John Negroponten valinta maan turvallisuusjohtajaksi on oikea demokratian riemuvoitto.
1980-luvulla suurlähettiläänä Hondurasissa katosivat hänen ja kenraali Alvarezin toimesta niin omia kuin vieraitakin, mm. yhdysvaltalainen katolinen pappi Carvey. Negroponte kumosi laillisten vaalien tuloksia uhkailemalla korkeimman oikeuden jäseniä etc.
Näillä ansiolla hänet valittiin luonnollisesti hoitamaan operaatioita Irakiin ja nyt USa.n turvallisuusjohtajaksi kotimaahan. Pitkä kaari Reaganin ajasta nykypäivään on looginen kuvaus Yhdysvaltain "kansallisten etujen" turvaamisesta demokratian nimissä.
Demokratian kukkanen USA:ssa
4
311
Vastaukset 4
Nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa meikäläisen jutut voi vaikuttaa "pikkasen" skitsoilta, mutta mä luulen että ,tuleva, euroopan liittovaltio joutuu vielä ongelmiin noiden haukkojen kanssa...
Edelleen mä epäilen, että joskus kauniina päivänä me ollaan lähellä aseellista selkkausta, kaupallisten syiden takia, jenkkien kanssa...
Me, EU ja kiina ollaan vetämässä jenkkilandiaa aika tiukille(?)
Jenkeillä on ihan sairaat sisämarkkinat, mutta jotenkin vaan nyt tuntuu siltä, että toi homma alkaa kaatumaan(?) Pelottavaa, mitä maailman suurin sotilasmahti tekee, kun se huomaa, että sen taloudellinen mahti on häviämässä?
Sitä kun tällä hetkellä?;)- Juho Kova
Eilen oli norjalainen dokumentti Negropontesta ja uusitaan tänään siinä kello 13 pakeilla. Mie son kaikesta päätellen gangsteri, rikollinen ja suurvalehtelija. Täysin tunteeton paskiainen. Semmosiahan sitä sopii nimitellä sinne sun tänne virkoihin. Olisi menestynyt hyvin natsi-Saksassa.
- ...
Yhdysvaltojen kommunismin pelko sai Yhdysvaltojen mantereella suoraan sanottuna aika sairaita piirteitä. Vaikka olikin kylmä sota, niin sentään mitä tahansa ei ole oikein tehdä "oikeaksi" katsomansa järjestelmän eteen.
Yhdysvallat taisi olla huolissaan Panaman kanavan pysymisestä edullisesti avoinna kuljetuksille. Siksi ei haluttu sosialistisen järjestelmän leviämistä alueella, vaan pyrittiin kaikinkeinoin tukahduttamaan. Vaikka vastoin demokratiaa.
Yhdysvaltojen harjoittama reaalipolitiikka viimevuosikymmeniltä tähän päivään ei ole ollut kaunista luettavaa. Niin kaksinaamaista touhua se on ollut, että aina kun joku hallinnosta puhuu demokratiasta ja ihmisoikeuksista se on näiden sanojan merkityksen törkeintä halventamista ja saa minut voimaan pahoin.- Venäjä ja USA
Mitä ero amuuten on USA:n touhuilla aikoinan latinalaisessa Amerikassa ja Venäjällä Tsetheniassa??Ei mitään! USA käytti syynä että estetään kommunismia leviämästä hehe, nyt se on terrorismi. Tesetheenithän ovat kaikki Venäjän mielestä terroristeja. Samaa paskaskkia kumpikin USA ja Venäjä ja Bush ja Putiini ylimmät ystävät. Onpa Bush "harras uskovainen" hehe hahaaa!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 100832
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.361790- 76620
- 50605
Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui38599- 65575
- 30566
Jos se onkin niin
Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se27532En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä
Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.25530Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla
Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei48527