Eduskuntavaalit

Kuka uskaltaa enään asettua ehdolle vihreänliiton ehdokasksi?
369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jep, tänne itä-suomeen kun tulette tekemään "vaali työtänne" NIIN KYLLÄ PASKA LENTÄÄ!!! SITÄ TULEE TUUTIN TÄYDELTÄ!!!

Äänestä

Eduskuntavaaleissa ei vihreiden kannata odottaa nyt vaalivoittoa, mistä on pitänyt huolen Sanna Marinin demareille tuoma yllättävän iso kannatus, vaikka demareista nyt ei olekaan tulossa enää suurinta puoluetta. Marinin isoa suosiota voidaan kuitenkin pitää vähän sellaisena kuplana, että se tuskin enää vaaleissa näkyy puolueen saamassa kannatuksessa, Vihreiden suosio kuitenkin voi pysyä vielä melko lähellä edellisten vaalien tasoa, mutta nykyisellä kannatuksella lienee turhaa kuitenkaan haaveilla lisäpaikoista. Nykyisistä edustajista Satu Hassi ja eräät muut ovat nyt jäämässä pois, mutta tilalle voi kuitenkin tulla mielenkiintoisiakin uusia nimiä. Etenkin Uudenmaan vaalipiiriin olisi hyvä saada taas joku vähän kovempi ehdokas, koska nykyisistä edustajista en ainakaan itse usko siihen, että Pirkka-Pekka Peteliuksen ura tämän kauden jälkeen tulisi jatkumaan, mutta ehkä hänkin saattaa nyt luopua paikastaan.

Sen sijaan Helsingissä vihreillä on Haaviston ja Ohisalon johdolla tiukin kilpailu paikoista, jolloin esim. Atte Harjanne saattaa vielä joutua hyvin tiukoille, koska viimeksi hän onnistui lopulta saamaan viimeisen paikan. Niukasti hävinnyt Fatim Diarra saattaa nyt päästä uutena läpi, mutta lisäksi Amanda Pasanen saattaa mennä läpi ainakin silloin, jos Alviina Alametsä ei olisi asettumassa ehdolle. Uudenmaan piirissä sisäinen kilpailu ja mahdollinen tappio voivat johtaa siihen, että nykyisistä edustajista Tiina Elo ja Noora Koponen ovat nyt vaarassa pudota eduskunnasta. Tältä osiin tulee mieleen se, kun viime aikoina on spekuloitu entisen puheenjohtajan Ville Niinistön palaavan takaisin, että hän voisi ehkä olla mahdollisesti nyt ehdokkaana mieluummin Uudenmaan vaalipiirissä. Sieltä hän voisi ehkä saada huomattavasti paremman ja vahvemman kannatuksen, koska tämän omasta piiristä Varsinais-Suomesta paikka on tällä hetkellä ihan hyvin täytettynä. Jos vihreät saavat edelleen sieltä vain yhden paikan, kun viimeksi toinen oli kuitenkin aivan hilkulla, niin tämän läpimenoa sieltä ei voisi nyt pitää edes hirveän varmana juttuna.

Nykyinen vihreä kansanedustaja Varsinais-Suomesta on kaarinalainen Sofia Virta, jonka voidaan sanoa hoitaneen työnsä ihan hyvin ja kelvollisesti sekä olevan myös erittäin hyvässä nousussa, koska tämän vuoden aluevaaleissakin hän oli puolueen selvä ykkösnimi ja pääsi melko lähelle Saarikon tai jopa Orpon äänimäärää. Aluevaaleissa taas Ville Niinistöä ei ollut sentään mukana siellä, mutta sen sijaan viime vuoden kuntavaaleissa tämän äänimäärä Turussa romahti oikein kunnolla, eikä hän edes yltänyt ihan oman puolueensa ykköseksi tämän seurauksena. Tämä voi olla Niinistölle hyvä osoitus tästä, että tulevissa eduskuntavaaleissa nykyinen edustaja Sofia Virta saattaa hyvinkin olla häntä vahvempi ja suositumpi, mutta ehkä sitten tämänkin avulla vihreät voivat saada vielä jopa toisen paikan sieltä, kun viimeksi se oli kuitenkin aivan lähellä. Kuulemma nyt useat ovat kyselleet Ville Niinistöä kuitenkin taas ehdolle, mutta se jos häntä ollaan "väkisin" työntämässä mukaan tälle listalle, niin ei välttämättä tunnu Sofia Virran lisäksi erityisen hyvältä eräitä muitakaan ehdokkaita kohtaan. Nykyistä edustajaa Virtaa ei todellakaan voi sanoa miksikään pyrkyriksi tai oman edun tavoittelijaksi, mikä juuri voikin tuoda hänelle sitten hyvän ja vahvan kannatuksen, mutta vihreiden ex-puheenjohtaja Niinistö tuskin edes viihtyisi kauaa pelkkänä riviedustajana voiden kuitenkin jatkaa europarlamentissa. Tämä voi sitten olla hyvin jännittävä kuvio näin tulevien vaalien osalta ensi keväänä.

Äänestä

Päänkatkojakultin noutojäsenet?

Mikä muu puolue olisi uhrannut mittavan määrän viranhaltijoiden työaikaa, rahaa ja CO2-päästöistä lentomatkustusta heidän noutamisekseen?

Kyllä siinä varmasti on motivaatiota äänestää ja olla ehdolla, kun selvästi heidän kaikki arvot kohtaavat.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kuka uskaltaa enään asettua ehdolle vihreänliiton ehdokasksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu