Isäksi tuleminen pienentää aivoja!

Tällaista kertoo uusi tutkimus...eli jos on pienet aivot jo ennen isyyttä ja on tyhmä niin isäksi tulemisen jälkeen on jo aika pieniaivoinen uuvatti.
3390
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Ja vain tutkimus puuttuu.🥰

Äänestä

Se suurentaa kuitenkin kasseja, kun ei hetkeen saa.

Äänestä
  • Siksi varmaan ukkomiehwt hanakoita vieraittennaisten perään.

    Äänestä

Aina on otettava kun saa.

Äänestä
  • Kuulostaa sattuman varaiselta ja hyypiömäiseltä ressukalta ,,,tyytyisi onnenkantamoiseen.

    Äänestä

  • Et siis taaskaan puhu itsestäsi, voi voi reppanaa!

    Äänestä

  • Eli sinä et saa koskaan voi voi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuulostaa sattuman varaiselta ja hyypiömäiseltä ressukalta ,,,tyytyisi onnenkantamoiseen.

    Toki seksiriippuvuus kertoo sisäisestä tyhjyydestä

    Äänestä

Isukiks tuleminen pienensi ravintolalaskuni nollille, kun olosuhteiden pakosta jouduin jättämään pubit ja yökkärit toistaiseksi.

Äänestä
  • Minule kävi päinvastoin. En kertakaikkiaan kestä sitä rääkymistä ja vaimon mielenheilahduksia. Pakko on päästä tuulettumaan pari kolme kertaa viikossa. Lisäksi kersaan kuluu aivan tolkuttomasti rahaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minule kävi päinvastoin. En kertakaikkiaan kestä sitä rääkymistä ja vaimon mielenheilahduksia. Pakko on päästä tuulettumaan pari kolme kertaa viikossa. Lisäksi kersaan kuluu aivan tolkuttomasti rahaa.

    Me olimme fiksumpia, ei lasta. Saa mennä ja tulla miten lystää. Ei stressiä. Rahaa jää käyttöön enemmän.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Me olimme fiksumpia, ei lasta. Saa mennä ja tulla miten lystää. Ei stressiä. Rahaa jää käyttöön enemmän.

    Tuo on unelmaelämää!

    Äänestä

Kannattaa antaa naisen valita siitäjät.Ei tule sukurutsaita kylille.
Itse voinee vastavuoroisesti syksyisin metsästää innokaiden hirvimiesten yksinjätettyjä syksyleskijä.Eikö siinä aivot tarpeksi suurene ja pienen,tuleviksi vuosiksi.

Äänestä

Isäksi tulemiseen pitäisi määrättä ajokortti jota ei myönnetä uunoille jokka ei osaa lapsiansa ihmisiksi kasvattaa.

Äänestä
  • Ei apinoista saa ihmisiä vaikka kuinka yrittäisi kasvattaa.

    Äänestä

Jotkut isät pilaa lastensa elämän. Niitä on moneen junaan.

Äänestä
  • Moni Äitikin pilaa Avioliitoonvihityn Miehensä elämän,vieläpä tietoisesti.
    Varsinkin silloi kun lapset ovat pieniä.luottaen lastensuojelulakiin.
    Naisten illat ovat vaarallisia,siellä pyörivien kostonhalusien häntäveikkojen takia.
    Toisen miehen lasta voi hetken salailla.ilmi tulee kumminkin.
    Tällöin vedotaan Miehen väkivaltaan,naiskavereiden avustamana.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Moni Äitikin pilaa Avioliitoonvihityn Miehensä elämän,vieläpä tietoisesti.
    Varsinkin silloi kun lapset ovat pieniä.luottaen lastensuojelulakiin.
    Naisten illat ovat vaarallisia,siellä pyörivien kostonhalusien häntäveikkojen takia.
    Toisen miehen lasta voi hetken salailla.ilmi tulee kumminkin.
    Tällöin vedotaan Miehen väkivaltaan,naiskavereiden avustamana.

    Susta ei ole isäksi :)

    Äänestä

  • Jotkut lapset pilaavat isänsä elämän

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Jotkut lapset pilaavat isänsä elämän

    Silloin on isä ensin pilannut lapsen elämän.

    Äänestä

Minusta tuleminen pienentää hetkellisesti kasseja.

Äänestä

Sinun vai sen toisen?

Äänestä

Luuseri-isä odottaa lapsiltaan täydellisyyttä.

Äänestä

Ei pidä kirittää lapsia liikaa. Ei elämä ole kilparata.

Äänestä
  • Lapset tekee lapsia ja vannotaan kuinka pärjätään voi voi..sitten soitellaan isovanhemmille kun ei osatakaan olla itse vanhempia ..
    Kaikki tulee niin sanotusti puskista.

    Äänestä

  • Elämä voi olla liian suorituskeskeistä. Vain suorituksilla elävä ei tule sisäisesti kuulluksi. Tarpeet ja tunteet ohitetaan. Surullista.

    Äänestä

Lapsi on vain lainaa elämässä. Älä lainaa lapseltasi, tai ainakin voisit maksaa takaisin.

Äänestä
  • Nyt taisit haukkua väärää puuta :) Taitaa siellä sinulla ja vastapuolellasi olla huoltajuuskiista päällä.

    Äänestä

Kyllä se on tämä Viina ja Tupakan/Huumeiden "perkele"joka pienentää ,sekä isän ja äidin kautta lapsen aivoja,näyttää siltä että nejän sukupolven jälkeen ei aivoja olisikaan.Joutuvat varaosakirjoihin,elinten luvuttajiksi.

Äänestä

se miten kohtelit lastasi näkyy siinä, miten hänen siipensä kantavat aikuisuudessa

Äänestä
  • Juuri näin

    Äänestä

Kun kaikki tietävät kulissien takana alkoholismin mukanaan tuomat kymmeniä vuosia kestäneet ongelmat niin turha teeskennellä...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tällaista kertoo uusi tutkimus...eli jos on pienet aivot jo ennen isyyttä ja on tyhmä niin isäksi tulemisen jälkeen on jo aika pieniaivoinen uuvatti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu