VIHREÄÄ SIIRTYMÄÄ EI EDES TAINNUT OLLAKKAAN

Ensin koronaviruspandemia, sitten Ukrainan sota ja nyt talvella uhkaava energiakriisi. Siinä ollut bilettäjälle jo liikaa.

Ja kriisin ratkaisijoina esiintyy sama porukka jotka sen on saaneet aikaan. -Helsinki on ajamassa alas hiilivoimalansa lähivuosina. Tämä tarkoittaa sitä että kriisin ratkaisijoina on edelleen sama porukka joka sen on saanut aikaan. Luultavasti he vielä tekevät niin että tilaavat puskutraktorit Hanasaareen ja Salmisaareen että hävitetään voimalat fyysisesti, kuten on ollut tapana (Inkoon voimala ym)
Mitä on se "vihreä siirtymä" sitäkään ei tiedä kukaan, voi olla ettei sitä ole kuin paperilla vain. Nyt jo on mm sähköautot tuomittu epäonnistumaan, korkean sähkönhinnan takia, ei ole mitään järkeä ajaa kalliimmin. Toisekseen ei ole sähköä autoihin riittävästi. Oikein huvittava on Helsingissäkin Helenin tekemä hiilisähkö joka kierrätetään sähköautoihin sen ketju on erittäin huonolla hyötysuhteella. Että oikein 0 -päästöistä.

Ronald Reagan sanoi aikoinaan että "the more the plans fail, the more the planners plan". Se kuvaa osuvasti tilannetta.
-mitä enemmän suunnitelmat epäonnistuvat, sitä enemmän suunnittelijat suunnittelevat.

Osaako täällä kukaan sanoa mitä on "VIHREÄ SIIRTYMÄ" onko sitä edes olemassa.
Taitaa näyttävin olla kun vihreä Elokapinalliset istuu kadun tukkeina, muka vaatien jota ei edes ole.

Kerro "vihreästä siirtymästä"

6

103

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Energiaongelmat on tiedetty jo monta kuukautta. Ennen kuin hallitus jäi kesälomalle, tiedossa oli, että komissio valmistelee Sähkömarkkinasääntöjen muuttamista.
      Nyt kun katsoo, mitä siellä on saatu aikaiseksi, se on kovin vähän. Konkretia puuttuu.
      Suurinta suuret puheet ilman kongretiaa, kuin vihreät olisi suunapäänä.

    • Anonyymi

      Ihmiset ovat kyllä kummallisia, kun protestoivat energian hintoja. Ihan kuin ei olisi tärkeämpiä asioita. Ihmettelen, ettei Euroopassa ole vielä syntynyt mielenosoituksia, joissa vaadittaisiin Marinille oikeutta tanssia ja pössytellä.

    • Anonyymi

      Huumeet ja aseet,taas pari kiinni.

      • Anonyymi

        Nän on näreet.


      • Anonyymi

        Ohisalo pahoillaan, äänestäjiään otetaan lusimaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      125
      1188
    2. 70
      1121
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      93
      878
    4. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      78
      782
    5. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      45
      771
    6. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      39
      723
    7. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      25
      658
    8. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      67
      643
    9. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      39
      536
    10. Olen tumma ja tulinen

      Ja vielä suora - en ollut sinua varten. n to m
      Ikävä
      105
      521
    Aihe