Hei
Ongelmani on se, että menneisyydessäni on tapahtunut asioita, jota kadun paljon. En saa muistoja pois mielestäni. Jos unohtaisin ne kokonaan se ei haittaisi elämääni mitenkään, vaan päinvastoin auttaisi. Onko olemassa tapaa unohtaa asiat.
Tiedän että ihmiset ehdottavat puhumista läheisille/terapiaa yms mutta toivoisin, että tämmöisiä kommentteja ei tulisi. Jos asiata puhuminen ei ole vaihtoehto, miten neuvoisitte?
Onko esim lääkkeitä tai muita keinoja saada asiat kokonaan unohtumaan?
Kiitos vastaajille!
Ongelmani on se, että menneisyydessäni on tapahtunut asioita, jota kadun paljon. En saa muistoja pois mielestäni. Jos unohtaisin ne kokonaan se ei haittaisi elämääni mitenkään, vaan päinvastoin auttaisi. Onko olemassa tapaa unohtaa asiat.
Tiedän että ihmiset ehdottavat puhumista läheisille/terapiaa yms mutta toivoisin, että tämmöisiä kommentteja ei tulisi. Jos asiata puhuminen ei ole vaihtoehto, miten neuvoisitte?
Onko esim lääkkeitä tai muita keinoja saada asiat kokonaan unohtumaan?
Kiitos vastaajille!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Toiset vaan ovat sellaisia luonteeltaan, että murehtivat menneitä enemmän kuin toiset, ei sille mitään voi, ehkä kun aikaa kuluu voi alkaa unohtua. Mä kans kadun asioita menneisyydestä edeleen ne mielessä aina häivähtää. Tuskin niistä koskaan irti pääsee kokonaan.
Asioita on hyvin vaikeaa unohtaa kokonaan, tai saada ne tavallaan kuin tapahtumattomiksi.
Olisi hyvä oppia ymmärtämään, että jo tapahtunut on jo tapahtunut, eikä se enää nyt ole olemassa, tai tapahdu juuri nyt.
Monien asioiden kanssa täytyy vaan oppia elämään, kun ei niitä saa poiskaan pyyhkäistyä.
Löytyykö vaikka helluntaiseurakuntaa, jossa voisit tavata sielunhoitajan? Ihmisen syyllisyydestä kun on kysymys, ainoa todellinen vastaus ja apu tulee Jumalalta.
Syyllisyydestä ei pääse eroon muuten kuin antamalla itse itselleen anteeksi.
Ei vastuuta voi heittää kenellekään ulkopuoliselle, olisi se sitten Jumala, tai mikä tai kuka tahansa.
Mitään unohduslääkettä ei ole. Mutta odota ikääntymistä! Hyvällä onnella kuulut niihin, joista tulee dementikkoja tavalla tai toisella.
Lääkkeet johtaa vain kierteeseen ja riippuvuuteen.
Samoin joku seurakunnan höpö höpö psrantaja puhuu vain pehmeitä.
Paras on vain myöntää itselleen että olinpa typerä ja en enään tee samoin. Jokaisen asian kun käsittelee niin kyllä se siitä.
Omalla kohdallani olen tehnyt paljon typeryyksiä ja tiedän tehneeni väärin. Mutta en kadu mitään. Saisin vain katua loput elinvuoteni. Siihen en ala koska se ei muuta mitään tekemättömäksi tai tehdyksi.
Meditaatio, jos siihen jaksaa ja uskaltaa, omien tuntemusten ja traumojaen läpikäyminen. Unohtaminen on aika mahdotonta, mutta tekojen ja asioiden hyväksyminen on ok, et ole sama ihminen kuin vaikkapa 20 vuotta sitten, joten anna sille anteeksi, kukaan muu ei sitä voi tehdä, ei myöskään satuolennot, joita jotkut kovasti mainostavat. Voi myös tavallaan ajatella hyvittävänsä tekemällä hyviä tekoja altruisisesti jos on tehnyt pahoja tekoja, jos se saa mielen kohotettua.
Ei ole lääkkeitä unohdukseen ainoastaan oma itsensä tunteminen.
Yritä ajatella että olit epäkypsä kun olit nuori ja silloin tapahtuu jokaisen elämässä asioita jota sitten funtsii ja katuu. Että anna omalle nuorelle itsellesi anteeksi teot joita funtsit ja
Nyt kun olet vanhempi niin sano itesellesi ainoastaan ettet silloin nuorena ymmärtänyt sitä mitä ymmärrät tänään . Monet sanovat että kun suhtautuu omiin mokiinsa realistisesti , niin se on jo alku sille unohtamiselle.
Ehkä on sittenkin paras olla unohtamatta, ettei tee samoja mokia tai jopa rikoksia taas uudestaan. Oman historian kanssa on opittava elämään, ei menneisyydestä saa pois mitään. Mutta tähän päivään ja tulevaisuuteen voi vaikuttaa!
Omalta kohdaltani voin sanoa että hyväksy mennyt, et voi sille mitään enää mutta sen ei tarvitse vaikuttaa tähän päivään. Moni meistä tekisi asioita menneessä toisin mutta jos aina tekisimme kaiken oikein emme myöskään oppisi mitään. Ollutta ja mennyttä mutta elämä jatkuu, nih.