Korvattavaa noin 30 miljoonaa euroa.
Keskustataustaisen nuorisosäätiön toimissa tuli kavallusta, veropetosta ja syyte väärennöksestä.
Tällaista löytyy siis keskustapuolueen riveistä.
Pientä on Perussuomalaisten nakkikoppijono riitelyt pikkupäissään ja suunrepimiset tällaiseen oikeaan mega luokan rikollisuuteen verrattuna. Silri aina ennen vaaleja media lähtee nostattelemaan esille tilastoja näistä nakkikoppirähinöistä ja muusta mitättömästä rikkeestä, jolla koittaa luoda mielikuvaa Perussuomalaisista rikollisina.
Miettikääpä mittasuhteita?
Entäs se mittava kukkarekoilla levitetty miljoonien huumebisnes, josta on julkisuudessa syytetty myöskin erään kaupungin kepuvaltuutettua?
Kyllä se örveltäminen ja vakava rikollisuus löytyy ihan eri suunnalta kuin Perussuomalaisista.
Kermapiirit esittää olevansa muita parempia ihmisiä. Moni kakku päältää kaunis, mutta totuus on ihan muuta.
Suomesta pitää kitkeä pois kaikki korruptio ja hyvävelikytkökset . Toimittajat, tehkää työnne vallan vahtikoirina.
Suomessa tarvitaan kovasti riippumatonta tutkivaa journalismia.
Nyt jäi tämä nuorisosäätiössä toiminut rikollinen kiinni. Hyvä homma.
Keskustapoliitikko tuomittiin talousrikoksista
9
79
Vastaukset
- Anonyymi
Persuilla on riveissä raiskaaja Matti Putkonen.
- Anonyymi
Joka oli SDP, kun tuo tapahtui jos tapahtui..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joka oli SDP, kun tuo tapahtui jos tapahtui..
Sen jälkeen ei kelvannut demareille, mutta naisia vihaaville persuille oli mieluisa. "Olet yksi meistä."
- Anonyymi
Kepu pettää aina. #Turve
- Anonyymi
Ja liittyy miten paikalliseen politikointiin?
- Anonyymi
Samaa suhmurointia eri mittasuhteet vain täällä meillä, koitappa muistella.
- Anonyymi
Jotkut jopa varastavat koululta laitteita.
- Anonyymi
Siinä on lievästi sanottuna varsinainen rötösherra! Olihan siinäkin rosvoudessa aiemmin lukuisia muita vieläkin huipulla olevia hänen puoluekavereita, mutta tämähän on sitä tehokkuutta ja”kokonaisedun” mukaista, että vain yksi pannaan häkkiin. Niin eikä tule valtiolle kalliita vankien”hoitokuluja” niin paljon.
Tämäkin osoittaa, että huonossa kontrollissa yhteisiä rahojamme pidetään!- Anonyymi
Miten nyt nöyttäytyy Lipposen ja Heinäluoman saamat konsulttipalkat, erottäin suuret summat, Venäjältä kaasubisnesasioissa.
Lipponen ja Heinäluoma elävät leveästi. Suomalaisten leipä kapenee ja osalla sitä ei ole ollenkaan.
Voisi journalistit tuoda esille tätä asiaa.
Halla-Aho tv:n keskusteluohkelmassa toi esille tätä vaaraa mikä syntyy siitä, että Venäjä on hakenut vipuvartta energia vaikuttamiseen tällä kaasuputkella. Siinä Heinäluoma hirnui miten nyt mentiin asiattomuuksiin.
Hys hys on kenen etu?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944781Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353066Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k522983Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281541Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471189
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7996Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78991Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52979