Psykiatriassa on useita piirteitä, jotka loukkaavat YK:n ihmisoikeuksien julistusta. Tämän julistuksen kuuluisi olla hierarkisesti valtiollisten lakien yläpuolella. Näin ei kuitenkaan Suomessa ole!
Ihmisoikeusrikkomuksista tulisikin raportoida entistä hanakammin. Myös väärinkäytökset tulisi voida saattaa julkiseen keskusteluun!
Ihmisoikeusrikkomuksista tulisikin raportoida entistä hanakammin. Myös väärinkäytökset tulisi voida saattaa julkiseen keskusteluun!
Vastaukset 23
Vanhimmat
Ei mitään hajua mistä puhut, joten pistäs jotain esimerkkiä.
Tappaminen ja kidutus on kielletty paitsi psykiatreilta, hoitajilta ja valtiolta.
Pakkohoitoon kaapataan ihmisiä ilman lakimääräisiä kunnon haastatteluja ja tutkimuksias, vaikka papereiden mukaan sellaiset on "tehty". Kun huomataan, ettei kaapattu ollutkaan hoidon tarpeessa kirjoitetaan koko hoidon olleen "vapaaehtoista" tai vaihtoehtoisesti keksitään raskauttavilta näyttäviä oireita.
Jos liikemies syyllistyisi vastaavaan väärentelyyn bisneksissään, odottaisi häntä pitkä vankeustuomio. Mutta psykiatrisen sairaalan tapauksessa jokainen kikkailuun osallistunut saa yhteisönsä kollegiaalisen kiitoksen osakseen.
Voitkohan todistaa väitteesi. Tällaiseen väitteeseen ei sitten riitäkään omakohtainen yksittäinen tapaus, ei ole objektiivinen meinaan.
Olet oikeassa, arvoisan ylimielinen kirjoittaja.
Persoonallisuushäiriöisen lääkärin tai krapulaisen hoitajan "havainto" tai milloin tahansa (jälkikäteenkin) tietokoneelle kirjaama on järjestelmässämme automaattisesti "objektiivinen" todistuskappale.
Asenteelliset hallinto-oikeutemme ovat pitäneet huolen siitä, että mielenterveystyössä julkisen valtamme virallinen oikeassaoloprosentti on jo saavuttanut pohjoiskorealaiset lukemat.
Moni lääkäri ja hoitaja toimii kuten pitääkin, mutta viimeistään raudanluja kollegiaalisen lojaaliuden vaatimus varmistaa sen, että psykiatrikuntaan mahtuu mm. Helsingissä niljakkaita mätäpaiseitakin.
Hoitajat eivät kirjaa havaintojaan lausuntoihin, vain lääkärit. Lääkäreiden persoonallisuushäiriöitä seulotaan, myös työkaverin toimia valvotaan tiukasti ja silmä kovana, jos vaikka paikka itselle aukeisi, joten seula on kyllä tiukka. Ok, myönnän, että joka alalle mahtuu ties mitä taaplaajia, myös mielenterveysalalle. Totta on myös se, että jos jokin virhe tapahtuu, on sillä kauaskantoiset seuraukset, mutta niin on esim. rakennustyömaillakin. Se ei ole totta, että virheitä tapahtuisi paljon, tai että haluttaisiin kirjata tekaistuja yhteiskunnan varoja vieviä lausuntoja. Tiedätkö kuinka paljon yksi pakkohoito maksaa? Perätessäni objektiivisuutta halusin tuoda esiin sen, että jos itsellä on huono kokemus, se usein yliyleistetään ja vähän liiankin kärkkäästi täällä palstalla sen pohjalta leimataan koko mielenterveystoimi, kun kuitenkin on olemassa täysin objektiivinen taho, joka näitä asioita tutkii (TEO), joiden raporteista voidaan asiasta lukea. Tarkoitukseni ei ollut olla limielinen, vain tarkennusta haluava.
eräs lupasi minulle antaa kaiken minkä omistaa jos tappaisin häntä (ja muita) kiduttavan lääkärin.
olen vahvasti sitä mieltä että kyseinen ja kaikki muutkin vastaavat lääkärit tulisi lopettaa jotta he eivät enää muita pääsisi tappamaan ja kiduttamaan. valitettavasti en ollut kunnossa (lääkkeitä liiaksi, hyvä kun pystyin kävelemään, välillä en sitäkään) jotta olisin voinut hänen toiveensa täyttää.
taisi siellä joku lääkärin kimppuun käydäkin. tuskin elää enää.
ei sille alalle yhtään tervettä eksy koska siellä nimenomaan kidutetaan uhreja.
hoitajilla on lappunsa, lääkärit lukevat laput, uskovat kaiken mitä hoitajat ovat sattuneet keksimään milloin missäkin kunnossa.
teo ei ole objektiivinen taho. siellä on pelkästään lääkäreitä joiden kilta on tunnettu siitä että se tukee toinen toistaan vähät välittäen kuolemista. objektiivisessa tahosssa olisi ainoastaan muita kuin lääkäreitä - sekä eri näkökantoja edustavia tasa-puolisesti.
Tappaminen ei ole oikein, oikeudenmukaista eikä oikeutettua missään olosuhteissa. Ei, vaikka tappajana olisi valtio!
Koston kierre johtaa maailman tuhoon! Tappaminen on primitiivistä. Meille ihmisille on suotu ajattelun lahja! Käyttäkäämme sitä.
nyt sitten ihan turha väitellä, sinä kun et tunnu mielipiteestäsi tuumaakaan periksi antamaan. Käyps katsomassa TEO:n henkilökunnan tiedot, niin näet, että eivät ole kaikki lääkäreitä ja katsopas esim. viime vuonna tehdyt pätökset samalla. Kuolemakin maksaa, tiesitkö?
tarkoittaa sitä, että siihen ei vaikuta oma mielipide, joten jos itsellä on kokemus, että joku lääkäri on sairas tappaja, ja vaikka muut ovat samaa mieltä, ei olla objektiivisia, vaan katsotaan asiaa omasta näkökulmasta. Objektiiviseksi asian tekee se, että laittaa alulle tutkimuksen, jolloin selviää onko hoito ollut tarpeen, vai tappamisyritys. Kokemuksen saa kertoa kokemuksena (varmasti totta), mutta ei yleisenä tietona siitä, miten toimitaan.
armeijat, psykiatrit (jotka tappaa enempi kuin edelliset) jne.
Tuo ei ole mielipidekysymys.
psykiatrit nrnbergiin ja mahdollisesti giljotiini-terapiaa tai hirttopuuhun?
psykiatrien hulluksi leimaamilla ei paljon ihmisoikeuksia ole loppuelämissään ollut....
Kerroppa meille sellainen objektiivinen testi, jolla aihealueen suhteen äärimmäisen koulutetun, persoonallisuushäiriöistä ja niiden diagnosoinnista paljon tietäviä ihmisiä voidaan seuloa persooanllisuushäiriöiden perusteella? Kuulostat totta puhuen vähän hupsulta. Ei psykopaatti yleensäkään saa psykopatia-diagnoosia, jos ei halua sitä. Jos ihminen on riittävän sivistynyt ja fiksu, niin tuollaiset pilipali persohäiriötutkimusket ovat pelkkää naurettavaa pelleilyä. Ei lääkäreiden persoonallisuushäiriöitä ole mahdollista mitenkään seuloa sen enempää kuin muidenkaan, tai edes siinä määrin, kuin muiden. Persoonallisuushäiriödiagnoosien reliabiliteetti ei ole erityisen imarteleva, DSM 5 diagnoosien luokituksen mukainen pakko-oireisen häiriön kappa-arvo on 0,31 (olematon), antisosiaalisen persoonallisuushäiriön 0,22 (olematon), epävakaa persoonallisuushäiriö 0.58 (huono). Sinä puhut jostain objektiivisuudesta siis? Saman tautiluokituksen mukaan mielisairauden eli skitsofrenian kappa-arvo on epävakaata persoonallisuushäiriötäkin huonompi 0,46, maanis-depresiivisyyden 0,54.
http://1boringoldman.com/index.php/2012/06/09/not-a-toy/
Ongelma pakkohoidossa ei ole siinä, että kukaan tai ainakaan kovin moni haluaisi määrätä pakkohoitoon ihmisiä turhan päiten tai kiusan takia. Ongelma on siinä, että lääkärit ovat kognitiivisesti rajoittuneita, kiireisiä, heidän diagnostiset välineensä ovat kehnoja ja alttiita subjektiivisille tulkinnoille ja varmastikin lääkärit kirjaavat tiedot oman oikeusturvansa takaamiseksi enemmän kuin potilaiden. Vaikka yksikään lääkäri ei haluaisi tehdä virheitä, niin pakkohoidon kriteerit eivät kerta kaikkiaan ole objektiivisia. Kyllä kaikki tietävät viranomaisia myöten, että ns. mielisairaiden oikeusturva on heikko siksi, että he eivät kykene puolustautumaan ihan siksikään, että voimat eivät riitä siinä tilanteessa. Myös lääkärit tietävät tämän ja käyttävät pakkohoitoa rutiinonomaisesti edes yrittämättä mitään muuta hoitoa ennen. Järjestelmä kannustaa siihen ja sitä käytetään Suomessa erittäin runsaasti. YK:n taholta ollaan toistuvasti kritisoitu juuri siitä syystä pakkohoidon käyttöä mielisairauksien hoidossa, koska ne ovat traumatisoivia, heikosti vaikuttavia ja subjetkiivisille tulkinnoille perustuvia hoitomuotoja, jotka rikkovat ihmisten perusoikeuksia. Kukaan ei tieten tahtoen ole pahantahtoinen tai ammattitaidoton määrätesään ihmisiä pakkohoitoon, vaan he täyttävät mielestään virkavelvollisutensa ja maksavat sillä tappiin otettua asuntolainaansa. Ei heitä liikuta muutaman kaistapään itsemurha tai elämän pilaaminen, kunha palkka juoksee ja systeempi pyörii. Se kollegan toimien vahtaaminen silmä kovana on lähinnä korkeintaan sitä, ettei tee mitään ilmeistä virhettä esimerkiksi tapa potilasta suoralta käsin, vaan toimii näennäisesti lakien puitteissa.
Psykiatrinen hoito on tosiaan yhtä vaikuttavaa kuin 70-luku oli rakennustekniikaltaan. Tasakattojen ja valesokkelien seuraukset ovat tosiaan kauaskantoisia, ne ulottuvat moneen eri sukupolveen. Kaikilla vuosikymmenillä on toki omat rakennusvirheensä, mutta joillakin on pahemmat kuin tosilla. Kuolleisuus mielisairauksien hoidossa on peräti viisinkertainen vallankumouksellisten lääkkeiden seurauksena verrattuna 70-lukuun (esim Jääskeläinen et al. 2013) , ja parantuneiden osuus romahtanut jo ennestään heikosta toipumisprosentista. Valesokkeileista ja tasakatoista ei koitunut mitään hyvää mutta voihan sitä jämähtää ihailemaan vaikka isoja erillisiä keittiöitä, kun rakenteet ovat homeessa.
Jos joku halusikin rakentaa 70-luvulla harjakaton, niin kaavamääräykset usein estivät sen. Järjenkäyttöä ja logiikkaa usein rajoitetaan viranomaisen taholta, ja silläkin on kauaskantoiset seuraukset. Kaikki virheet eivät tule vain siitä, että yksittäiset pershäiriöiset eivät noudata sääntöjä vaan säännöistä itsessään.
Sääntöjä voisi kyllä muuttaa, samoin uudistaa, muuttaa ja inhimillistää hoitokäytäntöjä.
Mikä sitä estäisi? Byrokratia, virkakoneiston jähmeys ja haluttomuus muuttaa niitä? Vai aina vetäisty myös tekosyy resurssien puute. Myös se, että asia ei oikeastaan edes kiinnosta alalla olevia hoitajia, ja lääkäreitä, koska heillä on kaikki hyvin, saavat ja nauttivat etuisuuksia ja isoa palkkaa. Ei tarvitse välittää ja piitata potilaista, heidän hyvinvoinnistaan, jaksamisestaan, tai edes elossa pysymisestä. Edelliset lauseet ovat paikkansapitäviä toteamuksia, ei kysymyksiä, siksi en niihin edes laittanut kysymysmerkkiä.
Ammattietiikalla ei muuten ole tekemistä eettisten periaatteiden ja niiden noudattamisten kanssa. Tosin en usko, että silläkään etiikalla oikeasti on alalla oleville mitään väliä.
Toit esille hyviä pointteja. Lääkärit todellakin luulevat täyttävänsä virkavelvollisuutensa ja "hoitavansa työnsä" määräämällä tolkuttomia määriä neuroleptejä huonosti ja pahoinvoiville ihmisille, tai laittamalla heitä pakkohoitoon.
Toiseksi viimeinen lauseesi sai ainakin minut hyvin surulliseksi. Jopa vihaiseksi.
Se, että heitä ei kiinnosta joidenkin potilaiden elämän pilaaminen tai jos jotkut ovat itsetuhoisia, tai päätyvät itsemurhaan.
Itse näen ihmisten psykiatrisen hoidon paitsi ihmis ja perusoikeuksia rikkovina, myös sangen toimimattomana systeeminä. En näe psykiatriassa ja sen käyttämissä hoitokäytännöissä ja menetelmissä ja tavassa suhtautua mt-ongelmista kärsiviin mitään uudistumista ja muutosta mihinkään parempaan suuntaan.
Sitä voi hyvällä syyllä sanoa varsin mädäksi, ja lahoksi lääketieteeksi.
Eniten huolettaa se, että ne ihmiset, olivat he sitten lapsia, nuoria, tai minkä ikäisiä tahansa, joilla on ongelmia, tulee vaikeuksia pärjäämisessä, ahdistuvat, tai masentuvat, eivät välttämättä tiedä, että ei kannata uskoa ja luottaa sokeasti terveydenhuoltoon. Tai etenkin psykiatriaan. Varsinkin, jos yhteydenotto terveydenhuoltoon on ensimmäinen, eikä mitään aiempia kokemuksia asiasta ole. Jos he ottavat yhteyttä virkatahoon, ja joutuvat esim. pakkohoitoon, niin seuraukset voivat olla karmivat. Siitä tulee koko loppuelämän kestävä painajainen, jossa on terveydenhuollon silmissä aina vain pelkkä psykiatrinen tapaus ja diagnoosi ja muu leima jää esim. omakantaan ja terveydenhuollon kirjauksiin ja lääkärien silmissä olet sitä pysyvästi. Samoin saattaa joutua käyttämään koko eliniän neuroleptejä, jotka jatkuvassa käytössä vain tuhoavat sivuvaikutuksineen ihmisen terveyden ja hyvinvoinnin pysyvästi.
Terv. Kerron tämän monivuotisella kokemuksella
On myöskin sopivan simppeliä psykiatrialle hoitaa ihmisiä lääkkeillä. Osastot on hiljaisia öisin. Voi osastohoitajat ottaa vaikka tirsat yötyössä. Helppo vaan kirjata mikä diagnoosi ihmisellä on ja tunkea lääkkeitä oikeasti joutumatta hirveästi likaamatta käsiään tai joutumatta kohtaamaan ihmiselon kivuliasta luonnetta. Mitenkäs osaston tarkka kontrollikaan toteutettaisiin jos ihmisiä ei voitaisi kokoajan lääkitä?
Itsehän lähtökohtaisesti en menisi osastolle enää vaikka mikä syy olisi, tuollaiseen kontrollipaikkaan jossa luovutan mahdollisesti oikeuteni pois astuessani sisään jossa joku toinen tarkkailee minua millintarkasti kirjaten kaiken loppuiäkseni kantaan.
Mikä anteeksiantamatonta on se, että ihmisiä vielä hoidetaan pitkäaikaisilla jatkuvilla lääkkeillä myös osittain siksi koska keho mukautuu lääkkeisiin ja hankala ajaa ne alas. Ja vieroitusoireet voi olla hirveitä ja aiheuttaa ihan omanlaista kärsimystään. Tungetaan lyhyen aikaa tutkittuja lääkkeitä vuositolkulla.
Tiedän niin monta tarinaa jossa pitkäaikaislääkitykset ja lääkekoktailit ovat puhkaisseet hirveitä pitkäkestoisia vieroitusoireita kun niitä aletaan ajaa alas, monta tarinaa jossa elämänkulku on muuttunut osittain siksi negatiiviseksi että on menty psykiatrian ansaan ja jääty lääkekierteeseen tai että oikeasti terveys on alkanut pettää jossain välillä lääkityksiä. Ne lääkehaittakierteet ja vieroitukset oireineen voi olla vuosia kestäviä kun kyseessä on useampia lääkityksiä.
Psykiatria ei koskaan osaa ajatella potilaan kannalta, miten hoitokeinot itsessään voivat lisätä pahaa oloa.
Yksi suurimmista kusetuksista on se että väitetään ettei ihmisiä voi auttaa muulla tavoin kuin lääkkeillä. Sehän nyt ei pidä laisinkaan paikkaansa. Toki se voi maksaa rahaa enemmän ja vaatia enemmän henkilöltä kuka tekee työtään. Tai että terapian ja lääkityksen yhdistelmä on jotenkin ihan ylivertainen että selvitäkseen pitää muokata aivokemiat uuteen uskoon ja vain terapia lääkittynä auttaa. Psykiatria on aina "leikkinyt" hauraiden heiltä apua hakevien aivoilla keksien yhä mielikuvituksellisempia keinoja muokata aivoja.
Ihmiset on olleet olemassa todella kauan, ihanko totta että ei tosiaankaan ole mahdollisuuksia selvitä ilman psykiatrian muutaman vuosikymmenen markkinoilla olleita rohtoja joita pitäisi pahimmillaan koko elämä tunkea kehoonsa joka päivä. Pitkäaikaiset lääkehoidot kuuluu psykiatrian hoitomalleihin olennaisenakin osana. Psykiatria vähättelee ihmisten vahvuutta selvitä oikeanlaisella tuella ja ylikorostaa sitä kuinka aivoja ja hermostoa pitää muokata heidän mömmöillään ja sähköshokeillaan ynnä muilla..
Ja vähättelee mitä ongelmia hermoston sotkemisesta näillä psykoaktiivisilla rohdoilla voi olla. Nämä hoidot voi vaikeuttaa myös prosessointia ja varastaa ihmisiltä ihmisyyteen liittyviä ulottuvuuksia ja tunne-elämän ulottuvuuksia.
Toivon että tulevaisuudessa aivojen ja hermoston muokkaamista näin summamutikassa psykiatrian pillereillä pidetään epäeettisenä ihmiskokeena.
Esim nuorille tungetaan lääkkeitä vaikka monella nuorella, ja vanhemmallakin ihmisellä oikeasti ei ole vielä tietoa miten hyvinvoinnista voi huolehtia ja kuinka kokonaisvaltainen prosessi se voi olla. Kuinka esim huolehtia aivoterveydestä ja optimoida aivojen toimintaa. Tunteiden säätely ynnä muut itsestä huolehtimisen taidot on opittavia asioita.
Eikä se ole aina yksilö kuka on sairas, vaan myös yhteiskunta voi olla tietyllä tapaa sairas ja sairastuttaa ihmisiä erilaisine arvoineen ja vaatimuksineen. Kuka sanoi että elämä on muutenkaan helppoa? Joissain uskonnonfilosofioissa elämä nähdään kärsimyksen kautta. Psykiatria on monin tavoin kietoutunut länsimaalaisen elämän arvoihin ja jotkut sen sairauksinakin pidetyt tilat oikeasti heijastelevat yhteiskunnan arvoja siitä mikä on normaalia ja mikä epänormaalia.
Psykiatriassa potilaiden ihmisoikeuksia edistäneet muutokset eivät oikeastaan ole koskaan lähteneet psykiatrian sisältä, vaan todellakin sen ulkopuolelta. Antipsykiatria ja laitostumisen kritiikki olivat ehkä parasta, mitä 1900-luvulla psykiatrialle tapahtui. Tuona aikana kehitettiin myös ajatuksia ja hoitomalleja kuten Soteria-talot ja avoin dialogin malli, jotka olisivat yleistyessään parhaimmillaan tehneet sen, minkä lääkehoidon väitetään tehneen -mullistaneen krooniseksi mielettyjen tilojen kuten psykoosisairauksien hoidon tavalla, joka olisi oikeasti eikä vain leikisti merkittävästi laskenut mielenterveysongelmista johtuvien sairauksien taloudellisia kustannuksia pitkällä aikavälillä. Nyt mielenterveysongelmat ovat vähintään yhtä kroonisia kuin 1900-luvun alussa tai puolivälissä ja kustannukset tietenkin moninkertaisia, vaikka hoidetut ongelmat ovat oletusarvoisesti lievempiä. Lääketeollisuuden laajeneminen psykiatrisessa hoidossa tavallaan kaappasi sen edistyksen, jonka lähinnä yhteiskuntakriiitiikki ja kansalaisaktivismi oli aikaan saanut ja vuosikymmenien päästä takuulla kirjoitetaan, millainen katastrofaalinen hinta siitä maksettiin paitsi taloudellisesti, myös sosiaalisesti ja henkisesti. Kun kaikki tunteet ja vastoinkäymiset on pakko medikalisoida ja ihmisiä huumata niiden takia jopa vastoin heidän tahtoaan, niin siitä tulee paitsi taloudellinen katastrofi myös sosiaalinen katastrofi, koska yhteisöjen ja sitä kauta yksilöiden resilienssi surkastuu ja kyvyt käsitellä ja säädellä ihan tavallisia tunteita ja vastoinkäymisiä heikkenee. Psykiatria on niin korruptoitunut tieteenala, että se ei pysyt korjaamaan itseään sisältä käsin, kuten monet vakavasti otettavat tieteen alat jossain määrin pystyvät. Todennäköisesti seuraavakin merkittävä muutos psykiatriassa tulee ihan jostain muusta kuin geenitutkimuksista tai uusista mullistavista lääketieteellisistä hoitomuodoista. Hyvänä esimerkkinä tiedetoimittaja Robert Whitakerin perustama Mad in America -sivusto, joka on saavuttanut huomiota pelkästään popularisoimalla etenkin sellaisia psykiatrian alan tutkimuksia, jotka muuten vaiettaisiin kuoliaaksi julkisuudessa. Kun riittävän moni ymmärtää että keisarilla ei ole vaatteita, niin alan on pakko uudistua säilyttääkseen uskottavuutensa.
Pakkohoito, sidotaan vuoteeseen, laitetaan eristyskoppiin, syötetään väkisin mömmöjä.
Missä ovat potilaan oikeudet psykiatriassa. Suljettujen ovien takana tapahtuu päivittäin tuhansia ihmisoikeusloukkauksia.
Lisää aiheesta sivuilla:
http://www.cchr.org/
Pojasta polvi paranee, sanotaan. Mutta eipä näytä tulevaisuuskaan kovin ihmisoikeismyönteiseltä näiden uuden polven Husseinien ilmestyttyä hääräämään nuorempana psykiatrisukupolvenamme. Ennen ei sentään tarvittu suomen kielen tulkkia.