Olen nyt käynyt melkein puolisen vuotta yhden miespuolisen luona reikienergia hoidoissa, koska koen siitä olevan suurta apua niin fyysisesti kuin henkisentien kulkemiseen. Hoitosuhteemme ajautui nopeasti suhteellisen intiimiksi ja hän sai minut rakastumaan häneen. Hoidot ovat menneet syvälle tunteisiin suuteluiden ja alastomien kehojen kosketuksesta. (Hän hoitaa minua täysin alasti ja itse pidän vielä alusvaatteet yllä) Jätin parisuhteeni koska en voinut enään olla mieheni kanssa. Hoitajani on alkanut hieman painostamaan seksiin, koska haluaisi avata kundaliinienergioissa olevan lukkoni. Olemme jo kosketelleet toistemme intiimejä paikkoja. Sisälläni on alkanut herätä halu kokeilla kundaliinin hoitoa seksin avulla, mutta samalla myös pelko mahdollisesta hyväksikäytöstä. Hän on naimisissa oleva ammattihieroja ja näistä asioista ei saisi puhua kenellekkään. Ensiviikolla minulla olisi seuraava hoitoaika ja nyt hieman alkanut epäröimään. Miten tähän pitäisi sihtautua että kykenisin seksiin hänen kanssaan?
Intiinihoitosuhde
Anonyymi
0149
0Äänestä
Vastaukset
Vanhimmat
Ei viela vastauksia.