Meidän pentu on ollut pienestä pitäen kova puremaan käsiä ja huonekaluja. Ollaan johdonmukaisesti kielletty ja suunnattu sallittuun tekemiseen. 4kk tuntui jo edistystä, mutta nyt on tullut takapakkia. Pentu myös hyökkii ja näykkii jaloista, jos kääntyy pois, siinä ei kauaa pysty olemaan paikoillaan. Tuntuu, että Ollaan koitettu vaikka ja mitä. Portin taakse sulkeminen on ollut tehokkainta, nyt pentu vaan on hoksannut milloin joutuu ja vikuroi ettei saa otettua syliin. Lenkillä käydään aamuin ja iloinen myös usein, joskus nenätyöllä korvataan iltalenkki jos pentu väsyneen oloinen. Vapaana saa olla päivittäin sekä omalla aidatulla pihalla, että metsässä. Pentukoulussa käydään. Leikitään. Kai tämä loppuu joskus? Alkaa olemaan jalat jo niin täynnä mustelmia, kädet kipeänä ja hermot riekaleina, vertaistukea/neuvoja pyydän.
5kk pentu puree ja hyökkäsi, usko loppuu
Anonyymi
4476
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Puree ja Hyökkii piti otsikon olla.
-AP
^^^
täytyy hieman koventaa otteita. pentukoirilla arvojärjestys laumassa haetaan alistamalla ja puremalla heikompaa, niin myös teidän "laumassanne"
on tapahtumassa ja näyttää että olette valinneet hieman liian voimakastahtoisen ja koulutustaitoja vaativan rodun. juuri tuollaisista pennuista kehittyy ne parhaat käyttökoirat mutta koulutus vaatii enemmän kuin koirakentillä täti ohjaajien naksutus ja namien syöttö.
Mistä tämä koiratietämättömyys oikein tulee, kun tutkimustietoa on vaikka kuinka paljon tarjolla?
Että pennun kanssa pitäisi koventaa otteita????? Voi hyvänen aika sentään tätä tietämättömyyttä. Jopa Kennelliiton alaisuudessa olevan koiraharrastuksenkin parissa edelleen elää sama tietämättömyys, että koiraa pitää alistaa ja kurittaa.
Koiralaumassa, koira-ihmislaulmassa, susilaumassa normaalia käytöstä on mielistellä ylimpänä olevaa. Senkin normaalin käytöksen on ihminen tulkinnut ensin vääräksi käytökseksi, että tuossa se nyt nöyristelee.
Laumassa ylin ei alista eikä pahoinpitele alimpiaan. Tämä on tutkittu asia. Alemmat mielistelee ja pyrkii esim. nuolemaan suupieliä. Nuoleminen perustuu alunperin siihen, kun pennut nuolevat aikuisen koiran/suden suupieliä saadakseen tämän oksentamaan pennuille puoliksi sulanutta ruokaa.
Pentu ei pure vahingoittaakseen ihmistä saatikka yrittääkseen päästä laumanjohtajaksi. Se vasta opettelee sääntöjä ja omaa voimankäyttöään. Koira/susilaumassa vielä 5kk pentu saa revitellä aikuisia koiria jonkin verran. Muutos tapahtuu pari 22 myöhemmin, jolloin aikuinen koira osoittaa ärähtämällä, että nyt loppuu. Aikuinen koira ei pure nuorta siinä tilanteessa, vaan osoittaa elekielellään, että tästä lähtien riehuminen tuolla tavalla ei ole enää pennun omasta aloitteesta sallittavaa.
Koirat kutsuvat leikkiin erilaisilla eleillä ja pienellä kylkeen näykkäisyllä. Onko aloittaja varma, että kyseessä ei ole teidän pennun leikkiinkutsu?