Perintönämme on myös, että Kristus on tullut meille pyhitykseksi. Hän pyhittää itsensä meidän edestämme ja antaa itsensä uhriksi sekä myös lahjoittaa meille Henkensä, joka vakuuttaa meitä Jumalan armosta, oikein neuvoo, lohduttaa ja ylläpitää meitä kaikessa hädässä ja kiusauksessa. Syntien anteeksiantamuksen uskominen ja sen rukoileminen on näet Pyhän Hengen työtä. Sen lisäksi Hän panee meissä alulle uuden elämän, joka ponnistaa syntiä vastaan ja pakottaa meitä sydämelliseen kuuliaisuuteen Jumalaa kohtaan.
Edelleen Kristus on tullut meille lunastukseksi. Hyökätköön kiusaus, hätä, murhe ja vaino kimppuumme parhaansa mukaan, Kristus on kuitenkin luonamme ja varjelee meitä. Näin me vihdoin voitamme ja tulemme tuntemaan sekä täällä ajassa lunastuksen että lisäksi iankaikkisen lohdutuksen. Tosin synti, kuolema, häpeä ja kaikenlaiset heikkoudet pysyvät koko elinaikamme turmeltuneessa olemuksessamme. Niitä meidän on siedettävä. Ne eivät kuitenkaan ulotu luonnollista turmelusta edemmäksi, sillä uskossa eläessämme olemme jo täällä autuaat.
Elämä ja kuolema, synti ja armo ovat Kristuksen varassa. Kun uskon Häneen, osallistun yhdessä Hänen kanssaan kaikkiin hänen aarteisiinsa. Näin vallitsen hallitsijana kaikkea.
-Mannaa Jumalan lapsille-
Kristus on tullut meille Jumalalta pyhitykseksi ja lunastukseksi. 1.Kor.1:30.
11
198
Vastaukset
- Anonyymi
Uskovat ja (vielä) uskon ulkopuuolella olevat ovvat TISMALLEEN yhtä sovitettuja Jumalan kanssa Kristuksessa:
"Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut MEIDÄT itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti MAAILMAN itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan."
"Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut."- Anonyymi
Eikä lukenut heille heidän rikkomuksista mutta lestat lukee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikä lukenut heille heidän rikkomuksista mutta lestat lukee.
Olemme sovitetut . Näitä lestat kiroaa saatanalle sovitettuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olemme sovitetut . Näitä lestat kiroaa saatanalle sovitettuja.
Lestat toimii väärinpäin.
- Anonyymi
Pyhitys tarkoittaa herralle kuuluvaksi siirtymistä, Jeesuksen Kristuksen ristintyön tähden, joka USKOLLA omistetaan kasteen kautta.
Lunastus on puolestaan tuo hinta, jonka Kristus joutui meistä maksamaan.
Viaton vaellus, kärsimys, veren vuodattaminen ja henkensä antaminen meidän puolestamme, (kuolema). Eikä ainoastaan nämä, mutta Kristuksen kuolleista ylösnousemus murskasi saatanan vallan.
Sanalla sanoen koko pelastuksemme on YKSIN Kristuksen teon varassa.
Tässä yhtewydessä on myös hyvä kerrata, että koko maailmankaikkeus on Jeesuksen Kristuksen kautta luotu. Myös siis he, jotka eivät syystä taikka toisesta ota vastaan evankeliumia, ovat Jumalan luomia ja ylläpitämiä.
On myös ihmisiä jotka eivät ole koskaan kuulleet evankeliumia, tämä on meille tunnustaville Jeesuksen seuraajille hyvin surullista, onhan meillä Jeesuksen käsky viedä evankeliumia kaikkeen maailmaan.😢 - Anonyymi
Eivät epauskoiset ,Jeesuksen Kristuksen sovitustyön pilkaten hyljänneet peri Jumalan valtakuntaa. - Turha Jumalan sanaa vääntelemällä on itseään pettää.
Vaikka kaikkien synnit on Golgatalla sovitettu, useimmat eivät ota lahjaa vastaan. 😢
Matt. 7:13 Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
Matt. 7:14 mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
Matt. 7:15 Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
*) Matt. 7:22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
*) Näillähän hurmahenkisyyteen eksyneet harhaoppiset nykyisin kovasti keskuvat, ja pilkkaavat Jumalan sanan mukaan uskovia kristittyjä. - Anonyymi
Nämä on niin nähty. Turha on muuta kaunistella.
- Anonyymi
Ei kaikki lestat lestoille käy. Pitää olla just se oikea lesta.
- Anonyymi
Olkoon niin,kuin kirjoitat.Mutta te,miten sanoisin.
Usko on Rakkaus mutta tiedän,että teillä on monia asia väärin.
Rakkaus puuttuu osin,vaikka sitä on.
Älkää eriarvoistako muita ihmisiä, kuten teette.
Kyllä muutkin pääsee taivaiseen.
Kaikessa,en usko että teette KRISTUKSEN NIMESSÄ,sillä hoitokokous on HENKISTÄ VÄKIVALTAA!
Näin te teette..miksi,vaikka siinä ei kukaan parannu käsienne takia,kun ette ole pyhiä.
Te uskotte 1800 saarnanjaan mutta silti olette sokeita.- Anonyymi
Vanhoillislestadiolaiset hoitokokouksineen ei kuulu lainkaan tämän keskustelupalstan keskustelujen piiriin, he saivat oman keskustelupalstansa jo kauvan sitten. 🫵
- Anonyymi
Ihan turha vedota Kristuksen sovitustyöhön, jos ei ota evankeliumia vastaan. Ja evankeliumia ei voi käsittää luonnontilassa, (omasta mielesään riittävän hyvänä), elävä ihminen. Jeesus tuli syntisiä pelastamaan, - terveet eivät tarvitse parantajaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai1179972Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki785016Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.694832Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.73290Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j142507Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1071730Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.551550- 471536
Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota591454Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?661392
