Vähän johtamisesta

Anonyymi

Kun joku raudanlujasti uskoo joka päivä olevansa hyvin kyvykäs johtaja ja jos hän sitä todella on, niin hän tulee aivan lähitulevaisuudessa ottaan jonkin suuryrityksen toimitusjohtajan tehtävän, tai sellaisen hallituksen vastuut, tai hänet valitaan presidentiksi, pääminsteriksi, ehkä ulkoministeriksi, tai hänet nimitetään pulustusvoimien komentajksi, tai hän tekee läpimurron lääketieteellisen ryhmän johtajana ko. saralla, tai vaikkapa perustaa uuden yhtiön, tai jotain muuta vastaavaa.

Mutta hän ei käytä aikaansa tällä palstalla johtamistaitojensa kehumiseen vaan toimii johtajana. Hän johtaa myös ajankäyttöään.

6

283

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyllä minä hahmotan erittäin hyvin mm Niinistön johtajaominaisuuudet.

      • Anonyymi

        "Minä itse" ei kuitenkaan ainkaan vielä ole presidentti. Tursunkin luultavimmin asettaa puolueensa johtajan ehdokkaakseen eikä rivijäsentään. Rivijäsenet kun eivät ole makkaran päitä, vaan siivu makkaran keskeltä.


    • Anonyymi

      Kun joka päivä hokee osaavansa johtaa, niin loppujen lopuksi taitaa itsekin uskoa sellaiseen. Toisaalta johtotehtävissä tulee olla jatkuvasti pysyäkseen ajan tasalla, eikä siinä juurikaan ehdi ilmoittelemaan tunnin välein johtamiskyvyistään. muuten jonkin ajan kuluttua tuskin pystyy johtamaan edes kissaa.

      • Anonyymi

        Natsithan käyttivät juurikin tuota metodia omassa propagandassaan 30-luvun Saksassa. Aikansa kun yksinkertaista asiaa taotaan päähän, niin johan on ihme ettei se ala vähitellen jo tunutmaan totuudelta. Ja samaa metodia käyttävät oikeistopopulistit.

        https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006205991.html


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Natsithan käyttivät juurikin tuota metodia omassa propagandassaan 30-luvun Saksassa. Aikansa kun yksinkertaista asiaa taotaan päähän, niin johan on ihme ettei se ala vähitellen jo tunutmaan totuudelta. Ja samaa metodia käyttävät oikeistopopulistit.

        https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006205991.html

        Korjaus, siis tuntumaan.


    • Anonyymi

      Et sitten ole sellainen suuri johtaja, kun täällä kirjoittelet. Sitäpaitsi kirjoittelet väärin, oikeinkirjoitustaito puuttuu, joten läpimurrot elämässäsi lienevät aika vaatimattomia siltä pohjalta?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      705
      2610
    2. Mopomiitti!

      Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss
      Tuusula
      481
      1538
    3. Ei se nainen edes oo

      mitenkään nätti 🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      83
      1294
    4. Poliisi kiilasi mopoilijan

      Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö
      Kiuruvesi
      283
      1220
    5. Aina vaan mietin sua

      Miksen saa sinua mielestäni pois
      Ikävä
      58
      883
    6. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      65
      746
    7. Vetovoima

      Onko välillänne suuri vetovoima ja miten se ilmenee? Onko siitä haittaa?
      Ikävä
      35
      695
    8. Nainen. Onko meissä

      Sinusta jotain samaa? Näköä tai luonteenpiirteitä? Utelias
      Ikävä
      48
      684
    9. Onko täällä ketään

      Joka kaipaa M alkuista? Millä kirjaimella nimesi alkaa?
      Ikävä
      46
      674
    10. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      32
      633
    Aihe