Mikä Orimattilan johtamisessa on niin vaikeaa?

Mikä mättää Orimattilan johtamisessa, niin kaupunginjohtamisessa kun esim. vuokratalojen johdossa?

Johtajia tulee ja menee. Joko vuokrataloilla on uusi johtaja?

Kyllä luulisi ettei tällaisen kaupungin johtaminen ole kovinkaan vaikeaa. Riittää että osaa perusmatematiikan, tajuaa Orimattilan sijainnin ja väestön ikärakenteen.
Tällaiselle paikkakunnalle ei tule johtajiksi tai muihinkaan kaupungin virkoihin parhaat henkilöt. ei edes toiseksi parhaat. Nämä paremmat menee yksityiselle sektorille ja suurten kaupunkien hommiin.
Palkkaa täällä kyllä ollaan maksamaan näille kolmosketjun ammattilaisille kuten maksetaan kakkosketjun tekijöille.
431298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Hyvä aloitus ja allekirjoitan näkemykset. Maalaisjärkeä parhaimmillaan.
Orimattilassa on monet viranhaltijat kolmos porukkaa kun ykköset eivät tänne edes vilkase, totta.

Äänestä

Vaikee on johtaa porukkaa joka on aina eri mieltä kaikessa. Henna esimerkkinä. Toinen prisma. Kolmas kyläkoulut ja Artjärvi.
Tehottomia virkamiehiä ja vuokratalojen sählinki kruunaa kaiken.

Äänestä
  • Lähes aina ja kaikkialla on erimielisyyttä asioista. Täällä tarvittaisiin jämptiä miestä johtamaan kaupunkia ja vuokrataloja. Sellaisia miehiä kaivattaisiin kun Kivisen Erkki ja Aaltosen Aulis olivat. Olivat jämptejä miehiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lähes aina ja kaikkialla on erimielisyyttä asioista. Täällä tarvittaisiin jämptiä miestä johtamaan kaupunkia ja vuokrataloja. Sellaisia miehiä kaivattaisiin kun Kivisen Erkki ja Aaltosen Aulis olivat. Olivat jämptejä miehiä.

    Juuri näin. Vahinko vain että heidän kaltaisia henkilöitä on aniharvassa paikassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lähes aina ja kaikkialla on erimielisyyttä asioista. Täällä tarvittaisiin jämptiä miestä johtamaan kaupunkia ja vuokrataloja. Sellaisia miehiä kaivattaisiin kun Kivisen Erkki ja Aaltosen Aulis olivat. Olivat jämptejä miehiä.

    Samaa mieltä että nyt tarvitaan tarmokasta ja pelkäämätöntä miestä johtamaan Orimattilaa. Tämä uusi kaveri ei vielä ole saanut muuta aikaan kuin oman työhuoneensa kalusteet kaikki uusiksi. Niin luki Piturissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri näin. Vahinko vain että heidän kaltaisia henkilöitä on aniharvassa paikassa.

    Ei ole heidän kaltaisiaan enää. Olivat vanhan liiton miehiä, jotka osasivat hommansa ja pystyivät vetämään myös muita mukaansa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole heidän kaltaisiaan enää. Olivat vanhan liiton miehiä, jotka osasivat hommansa ja pystyivät vetämään myös muita mukaansa.

    Mutta olisihan Raksa-Rane. Se mies toisi valtuustoon ja luottamustoimiin jämäkyyttä ja sitä kaivattua maalaisjärkeä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta olisihan Raksa-Rane. Se mies toisi valtuustoon ja luottamustoimiin jämäkyyttä ja sitä kaivattua maalaisjärkeä.

    Raksa Rane on valitettavasti fiktiivinen henkilö. Oman alansa ihmemies MacGyver

    Äänestä

Ei tarvitse olla samaa mieltä, eri näkökohdat tuovat uusia visioita esille. Enemmistön kanta pitää voittaa äänestettäessä asiasta, kuin asiasta. Valtuutetut ovat nyt hiljaa, kuin kusi sukassa, odotas, vaalien lähestyessä pöpinä alkaa, kun jotain mieltä voisi olla koko valtuusto kauden ajan.

Äänestä
  • Kun katsoo nykyistä päättäjäjoukkoa, niin löytyykö heistä joku osaaja, joka ymmärtää kunta-alaa ja yhteisten asioitten hoitoa. Saati että osaa edes talouden alkeita?

    Äänestä

Orimattilan ongelma on liian suuri ja hajallaan oleva kunta. Artjärven itäosasta on Hennaan 50 kilometriä. Samoin Pasiinasta Mallusjoelle on hurjasti matkaa. Kaikki on hujan hajan siellä ja täällä. Koita siinä sitten hallita ja johtaa kun osaaminen on todella sitä kolmosluokkaa.

Äänestä

Ei se johtaminen ole vaikiaa, jos on oikiat miehet tai naiset puikoissa. Orimattila on todella romahtanut siitä mitä oli Aaltosen ja Kivisen aikaan.

Äänestä

Marenkissa jo tiesivät että elinkeino johtaja hakee jo muualle töihin. Ei voi olla totta.

Äänestä
  • Ja veikkaan että moni mukin lähtee. Lähtee johtajat ja lähtee veronmaksajat. Kova kato käy. Pakkoliitos Lahteen 10 - 15 vuoden kuluessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja veikkaan että moni mukin lähtee. Lähtee johtajat ja lähtee veronmaksajat. Kova kato käy. Pakkoliitos Lahteen 10 - 15 vuoden kuluessa.

    Pakkoliitos on edessä jos tumpulointi jatkuu. Vielä ei ole mitään valoa ikkunassa.

    Äänestä

  • Onko meillä elinkeino johtaja?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko meillä elinkeino johtaja?

    On elinkeinopäällikkö Liukkonen. Kaupungin nettisivujen mukaan.

    Äänestä

Ei Orimattilan johtaminen ole vaikeaa kun Orimattilaa ei ole johdettu lainkaan.

Äänestä
  • Orimattila on kuin Tuulia-jolla tuuliajolla.

    Äänestä

Orimattilassa on edessä raju säästökuuri. Turhat viran haltijat pois varsinkin nyt kun sote jututkin siirtyy pois. Säästöä turhista tyhjien A4 paperin kantajia on liikaa. Sitten turhat katuvalot pimeeksi öisin sekä joka toinen lamppu muutenkin pimeeksi. Suojatien kohdalla valot saa palaa. Sitten laitosten ja kiinteistöjen lämpötilaa hilattava pari astetta alemmksi samoin urheilutalossa ja uimahallissa.

Äänestä
  • Turhia A4 paperien kantajia?? Katuvalot yms ovat olleet jo jonkin aikaa pois käytöstä yöllä.

    Äänestä

  • Katuvalot on ylipäänsä ihan turhia..Kaupunki voisi kiskoa irti ja myydä kirppiksellä pois ja tehdä hilloa..

    Äänestä

Vuokra kolhoosit ei sovellu, maalaismaisemaan millään konstilla?

Äänestä

Miten niin vaikeaa. Kyllä Oskulla oli ohjat käsissä ja hän johti tarmokkaasti Orimattilaa.

Äänestä

Orimattila on usein nukkunut onnensa ohi. Aikanaan Riihimäelle sijoittunut ongelmajätelaitos olisi ollut lottovoitto, mutta paikalliset päättäjät eivät ymmärtäneet mitään. Pelkäsivät, että laitos tuo ongelmia. Niin toikin, kun sitä ei tänne huolittu. Rahakirstun pohja paistaa. Loppu häämöttää.

Äänestä
  • Eikös ongelmajätelaitoksesta ollut kansan äänestys ? Itse olin silloin vastahankaan, nyt olen ymmärtänyt, että jätteessä on tulevaisuus ja kierrätyspuisto oli täytynyt saada tänne. Samoin tuulivoimaloita täytyisi haalia tänne. Uusi ja outo voi olla kannattavaa. Ei ihan loppu tule, olot kuitenkin kurjistuu, eli verot kasvaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikös ongelmajätelaitoksesta ollut kansan äänestys ? Itse olin silloin vastahankaan, nyt olen ymmärtänyt, että jätteessä on tulevaisuus ja kierrätyspuisto oli täytynyt saada tänne. Samoin tuulivoimaloita täytyisi haalia tänne. Uusi ja outo voi olla kannattavaa. Ei ihan loppu tule, olot kuitenkin kurjistuu, eli verot kasvaa.

    Taitaa olla kohta 40 vuotta sitten kun muistini mukaan Orimattilan silloiselle kunnalle tarjottiin Ekokemin laitosta. Orimattila kepun ja kaikenlaisten nsiinä pyörivien Kyllikkien voimalla sai hankkeen asentoon, että laitos sijoitettiin Riihimäelle, jossa se nykyisin työllistää satoja ihmisiä. Että silleen. Ei silloinkaan oltu Orimattilassa kaikki valot kirkkaana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taitaa olla kohta 40 vuotta sitten kun muistini mukaan Orimattilan silloiselle kunnalle tarjottiin Ekokemin laitosta. Orimattila kepun ja kaikenlaisten nsiinä pyörivien Kyllikkien voimalla sai hankkeen asentoon, että laitos sijoitettiin Riihimäelle, jossa se nykyisin työllistää satoja ihmisiä. Että silleen. Ei silloinkaan oltu Orimattilassa kaikki valot kirkkaana.

    Ja se Ekokem ei ole ainoa joka tänne on ollut tulosssa. Taisi olla UPO joka suunnitteli tehdasta ja teki sen sitten muualle. Sekin tyssättiin vastustukseen.

    Äänestä

Orimattila on iso kokonaisuus. Jos johtajille maksettaisiin kunnon palkka ja muut edut niin saataisiin varmaan osaavia johtajia.

Äänestä
  • Totta. Jos johtajille maksettaisiin enemmän niin alkaisi syntymään parempia tuloksia. Ei alle kymppi tonnin paljon vielä herätä mielenkiintoa tarttua hommiin.

    Äänestä

Johtajille maksetaan kunnon palkkaa, ongelma on ihan muualla. Puolueeton konsulttitutkimus asiasta ja tulokset julki, samassa voidaan tutkia Hennan rahareikä.

Äänestä
  • Orimattila käytti Pieskin aikanaan kymmenittäin konsultti tutkimuksia, jotka ovat maksaneet Orimattilalle satoja tuhansia euroja. Kannattas hyödyntää omaa osaamista tai sitten antaa kenkää osaamattomille.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Orimattila käytti Pieskin aikanaan kymmenittäin konsultti tutkimuksia, jotka ovat maksaneet Orimattilalle satoja tuhansia euroja. Kannattas hyödyntää omaa osaamista tai sitten antaa kenkää osaamattomille.

    Orimattila on ollut konsulttifirmoille rahastusautomaatti. Tyhmät päättäjät ovat siunanneet kaiken tapahtuneen.

    Äänestä

Täällä tarvittaisiin johtajiksi ihan sellaisia maalaisjärjellä ja riittävällä elämänkokemuksella varustettuja johtajia. Samanlaisia kun ns. vanhan liiton miehet oli.

Äänestä
  • Onkos sellaisia vanhan liiton miehiä nykysin johtajissa ja päättäjissä? Niin pitäs tehrä -miehiä löytyy kyllä puheissa muttei ole munaa mitään tehdä. Jahnukaisia koko kylä täynnä.

    Äänestä

  • Vanhan liiton miehiä ei ennää löydy. Nynnyjä ovatten nykyset.

    Äänestä

  • Entä Luhtikylän näyttelijä tai kaupunkin mittamies? Eikö heissä ole vanhan liiton taitajaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Entä Luhtikylän näyttelijä tai kaupunkin mittamies? Eikö heissä ole vanhan liiton taitajaa.

    Siinä mittamiehessä on kyllä ainesta. Hänessä olisi potentiaalia suurempiinkin saappaisiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Siinä mittamiehessä on kyllä ainesta. Hänessä olisi potentiaalia suurempiinkin saappaisiin.

    Vaikuttaa järkevältä päättäjältä. Harvinaista Orimattilassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Vaikuttaa järkevältä päättäjältä. Harvinaista Orimattilassa.

    Kuulemma ainoa joka uskalsi sanoa vastaan entiselle kunta pomolle.

    Äänestä

  • Mittään uimahalleja tarvita. Kesäaikaan riittää Kallis ja Palojoki.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Mittään uimahalleja tarvita. Kesäaikaan riittää Kallis ja Palojoki.

    Ei saunaa tartte miesten puoleella lämmittää liikaa. Saa vielä sydänkohtauksen kun höylää nuorten jannujen tiukkoja...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mikä mättää Orimattilan johtamisessa, niin kaupunginjohtamisessa kun esim. vuokratalojen johdossa?

Johtajia tulee ja menee. Joko vuokrataloilla on uusi johtaja?

Kyllä luulisi ettei tällaisen kaupungin johtaminen ole kovinkaan vaikeaa. Riittää että osaa perusmatematiikan, tajuaa Orimattilan sijainnin ja väestön ikärakenteen.
Tällaiselle paikkakunnalle ei tule johtajiksi tai muihinkaan kaupungin virkoihin parhaat henkilöt. ei edes toiseksi parhaat. Nämä paremmat menee yksityiselle sektorille ja suurten kaupunkien hommiin.
Palkkaa täällä kyllä ollaan maksamaan näille kolmosketjun ammattilaisille kuten maksetaan kakkosketjun tekijöille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu