Hei !
Nulla on ollut paniikkihäiriä vuodesta -90 saakka. Alkuun tilanne oli todella epätoivoinen, en tiennyt mikä minulla on kun silmissä sumeni ja tuntui että jalat pettää alta. Tuskan hiki iski päälle ja kaikki paikat tärisi. Olin juuri 2 kk aikaisemmin saanut terveen tyttö vauvan ja tilanne äitiydestä oli kammottava, kun pelkäsin kuolevani ja minulla oli pieni tytär.
Mieheni jäi pois töistä, keksien itse työnantajalleen selityksiä, koska ei viitsinyt ilmoittaa työnantajalle että vaimo ei voi jäädä kaksin vauvan kanssa.
En uskaltanut siis jäädä tyttäreni kanssa kotiin kun pelkäsin, että häntä kantaessa tai hoitaessa minä kuolisin ja vauva tippuisi tai jäisi jonnekkin hoitopöydälle tms.
Tätä tuskaa oli yli puoli vuotta jona aikana juoksin lääkäriltä lääkärille, kunnes eräs lääkäri diagnisoi oireeni paniikkihäiriöön. Siitä sitten alkoi ns. parantuminen.
Parantuminen ei missään tapauksessa tapahtunut tuosta vaan, mutta tieto siitä ettei minulla olekkaan mitään kuolemantautia jo sinäänsä helpotti oloa.
Kävin viikottain juttusilla spykiatrin luona ja samalla sain seromex lääkityksen. Sain myös alprox lääkityksen jota voin ottaa tilanteissa, jolloin paniikki iskee. Alprox auttaa nopeasti ja helpottaa ns. jo siinä vaiheessa kun tietää sen olevan apuna laukussa.
Olen kokeillut seromexin lopettamista aina välillä ja puolisen vuottakin saattaa mennä hyvin ilman lääkitystä, mutta sitten oireet alkavat tulla pikku hiljaa takaisin, jolloin aloitan heti uudelleen lääkkeen syönnin.´Ihminen kai kuivittelee sitten kun oireita ei enää ole että tilanne olisi kokonaan hävinnyt mutta näin ei suinkaan ole. Paniikkihäiriö nimittäin on ja pysyy, toislla vaan oireet vähenee ja olo helpottuu nopeastikkin, mutta taustalla se kuitenkin pyörii. Herkemmillä ihmisillä paniikkihäiriö uusiutuu nopeammin kuin ns. vahvemmilla ihmisillä.
Nyt siis paniikihäiriö on ollut minulla 15 vuotta ja tunnewn olevani sinut sen kanssa.
Mutta siltikin tulee aikoja jolloin paniikki jostain syystä puhkeaa ja olo tuntuu järkyttävältä. Alitajunnassa tiedän ettei minulla ole mitään hätää enkä ole kuolemassa,eikä sydämmessäni ole vikaa, mutta paniikin ollessa päällä järki ei pääse nousemaan tilanteen tasalle vaan juoksenkin kiireesti naapuriin, jonka kanssa juttelu sitten laukaisee tilanteen taas normaaliksi. Mieheni on myös tukenut kovasti minua ja tietää kun paniikki on päällä kuinka minun kanssani pitää toimia. Silloin ajatukseni on saatava aivan muualle, jotta en ajattele kehoani ja unohtaisin / rauhoittuisin.
Minun kohdallani auttaa kun alkaa kysymään laulun sanoja tai tenttaamaan kertolaskuja. Niin hölmöltä kuin tuo kuulostaakin ja nyt tätä kirjoittaessa alkaa itseäkin naurattaa, mutta totuus on kuitenkin se että paniikkikohtausen tullessa kaikki keinot on sallittuja, jolloin ajatuksen saa käännettyä muualle.
Minulla on jo toinenkin tytär ja -95 Hannan syntyessä pelkäsin saman alkavan taas alusta, mutta toisin kävi ja pääsin kuin pääsinkin aika helpolla paniikin kanssa, mutta tähän syynä oli jo varmasti se että tiesin mikä minulla on.
Voisin sanoa olevani sinut paniikkihäiriöni kanssa,mutta paniikkihäiriö on myös siitä kummallinen sairaus, että kun on saanut jonkun kohtaustyypin pois, kuten silmien sumenemisen tai jalkojen alta pettämisen tai sydämmen tykytyksen niin elimistö ns. keksii uusia keinoja saada ihminen pois tolaltaan. Nyt uutena oireena minulla on käsien puutuminen. Se kaikki alkoi kun yrityksessäni laitettiin hintalaput uusiksi ja vanhojen tilanne laitettiin tiukat hälyytinhintalaput ja niitä aina iskin ensin koneella sormiini, joista sitten siirsin tuotteisiin. Tämähän tiukalla liimalla oleva lappu ns. irroitti sormien päästä aina nahkaa pois ja sormen päät tulivat helliksi. Vähän kuin olisi polttanut sormensa joskus. No, nyt tunnen sormien puutumista vähän väliä ja joskus paniikkini yhdistyy tähän ja mielikuvitukseni pääsee taas laukkaamaan ja kuvittelen kuinka sydämmessäni on jotain vikaa joka puuduttaa sormneni tai kuinka olen saamassa halvauskohtauksen jolloin puutuminen siirtyy hetkessä koko kehooni. Onneksi lääkkeet on olemassa ja nyt taas lisäsin annostuksen kahteen tablettiin, jolloin saan mieleni rauhoittumaan ja ajatukseni "normaalin" ihmisen tasolle, jolloin pystyn ajattelemaan, että sormeni vaan puuhuvat tästä syystä ja mahdollisesti paniikistakin, mutta minulle ei tapahdu mitään vakavaa.
Hui, olen kirjoittanut teille jo puolikkaan romaanin paniikkihäiriöstäni ja uskon, että voin jatkaa sitä vaikka kokonaisen kirjasarjan kokoiseksi, mutta kiitos teille että jaksoitte lukea juttuni loppuun ja jos vaan haluatte kysyä minulta jotain tai kertoa itsestänne niin sähköpostia saa lähettää reippaasti. Uskon tällä kokemuksellani pystyväni auttamaan muitakin ja aina niistä muiden kokemuksista oppii itsekkin jotain. Paniikkihäiriöisen paras kaveri on toinen paniikkihäiriöinen sillä silloin tietää ettei ole yksin olonsa kanssa ja saa toiselta tukea, ettei kysymyksessä ole mitään hengen vaarallista.
Palaillaan !
Terkuin Anne
Nulla on ollut paniikkihäiriä vuodesta -90 saakka. Alkuun tilanne oli todella epätoivoinen, en tiennyt mikä minulla on kun silmissä sumeni ja tuntui että jalat pettää alta. Tuskan hiki iski päälle ja kaikki paikat tärisi. Olin juuri 2 kk aikaisemmin saanut terveen tyttö vauvan ja tilanne äitiydestä oli kammottava, kun pelkäsin kuolevani ja minulla oli pieni tytär.
Mieheni jäi pois töistä, keksien itse työnantajalleen selityksiä, koska ei viitsinyt ilmoittaa työnantajalle että vaimo ei voi jäädä kaksin vauvan kanssa.
En uskaltanut siis jäädä tyttäreni kanssa kotiin kun pelkäsin, että häntä kantaessa tai hoitaessa minä kuolisin ja vauva tippuisi tai jäisi jonnekkin hoitopöydälle tms.
Tätä tuskaa oli yli puoli vuotta jona aikana juoksin lääkäriltä lääkärille, kunnes eräs lääkäri diagnisoi oireeni paniikkihäiriöön. Siitä sitten alkoi ns. parantuminen.
Parantuminen ei missään tapauksessa tapahtunut tuosta vaan, mutta tieto siitä ettei minulla olekkaan mitään kuolemantautia jo sinäänsä helpotti oloa.
Kävin viikottain juttusilla spykiatrin luona ja samalla sain seromex lääkityksen. Sain myös alprox lääkityksen jota voin ottaa tilanteissa, jolloin paniikki iskee. Alprox auttaa nopeasti ja helpottaa ns. jo siinä vaiheessa kun tietää sen olevan apuna laukussa.
Olen kokeillut seromexin lopettamista aina välillä ja puolisen vuottakin saattaa mennä hyvin ilman lääkitystä, mutta sitten oireet alkavat tulla pikku hiljaa takaisin, jolloin aloitan heti uudelleen lääkkeen syönnin.´Ihminen kai kuivittelee sitten kun oireita ei enää ole että tilanne olisi kokonaan hävinnyt mutta näin ei suinkaan ole. Paniikkihäiriö nimittäin on ja pysyy, toislla vaan oireet vähenee ja olo helpottuu nopeastikkin, mutta taustalla se kuitenkin pyörii. Herkemmillä ihmisillä paniikkihäiriö uusiutuu nopeammin kuin ns. vahvemmilla ihmisillä.
Nyt siis paniikihäiriö on ollut minulla 15 vuotta ja tunnewn olevani sinut sen kanssa.
Mutta siltikin tulee aikoja jolloin paniikki jostain syystä puhkeaa ja olo tuntuu järkyttävältä. Alitajunnassa tiedän ettei minulla ole mitään hätää enkä ole kuolemassa,eikä sydämmessäni ole vikaa, mutta paniikin ollessa päällä järki ei pääse nousemaan tilanteen tasalle vaan juoksenkin kiireesti naapuriin, jonka kanssa juttelu sitten laukaisee tilanteen taas normaaliksi. Mieheni on myös tukenut kovasti minua ja tietää kun paniikki on päällä kuinka minun kanssani pitää toimia. Silloin ajatukseni on saatava aivan muualle, jotta en ajattele kehoani ja unohtaisin / rauhoittuisin.
Minun kohdallani auttaa kun alkaa kysymään laulun sanoja tai tenttaamaan kertolaskuja. Niin hölmöltä kuin tuo kuulostaakin ja nyt tätä kirjoittaessa alkaa itseäkin naurattaa, mutta totuus on kuitenkin se että paniikkikohtausen tullessa kaikki keinot on sallittuja, jolloin ajatuksen saa käännettyä muualle.
Minulla on jo toinenkin tytär ja -95 Hannan syntyessä pelkäsin saman alkavan taas alusta, mutta toisin kävi ja pääsin kuin pääsinkin aika helpolla paniikin kanssa, mutta tähän syynä oli jo varmasti se että tiesin mikä minulla on.
Voisin sanoa olevani sinut paniikkihäiriöni kanssa,mutta paniikkihäiriö on myös siitä kummallinen sairaus, että kun on saanut jonkun kohtaustyypin pois, kuten silmien sumenemisen tai jalkojen alta pettämisen tai sydämmen tykytyksen niin elimistö ns. keksii uusia keinoja saada ihminen pois tolaltaan. Nyt uutena oireena minulla on käsien puutuminen. Se kaikki alkoi kun yrityksessäni laitettiin hintalaput uusiksi ja vanhojen tilanne laitettiin tiukat hälyytinhintalaput ja niitä aina iskin ensin koneella sormiini, joista sitten siirsin tuotteisiin. Tämähän tiukalla liimalla oleva lappu ns. irroitti sormien päästä aina nahkaa pois ja sormen päät tulivat helliksi. Vähän kuin olisi polttanut sormensa joskus. No, nyt tunnen sormien puutumista vähän väliä ja joskus paniikkini yhdistyy tähän ja mielikuvitukseni pääsee taas laukkaamaan ja kuvittelen kuinka sydämmessäni on jotain vikaa joka puuduttaa sormneni tai kuinka olen saamassa halvauskohtauksen jolloin puutuminen siirtyy hetkessä koko kehooni. Onneksi lääkkeet on olemassa ja nyt taas lisäsin annostuksen kahteen tablettiin, jolloin saan mieleni rauhoittumaan ja ajatukseni "normaalin" ihmisen tasolle, jolloin pystyn ajattelemaan, että sormeni vaan puuhuvat tästä syystä ja mahdollisesti paniikistakin, mutta minulle ei tapahdu mitään vakavaa.
Hui, olen kirjoittanut teille jo puolikkaan romaanin paniikkihäiriöstäni ja uskon, että voin jatkaa sitä vaikka kokonaisen kirjasarjan kokoiseksi, mutta kiitos teille että jaksoitte lukea juttuni loppuun ja jos vaan haluatte kysyä minulta jotain tai kertoa itsestänne niin sähköpostia saa lähettää reippaasti. Uskon tällä kokemuksellani pystyväni auttamaan muitakin ja aina niistä muiden kokemuksista oppii itsekkin jotain. Paniikkihäiriöisen paras kaveri on toinen paniikkihäiriöinen sillä silloin tietää ettei ole yksin olonsa kanssa ja saa toiselta tukea, ettei kysymyksessä ole mitään hengen vaarallista.
Palaillaan !
Terkuin Anne
Vastaukset 9
Vanhimmat
Moi Anne! Mulla on samanlainen probleema. Olen kotona 2-vuotiaan pojan kanssa kahdestaan miehen ollessa töissä ja vanhemmat lapset koulussa. Pelkään,että minulle sattuu jotain(sydänkohtaus) ja lapsi jää yksin touhuaan ja satuttaa itsensä on meinaa melekonen tarzan. Multa on otettu verikokeet ja sydänfilmiki 2 kertaa kun olen paniikissa päivystykseen menny. Mitään ei löytyny. Syön sepramia 10mg/päivä silti olen päivisin hermostunut ja kireä. Välillä sitten taas on rytmihäiriöitä ja puutumista ja nehän saa päälle rajun kohtauksen. Saisi edes hermostuneisuuden ja kireyden pois ei meinaa ole kellään kivaa!! En tiedä onko lääkitys väärä tai jotain. Mutta mutta porskutellaan eteenpäin!
Kiva kun vastailit. Jos yhtään lohduttaa niin voin kertoa, että samaa minäkín tein, juoksin sydänfilmiin ja siinäkin sydän hakkasi sataa, kun odotin sen lääkärin kertovan että mulla on jotain pahasti vialla ja kuolen just. Mutta aina oli kaikki kunnossa. Sunkin sydän on kunnossa, sillä jos siellä olisi vikaa niin se olisi näkynyt, mikään sydänvika ei tule tuosta vaan, mutta se on vaan saatava iskostumaan omaan päähän, helppoa se ei ole mutta yritä vakuuttaa sitä itsellesi.
Pahinta se juuri onkin kun on lapsien kanssa yksin ja lapset kun on pieniä ja avuttomia niin se äidin vaisto käskee suojelemaan lapsiaan, mutta siitä kehkeytyy paniikkihäiriöiselle niin suuri vastuu, että sitä alkaa pelkäämään että itselle tapahtuu jotain ja lapset jäävätkin oman onnen nojaan.
Kun paniikki tuntuu iskevän niin kokeile sukkestroida itseäsi rauhoittumaan, pistä silmät kiinni makaa sohvalla ja kekity olemattomaan pisteeseen joka on isossa varpaassasi. Keskity siihen niin että tunnet sen pienen pisteen varpaassasi, lähde ajatuksen voimalla nostamaan sitä pistettä kohti polvea ja siitä ylös niin että piste on loppujen lopuksi kulkeutunut otsallesi. Jos piste hukkuu niin aloita alusta. Kuulostaa hassulta, mutta se rentouttaa ja saa ajatukset pois sydämmen hakkaamisesta (joka taas aiheuttaa sen että sydän hakkaa vaan lujemmin). Jos mahdollista niin soita jollekkin kaverille (oletko kertonut kenellekkään paniikistasi), jos on joku kiva luottokaveri niin hänelle soitto auttaa ja alatte juttelemaan jostain aivan muusta. Tai istahda lapsen kanssa lattialle ja ala leikkimään hämähämä häkkiä .... eli kaikki mitkä saa sinun ajatuklset muualle on sallittuja keinoja.
Mikä paikka sinulla tuntuu puutuneelta ? Kädet ?
Minulle on nyt tullut käsien puutuminen (kun olen saanut sydämmen aisoihin ;-) ja jalatkaan ei tunnu enää niin helposti lähtevän alta kun keskitän ajatuksen muualle, mutta puutumisen tunteeseen en ole keksinyt mitään keinoa jolla saisin sormista sen tunteen pois.
Siihen hyvät neuvot olisi kalliit .... paniikkihäiriöisen tyyliin olenkin ajatellut, että onko minulla jokin verenkiertohäiriö ja sitäkun miettii niin alkaa kuumat väreet menemään koko kehon läpi ja taas pelottaa ....
Nyt olen yrittänyt liikutella sormia ja ajatella muuta, mutta tilenne on jotenkin niin uyusi, että en tosiaan ole sihen keksinyt mitään kunnollista "pakotietä".
-Anne-
Morjens! Kiitos ku kannustat! Mulla puhkes tämä uudestaan vuosien tauon jälkeen flunssan aikana. Aluksi mulla ei ollu KU sydämen tykytystä ja hyperventiloimista. En tiedä onko lääkkeiden ansiota vai mitä, mutta hyperventiloiminen on jääny pois ja tilalle tullu liuta muita oireita. Parin viikon päästä tuntu että lääkkeet auttaa hyvin,mutta sitte tuli taas flunssa ja tuli muut oireet ja ne on nyt jääny päälle. Toissa yönä oli taas uusi kokemus,ku heräsin kesken unien ja sydän hakkas sataa ja tärisin ja tutisin. Onneksi tilanne meni ohi ku käväsin hereillä enkä jääny asiaa pohtimaan vaan jatkoin unia.Olin kai niin pirun väsynyt. Raajojen ns.tikkuiluhan kuuluu vissiin kuvioon. Onko sulla tikkuilua vai ihan puutuneisuutta? Mulla tietyssä asennossa puutuu vasen käsi.Ja siinä on semmosia "tuntemuksia" pitkin päivää. Mulla on kyllä niska/hartia seutu melko jumissa, Joten vois ehkä johtua siitä! Käytkö muuten terapiassa? Itse meinaa kovasti sitä suunnittelen,josko se auttaisi. Ookko muuten huomannu että kohtauksen jälkeen olisit väsynyt? Mä nimittäin oon. Voi johtua siitä ku sen aikana mä jännitän koko kroppaa ja olen huomannut että rupean hieroon niskaa aina! Mutta nytpä seuraavan kohtauksen tullessa rupeanki leikkiin sitä hämähäkkiä :) Ei mutta taas mennään! Jaksamisia!!!!
Unohtu mainita,että mun paniikkihäiriöstä ei tiedä ku mun sisko ja mun mies sillee kunnolla. Mun vanhemmat kyllä tietää tästä ja tietää että syön lääkkeitä. Miehelle ei oikeen voi töihin soittaa ja siskolle ei viitti kaikkea purkaa ku hällä on omia ongelmiaki.Kaverit ei tiedä. Mää oon tämmönen et en oikeen mielellään rasita läheisiä mun ongelmilla. Yleensä olen ollut minä joka kuuntelen muiden huolia. Ehkä se nyt kostautuu, ku ei ole omaa sieluaan keventäny! Siksi mietinki sitä terapiaa. Sais purkaa kaikki uppo oudolle. Sehän tässä kans tympäsee ku minä entinen ilopilleri ja menijä olen kuin varjo entisestään! No niin nyt mä meen kotihommiin taas :}
Jos mä laitan Meri mun oman emailin niin ota yhteyttä ... [email protected]
Olisi kiva jatkaa juttua. Kahdessa viikossa on tapahtunut paljon siksi en ole kerennyt koneelle.
-Anne-
Mullakin on ollut jo vuosia ihan samat oireet ku teilläkin, eritoten Anne sun kuvaukses niistä kohtauksista oli tosi tutun tuntusii... Nyt oon syönyt n. puolitoista vuotta Seronilia ja sit mulla on kans ne Alproxit "varalla" mut vähän niitä on kyllä tarvinnut ottaa...Olisin vaan kysynyt että käytättekö te alkoholia ja onko sillä minkälaista vaikutusta teidän mielestä?
Mä oon alkanu juoda aika paljon viime aikoina, en tiedä miksi..Ens alkuun kun alotin noi lääkkeet niin en pitkään aikaan ottanu ollenkaan, ja sit ku otin niin seuraavana päivänä krapulassa oli niin kaameita paniikkeja että monta kertaa lähdin sairaalaan just samoista sydän oireista ku säkin...eikä ikinä kuitenkaan ollu mitään..ny oon alkanu pelätä että mulle tulee jotain ku käytän noita lääkkeitä ja sit alkoo samalla...
Joo, ei kyllä kannata alkoholia ja noita lääkkeitä päällekkäin käyttää. Saattaa aiheuttaa sydänpysähdyksen ja tästä syystä varmaan olet saanutkin pahoja "rytmihäiriöitä" krapula päivänä.
Varsinkin Albrox ja viina eivät sovi yhteen.
Jos menen bilettämään niin en ota sinä iltana seromexiä enkä ota koko päivänä albroxia. Krapula iltana otan seromexin, mutta albroxia en silloinkaan. Mulla on imovanen nukahtamis lääke ja krapulapäivän iltana saatan ottaa sellaisen mutta vasta noin 14.00 jälkeen ja se saa paniikin helpottumaan.
Minä juon todella harvoin ehkä kaksi /kolme kertaa vuodessa ja siksi taas muuten mulla ei ole kokemuksia enempää noista lääkkeistä. Mutta takulla ei ainakaan paranna tilannetta.
Olen muuten kuullut muiltakin kun olen lukenut palstalla ja etsinyt tietoja paniikista, että älyttömän moni sortuu viinan käyttöön peittääkseen paniikin. Paniikki kuten muutkin häviää viinan käytön yhteydessä ja äkkiä saatatkin olla ihan joka päiväinen juoppo, kun krapulassakin on helpompaa heittää pari olutta naamaan mielumin kun odottaa sitä paniikkikohtauksen tuloa.
Minusta sun kannattaa nyt vähentää (kun sanoit, että olet alkanut juoda enemmän) ja ennemminkin ajatella viinan tekevän sínulle paniikit pahemmiksi. Jos sillä saisit viinan juonnin vähenemään huomattavasti.
Tsemppiä Sara sulle !
-Anne-
Heippa ! Sairastuin paniikkihäiriöön 30 v. sitten. Silloin ei vielä oikein tunnettu koko sairautta, enkä totta vieköön itsekään tiennyt mikä minua vaivasi. tärisin kauttaaltani, kasvoissani oli punaisia laikkuja, sydän hakkasi, istuin työkaverieni kanssa kahvilla. Siitä paikasta syöksyin pois tilanteesta enkä mennyt pitkään aikaan heidän seuraansa. Ihmetys oli melkoinen , mikä mulle tuli , olivatko he tehneet jotakin kun en enää halunnut juoda kahvia heidän kanssaan. Kului vuosia olin opiskelemassa hoitoalalle, siellä sain rohkeutta mennä lääkärille jolta sain Oxepamia pahimpaan tuskaan, olihan sairaus rajoittanut elämääni pitkän aikaa. Vasta n. 5 v. ajan olen saanut lääkäriltäni oikeaa paniikkihäiriölääkettä EFEXOR DEPOT 75 mg. Sitä kun nappaa aamuisin 1 kapselin ja vain joskus tarvittaessa 1/2 15 mg.Oxepamin olen aivan kunnossa. Terveydenhoitaja sanoi minulle että käytä vaikka loppuikäsi tätä lääkettä jos se saa sinut voimaan hyvin! Nyt pystyn toimimaan sosiaalisissa kontakteissa OK. Käytän joskus (3krt/v) alkoholia runsaasti ja se jos mikä vahingoittaa minua henkisesti. Nyt pitäisikin päästä kokonaan siitä eroon, en näet kestä henkistä krapulaa joka kestää 3 viikkoa. Tsemppiä sinulle ja kaikille jotka tästä kärsivät, syksyjä, mun täytyy lähteä jumpalle.
Kamalinta tässä on just se kun on kaksin lapsen kanssa ja alkaa tulla paniikki tai yleensä se tulee jo melkein siinä vaiheessa kun tietää että jää "yksin". Lapseni on 1v10kk. Miehelläni on kolmivuorotyö eli on aika paljon töissä. Se on niin toden tuntusta kun "kuvittelee" että tässä varmasti tapahtuu jotain itselleen, vaikka jären mukaan pitäisi ajatella niin että eihän tässä voi mitään tapahtua kun olen vastuussa tästä pienestä ihmisestä ja hän tarvitsee minua. pitää mennä tyttö just heräs unilta, jatkan myöhemmin vaikka.