Energiakriisi iskee jo nyt kipeämmin kuin 1970-luvun öljykriisit – nopea laskutoimitus paljastaa henkeäsalpaavan hinnan.
Euroopassa voidaan jo liioittelematta puhua ennen kokemattoman ankarasta energiakriisistä, sillä maakaasu ja sähkö ovat monin paikoin kallistuneet jo rajummin kuin öljy kallistui 1970-luvun kahdessa hintashokissa yhteensä.
Nuo surullisen kuuluisat vuosien 1973 ja 1979 öljykriisit saivat Euroopassakin aikaan vakavan taloushalvauksen rykäisemällä koko taloudelle elintärkeän öljyn hinnan ensin kolminkertaiseksi ja siitä vielä yli kaksinkertaiseksi.
Raakaöljyn maailmanmarkkinahinta kohosi vuoden 1973 shokissa noin viidestä dollarista noin 15 dollariin barrelilta ja vuoden 1979 shokissa noin 15 dollarista korkeimmillaan 40 dollariin barrelilta.
Tuolloiset barrelihinnat olivat toki hintashokkien jälkeenkin nykyisiin noin sadan taalan barrelihintoihin verrattuna suhteellisen maltillisia, mutta tämä ei vähentänyt shokkien talousvaikutuksia lainkaan.
Koko talouden kaikkien toimintojen kustannusrakenne meni uusiksi, kun keskeisen energiaraaka-aineen hinta tempautui alle vuosikymmenessä kahdeksan kertaa aiempaa korkeammaksi.
Parissa vuodessa 20:stä 320 euroon
Maakaasu maksaa eurooppalaisittain tärkeillä Hollannin TTF-markkinoilla nyt kuutisen kertaa enemmän kuin vuosi sitten ja peräti yli 15 kertaa enemmän kuin kaksi vuotta sitten.
Kaasun päiväkaupassa on viime viikkoina rikottu useita entisiä hintaennätyksiä ja tehty uusia kaikkien aikojen korkeampia noteerauksia tilalle. Kaasun pörssihinta on viimeksi kuluneen kuukauden aikana noussut noin 70 prosenttia.
Esimerkiksi torstain futuurinoteerausten mukaan maakaasusta oli maksettava ensi kertaa yli 320 euroa megawattitunnilta. Sama määrä kaasua maksoi vähän ennen koronakriisiä vain 20 euroa.
Kaasun ja öljyn hintanoteerauksia ei voi suoraan verrata toisiinsa, sillä öljykaupan perusyksikkö barreli on vanha öljyastioiden vetoisuusmitta, kun taas kaasukaupan hinnoittelu perustuu suoremmin kaasun edustamaan energiamäärään.
Uskomattomia hirmuhintoja
Sähkömarkkinoiden niin sanotut systeemihinnat ovat ensi talven toimituksia koskevissa futuurinoteerauksissa karanneet Saksassa 750 euron tuntumaan ja Ranskassa vähän yli 900 euroon megawattitunnilta.
Tosin nuokin hintahuiput olivat ajankohtaisia torstaina, joten sen jälkeen ennätykset on taas voitu rikkoa uusilla.
Täyssähköauton kipuraja om 40 snt /kW, kun päälle tulee vielä siirtohinta. Siitä odotettavissa 2-kertaistuminenkin. Jos sähköautoilu alkaa 2x maksamaan ottomoottoriin verraten, niin kyllä johtopäätöksiä tulee otsikon mukaisesti.
Tienvarsilataukset tulee hintoihin jota tuskin kukaan juuri käyttää kuin pakosta.
Hybridiautot on paremmassa asemassa kun voidaan bensa tai dieselmoottorilla ajaa.
Synkältä näyttää..
Täyssähköautot joudutaan laittamaan pukille
4
166
Vastaukset 4
- Anonyymi
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
-ei tuo poistamlla asiaa muuta, synkältä näyttää energiahinnat.
Poistetussa nyt ei ollutkuin asiaa energian tiimoilta.
"vihreät sai estettyä ydinvoiman rakentamisen" ei se salaamalla kummene.- Anonyymi
kepuhan sen esti, Lintilä ilmoitti ettei lupaa hanhikivelle tule.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kepuhan sen esti, Lintilä ilmoitti ettei lupaa hanhikivelle tule.
Sähköautot menetti merkityksensä.
Vihreät sai estettyä lisä ydinvoiman rakentamisen jo 90 luvullakin, samoin vesivoiman parantamisen. Vielä Pyhäjoenkin ydinvoiman vastustajia olivat siellä roikkuen ja öljyjä laskien maahan, työkoneita rikkoen.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001170202.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kepuhan sen esti, Lintilä ilmoitti ettei lupaa hanhikivelle tule.
Taidat muistaa väärin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092260- 103896
- 70882
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22862- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha548781- 80697
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561
