SDP, KESKUSTA, VIHREÄT-vetoinen vasemmistohallituksemme puolustaa veristä sotaa euroopassa käyvien venäläisten oikeuksia eli matkustusoikeutta ja eri tyyppisten maa-alueiden ja kiinteistöjen osto-oikeutta. Ei esimerkiksi ukrainalaisten, kiduttaen ja ohjuksin venäläisten toimesta murhattujen siviilien ja lapsien oikeutta! Mielipuoliset venäläiset ovat haudanneet heitä useisiin joukkohautoihin eri puolilla Ukrainaa! Sanna Marinin johtamana hallituksemme ei ymmärrä, että suomalaisten suuri enemmistö ei hyväksy raakaa hyökkäyssotaa Ukrainassa käyvien aivopestyjen venäläisten rajan ylityksiä. Silti hallitus pakenee vastuutaan vetoamalla oikeusvaltion periaatteisiin ja puolustaa venäläisten matkustusoikeutta! Marin lisää ja väittää, että Suomesta ei löydy viranomaista, joka voisi sulkea rajan hirvittäviä sotarikoksia tekeviltä venäläisiltä!! Huh huh, olisiko hallituksen edes hieman mietittävä miten heikkoja heidän edesottamukset venäläisten rajanylitysten suhteen myös liittolaistemme silmissä ovat? Kammottavaa kyvyttömyyttä ja kaksinaamaisuutta.
Hallituksemme oikeustaju on täysin kadoksissa. Erittäin vastenmielistä vastuunpakoilua. Raja heti kiinni hallituksemme heikkoutta hyväksikäyttäviltä venäläisiltä. Tällä hetkellä Sanna Marinin johtama hallituksemme ja Pekka Haaviston johtama ulkoministeriö sekä sisäministeriö ovat ihmisiä murhaavalle putinille ja röyhkeille, epäluotettaville venäläisille vain nöyrä lauma "hyödyllisiä idiootteja". Todella pöyristyttävää ja noloa meille suomalaisille.
Hallitus ja oikeusvaltio
Anonyymi-ap
1
98
Vastaukset
- Anonyymi
USA käskee. Edelliselle tuhomarssille käski Hitleri!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat
En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?692519Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset
Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U842404Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?
Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut172140Purralla luistaa hihna isolla pyörällä
Näki taas eilisillan tv-tentissä kuinka paniikissa oli kannatusromahduksen takia. Ei saanut kuin tiuskittua yksittäisiä441801Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan
kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai871755Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia
joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin1171707Miksi kaikki avioeronneet miehet eivät kunnioita naisia?
Niin. Miksi avioeronneet miehet kohtelevat huonosti naisia, jotka lähestyvät heitä? Tämä on kokemuksen rintaääntä. Tämä2591619Mitä koululla tapahtui?
Onks kellää mitää vinkkilöit miks helikopteria tarvittii vuoksenniskan koulul https://www.is.fi/kotimaa/art-200001193287251067Persuilla kannatusromahdus - enää 13,5%.
Ylen tuorein puolueiden kannatusmittaus kertoo, että persujen kannatus on enää 13,5 prosenttiyksikköä. Kepu on mennyt he3241005Haluat nainen torjua minut
Yhä uudelleen ja uudelleen. Huomaan sen. Ymmärrän miksi, mutta silti se sattuu. Eihän minulla ole muuta kuin haaveet si9887