Kansanedustaja Hjallis Harkimo

Kansanedustaja Hjallis Harkimo kysyy että miksi Suomi ostaa vielä venäläistä energiaa. Kerron syyn, vuonna 2021 maamme energian kokonaiskulutuksesta 34% prosenttia oli vielä venäläistä alkuperää sen hinnnan ja saatavuuden takia, ei ollut mitään energiakriisiä ja paniikkia sähkön riittävyydestä.. Nyt Hjallis Harkimo selittää ja haluaa että Suomen pitäisi luopua kokonaan venäläisestä energiasta. Jokainen käsittää että luopuminen venäläisestä energiasta nostaa energian hintaa meilläkin niinkuin muuallakin Euroopassa. Hjallis Harkimo on miljonääri mutta ei hän mikään kansantalouden asiantuntija ole, siinä hän on tasoa posetiivarin apina. Hjallis uskoo ja sanoo ääneen että kannattaa ostaa energiaa muualta kuin Venäjältä koska muualta saa sitä kalliimalla. Terveisin Viikkarin vaari.
750
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Harkimon kannattaisi pitää suunsa kiinni kaikesta Venäjään liittyvästä, kun tiedetään hänen kytkökset Putinin klaaniin.

Äänestä

Harkimo on toiminut PUTININ pankkina eli rahanpesijänä Suomessa ja toimii viäläkin. Tekopyhä Isänmaan petturi, Linnaan ei ole viälä joutunut mutta tuomiota odotellessa, tosin kuminaama loikkaa venäjälle ennemmin kuin istuu vankilassa.

Äänestä

Liikemies harkimo on ryvettynyt epämääräisissä venäjä yhteyksissä, rikollista rahaa on liikuteltu joka suuntaan. Ei epäonnistunut "liikemies" lahjaksi miljoonia saa.

Äänestä

Bisnes guru myi jääkiekkoseura Jokerien yli 48% osuuden venäläisille mafiosoille 960 euron tai ruplan hintaan. Jäi ehdottomasti voitolle. Sillä tavalla miljoonia tienataan.

Äänestä

Hjallis porskuttaa vaan ja keksii uusia poliittisia liikkeitä. Edes mediaa ei kiinnosta tutkia kaikkea hänen venäjään liittyviä asioitaan. Pelosta ?

Äänestä

Hjallis Harkimo on ollut monessa mukana. Jääkiekko ja Venäjä seikkailut mukaanottaen. On itseriittoinen ja aina oikeassa oleva tyyppi. Miksi tällä on oma tv-ohjelma Alfalla!

Äänestä

Hjallis täytyy uuteen hallitukseen valita koska osaa tehdä rahaa on näkemystä enen män kuin HUULIPUNA HALLITUKSELLA YHTEENSÄ . PÄÄMINISTERI AINESTA EHDOTTAMASTI

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kansanedustaja Hjallis Harkimo kysyy että miksi Suomi ostaa vielä venäläistä energiaa. Kerron syyn, vuonna 2021 maamme energian kokonaiskulutuksesta 34% prosenttia oli vielä venäläistä alkuperää sen hinnnan ja saatavuuden takia, ei ollut mitään energiakriisiä ja paniikkia sähkön riittävyydestä.. Nyt Hjallis Harkimo selittää ja haluaa että Suomen pitäisi luopua kokonaan venäläisestä energiasta. Jokainen käsittää että luopuminen venäläisestä energiasta nostaa energian hintaa meilläkin niinkuin muuallakin Euroopassa. Hjallis Harkimo on miljonääri mutta ei hän mikään kansantalouden asiantuntija ole, siinä hän on tasoa posetiivarin apina. Hjallis uskoo ja sanoo ääneen että kannattaa ostaa energiaa muualta kuin Venäjältä koska muualta saa sitä kalliimalla. Terveisin Viikkarin vaari.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu