Tiedän helvetin hyvin miten

Fear itself? Unia, iltoja, alitajuisia pelkoja, transseja, todelliselta tuntuvia valemuistoja, tietoja asioista sekä teorioista joista tiesit jo ennen niistä lukemista? Ainakin itse joutunut kävelemään sen tien. Olin jossain vaiheessa aivan säpäleiksi hajotettu eikä tuntunut enää mahdolliselta selviäminen sen kaiken jälkeen. Tunsin itseni muukalaiseksi ja aloin pelkäämään ihmisten katseita. Pakosta kun joutui rakentamaan itsensä uudelleen (ja uudelleen ja uudelleen) niin yllätykseksi niistä omista peloista, ja traumoista alkoi selvitä. Nyt käsitellyt ihan lapsuuden traumanikin tuntien rakkautta omia vanhempiaan kohtaan asettuen heidän asemaan. Kaikki lähtee rakkaudesta itseään kohtaan. Jos ne" kopiot" häiritsevät niin kohtele niitä kuin toivoisit itseäsi kohtelevan? Älä välitä. Itsellekin on monet arkielämän ihmiset puhuneet jostain Matrixeista tai toisista ulottuvuuksista, mutta ajattelen lähinnä todelliselta tuntuvina unina jotka ovat sekoittuneet muistoihin. Mitä jos kaikki on vain jotain unessa tapahtuvaa kvanttiterapiaa siedätyshoitoineen? Maailmassa tapahtuneet asiat esimerkiksi Leicesterin Valioliigamestaruus 5000x kertoimella, Trumpin presidenttikausi, ja ylipäätään viime vuosikymmenen keksinnöt jotka ovat vain parannuksia tai yhdistelmiä vanhoista keksinnöistä vaikuttavat kyllä sellaisilta asioilta joita minäkin pystyisin mielessäni luomaan. :D Vaikka koko maailma tuntuisi joltain simulaatiolta tai joltain kellopeli appelsiinin ylipitkältä aivopesukohtaukselta niin ihan järjissään tuolla voi silti tallustella ihmetellen kuinka vähän harvat ihmiset ajattelevat tietoisesti todellisuutta ympärillään yhtään kyseenalaistamatta vaikka mitä uutisissa kerrotaan ja miksi...

Uskon kyllä korkeampaan voimaan. Tuskin olisin yksin selvinnyt. Tai yksinhän sitä on oltu. Itse ymmärsin rakkauteni naiseen jonka tapasin silloin kun muistan oman matkani alkaneen. Vaikka meidän ystävyys ei sitten koskaan kestänyt niin se päivä jolloin pääsin olemaan hänen tukenaan muutti jotenkin minua. Aloin tietoisesti pyrkiä hyviin tekoihin kun sai tuntemaan niin arvokkaaksi ensimmäistä kertaa elämässäni sanoillaan. Hyväksynyt ettemme enää näe, mutta oli kiva myöntää itselle että joka päivä taisi käydä ajatuksissa. Vaikka liitinkin jossain vaiheessa kauhuhetkiini kaiken alkuna, ja minulla voisi olla jotain hampaan kolossakin muutamien juttujen takia niin tilanne on se, että en pysty edes mielessäni haukkua kyseistä ihmistä. Muistan kilttinä, ja tiedän mitä on elämänsä aikana kokenut. Jotkut vaan omista vaikeuksistaan huolimatta saa meidät siirtämään sen oman egon lopulta syrjään. Mikä jo itsessään on melko mahdoton tehtävä jonka voi ottaa massiivisena henkisenä kasvuna. Mitä sitä häpeämään vaikka joskus fantasioi jostain halauksesta jota ei ikinä tule tapahtumaan ikävissään? Sehän on rohkeaa ja totuudessa elämistä. Turha sitä on hukata itseään. Ei rakkaus ole biokemiallisesti luotu tunne vaikka joku niin väittäisikin. Se ei vaadi mitään vaan toivoo parasta toisten elämiin katkeroitumatta.

Et tiedä mistä puhut.