjoittelevat kai)

      • Kävin poikein netistä bongaamassa, mitä muistista sanotaan. Mm. seuraavaa:

        "Muisti on kyky tallentaa ja palauttaa mieleen menneitä kokemuksia. Ihmisen muisti jaetaan sensoriseen muistiin, lyhytkestoiseen työmuistiin ja pitkäaikaiseen säilömuistiin. Muistin häiriöt tunnetaan yhteisnimellä amnesia".

        Samanlaisia muistiongelmia on varmaan monilla kuin kerrot. Esim. että pitää palata takaisin lähtöpisteeseen, että muistaa, mitä tavaraa olikaan lähtenyt hakemaan. Se on varmasti tuttua jokaiselle.
        Minä ole aina ollut huono muistamaan ihmisiä. Moni tervehtii tutusti, enkä muista ikinä tavanneeni. Olen miettinyt, mistä se johtuu, ja tullut siihen tulokseen, että en seuraa ihmisiä. En katso kadulla, tuleeko tuttuja vasaan, en muista, kuka myyjä minua eilen palveli, en muista, kuka naapuri oli samalla kertaa postilaatikolla. Olen oikeastaan aina viihtynyt omissa oloissani.
        Muistia kuulemma voi kouluttaa, mutta lienen jo siinä iässä, että ei oppi enää tarttuisi, jos yrittäisin.
        Maksut olen naputtanut E-laskuiksi jo vuosia sitten. Olisi aika herätys havaita, että olen pistänyt eläkkeeni sileäksi ja jättänyt maksut hoitamatta! Nyt se ei ole mahdollista.

      • Anonyymi

        Luutnantit lentävät taivaalla.
        Satakunnan lennosto Pirkkalassa järjestää kolme kertausharjoitusta seuraavan kahden viikon aikana.

      • Makriina kirjoitti:

        Kävin poikein netistä bongaamassa, mitä muistista sanotaan. Mm. seuraavaa:

        "Muisti on kyky tallentaa ja palauttaa mieleen menneitä kokemuksia. Ihmisen muisti jaetaan sensoriseen muistiin, lyhytkestoiseen työmuistiin ja pitkäaikaiseen säilömuistiin. Muistin häiriöt tunnetaan yhteisnimellä amnesia".

        Samanlaisia muistiongelmia on varmaan monilla kuin kerrot. Esim. että pitää palata takaisin lähtöpisteeseen, että muistaa, mitä tavaraa olikaan lähtenyt hakemaan. Se on varmasti tuttua jokaiselle.
        Minä ole aina ollut huono muistamaan ihmisiä. Moni tervehtii tutusti, enkä muista ikinä tavanneeni. Olen miettinyt, mistä se johtuu, ja tullut siihen tulokseen, että en seuraa ihmisiä. En katso kadulla, tuleeko tuttuja vasaan, en muista, kuka myyjä minua eilen palveli, en muista, kuka naapuri oli samalla kertaa postilaatikolla. Olen oikeastaan aina viihtynyt omissa oloissani.
        Muistia kuulemma voi kouluttaa, mutta lienen jo siinä iässä, että ei oppi enää tarttuisi, jos yrittäisin.
        Maksut olen naputtanut E-laskuiksi jo vuosia sitten. Olisi aika herätys havaita, että olen pistänyt eläkkeeni sileäksi ja jättänyt maksut hoitamatta! Nyt se ei ole mahdollista.

        Aivothan eivät nuku, ne tekee ´´siivoustyötä´´ seulovat tärkeät asiat sinne pitkäaikaismuistiin.
        Se on yksi syy, miksi hyvä yöuni on tärkeää.
        Äitini pruukasi sanoa, että kun kunnolla nukkuu, se on, kuin rahaa pankkiin panisi.

      • Anonyymi
        Eliaana kirjoitti:

        Niin sanottiin nuorille ja se tarkoitti, että kun nukkuu ei ole hassaamassa rahojaan.
        Sehän on kuin rahaa pankkiin panisi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin sanottiin nuorille ja se tarkoitti, että kun nukkuu ei ole hassaamassa rahojaan.
        Sehän on kuin rahaa pankkiin panisi.

        Meillä se tarkoitti kyllä muuta.
        Ei lapsilla mitään rahaa ollut, ennenkuin itse rupesi tienaamaan.
        Kulut maksettiin kotoa niiden mukaan.

      • Anonyymi
        Eliaana kirjoitti:

        Meillä se tarkoitti kyllä muuta.
        Ei lapsilla mitään rahaa ollut, ennenkuin itse rupesi tienaamaan.
        Kulut maksettiin kotoa niiden mukaan.

        Ei olut puhe lapsista, vaan nuorista ihmisistä. Ihminen on nuori aika kauan.
        30 vuotiaskin on nuori. Kun nuorena nukkuu se on kuin panisi rahaa pankkiin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei olut puhe lapsista, vaan nuorista ihmisistä. Ihminen on nuori aika kauan.
        30 vuotiaskin on nuori. Kun nuorena nukkuu se on kuin panisi rahaa pankkiin.

        Minäpä nukuin tänä aamuna puoli kymmeneen. Nyt on mahtava olo.
        Huomenta vaan, pitää toivottaa kaikille, ennen kuin unohdan.

        En tiedä tämän aamun uutisistakaan mitään. Olen huolissani seurannut Ukrainan aloittamaa suurhyökkäystä. Tuntuu kauhealta miettiä, mikä määrä ihmishenkiä tälläkin hetkellä ollaan menettämässä.
        Venäjällä on varaa heittää tulee yhä uusia taistelijoita, lisää saadaan laajasta maasta, aroilta ja Uralilta. Ukrainalle jokainen taistelija on kallis.

        Olet siis muuttamassa päivärytminkin idolisi mukaiseksi. Toivottelet huomenta lounas aikaan.

      • Anonyymi
        Makriina kirjoitti:

        Minäpä nukuin tänä aamuna puoli kymmeneen. Nyt on mahtava olo.
        Huomenta vaan, pitää toivottaa kaikille, ennen kuin unohdan.

        En tiedä tämän aamun uutisistakaan mitään. Olen huolissani seurannut Ukrainan aloittamaa suurhyökkäystä. Tuntuu kauhealta miettiä, mikä määrä ihmishenkiä tälläkin hetkellä ollaan menettämässä.
        Venäjällä on varaa heittää tulee yhä uusia taistelijoita, lisää saadaan laajasta maasta, aroilta ja Uralilta. Ukrainalle jokainen taistelija on kallis.

        Aijaa. Jäikö huomaamatta

        Hrushtshevin muistelmissa todetaan että Nliitto menetti kuolleina haavoittuneina 10 000 ukkoa päivässä 105 - päiväisen talvisodan joka ainoana päivänä joulu mukaanlukien

        Odotetaan tätä kun Putin alkaa syöttää ukkoa ilman aseita

        P on jo ostanut rikkinäisiä droneja Iranista kun ei pysty rakentamaan

        H:n lapsenlapsi eli siis suku elää tietenkin Usassa

        P ei vielä ole kokenut kun muutkin nuoret lähtevät sinne karsea aivovuoto

        Luin netistä, että H:n pojantytär Juliana on kuollut 2017 70vuotiaana auto-onnettomuudessa. Missä H:n tyttären perhe on?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei olut puhe lapsista, vaan nuorista ihmisistä. Ihminen on nuori aika kauan.
        30 vuotiaskin on nuori. Kun nuorena nukkuu se on kuin panisi rahaa pankkiin.

        Nimenomaan vertaus, ´´kuin rahaa panisi pankkiin´´ varsinaisesti rahasta itsestään ei ollut kysymys ainakaan meidän maailmassa.
        Kysymys oli siitä, että riittävästi nukkuva ihminen on virkeä, kykenee toimimaan ja oppimaan tulevaisuutensa eteen.

      • Eliaana kirjoitti:

        Minä olen käsittänyt tuon niin, että erityisesti unen aikana lapsen ja nuoren aivot kehittyvät . Tietysti virkeänä oppii paremmin, on vähemmän tapaturma-altis ja sosiaalinenkin puoli onnistuu paremmin. Kaikki tämähän on panostusta tulevaisuuteen pankkitalletusten tapaan. Lapsuuskodissani vanhemmat patistelivat meitä ajoissa yöpuulle : nyt nukkumaan että jaksatte nousta kouluun ja kasvatte.

        Aloituksessa mainittu "tikulla silmään" on minua oudoksuttanut, miksi muistelu olisi noin rangaistavaa. Onkohan se alunperin Raamatusta, jostain tietystä tilanteesta, jossa tuskin on kyse tavanomaisesta muistelusta. Sanonta "joutua silmätikuksi" saattaa olla kytköksissä tuohon. Raamatun vertaus on myös roskan näkeminen toisen silmässä, vaikka ei näe malkaa (hirttä) omassaan - tämän vertauksen sanoma on kyllä ihan looginen.

        Menneisyydessä piehtarointi ei ole hyväksi, jos se haittaa tämänhetkistä elämää, ei anna mitään näköaloja uuteen. En tarkoita tällä palstatilanteita, vaan yleisenä elämänkulkuna. Muistot kantavat meitä, niitä ei voi kukaan riistää. Niin kauan kuin ihmistä muistetaan, hän tavallaan jatkaa elämäänsä. Ehkä tuossa aloituksen karussa sannonassa voi nähdä viittauksen myös siihen, että pitäisi elää ennenkaikkea tätä päivää, ei vain menneitä murehtiessa ja tulevaa odottaen, kenties peläten. Toisaalta mieluisien tapahtuminen odottaminen ja valmistelu on mukavaa, ja kiva niitä on muistellakin , katsella valokuvia. Tasapainon löytäminen tässäkin asiassa on hyväksi.

        Sanonnoista tuli mieleen "miesmuistiin", laulussa "miespolvet vaipuvat unholaan", vaikka sukupolviin kuulumme me naisetkin. Sukupuolisyrjintää on myös sanoa lyhyttä muistia kananmuistiksi. :))) Pitkää muistia sanotaan norsun muistiksi, ja naarasnorsukin saa siitä kunnian.

      • Anonyymi

      • Ramoona kirjoitti:

        Mielenkiintoista tuo erilaisten sanontojen tulkinta.
        Tuosta ´´tikulla silmään´´-sanonnasta, minulle tulee mielikuva, että se tarkoittaisi, ettei pahoja asioita kannettaisi mukana, vaan osattaisiin antaa anteeksi ja luovuttaa ne menneisyydelle.
        En ole myöskään tuon menneisyyden piehtaroinnin kannattaja.
        Menneisyys pitää tuntea, mutta sitähän me emme voi muuttaa.
        Tulevaisuudesta pitää huolehtia, muttei turhaa huolta kantaa.
        Siihenkin liittyy sanonta. ´´Miksi kantaa huolta asioista, joita ei kenties koskaan tapahdu.´´
        On ihan hyvä elää tätä päivää, mitä muuta voisimmekaan.
        Tuo miesmuisti ja kananmuisti (jossain dokumentissa oli, että kana muistaa noin puoli vuotta) lienee syntyneet tämän miesten ´´ylivallan´´ maailmassa.
        Me nykyajan naisethan liputamme tasa-arvolle, vai mitä.
        Positiivinen muistelu voi olla myös hyvää terapiaa.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Makriina kirjoitti:

        Luin netistä, että H:n pojantytär Juliana on kuollut 2017 70vuotiaana auto-onnettomuudessa. Missä H:n tyttären perhe on?

        NEasuvat USAssa ja niitä on harva se päivä haasteltu siellä sun täällä

        https://www.youtube.com/watch?v=yp_Lghlm7xo

    • Anonyymi

      Aha. Jokainen voi tulkita miten haluaa.

    • Anonyymi

      Joo siis tehän että tiedä mitään Hn perhe/sukulaiset asuu New Yorkissa
      H = Hrushtshev
      H = Hitler

      vähän muutelleet nimiään jne

    • Anonyymi

      Gorba kielsi viinan myynnin. Breznev oli alkoholin ja lääkkeiden sekakäyttäjä,
      mikä johti myös hänen kuolemaansa. Breznevin mielijuoma oli puolalainen vodka
      Wyborova. Jos puolalaiset olisivat sen tienneet, he olisivat varmaan toimittaneet
      laatikoittain kyseistä juomaa Brezneville. Eikä suinkaan rakkaudesta
      Neuvostoliittoon ja Brezneviin....

      • Anonyymi

        Gorba rajoitti viinanmyyntiä.
        Kaksi miestä seisoo erittäin pitkässä viinajonossa.
        Jonottavat. Jonottavat.
        Toisen pinna pettää.
        -Lähden tappamaan Gorbatšovin !
        Poistuu.
        Palaa jonkun ajan kuluttua.
        -No. kuinka kävi ?
        -Siellä oli vielä pitempi jono kuin täällä !

    • Anonyymi

      Mikä on jono ?
      -Se on sosialistinen tapa lähestyä kauppaa.

      Mikä on monikkomuoto sanasta ihminen ?
      -Jono.

      • Tänään muistin tarkistaa tulevat lämpö- ja sähkölaskut. Ennusteen mukaan sähkö nousee 50% kWh ja kaukolämmöstä Helen tiedotti tänään nostavansa 30%. Minulla on muutamia ikivanhoja lamppuja, joissa käytän osramin lappuja. Kummastelen, nostavatko nämä vanhat hehkulamput sähkön hintaa kuinkakin paljon verrattuna uusiin?
        Sää viilenee, joten nyt on aloitettava karaistuminen. Huonelämpöä on pakko alentaa. Sähkösaunan lämmittämisen lopetinkin jo keväällä. Nyt pitää vain sitten opetella suihkun säästökäyttö.

      • Anonyymi
        Makriina kirjoitti:

        Tänään muistin tarkistaa tulevat lämpö- ja sähkölaskut. Ennusteen mukaan sähkö nousee 50% kWh ja kaukolämmöstä Helen tiedotti tänään nostavansa 30%. Minulla on muutamia ikivanhoja lamppuja, joissa käytän osramin lappuja. Kummastelen, nostavatko nämä vanhat hehkulamput sähkön hintaa kuinkakin paljon verrattuna uusiin?
        Sää viilenee, joten nyt on aloitettava karaistuminen. Huonelämpöä on pakko alentaa. Sähkösaunan lämmittämisen lopetinkin jo keväällä. Nyt pitää vain sitten opetella suihkun säästökäyttö.

        No niin

        60 W hehkulamppu kuluttaa vuodessa 526 kilowattituntia jos poltat sistä 24/7 koko vuoden aamusta iltaan

        vanhaan aikaan sähkö maksoi 12 senttiä kWh siirtoineen veroineen perusmaksuineen
        (tavikselle jka käytti noin 2000 kWh vuosi)

        eli vanhaan aikaan 60 w lamppu koko vuoden poltettuna maksoi vajaa 60 euroa

        Oletetaan että sähkö siirtoineen kaikkineen maksaisi 36 senttiä kWh jossain vaiheessa talvella

        60 W lamppua poltettaessa koko vuoden kulu on 180 euroa
        jos poltat lamppua tunnin päivässä tämä jaetaan luvulla 24 eli maksaa 7,5 euroa vuosi kun se ennen maksoi 2,5 euroa vuosi

        vanhoja lamppuja voi käyttää kylpyhuoneessa vaatehuoneessa eteisessä ....

        maksoi vajaa 60 euroa p.o NOIN 60 euroa

        On vain sitten siirryttävä niihin uutuustuotteisiin. Ne vaan syttyvät niin hitaasti, että kylpyhuoneessakin joutuu haparoimaan perille, ennen kuin lamppu alkaa valaista.
        Olen myös miettinyt, miten paljon energiaa menee hukkaan, jos tietokone jää päälle koko päiväksi tai jopa yöksi. Muistan, että työelämässä jopa kehotettiin jättämään kone auki, koska sen lämpiäminen vei virtaa. Mutta kai tämän päivän läppärit ovat erilaiset kuin viime vuosituhannen rohmut.

        Ei lamput enää syty hitaasti. Putkilamput kylppärissä ja keittiössä syttyy 1-3 sekunnissa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei lamput enää syty hitaasti. Putkilamput kylppärissä ja keittiössä syttyy 1-3 sekunnissa.

        Olenpa lyhytmuistinen, kun en enää muistanut tätä ketjua ja se karkasi takasivulle. Varmaan muistihäiriö iski.
        Kuulemma jokaiselle tulee muistikatkoksia iän myötä, ja minulla se esiintyy sanojen katoamisena. Aivan normaalit sanat häviävät kesken lauseen, niin että kakistelen ihmeissäni puheeni loppuun, ja kuulija kummastelee, mitä ihmettä olen halunnut sanoa.
        Onneksi voin jo vedota korkeaan ikääni ja muuttaa muistamattomuuteni huumoriksi. Se on mielestäni huomaavaista myös muille, koska heidän ei tarvitse tuntea myötätuntoa ja sääliä muistamatonta vanhusta kohtaan, vaan voivat nauraa mukana.

    • Minulle ei ole pariin päivään tapahtunut mitään, vai enkö muista?
      Nimet tahtoo unohtua, ei muistini ole ennenkään ollut kovin hyvä, kaveri sanoo että muistini on valikoiva :)

    • Muistan, mitä muistan ja kun en muista, niin haitanneko se mitään/ketään?

      Päin vastoin, voin lukea useita kirjoja aina uudestaan ja siinä ohessa muistan, että olenhan minä tämän lukenut aivan äskettäin, mutta kun en muista sitä loppua, niin uudesta menee.

      Nyt ajattelin käydä sähköä säästämään ja kerroinkin lapselleni, että otin kännykkälaturin irti ja sekös huvitti, mutta sitten irrotin myös telkkarin johdot ja sekös tulikin "kalliksi" minulle.

      Kanavia ei löytynyt, ei millään haulla, jonka sentään muistin. Onneksi katson niin harvoin telkkaria, joten tietsikalta löytyy tuo YLEN areena, jota olen joskus katsellut.

      Tosin kauhulla ajattelen sitä öljylaskua, joka tulee Espoon kiinteistölle, mutta se on sen ajan murhe ja ehkä siihenkin löytyy "pätikkää" riittävästi, koska ei sitä voi kylmileenkään jättää.

      • Jos ei Espoossa nyt asu kukaan, niin riittäähän muutaman asteen lämpö, etteivät putket jäädy ja halkea. Se olisi aika hirveä tilanne. Kylmillä säillä åpitää jättää hana hiljakseen vuotamaan, koska juokseva vesi ei jäädy.
        Muistamisesta tuli mieleeni, että yleensä minulla on tapana sanoa, että en unohda koskaan mitään, Nytkään ei tule mieleeni yhtäkään asiaa, jonka olisin unohtanut.
        Selvä todiste hyvästä muistista.
        Tälläkin olen pärjännyt.

      • Anonyymi

        Laita se talosi vuokralle, saat ainakin 1000-1500 kuussa.

      • Anonyymi
        Makriina kirjoitti:

        Jos ei Espoossa nyt asu kukaan, niin riittäähän muutaman asteen lämpö, etteivät putket jäädy ja halkea. Se olisi aika hirveä tilanne. Kylmillä säillä åpitää jättää hana hiljakseen vuotamaan, koska juokseva vesi ei jäädy.
        Muistamisesta tuli mieleeni, että yleensä minulla on tapana sanoa, että en unohda koskaan mitään, Nytkään ei tule mieleeni yhtäkään asiaa, jonka olisin unohtanut.
        Selvä todiste hyvästä muistista.
        Tälläkin olen pärjännyt.

        Tutullani on diagnoosi muistisairaudesta. Hän muistaa mielestään kaiken, koska
        ei muista mitä on unohtanut. Joskus hän toteaa, että muistaa kaiken mitä hänen
        tarvitseekin muistaa, vaikkei todellakaan muista tai muistaa väärin.
        Itselläni on myös muisti heikentynyt ja yritän sopeutua siihen, etten alkaisi
        inttämään vastaan, kun nuoremmat muistavat asiat toisin eli oikein.
        Olen huomannut, että muistisairaus voi aiheuttaa riitojakin,
        kun osapuolilla on eri käsitys asioista ja muistisairas väittää kivenkovaan olevansa
        oikeassa. Eipä silti, muistisairaskin voi muistaa oikein ainakin alkuvaiheessa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Laita se talosi vuokralle, saat ainakin 1000-1500 kuussa.

        "Laita se talosi vuokralle, saat ainakin 1000-1500 kuussa."

        Miksi laittaisin, koska lapseni käy siellä säännöllisesti ja naapurit katsovat hieman, että sinne eri rosvot eksy.

        Ajatteleppa itse, mitä vuokralaiset saisivat asuessaan aikaan, joista on aika karmeita kokemuksia uutistenkin mukaan.

        Minä en rahaa tarvitse, vaikka tuolla jo kirjoittelin hulppeista öljylaskuista tulevaiseedassa, mutta onhan siellä puulämmitys myös mahdollinen, joten "pökköä pesään" ja puita riittää.

        Hätä tilassa, kun lämmitys loppu minultakin, niin menen sinne ja lämmitän saunan ja takan, jossa paistelen makkarat ja vaikka mitä ruokaa, mikäli ei ruokakin lopu?

      • Anonyymi
        Kristiina23 kirjoitti:

        Ei taida olla kuin yksi kokonainen päivä takana, jolloin koko 80 palsta meni uusiksi.
        Asioita on selvitetty niiden kesken joiden muisti pelaa.
        Montako 80 ikäistä vielä on mukana?
        Keskustelurauhaa toivovat etsivät uutta palstaa.
        Mkr.

        "Asioita on selvitetty niiden kesken joiden muisti pelaa". ..... ja niidenkin kesken,
        joiden muisti ei pelaa.

    • Palstaa on kohdannut suruaika.

      Kymmenen päivää kuten Englannissa kuningattaren sureminen. Vakavaa pohdiskelua, vanhojen ketjujen ylös nostamista.

      No, mitä tehtäis....

      Pitkään kesti, että sain kuvan läpi profiiliin. Sattui sopivasti, juuri tänään kun on mummin kullan kaksivuotispäivä.

      • Anonyymi

        Onneksi olkoon mummillekkin! Onko tyttö vai poika? Varmaan osaa jo puhua ja hänestä on seuraa isovanhemmillekkin. Sen ikäinen taapero on niin suloinen, ensimmäinen uhmaikä kyllä vähän koettelee.

        Puhuva koira🤣

    • Anonyymi

      Makriina sanoi anojen keksineen haukkumasana olmin, mutta se on kk:n tekosia. Ja vielä kiltimmästä päästä hänen käyttämiään haukkumasanoja, Täss mustaa valkoisella

      korppis
      21.10.2021 17:35

      Anonyymi kirjoitti:

      Joku lapsellinen nimitteli täällä kirjoittajia hyenaksi ja on niitä paljon muitakin nähnyt.

      Niin minulla olisi pitkä rivi nimetyksi tulemisestani. Lapsellistako? Ei vaan ilkeyttä, parilla piuhat löysällä korvien välissä.

      Olmi joksi olen nimittänyt joitakin on kilteimmästä päästä. Helmiä sijoille koen hyvin osuneeksi heitoksi hänelle, joka änkää ketjuihin ymmärtämättä aloitusta, alkaen panettelemaan henkilöitä.

      • No, näin on, kyllä se on minun antama nimi 🤗

      • Anonyymi

        Minä en ole sanonut anojen keksineen tätä olmisanaa. Hehän päin vastoin ovat jatkuvasti loukkaantuneita, kun heitä tuollaisella haukkumasanalla nimitetään!
        Mutta kuten jo tuolla toisessa ketjussa sanoin, niin anojen lukutaitoa voi ihmetellä.

        Entäs rekattujen kirjoitustaitoa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en ole sanonut anojen keksineen tätä olmisanaa. Hehän päin vastoin ovat jatkuvasti loukkaantuneita, kun heitä tuollaisella haukkumasanalla nimitetään!
        Mutta kuten jo tuolla toisessa ketjussa sanoin, niin anojen lukutaitoa voi ihmetellä.
        Mkr.

        Nimitetään? Kukaan muu ei nimitä kuin kk.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en ole sanonut anojen keksineen tätä olmisanaa. Hehän päin vastoin ovat jatkuvasti loukkaantuneita, kun heitä tuollaisella haukkumasanalla nimitetään!
        Mutta kuten jo tuolla toisessa ketjussa sanoin, niin anojen lukutaitoa voi ihmetellä.
        Mkr.

        Lukutaito on ihmeellinen asia, jota tietysti voi arvostella. Alla esimerkki oudosta lukutaidosta, joka ei mene minun ymmärrykseeni, mutta minähän olenkin nykyisin ANO.

        "Oletko sinä sitten sitä mieltä, että, jos esim. nuori ei anna sinulle bussissa istumapaikkaa
        niin hänet on huonon käytöksen takia tuomittava rikoksesta?"

        ja kysymykseen vastattiin:

        "Olet siis sitä .mieltä, että rikoslakia on kiristettävä, koska huono käytös on yleistynyt?
        Lapsen on yhtä vaikea seistä bussissa kuin vanhan ihmisenkin. Paikan voisi tarjota nuori ja terve aikuinen, mutta käytöstavat eivät ylety sellaiseen. Sinäkään et tullut sitä ajatelleeksi.
        Mkr."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en ole sanonut anojen keksineen tätä olmisanaa. Hehän päin vastoin ovat jatkuvasti loukkaantuneita, kun heitä tuollaisella haukkumasanalla nimitetään!
        Mutta kuten jo tuolla toisessa ketjussa sanoin, niin anojen lukutaitoa voi ihmetellä.
        Mkr.

        Anot osaa oikein hyvin lukea sinun nimittelyjäsi ja kk:n
        Tiedätkö, että nimittely on henkistä väkivaltaa.
        Se voi yllättää ?
        Nimittely, vähättely ja myös kiusaaminen ja muu henkinen väkivalta voidaan katsoa pahoinpitelyksi, joka kielletään rikoslaissa.
        Henkinen väkivalta on siis rikoslain alaista.

    • Anonyymi

      Kaikenlaisia paheita on ihmisillä. Joillakin jopa muisti pelaa ja sitäkin on sitten pilkattava ja heidät on laitettava eri kastiin.

      Onkohan se syrjintää?

    • Anonyymi

      Mitä tarkottaa " lyhytmuistinen "

      itse tahalaan haluanki unohtaa tavallaan kaiken menneisyydestä,
      -- koska yksi minun kaikein suurimista elämänvaiheita päättyi kertaheitolla
      puolison sairastumiseen ja kuolemaan,

      sen jälkeen itsellä elämää ei ole ollukkaa,
      tai jos olen vielä elossa se on tyhjyyttä , ihmettelyä olenko olemssakaan itsekkää,,, en ole olemassa,
      olen ropotti, joka kipuilee, koittaa selvitä päivästä kerrallaan,

      turhaa, tyhjää, on loppu elämä,,

      tai
      jos siitä on jälkeläisilleni hyötyä
      rukoilen jatkuvasti luojaa auttamaan,
      ohjaamaan, suojelemaan k a i k i a jälkeläisiäni puolisoineen
      ja heidän jälkikasvuineen,

      uskon vahvasti luoja Jumala , Jeesus ja Enkelit pitää heistä huolen nyky maailman hankaluuksista huolimatta, he selviävät kaikesta huolimatta,

      meneisyys saa olla, en halua muistella mennyttä elämää,
      kun puoliso kuoli, kuolin minäki,,,

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6539
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4223
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2627
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2030
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1558
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1397
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1101
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1056
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1031
    Aihe