Kuka edes vähän neuvoisi (vanhuksen/liikuntakyvyttömän puolison) kotihoidon järjestelyssä?

Anonyymi

Suomessa asuu paljon iäkkäitä, liikuntakyvyttömiä ihmisiä kotonaan yksin tai puolison hoidossa. Onneksi tähän on mahdollisuus Suomessa. Hyvin vanhoja on vaikea tavoittaa hienotunteisesti tai muutoinkaan medioiden kautta. He haluavat hoitaa asiansa omin avuin ja loukkaantuvat herkästi, jos tukitaan kotiin pyytämättä käymään, ja jopa neuvomaan. Yleensä lähiympäristöllekin tulee monenlaisia ratkaisemattomia ristiriitoja voitettavaksi muun yhteiskunnan kanssa, joissa sitten voimattomana luovitaan kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Usein ei edes kunta pystyisi tarjoamaan tukea, kuten kodinhoitajia liikuntakyvyttömille. Moni myös kieltäytyy avusta! Asiasta on vaiettu kaikkialla.

Ei vain hoitolaitoksissa synny ongelmia, niitä on myös kotona hoidettavilla.

Taajamissa ihmiset asuvat kuitenkin usein tiiviisti asunto-osakeyhtiöissä, kuten kerrostaloissa, rivitaloissa, paritaloissa. Kun kaksi tai yksi liikuntakyvytön huolehtii itse kaiken, voimat hupenevat ja ajatukset eivät jaksa käsitellä kaikkea. Hajuaistikin on huonontunut. Päivittäiset käytetyt vaipat jäävät helposti pariksi päiväksi kylpyhuoneeseen. Muovipusseissa, joihin käytetyt vaipat suljetaan, säästetään tai niitä ei ole kotona. Miten lienee, korvataanko vaipat ja muovipussit tarvitseville? Vaipat viedään ehkä ensin salaa ulos oman asunnon takapihalle, ei kehdata viedä päivittäin yhteiseen sekajäteroskikseen toisten kummasteltavaksi. Sairaan vanhuksen vuoteen patjansuojus ja vuodekin sottaantuu päivittäin, mutta näitä on monen kotona hankala pestä heti ainakin talvisin. Asunnon tuuletus ja siivous rasittaa. Käytetään vuosia tai yli talven syksystä kesään samoja vanhoja paksuja mattoja. Ne imevät valtavan määrän pölyä ja muuta sisäänsä. Niihin kompastuu, ne voisi korvata sopivimmilla- ja täytyykö matoilla peittää kaikkia lattioita edes?

Etenkin tuleva talvi koskettaa naapurustoakin, kun sähkö, vesi ja kaikki kallistuu.

Mielellään odottaisi että iäkkäille sairaille ihmisille olisi tarjolla/kehitettäisiin parempia neuvoja kokonaisvaltaisiksi toimintatavoiksi kotihoitoon ja tukea kaikille kotihoidon piirissä oleville ihmisille. Tämä kohentaisi kaikkien elämäntasoa.

0

178

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kaipaatko sinä

        Yhtään meidän katseita
        Ikävä
        208
        2605
      2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

        Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
        Sonkajärvi
        47
        1785
      3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

        On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
        Sinkut
        146
        1387
      4. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

        Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
        Maailman menoa
        340
        1290
      5. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
        Maailman menoa
        345
        1244
      6. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

        Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
        Suomussalmi
        25
        1166
      7. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

        Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
        Ikävä
        57
        1103
      8. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

        Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
        Suomalaiset julkkikset
        13
        1002
      9. olisit voinut mies edes

        Pyytää anteeksi 🙏🫶
        Ikävä
        55
        976
      10. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

        Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
        Tanssii tähtien kanssa
        21
        883
      Aihe