Suomesta puuttuu avarakatseisuutta kaikessa hallituksen päätöksenteossa, kun omat poliittiset intohimot ajavat omia asioita. Tämän johdosta kaikki pelkästään maalaisjärjelläkin ratkottavat asiat kääntyvät vain omien kantojen puolusteluksi!
Yksittäiset venäläiset eivät ole ehkä turvallisuusuhka Suomelle, mutta venäläiset ja heidän omistuksensa Suomessa ovat turvallisuusuhka Suomelle, koska Venäjän johto Putinin johdolla on Ukrainalaisella erikoistoimenpiteellään osoittaneet, että heille riittää venäläisten ja heidän omaisuutensa turvaaminen Suomessa aloittamaan sotatoimet Suomessa!
Alkakaa johtamaan tätä maata niin kauan kuin olette hallituksessa!
Venäläiset ovat turvallisuusuhka toisin kuin hallitus väittää!
1
125
Vastaukset
- Anonyymi
Entäs tämä:
Opposition kansanedustajien lakialoite syntyperäisten Suomen kansalaisten nimittämisestä tärkeisiin virkoihin herättää tyrmistystä.
Kokoomuksen Jari Kinnusen johdolla tehdyssä lakialoitteessa pyritään varmistamaan, että valtion kokonaisturvallisuuden kannalta tärkeisiin virkoihin ei jatkossa voida nimittää kuin ”sellaisia Suomen kansalaisia, joilla ei ole taikka ei ole ollut jonkin toisen maan kansalaisuutta”. Näihin virkoihin ei lakialoitteen perusteella voisi nimittää myöskään henkilöä, joka ”on tai on ollut kansalaisuudeton”.
”Maailman turvallisuustilanne on muuttunut. Valtiot ovat aina sijoittaneet henkilöitä niihin maihin, joissa ne ovat katsoneet olevan tarvetta päästä vaikuttamaan kohdeyhteiskunnan kehitykseen sen sisältä. Näin on ollut ja näin valitettavasti on jatkossakin, vaikka Suomi ei näin toimisikaan”, Kinnunen ja muut allekirjoittajat Timo Heinonen (kok), Pauli Kiuru (kok), Jukka Kopra (kok), Heikki Autto (kok), Veijo Niemi (ps) ja Sheikki Laakso (ps) toteavat lakialoitteessa.
Heistä tosin Timo Heinonen kertoo nyt Twitterissä poistaneensa allekirjoituksensa, koska ei uskalla ottaa kantaa juuri mihinkään.
Tämä menee siihen, että joku "ohisalo" keksii vaatia mustan nigerialaispakolaisen nimittämistä valtiovarainministeriksi tasa-arvon nimissä. Sitten musta mies nostaa afrikkaan suuntautuvat avustukset 5%:iin bkt:stä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 203794
Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?
Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit243189En tullut, koska käytit päätäsi.
Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m322395- 922159
- 222000
- 281656
Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?
Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui411631- 321520
Päivi Räsänen eroaa todennäköisesti kirkosta
Päivi Räsänen kertoo järkyttyneensä evankelis-luterilaisen kirkon homolinjauksesta. Räsänen sanoo todennäköisesti eroava5021473Miten lasketaan?
Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.91424