Outoja käsityksiä

On todella vaikea ymmärtää miksi niin suuri osa ihmisistä kannattaa tiettyjä puolueita, aivan kuin olisi jotenkin selvää, että niin pitää olla.

Kokoomus haluaa ajaa suurpääomien asiaa. Siitä hyötyy ehkä 2,5% suomalaisista mutta silti yli 20% kannattaa kokoomusta. Kuvittelevat, että se on coolia??!!!?? Kokoomus on syypää energian korkeisiin kustannuksiin, koska kokoomus ajaa energiayritysten etua, ei todellakaan yhdenkään yksityisen kuluttajan etua, ei koskaan eikä milloinkaan. Asuntoasioissa kokoomus ajaa korkeampia asumistukia, että asuntojen omistajat saavat taskuihinsa enemmän yhteiskunnan verorahoja, ei siksi että olisivat huolissaan kuluttajan pärjäämisestä. Kokoomus haluaa, että kaikki yhteiskunnan palvelut tuotetaan yksityisten yritysten voimin, vaikka se maksaisi veronmaksajille tuplasti sen mitä julkisesti tuotettuna.

SDP puolestaan haluaa ottaa haltuun kaikki palvelut, välittämättä siitä, että joillain aloilla on todella hyviä ja kustannustehokkaita palveluntuottajia. Ei ole kaikilla aloilla mutta joillakin on ja varsinkin pienet paikalliset yhtiöt ovat sellaisia. Ne eivät tavoittele valtavia voittoja ja osinkoja kansainvälisille omistajille, kuten kokoomuksen kannattajat yleensä vaativat. Silti yksityistäminen on punainen vaate ja pitää holhota kansalaisia jostain poliittisesta syystä niin paljon, ettei siihen tällä kansakunnalla ole todellisuudessa varaa. Niinpä velanottokynnys on alhainen, vaikka ei ole keinoja maksaa velkoja takaisin. Seuraavat sukupolvet hoitakoon.

Perussuomalaisilla on hyvätä kuulostavia ajatuksia, mutta ei realistisia. Suu säkkiä myöten on hyvä sananlasku, mutta kun se on vain hokema, ei sillä ole merkitystä. Jostain syystä perussuomalaiset eivät ole onnistuneet tuomaan yhtään realistista vaihtoehtoa vanhojen puolueiden toiminnan rinnalle. Suomi suomalaisille ja niin edelleen, Suomi takaisin ja niin edelleen. Voi hyvänen aika.

Vasemmistoliitolla ei ole mitään ihan uutta, vaan liian vahva vakaumus taustalla.

Kristillisdemokraateilla myös vanha vahva vakaumus painolastina. Vaikka Essayah esittäisi kaikkein järkevimmät ja maailman parhaat keinot toimia oikein ja hyvin ja tasapuolisesti kaikki huomioiden jopa budjetissa pysyen, ei sillä ole merkitystä, kun ääniä ei vaan voi saada sekularisoituneessa Suomessa. Kristillisdemokraateilla olisi sentään oikeasti realistinen vaihtoehtobudjetti valmiina jokaiseen tilanteeseen.

Keskustalla on ollut ylä- ja alamäkiä ja vähän takaisin nostettakin, eikä ihme. Kyllä Suomessa pitää olla yksi keskustapuolue, joka on myös normaalien lapsiperheiden asialla, vai onko? Nuorisojärjestöjen seikkailut ovat olleet isona painolastina ja paikallispolitiikassa pitäisi pystyä tekemään jotain oikein, että valtakunnallinen kannatus nousisi sille tasolle, jolla potentiaalisten kannattajien määrä olisi.

Vihreät ovat pääkaupunkiseudulla suosittu puolue, vaikka oikeasti luonnosta huolehtivat ihmiset eivät asu pääkaupunkiseudulla, vaan ihan muualla. Maaseudulla asuvat vihreiden ohjelmaa lukevat ihmiset pyörittelevät päätään näiden kaupungista käsin maaseutua suojelevien epärealististisista ja suoraan sanottuna tyhmistä päähänpistoista. Ympäristönsuojelu on silti tärkeää ja siksi vihreillä on paikkansa Suomessa, ei kukaan halua, että kauniita kansallismaisemia raiskataan tai luontoarvoja poljetaan vaikkapa kokoomuslaisten tehtaanomistajien ehdoilla.

Miksi ei voida lieventää Suomen politiikassa näitä äärimmaisiä ajatuksia:
- Kokoomuksen yksityistämishysteriaa ja valtion verovarojen siirtoa yksityisille yrityksille
- SDP:n ja vasemmiston valtiollistamishysteriaa, jossa terve harkinta on joskus taka-alalla
- Vihreiden yksisilmäistä ajattelua, jossa Suomen tehtävä on pelastaa maailma, maksoi mitä maksoi.
- Perussuomalaisten Wanhojen Suomi-filmien Suomi takaisin -ajattelua, jossa realismi unohtuu välillä kokonaan.

Entä jos voitaisiin pyrkiä ratkaisemaan asiakysymykset asiaperustein ja sitten poliittiset kysymykset suoralla nettiäänestyksellä? ;)

5

253

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Päälimäiwenä bilesannaa,kokomusta ja vihreitä,??

    • Anonyymi

      Oikeisto on keskitysleirin mielipuolisimmista kaheleista kasaantunut rikollisjärjestö!

    • Anonyymi

      Demokratian paras puoli on vaihtaa puoluetta ja ehdokasta tarpeen vaatiessa. Miksi äänestää sellaista puoluetta ja ehdokasta, jotka vain huonontavat kansansa asioita.

    • Anonyymi

      Joku perinne tapa!

    • Anonyymi

      Mites urheilun seurafanit??

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      6
      1185
    2. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      104
      1030
    3. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      166
      1004
    4. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      65
      765
    5. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      27
      719
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      50
      707
    7. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      704
    8. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      46
      673
    9. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      50
      638
    10. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      597
    11. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      519
      595
    12. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      32
      592
    13. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      553
    14. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      541
    15. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      74
      525
    16. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      516
    17. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      513
    18. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      499
    19. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      495
    20. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      491
    Aihe