Velka on veli ottaessa - velipuoli maksattaessa

Kotitalous pystyy sinnittelemään ilman velkaa, jos niikseen tulee, mutta valtion kaltainen instituutio pystyy harvoin toimimaan, jos ei ota velkaa.

Valtio ottaa lainaa budjettialijäämän takia tai investoidakseen tulevaisuuteen suuremman talouskasvun toivossa.

Lukenut joskus suomen velanhoidon historiaa aina Autonomian ajasta lähtien, Suomessa ei ollut oikeen mitään kehitystä kehittyä, etenkin alkuvuodet jäi muistiin.
Kuvaan tulee infestointi tulevaisuuteen, teollinen vallankumous joka alkoi suomessakin, oli ryhdyttävä rakentamaan rautatietä, rahoitus valtion obligaatioilla ulkomaille,ensimmäiset obligaatiot meni kun tuli katovuodet, nälkä vei obligaatiot, katovuosia kesti pitkään monia vuosia.
Silloin jo syytettiin holtittomasta velan otosta, vaikka 150 000 ihmistä kuoli nälkään.
Jotenkin autonominen suomi sai rahoitettua rautatiet, se oli tulevaisuus investointia kulkuyhteyksien takia muuten ei olisi tullut taloudellista kasvua.

Nälkä aikoinaan 150 000 kuoli nälkään, ensimmäiset investoiti rahat meni. Nyt olemme joutuneet elämään kriiseistä kriisiin, kotialoudet kestää kituuttamalla, valtio on siinä suhteessa erillainen, nyt kuitenkin on jotain investoitu mutta kriisejä ei ole pystytty hoitamaan ilman velkaa.

Mä en tiedä puhuuko jotkut velasta sen paremmin miettimästä, vai tahallaan ehkä tahallaan, etenkin oppositio.

Velanhoito historia kiinnostaa lukea jos löydätte lähteen, en muista enään mistä luin, mutta velalle on yleensä syy.

Pertikki
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sitä vaan.

Hyvin harvoin kai kotitalous, tai yksittäinen ihminen selviää ilman velkaa. Poikeus tietenkin enenpi rikkaiksi perijöiksi syntyneet, jotka osaa kuluttaa varallisuutensa elonsa läpi. Oikein mietin, ite en taida tuntea oikein ketään, joka ei ois joskus joutunut ottamaan velkaa.

Sama mun käsittääkseni valtioillakin. En tiedä, onko arabit olleet läpi historiansa äveriäitä, mutta mun mielestä liki kaikki maapallon maat on velkaa ristiin rastiin toisilleen. En tosin oikein käsitä sitä valtioitten välistä velka systeemiä, siis kuka lainaa ja keneltä, noin loppupeleissä, taitaa kyseessä olla jonkinlaiset abstraktiot, mistä puhutaan :D

=DW=

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kotitalous pystyy sinnittelemään ilman velkaa, jos niikseen tulee, mutta valtion kaltainen instituutio pystyy harvoin toimimaan, jos ei ota velkaa.

Valtio ottaa lainaa budjettialijäämän takia tai investoidakseen tulevaisuuteen suuremman talouskasvun toivossa.

Lukenut joskus suomen velanhoidon historiaa aina Autonomian ajasta lähtien, Suomessa ei ollut oikeen mitään kehitystä kehittyä, etenkin alkuvuodet jäi muistiin.
Kuvaan tulee infestointi tulevaisuuteen, teollinen vallankumous joka alkoi suomessakin, oli ryhdyttävä rakentamaan rautatietä, rahoitus valtion obligaatioilla ulkomaille,ensimmäiset obligaatiot meni kun tuli katovuodet, nälkä vei obligaatiot, katovuosia kesti pitkään monia vuosia.
Silloin jo syytettiin holtittomasta velan otosta, vaikka 150 000 ihmistä kuoli nälkään.
Jotenkin autonominen suomi sai rahoitettua rautatiet, se oli tulevaisuus investointia kulkuyhteyksien takia muuten ei olisi tullut taloudellista kasvua.

Nälkä aikoinaan 150 000 kuoli nälkään, ensimmäiset investoiti rahat meni. Nyt olemme joutuneet elämään kriiseistä kriisiin, kotialoudet kestää kituuttamalla, valtio on siinä suhteessa erillainen, nyt kuitenkin on jotain investoitu mutta kriisejä ei ole pystytty hoitamaan ilman velkaa.

Mä en tiedä puhuuko jotkut velasta sen paremmin miettimästä, vai tahallaan ehkä tahallaan, etenkin oppositio.

Velanhoito historia kiinnostaa lukea jos löydätte lähteen, en muista enään mistä luin, mutta velalle on yleensä syy.

Pertikki

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu