TUPPURAISELLA EI OLE OSAAMISTA EIKÄ KOULUTUSTA

eikä sitä ole myöskään bilettäjä Sannalla. Tuppurainen on opiskellut kasvatustieteitä ja on opettaja koulutukseltaan. Eli ihan väärässä paikassa väärään aikaan. Että nyt on suomelle tulossa lisää miljardi tappioita ja laskuja ja nyt Viimeistään olisi Tuppuraisen ymmärrettävä tehdä johtopäätöksiä ja jättää paikkansa. Samoin bilesanna , mutta mistä se tyhjä pää sanelee kun ei ole mistä ottaa.
378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Poliitikot ovat epärehellisin ihmisryhmä.
Poliitikot ovat vain veronmaksajien elättejä.
Poliitikot ovat kyvyttömiä järkiperäiseen ajatteluun.
Politiikka on omien etujen ajamista veronmaksajien kustannuksella.
Politiikasta puuttu laatu.
Poliitikkoon ei voi koskaan luottaa.

Äänestä

Sanna-hupakko on sisäistänyt poliitiikassa kaikkein olennaisimman. Sillä mitä sanoo tai kirjoittaa ei ole merktystä. Merkitystä on ainoastaan sillä miltä sanominen tai tekeminen näyttää ulospäin. Yhtenä hetkenä Sanna voivottelee naisten palkkoja, toisena hetkenä hän vastustaa samanpalkkaisuutta ja on valmis uhraamaan hoitoalalla työskentelevät naiset. Jää nähdäväksi milloin Sannan hovi (pippalijat, avustajakaarti) ryhtyvät vaatimaan Sannalle hupakko-patsasta ikuiseksi muistoksi tyttö-ministerin ajoista, jolloin valtion velkaantuneisuus räjähti.

Äänestä

persujen rupusakilla vähiten koulutusta eduskunnassa ,sen huomaa että ei osata muuta kuin haukkua muita jo se paljastaa persujen älyllisen osaamisen .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

eikä sitä ole myöskään bilettäjä Sannalla. Tuppurainen on opiskellut kasvatustieteitä ja on opettaja koulutukseltaan. Eli ihan väärässä paikassa väärään aikaan. Että nyt on suomelle tulossa lisää miljardi tappioita ja laskuja ja nyt Viimeistään olisi Tuppuraisen ymmärrettävä tehdä johtopäätöksiä ja jättää paikkansa. Samoin bilesanna , mutta mistä se tyhjä pää sanelee kun ei ole mistä ottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu