Tiedetään:"Minun kansani käskijät ovat lapsia,ja naiset sitä hallitsevat.Kansani,ja sinun johtajasi ovat eksyttäjiä,ja he ovat hämmentäneet sinun polkujesi suunnan." Jesaja 3:12
Iso Kirjassa
Anonyymi
1351
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Sinä olet eksyttäjä. Vain kapitalistinen ateismi on oikein.
isossa kirjassa sanottiin 🤣🤣🤣
Valtakunnan syyttäjä,Taija Roivianen vie Ison Kirjan siteeraajat Valtakunnan oikeuteen Viharikoksesta syytettynä.
Joo. Onneksi ri eletä enää, eikä näillä main ole koskaan elettykään sen kirjan aikoja, jolloin ihmisiä kivitettiin pinemmistäkin syistä.
Me kristityt luetaan uutta, ei vanhaa testamenttia.
Uusi Testamentti kertoo näin ,kuuliaisuus esivaltaa kohtaan. Teille , jotka moititte Sanna Marinia ja hallitusta.
Roomalaiskirje 13
Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa. 2
Joka vastustaa esivaltaa, nousee siis Jumalan säädöstä vastaan, ja ne, jotka näin tekevät, saavat rangaistuksensa.
Jos nousette Sannaa vastaan, nousette Jumalaa vastaan.
Mitä aiot tehdä sitten, kun niin tapahtuu?
Jospa se esivalta tarkoittaa esim. vero- ja muita viranomaisia ja poliisia, jotka eivät ole tai saisi olla poliittisia instituutioita vaan toimeenpanovaltaa suorittavia, puoluettomia toimijoita.
Ensimmäiset viitteet ihmisoikeusperustaisesta ajattelusta on löydettävissä suurista uskonnoista ja kulttuureista. Ihmisten oikeudenmukainen kohtelu, heikompien puolustaminen ja vääryyttä vastaan toimiminen ovat olleet kautta aikojen periaatteita, joita on kirjattu eri uskontojen oppeihin. Ihmisen oikeuksiin ja velvollisuuksiin liittyviä pohdintoja on löydettävissä myös ihmiskunnan varhaisesta aatehistoriasta, joskin tuolloin ihmisoikeudet olivat enemmän moraalin tai filosofian kuin oikeustieteen käsite.
niin myös asian ymmärtänyt.
lahkot kääntäneet asian koskettaan , - lahkojohtajia . . .
raamattu sanoo: "Mutta teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa" 1 Joh: 2: 26
Kyllä. Kunfutselaisuudessa ihmisarvon kirjattiin jo 600 - 700 vuotta ennen kuin kristinuskosta tiedettiin mitään. Vaikka kunfutselaisuudessa ei jumalia olekaan eikä kunfutselaisuus ole edes uskonto vaikka se sellaiseksi jostain syystä luetaan, niin hyviä ohjeita heillä on .
Siltä näyttääkin
Kunfutse kirjoitti noin vuonna 500 e.a.a seuraavasti lähimmäisestä.
Kungfutsen tärkein ohje on se, että ”Älä tee toisille sitä mitä et tahtoisi toisten tekevän itsellesi.”
Siis n 600 vuotta ennenkuin Levantin alueella ehkä syntyi Jeshua Ben Josef.