Rautavaaralla perusturva ontuu

Anonyymi-ap

Kaavin on tehty Rautavaaralla perusturvan henkilöstökadon seurauksena. Virkoihin valitut sosiaaliohjaajat ja sosiaalityöntekijät tuntuvat ottavan ja lähtevän. Työntekijöitä ei ole riittävästi ja palvelua tai palveluohjausta ei saa. Perusturvajohtajakin möttöstelee pää pensaissa kuten jänikset konsanaan.

13

2008

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Parasta Luonnostaan. Koko perusturvan henkilöstö siirtyy Pohjoi-Savon hyvinvointialueen palvelukseen 1.1.2013.
      Johtamisongelmat poistuvat, mutta velat jäävät kunnalle.

    • Anonyymi

      Nyt lähti elinvoimajohtaja. Lähtökuopissa kunnanjohtaja.
      2.1.2023 lähtee noin 70 SoTe-henkilöä uuteen hyvinvointialueen organisaatioon.

    • Anonyymi

      Ovatko luottamushenkilöt vuosien kuluessa pitäneet tapoinaan käydä ronkkimassa asioita, jotka eivät heille kuulu? Oliko siinä syy siihen että sos puolen vaihtuvuus oli suurta. Aina heitetään ongelmien nimiä kehiin muttei mainita mitään täsmällistä tai tapahtuman yksilöivää tietoa tai tilannetta ja kaikkien niiden väitetään juontavan Murtoon olivat niiden juuret missä tahansa vaikka ennen 2000 lukua.

      • Anonyymi

        Näin on paljon ennen ongelmat oli.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on paljon ennen ongelmat oli.

        Jokuhan se täällä kertoi käyneensä lukemassa sos.toimen luottamuksellisia kansioitakin. Ongelmia näkyy toisiaan olleen.


      • Anonyymi

        sehän olisi jopa toivottavaa, että luottamushenkilöt kävisivät sankoin joukoin avustamassa perusterveyden puolella. Hommaa riittäisi vaikka kuinka mm. vanhusten ulkoilutuksessa. Samaa suosittelisin myös eläkeläisten päivien täyttöön, ei menisi aika hukkaan netissä roikkuessa.


      • Anonyymi

        Vieläkö maailmasta löytyy joku fossiili, joka luulee suomi24 palstalla käytävän asiapitoisia keskusteluja? Tämä on kuitenkin yksi Suomen huonomaineisimmista keskustelualustoista. Vain Ylilauta taitaa viedä voiton tästä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vieläkö maailmasta löytyy joku fossiili, joka luulee suomi24 palstalla käytävän asiapitoisia keskusteluja? Tämä on kuitenkin yksi Suomen huonomaineisimmista keskustelualustoista. Vain Ylilauta taitaa viedä voiton tästä.

        Poliisi seuraa nettiä päivästä päivää .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poliisi seuraa nettiä päivästä päivää .

        Totta kai, heitä kutsutaan nettipoliiseiksi. Tietosuojavaltuutetuillakin tuntuu olevan työtehtäviä meneillään.


    • Anonyymi

      Hootaa kenelle maksetaan, jokainen eläkeläinen tekee mikä huvittaa .
      Joka on elämäntyönsä tehnyt niin voi nauttia puhtaalla omallatunnolla siitä mistä haluaa.

      • Anonyymi

        Harvemmalla sen halu kuitenkaan jatkuvasti kohdistuu yhdenkään kunnan nykyisten virkamiesten tai luottamushenkilöiden järjestelmälliseen mustamaalaukseen netissä...


    • Anonyymi

      Pienet on jollakin ongelmat.

    • Anonyymi

      Opetuksista yksi vakavimmista on tämä: kunnan tilintarkastus. Käytännössä kunnan hallinnon laillisuutta ei valvo tai tarkasta kukaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1877
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1270
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      99
      1011
    4. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      894
    5. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      888
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      62
      716
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      32
      612
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      68
      518
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      12
      505
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      501
    Aihe