Alhaisemmilla ajonopeuksilla autoilija säästäisi selvästi polttoainekuluissa. Ihan noudattamalla nykyisiä rajoituksia eikä ajamalla yli rajoitusten, niin asia toteutuisi.
"Kansainvälinen energiajärjestö IEA, Euroopan liikenneturvallisuusjärjestö ETSC sekä Euroopan komissio ovat tänä vuonna kehottaneet alentamaan nopeusrajoituksia yhtenä keinona energian säästämiseksi ja venäläisestä öljystä irtaantumiseksi."
https://www.is.fi/autot/art-2000009058439.html
Nykyistenkin nopeusrajoitusten noudattaminen olisi jo energiansäästöteko
20
317
Vastaukset
- Anonyymi
Vähiten menee itsellä polttoainetta siirtymiin hiljaisina aikoina, kun pääsee ajamaan rauhassa ja tasaisesti isolla vaihteella.
Ei tarvitse kuin muutaman hidastelijan häiritsemään etenemistä, niin keskikulutus nousee reippaasti.- Anonyymi
Keskikulutus laskee takuulla myös, jos ajat muutaman km/h hitaammin. On toki kohteliasta ajaa rajoituksien mukaista nopeutta, aina kun se on olosuhteiden myötä mahdollista. Ylinopeus voi myös häiriöksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskikulutus laskee takuulla myös, jos ajat muutaman km/h hitaammin. On toki kohteliasta ajaa rajoituksien mukaista nopeutta, aina kun se on olosuhteiden myötä mahdollista. Ylinopeus voi myös häiriöksi.
Tarkoitat ilmanvastusta, jonka merkitys korostuu esim. moottoritienopeuksissa.
Polttoaineen kulutukseen vaikuttaa monia muuttujia.
Hidastaminenkin lisää kulutusta, kun tullaan kauemmaksi optiminopeudesta.
Oikein mäkisellä maantiellä voi jopa päästä pienempiin lukemiin hieman kovemmallakin nopeudella.
Se tasaisempi ajo isolla vaihteella. - Anonyymi
Se on totta, että hiljaisen liikenteen aikana voi helpommin pitää tasaisen nopeuden, jolloin kulutus on maltillista. Sitä en sitten usko, että muutaman hitaammin ajavan ohittaminen nostaisi keskikulutusta reippaasti. Hetkellinen kulutus tietysti pippeli nousee, mutta ilmeisesti matkasi ei montaa kilometriä ole, jos se vaikuttaa keskikulutukseen paljon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskikulutus laskee takuulla myös, jos ajat muutaman km/h hitaammin. On toki kohteliasta ajaa rajoituksien mukaista nopeutta, aina kun se on olosuhteiden myötä mahdollista. Ylinopeus voi myös häiriöksi.
Kyllä 80kmh on liian vähän 2l koneelle. Automaatti pitää 6 pykälällä 1650 rpm. Satkussa päästään jo likemmäs 2000rpm. Aasian kipoissa kulutus kuulemma nousee satkussa. Polttomoottori on energiatehokkain vääntömomentin likellä silloin KW tulee pienimällä energiankulutuksella mutta ilmanvastuskisn kasvaa nopeesti. Mun kippo kulkee hiepeemmin 110km paikeilla. tuohon 20 lisää ei nosta juurikaan kulutusta. Peräkärryn rehaaminen näkyy heti kulutuksessa.
- Anonyymi
Tule aamulla noudattamaan ihania periaatteitasi Kehäteille, niin näet mitä tapahtuu.
- Anonyymi
Pysymällä poissa Kehäteiltä aamuisin ja iltapäivällä säästää parhaiten polttoainetta.
Säästöjä voi synnyttää tiellä, jolla voi itse valita nopeutensa. Moottoritiellä 100 km/h on ihan kelpo nopeus ja ainakin oma autoni kuluttaa siinä noin 15% vähemmän kuin jatkuvalla 120 km/h -nopeudella. Ohjelmaakin on, kun katselee ohi eri nopeuksilla viuhahtavien kulkua. Nykyisin tosin myös perään jää aina välillä pitkäksikin aikaa joku. Tasaista järkevää nopeutta etenevällä riittää jo kavereitakin. - Anonyymi
Mitä periaatteita tarkoitat? Tasaisen tappava vauhti on kaikkien etu ja sujuvoittaa etenemistä. Nopeusjojoilu on myrkkyä kaikille ja myös kulutukselle. Vakkari päälle ja tasaista menoa. Tämä pitäisi olla pakollista aina tietyntyyppisillä teillä.
- Anonyymi
Jos kaikki selvittäisivät autonsa nopeusmittarin mittausvirheen suuruuden
ja pyrkisivät ajamaan tasaisesti nopeusrajoituksen osoittamaa nopeutta, niin
kaikki säästäisivät aikaa ja polttoainetta.
Kyltin numero olisi siitä hyvä, ettei muiden tarvitsisi pohtia, mitä nopeutta joku seilaaja hakee.
Kameroidenkin kohdalla voisi ajella ruuhkia ja vaaratilanteita aiheuttamatta.
Ne joilla on vanhempi ajokortti, voisivat opetella käyttämään poistumis- ja kiihdytyskaistoja, sekä pitämään nopeutta tasaisena mäissä tai vaikka tien kaarre tai meluaita vähän pelottaisi tai jännittäisi.
Sitten jos ajaa poikkeavasti, koska tieliikennelaki ei sitä kiellä, niin voisi huomioida muun liikenteen. - Anonyymi
Kyllä ne sitten lehteen kirjoittaa ku aineet loppuu.
Sinne asti en todellakaan ala ottamaan vastaan mitään jeesustelua mitä vauhtia pitäisi ajaa.
Lähinnä nostan nopeutta että pääsee ohi nysvääjistä- Anonyymi
Asennevamma ei kuitenkaan oikeuta invapaikan käyttöön.
- Anonyymi
Rotterdamista tullee polttoainetta ja töpselistä sähköä, mää ostin just Ferrarin!😘😘
- Anonyymi
Tottahan ostit Ferrarin, tietysti.
- Anonyymi
Nopeuksien laskeminen maanteillä ei pelkästään säästä energiaa, vaan myös tuottaa sitä. Nimittäin ylinopeuksia ajavien "aina kiireisten" pää alkaa höyrytä "hidastelijoista" ja sydän pumppaa kuumaa verta otsasuonet pullistuen. Päästessään sitten määräpäähänsä nuo "kuumakallet" vähentävät tilojen lämmityksen tarvetta!
- Anonyymi
Kyl kai täällä noudatetaankin oikein orjallisesti ja varmuuden vuoksi vedetään vielä vähän alle rajoituksen. Tosin tuo 30 rajoitus alkaa jo olla sellainen että kulutus jo kasvaa senkin takia, että joutuu ajamaan pienellä vaihteella. Lisäksi autojen jatkuva pysäyttely ja turha seisottaminen liikennevaloissa on myös omiaan lisäämään kulutusta ja päästöjä. Mutta täällä päin onkin kaupungin liikennesuunnittelijan mottona että kaupungissa autoliikenteen kuuluukin tökkiä.
- Anonyymi
Motto taitaa monesti olla jo se, että autoliikenne ei ydinkeskustaan kuulu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Motto taitaa monesti olla jo se, että autoliikenne ei ydinkeskustaan kuulu.
Tuo on varsin oikeellinen havainto mm kotikaupunkini viherpiipertäjien kohdalla.
Kun "autoton keskusta" on saavutettu niin sitten alkaa varsin voimallinen itku ja parku kun sieltä keskustasta häviää kaupat, yritykset ja palvelut ja sitä myöten myös ihmiset.
Hyvähän se on poliisin tyhjän torin laidalla valvoa olematonta liikennettä kun ei ole muita liikkujia kuin mitä nyt pari pimeänpullon kauppiasta huhuilee keskenään, että vaihdetaanko. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on varsin oikeellinen havainto mm kotikaupunkini viherpiipertäjien kohdalla.
Kun "autoton keskusta" on saavutettu niin sitten alkaa varsin voimallinen itku ja parku kun sieltä keskustasta häviää kaupat, yritykset ja palvelut ja sitä myöten myös ihmiset.
Hyvähän se on poliisin tyhjän torin laidalla valvoa olematonta liikennettä kun ei ole muita liikkujia kuin mitä nyt pari pimeänpullon kauppiasta huhuilee keskenään, että vaihdetaanko.Moni pärjää hyvin fillarilla tai julkisilla. Riippuu toki asuinpaikasta ja työmatkan pituudesta.
- Anonyymi
Hallitus erotkoon epäpätevinä.
- Anonyymi
Mahdollisimman tasainen vauhti ja maksimissaan nopeusrajoituksen mukainen vauhti, niin säästöjä syntyy.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827096Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267053Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1086157Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455404Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635185Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405098Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163467Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003380