Ylimääräinen lapsilisä tulee ja päivähoitomaksut alenevat

– sähkön hirmuhinnoista kärsivät voisivat hakea uutta tukea laskun maksuun
Joulukuussa maksettava ylimääräinen lapsilisä oli keskustan esitys. Se on noin sadan euron arvoinen. Hallitus päättää ensi vuoden talousarviosta keskiviikkona ja torstaina.

Tämä oli keskustan esitys. Noin sadan euron arvoinen ekstralapsilisä toteutettaisiin siten, että se ei vaikuttaisi toimeentulotukeen.

Myös SDP:n vaatimus varhaiskasvatusmaksujen alentamisesta ainakin ensi vuonna on saanut neuvotteluissa vihreää valoa. Alennus toteutettaisiin siten, että maksujen tulorajoja muutettaisiin. Toimen katsotaan parantavan myös työllisyyttä.
Sähkön hinnannoususta kärsiville kotitalouksille on tulossa Kelan kautta haettava erillinen harkinnanvarainen tuki. Tuen määrä sekä se, kuka sitä voisi saada, on vielä auki. Uudesta tuesta kertoivat aiemmin myös Helsingin Sanomat (siirryt toiseen palveluun) ja MTV Uutiset (siirryt toiseen palveluun). https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mtv-uutisten-tieto-hallitus-haluaa-kompensoida-korkeita-sahkolaskuja-uudella-tukimuodolla-ylimaarainen-lapsilisa-myotatuulessa/8498310#gs.a5t830

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009035915.html

Lopulliset päätökset tullaan tekemään hallituksen budjettiriihessä keskiviikkona ja torstaina. Se on nyt niin rajua korotukset, että köyhemmät on helisemässä. Vasemmisto mm vastusti lapsilisien korotuksia, kuin aikanaan takuueläkettäkin, heillä tämä köyhien kiristys ollut ennenkkin tapeetilla. Tulee mieleen mm lasten -koulukkaiden ruokahuollon kaykasisukun, ja pahoillaan sitetn hyvät ihmiset lahjoitti lapsille ruokaa, heillä oli pontimena että myrkyttävät sillä ruualla lapset. Kovin Putin maista propakantaa. Monille päivän tärkein ateria kouluissa ja päiväkerhoissa.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000005872958.html

42

71

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Li Anderssonilla oma lapsikin, pitääkö sitäkin nälässä?

      • Anonyymi

        No kai sinä hapsumattolentäjä lähdit saman tien viemään ruokaa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kai sinä hapsumattolentäjä lähdit saman tien viemään ruokaa?

        Ehdottomasti, punikkien nälkä ei saisi lapsiinn noin vikutta. Se tai ne ayjohtajat tulee saada oikein isän kädestä turpiin. Raukkamaista punikeilta, raukkmaisia kuin Putin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehdottomasti, punikkien nälkä ei saisi lapsiinn noin vikutta. Se tai ne ayjohtajat tulee saada oikein isän kädestä turpiin. Raukkamaista punikeilta, raukkmaisia kuin Putin.

        Putinkin tapattaa lapsia, Ayjohtajat sinne oppiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putinkin tapattaa lapsia, Ayjohtajat sinne oppiin.

        Joko sinä suunnittelet henkilökuntasi kanssa ruoka-avustusmatkaa Venäjälle? Kai hapsumatossasi on häiveominaisuudet?


      • Anonyymi

        Jos Li siitä nauttii,lapsi nälästä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos Li siitä nauttii,lapsi nälästä.

        Lapsi nälästä? Meinaatkos hapsumattopilotti, että Andersson olisi kannibaali? No olethan sinä kyllä väittänyt aiemmin, että tuhannet rovaniemeläiset tulisivat hukkumaan Kemijokeen.


      • Anonyymi

        Miten tällainen esitys putkahtikin nyt ilmoille. Olisiko sillä asiaan vaikutusta, että kaikilla nuorilla naisministereillä on juuri saatuja pieniä lapsia ja Marinillakin lapsilisäikäinen. Mihin tämä edes liittyy, ei sähkön hinnalla tähän asiaan pitäisi olla mitään tekemistä, vai eikö ministerit enää pysty pitämään täyslämpöä talvella päällä kesämökeillään?
        Todella turha esitys.


      • Anonyymi

        Li nayttii kurjuudesta mm lapsiin kohdistettuna.


    • Anonyymi

      On se hyvä että hallitusta johtaa vasemmistopuolueet!

      • Anonyymi

        Keskusta ajanut ylimääräisiä lapsilisiä, vasemmisto vastustanut. Mikä siinä vasemmiston suhteen on hyvää ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskusta ajanut ylimääräisiä lapsilisiä, vasemmisto vastustanut. Mikä siinä vasemmiston suhteen on hyvää ?

        Rikkaille annettavat lapsilisät ovat täysin turhia rahanmenoja valtiolle.


      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Ylimääräinen lapsilisä kaikille on velkarahalla ostettu Keskustan vaalitemppu.

      Keskustan toiminta on perinteisen vastuutonta.

      • Anonyymi

        On korona ja sota, todella hyvät perusteet on olleet tällaiselle holtittomalle rahapolitiikalle ja tämä on sitten sarkasmia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On korona ja sota, todella hyvät perusteet on olleet tällaiselle holtittomalle rahapolitiikalle ja tämä on sitten sarkasmia.

        Aivan. Maataloustukien poistaminen pitäisikin tehdä heti niin sillä saataisiin lisää palkkatyövoimaa yrityksiin ja veronmaksajia.


    • Anonyymi

      Aina se lupaa enemmän kuin tulee koskaan toimittamaan.

      • Anonyymi

        Millä ihmeen rahoilla käymme sotaa tulevaisuudessa, kun sitä ei ole. Putin on vielä nuori, joten hyvin ehtii vielä tännekin, ei kai siitä Ukrainan sodasta 20- vuotista tule sentään(Afganistan), ainakaan toivottavasti ei.


    • Anonyymi

      Vaalit tulossa.
      Maaseutu kurjistuu, polttoaine huipussa.
      Eläkeläispariskunta kaukolämmössä, maaseudulla miettii, että näinhän tämä menee. Kepu jakaa omillensa ylimääräiset lapsilisät, alentaa päivähoitomaksuja ja mitä lie. Siis päivähoitomaksuthan on kunnalisen maksannan piirissä. Valtio vain kertoo raamit.

      Mitäpäs tässä, kunnalliset palvelut heikkenee, eläkeläisille entistä vähemmän mahdollisuuksia mihinkään.

      Kiitos keskusta.

      ps. kenen luulette ajallaan valtion velan maksavan. JO lisä velanoton nouseva kustannus on 10 000 000 000€sta prosentti, eli 2 nollaa pois jää 100 000 000€. Tämä siis siitä lisävelasta, alijäämästä. Eipä löydy mihinkään muuhun.
      Se on sitä kepulaista valtionvarain hoitoa.

      • Anonyymi

        Totta. Minäkään en missään nimessä äänestä enää koskaan kepua!


    • Anonyymi

      Yksinasuvat maksavat nämäkin talkoot. Heitä yli miljoona suomalaista.

      • Se on ihan hyvä, että myös yksin asuvat maksavat lapsiperheiden tukemisesta. Lapsiluvun kasvattaminen hyödyttää nimittäin koko Suomea. He ovat tulevia veronmaksajia, jotka kustantavat sitten veroillaan esim. yksin elävien vanhusten tukemiseen ja hoitoon käytettäviä menoja.

        Ymmärrän kyllä sen, että yksin asuvien asemaa ei ole poliittisessa päätöksenteossa riittävästi tiedostettu. Yksin asuvia on paljon ja heitä on kaikissa aikuisikäryhmissä kuten opiskelijoissa, työssä käyvissä ja eläkeläisissä. Monilla yksin asuvista on kuitenkin jossain elämänsä vaiheessa myös perheasumisesta. Esim. eläkkeellä olevan yksin asujan tilanne voi johtua siitä, että hänen puolisonsa on kuollut ennen häntä. Näin käy suurimmalla osalle ihmisistä. Toinen puoliso ehtii kuolla ennen toista ja samanaikaiset kuolemat ovat harvinaisia. Heillä yksin asuminen voi kestää paljon lyhyemmän ajan kuin yhdessä asuminen. Opiskeluvaiheessa taas vasta ehkä etsitään kumppania ja kun se löytyy, loppuu yksin asuminen tavallisesti.


    • Anonyymi

      Kepu on kepu.
      Kellähän ne vappusataset ja kuka maksaa?

    • Anonyymi

      Lapsilisistä menee sijoitetaan suuri osa rahastoihin lapsille ,että tämmöisiä tukitoimia hyvätuloisille . kun pääministeriltä kysyttiin yksinelävien tukemisesta , alkoi katselemaan sivuilleen ja puhui seinille jotain mistä ei saanut selvää , se asia loppui siihen , olisivat edes antaneet enempi köyhille lapsiperheille sitten , tämmöisiä vaalibudjetteja maassa vara kumminkin harrastaa vaikka kuljetaan kriisistä toiseen , häpeäisivät !

      • Anonyymi

        Halonenkin sanoi olevansa köyhä. Levittele siinä sitten rahoja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Halonenkin sanoi olevansa köyhä. Levittele siinä sitten rahoja.

        Joko Halonen ja Pena saa lapsilisiä, kait niitäkin anoneet ahneet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joko Halonen ja Pena saa lapsilisiä, kait niitäkin anoneet ahneet.

        No nytkö pankkomajuri taas puolestaan kritisoi lapsilisää? Ihme veivausta.


    • Anonyymi

      Mielestäni lapsilisä kuuluu kaikille, oli tulotaso mikä tahansa. Lapsia ei tehdä rahan vuoksi ja lasten määrä on jokaisen valinta. Jos pörssi ei kestä kartasta, ei sellaista kannata tehdä.

      Ne joita kutsuttu hyvätuloisiksi, eivät ole saaneet mitään ilmaiseksi. Tämä on vaatinut usein kovaa työtä että ovat saaneet tulotasonsa nostettua. Usein nämä ammatit ovat vielä suurta vastuuta vaativia, työ ei ole helppoa. Opiskelujen myötä voi olla myös kertynyttä opintolainaa maksettavana. Kaikilla ihmisillä on oikeus opiskella parempaan tulotasoon. Pienituloisnen perhekkin voi laittaa rahaa säästöön. Lapsilisä kuuluu kaikille.

      Tässä yhteiskunnassa vaikuttaa muutenkin olevan vähävaraisilla liian hyvät oltavat, kun työt eivät maistu. Tukien varassa eletään ilman työtä, usein myös omasta tahdosta. Kun ei ole parempaa tekemistä tehdään ajankuluksi perheen lisäystäkö?

      Ei se työ ole herkkua muillekaan.

      • Lapsilisän kuuluminen kaikille ei ole mikään luonnonlaki. Se on poliittinen päätös eikä asialla ole mitään tekemistä sen kanssa tehdäänkö lapsia rahan vuoksi. Taloudellinen tukeminen kuitenkin mahdollistaa lapsien hankkimisen tai lapsiluvun kasvattamisen heikompi tuloisilla. Lasten hankkimisen kanssa nykyisin kuitenkin kilpailee elämän arvojen muuttuminen ja naisen aseman parantuminen sekä ehkäisykeinojen hyvä saatavuus. Lapsia hankitaan paljon vanhempina kuin aiemmin, mikä vähentää lapsien määrää tuntuvasti.

        Työn herkullisuus riippuu työn sisällöstä. Monelle työ on hyvinkin palkitsevaa, jos sen kokee mielekkääksi. Itse suhtauduin työhöni välillä intohimoisesti, joka teki siitä osittain harrastusluontoisen. Kyllä se välillä tuntui ihan herkulta. Tunnen myös joitain hyvinkin raskaan fyysisen työntekijöitä, jotka eivät tunnu voivan elää ilman työtään ja soveltavat taitojaan siinä myös vapaa-ajalla.


      • Anonyymi

        No olipas lestakepulimaisen katkera värssy jälleen kerran.


      • Anonyymi
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Lapsilisän kuuluminen kaikille ei ole mikään luonnonlaki. Se on poliittinen päätös eikä asialla ole mitään tekemistä sen kanssa tehdäänkö lapsia rahan vuoksi. Taloudellinen tukeminen kuitenkin mahdollistaa lapsien hankkimisen tai lapsiluvun kasvattamisen heikompi tuloisilla. Lasten hankkimisen kanssa nykyisin kuitenkin kilpailee elämän arvojen muuttuminen ja naisen aseman parantuminen sekä ehkäisykeinojen hyvä saatavuus. Lapsia hankitaan paljon vanhempina kuin aiemmin, mikä vähentää lapsien määrää tuntuvasti.

        Työn herkullisuus riippuu työn sisällöstä. Monelle työ on hyvinkin palkitsevaa, jos sen kokee mielekkääksi. Itse suhtauduin työhöni välillä intohimoisesti, joka teki siitä osittain harrastusluontoisen. Kyllä se välillä tuntui ihan herkulta. Tunnen myös joitain hyvinkin raskaan fyysisen työntekijöitä, jotka eivät tunnu voivan elää ilman työtään ja soveltavat taitojaan siinä myös vapaa-ajalla.

        Työn mielekkyys on tärkeää kuten toteat.

        En tiedä mitä työtä olet tehnyt, kovin älyllisesti vaativaa se ei ainakana ole ollut jos jotain täällä esitettämäsi perustella voi päätellä. Mutta oikein hyvä jos senkin olet mielekkääksi kokenut. Fyysistä työtä tuskin olet tehnyt, senkin voi esittämäsi perusteella päätellä.

        Itselläni mielekkäintä on ollut harrastus, josta eläkkeelle päästyäni tuli pääasiallinen päivieni täyttäjä. Metsänhoito. Jonkinmoiset sijoitusvarat, joita oli kertynyt aktiivisuosina, siirsin kaikki metsäkiinteistöihin, ja se homma on kannattanut taloudellisesti, mutta ennenkaikkea henkisesti ja fyysisesti.

        Metsän kehittymisen seuraaminen, siihen vaikuttaminen eri metsänhoitotoimin, luonnonvarojen keruu omista metsistä, puun pienimuotoinen oma jalostus ja tietysti myös puunmyyntitulot ovat motivoivia ja omaa, niin fyysistä kuin henkistä, terveyttä ylläpitäviä asioita. Hyvin hoidettu metsä on myös esteettisesti kaunis, siellä on kiva käyskennellä marjan- tai sienenpoimintareissuilla. Raiskiot, joita nykyisin haluttaisiin suosia ainakin kaupunkilaisten mielestä, eivät tuota juurikaan, eikä niitä ole edes kiva katsella


    • Anonyymi

      Ja suurperheelliset lestakepulit kiittävät valtiota lestalahkolaisuuden tukemisesta, jälleen kerran.

      • Anonyymi

        Turhaa katkeruutta. Vaikeaa on niilläkin lapsilla.


    • Anonyymi

      Keskusta ensiviulun soittaja hallituksessa, tekee hyviä asioita.
      Lapsissa on tulevaisuus, samoin esitti toiseen päähän takuueläkkeen se ollut tuiki
      tärkeä monelle heikoilla oleville. Näitä molempia päitä tuleekin valtion tukea. Siinä
      välillä olevien olisi syytä alkaa itsestä huolehtimaan vastahakoisempienkin. Yleensä tukeja tulisi vähentää, ettei tule tunnetta "älä tee työtä saat saman sossusta". Näin Li
      opasti äänestäjiään. Kun oltu työssä stten eläke myös josta jää sukanvarteenkin. Ei
      rahallisia huolia ole, näin meilläkin.

      • Anonyymi

        Älä persumajuri taas esitä keskustalaista, koska sellainen sinä et ole. Olet antanut näytöt persuudestasi tällä palstalla ja tuskin keneltäkään se on päässyt livahtamaan ohi.


    • Anonyymi

      Hyvää työtä Vasemmistohallitukselta. Kiitos siitäkin kuuluu Sannalle.

    • Anonyymi

      Eläkkeetkin nousee vuodenvaihteessa n. 7% . Hienoa!
      Onneksi KOK PS KD eivät ole hallituksessa, sillä indeksikorotus olisi muuten varmasti peruttu.

      • Anonyymi

        Kauan eläköön Vasemmistohallitus!


    • Anonyymi

      Pälvikaljut eivät vaan pidä lapsiperheiden lapsilisistä. Heidän kykynsä eivät vaan enää riitä sen saamiseen ...

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      74
      2230
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      175
      1741
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      157
      1596
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1378
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      50
      1372
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      292
      1233
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      135
      1099
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1053
    9. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1052
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      55
      928
    Aihe