Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Kiimaiset puistopuutarhurit Tiina ja Olli

Taas oli alueen vastaava työnjohtaja kopilla kertomassa viikon työt.
Viikonloppu oli ollut aurinkoinen, mutta taas syyssade "yllätti" ja maanantai alkoi sateisena mutta lämpimänä. Kiskoin shortsien päälle sadehousuja samalla kun Eero kertoi tehtäviä, kuuntelin aina puolella korvalla, laput kuitenkin oli seinällä, mut Eero halusi päteä. Mikäpä siinä, eipähän tarvinnut kiirehtiä sateeseen ajamaan nurmikkoa ja haravoimaan.
Kello oli jo puoli kahdeksan kun Eero vihdoin sai sanansa sanottua ja mennessään ohitseni sanoi ja hymyili:
-Hah, kivat letit Tiina. Parisi menikin jo varustekopille, menepäs sinne.
Nyökyttelin kuuliaisesti ja Eeron selän takana kääntelin päätäni ja pistin kielen ulos. Hyi mikä ukko.
Vetelin topin päälle vielä sadetakin, lippis päähän ja kumihanskat käteen.
Suljin kopin oven ja lukitsin.

Laahustin varusteita hakemaan, ei sinne kovin pitkälti ollut matkaa, vain 200 metriä. Se oli yhden kerrostalon pihanperukoilla piilossa ettei varkaat löytäisi.
Vajan ovi oli auki. Sisältä kuului kolinaa. Valoja siellä ei ollut ja näin sateisena päivä oli ihme jos siellä jotain näki.
-Hu huu! Huutelin ovelta ja menin sisään. Seisoin paikoillani ja odotin että silmät tottuisivat pimeään.
Yhtäkkiä suuni eteen takaani tuli käsi ja vartalo painautui selkääni kiinni.
-Mmm Tiina Tiina, oletko kiltisti? Tunnistin äänestä Olliksi.
Nyökytin päätä. Olli irroitti kätensä suuni edestä ja vei huivin silmilleni ja sitoi sen pääni taakse. Näin pienen valonkajon huivini sivulta, ilmeisesti Ollilla oli lamppu.
-Mitäs tämä nyt on? Kysyin ja odotin paikoillani. Ollin kädet avasivat sadetakkini nappeja yksi kerrallaan ja hengitti korvaani. Ihoni värisi kauttaaltaan. Hän auttoi takin pois päältäni ja heitti sen sivummalle. Ollin käsi työntyi sadehousujeni sisään ja kouraisi häpyäni shortsien päältä. Ulvahdin ja pilluni sykki kosteutuen.
-Tiina on tänään kiltisti ja hiljaa, jos on saat palkinnon. Onko selvä? Olli kysyi hiljaa korvaani kuiskaten. Ynisin vastaukseksi ja nyökytin päätäni. Pilluni alkoi sykkiä kuin sydän olisi ollut siellä. Painoin reisiä yhteen ja housuni kastuivat.

Olli tarttui harteistani kiinni ja käski minut polvilleni maahan. Kuulin miten housujen vyö kolisi ja vetoketju aukesi.
Penis lätkähti vasten nenääni ja yllätyin.
-Tiina tiedät varmasti mitä voisit nyt tehdä,ihan rohkeasti vaan. Olli kehoitti.
Avasin suun ja Olli vei kyrpänsä huulieni välistä sisään kosteaan suuhuni.
-Juuri noin, näytäpäs nyt miten imetään.
Imin poskiani ja kyrpä kulkeutui syvemmälle suuhuni. Vedin pääni taaksepäin ja kyrpä soljui kieltäni pitkin huulilleni.
-Noin, hyvä tyttö. Sitten Tiina uudestaan vaan ei tarvitse odottaa. Olli sanoi ja imin Ollin kyrvän takaisin kurkkuuni.
-Anna mennä vaan Tiina.
Olli kannusti ja sihisi hiljaa hampaidensa välistä,kun runkkasin kyrpää nopeasti suullani.
-Tiina Tiin-aah! Nyt lentää..!
Ollin spermat tulivat suuhuni ja nieleskelin paksua mälliä yskien. Huh huh ei ollut tainnut Olli runkata vähään aikaan.
02962
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

KukanNovellit kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu