Kangasalan metsästysseuralle

Anonyymi-ap

Onko seuran jäsenillä ja johdolla kaikki
ns muumit laaksossa.
Olin eilen käpykankaantiellä kävelemässä
koiran kanssa,koira oli irti ja kulki vierelläni.
Siihen tuli kaksi n 30-40v ukkoo huutaan
naamapunaisena ettei koira saa kulkea vapaana
on heidän metsästysaluetta.
Sanoin ,että kuljemme tiellä emme metsässä ja
koira on kytkettävissä.
Herrojen käytös muuttui uhkaavaksi uhattiin poliisin
soittamisella ja "tollaiset koiranomistajat pitäs ampua"
lisäksi totesivat ,että täällä koirat saa kulkea vain kytkettynä
koskee myös metsästyskoiria.
Totesin ,että soittakaa vain saatte samalla laittomasta
uhkauksesta syytteet.
Nyt kysymys metsästäjille ko alueella.
1. Metsästättekö riistaa niin ,että koiranohjaaja juoksee
koiran narunperässä esim hirvi,jänis,peura,kauris jahdissa
on kovakuntoisia koiranohjaajia teillä.
2 Eikö riistavalvojan työ pitäisi keskittyä metsästys tapahtumien
ja lupien valvontaan ja riistavalvojan tulee esittää lupalappunsa
ja itsensä sekä asiansa EI hyökätä silmille ja alkaa uhoomaan.
3.Aseeton kulkija mitä vaurioo voi tehdä? Tosin meillä kaikilla on
ns puuropyssy mukana mutta siitä luulisi olevan riistalle enempi
hyötyä kuin haittaa.
4.Asiaton käytös metsästysseuran jäsenien osalta voi myös johtaa siihen
,että maat lähtee seuralta.Puhun kyllä asiasta setieni/tätieni ja sukulaisteni
kanssa.
5. Laittakaa lisää niitä lappuja ja lippuja maastoon niitä on kuulemma
teidän jäljiltä naurettavuuteen asti.
6Opettakaa seuranne jäsenille käytöstapoja .
7.Ei anna hyvää kuvaa toiminnastanne.

31

1868

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kangasalla on Rekkula koirien pitoon irtonaisena ,pöljä.
      Siellä on hyvä huudattaa koiraa. Ei häiritte ihmisiä olenkaan.

      • Anonyymi

        Mee hoitoon tai jätä kommentoimatta
        jos et tiedä asiasta/asioista mitään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mee hoitoon tai jätä kommentoimatta
        jos et tiedä asiasta/asioista mitään.

        "Mee hoitoon tai jätä kommentoimatta
        jos et tiedä asiasta/asioista mitään."
        Kuka on hoidon tarpeessa ?
        Puudeliaa ulkoilutetaan just koiratarhassa tai asfaltilla ei mettästysmailla.
        Sun turvalisuudesta oli kyse,kun kuleksit mettästysaikan humalassa jahtiporukan
        tiellä.
        Otat vaan lääkärin määräämät lääkeet ja lopetata viinan juonnin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Mee hoitoon tai jätä kommentoimatta
        jos et tiedä asiasta/asioista mitään."
        Kuka on hoidon tarpeessa ?
        Puudeliaa ulkoilutetaan just koiratarhassa tai asfaltilla ei mettästysmailla.
        Sun turvalisuudesta oli kyse,kun kuleksit mettästysaikan humalassa jahtiporukan
        tiellä.
        Otat vaan lääkärin määräämät lääkeet ja lopetata viinan juonnin.

        Oho olitko yksi niistä uhoojista.
        Opetteleppa sinä ensin asia ja tuu sitten kommentoimaan
        Olenko siis kuljeksinut humalaisen jahtiporukan tiellä
        sopisi kyllä herrojen käytökseen.
        Mä ajoin käpykankaantien päähän autolla joten
        alkoholi ja lääkkeet ei sovi minulle.
        Tiedoksi Suomessa on jokamiehen oikeudet joka kattaa
        metsässä liikkumisen myös kangasalanmetsästysyhdistyksen
        VUOKRAAMILLA mailla ne ei siis ole teidän omia maita.
        Jos Onnia ahistaa noin paljon niin terkkarit on vielä auki
        ja mielenterveyspuoli on ilmainen myös kangasalan
        metsästysyhdistyksen jäsenille.
        Ennen on aina sovittu liikkumaan mailla ja mannuilla nyt
        ei ainaskaan kangasalanmetsästysyhdistyksen toimesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oho olitko yksi niistä uhoojista.
        Opetteleppa sinä ensin asia ja tuu sitten kommentoimaan
        Olenko siis kuljeksinut humalaisen jahtiporukan tiellä
        sopisi kyllä herrojen käytökseen.
        Mä ajoin käpykankaantien päähän autolla joten
        alkoholi ja lääkkeet ei sovi minulle.
        Tiedoksi Suomessa on jokamiehen oikeudet joka kattaa
        metsässä liikkumisen myös kangasalanmetsästysyhdistyksen
        VUOKRAAMILLA mailla ne ei siis ole teidän omia maita.
        Jos Onnia ahistaa noin paljon niin terkkarit on vielä auki
        ja mielenterveyspuoli on ilmainen myös kangasalan
        metsästysyhdistyksen jäsenille.
        Ennen on aina sovittu liikkumaan mailla ja mannuilla nyt
        ei ainaskaan kangasalanmetsästysyhdistyksen toimesta.

        "Oho olitko yksi niistä uhoojista.
        Opetteleppa sinä ensin asia ja tuu sitten kommentoimaan
        Olenko siis kuljeksinut humalaisen jahtiporukan tiellä
        sopisi kyllä herrojen käytökseen.
        Mä ajoin käpykankaantien päähän autolla joten
        alkoholi ja lääkkeet ei sovi minulle.
        Tiedoksi Suomessa on jokamiehen oikeudet joka kattaa
        metsässä liikkumisen myös kangasalanmetsästysyhdistyksen
        VUOKRAAMILLA mailla ne ei siis ole teidän omia maita.
        Jos Onnia ahistaa noin paljon niin terkkarit on vielä auki
        ja mielenterveyspuoli on ilmainen myös kangasalan
        metsästysyhdistyksen jäsenille.
        Ennen on aina sovittu liikkumaan mailla ja mannuilla nyt
        ei ainaskaan kangasalanmetsästysyhdistyksen toimesta."
        Humalassa tai vahvat lääkeet.
        Anna se koira parka jollekkin terveelle . Kattelet vaan telkaria keinutuolista.
        Se sopii paremmin ja ei aiheuta ressiä.
        Kalja kyllä herralle näkyy maistuvan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Oho olitko yksi niistä uhoojista.
        Opetteleppa sinä ensin asia ja tuu sitten kommentoimaan
        Olenko siis kuljeksinut humalaisen jahtiporukan tiellä
        sopisi kyllä herrojen käytökseen.
        Mä ajoin käpykankaantien päähän autolla joten
        alkoholi ja lääkkeet ei sovi minulle.
        Tiedoksi Suomessa on jokamiehen oikeudet joka kattaa
        metsässä liikkumisen myös kangasalanmetsästysyhdistyksen
        VUOKRAAMILLA mailla ne ei siis ole teidän omia maita.
        Jos Onnia ahistaa noin paljon niin terkkarit on vielä auki
        ja mielenterveyspuoli on ilmainen myös kangasalan
        metsästysyhdistyksen jäsenille.
        Ennen on aina sovittu liikkumaan mailla ja mannuilla nyt
        ei ainaskaan kangasalanmetsästysyhdistyksen toimesta."
        Humalassa tai vahvat lääkeet.
        Anna se koira parka jollekkin terveelle . Kattelet vaan telkaria keinutuolista.
        Se sopii paremmin ja ei aiheuta ressiä.
        Kalja kyllä herralle näkyy maistuvan.

        Annatko nyt siis ilmi sen ,että metsästysyhdistyksen porukka metsästää
        alkoholin ja lääkkeiden vaikutuksen alaisina.
        Tarviikin ilmoitella virkavallalle aseet,autoilu ja alkoholi/lääkkeet
        ei sovi yhteen .Tiedoksi vain kangasalan metsästysyhdistyksella.


    • Anonyymi

      Meidän äiti olis pian suuttunut kun ei pian uskalla osta minulle ruokaa kaupasta ja mäyrät vapaana.

      • Anonyymi

        Eikös saarioisen äidit tee teidän äitien ruuat.


    • Anonyymi

      Olkoon kuinka metsästysaluetta, niin kulkeminen metsässä on sallittu.

      • Anonyymi

        Tää porukka laittelee lippuja ja lappuja pitkin metsiä ja
        jos siellä törmää niin uhotaan ja uhkaillaan.
        Pojilla on iso ego mutta pieni .....


    • Anonyymi

      Käpykankaan häiriköllä oli omien sanojensa mukaa koira kytkemättä.
      Koira juurikin pitää olla kytkettynä tai aitauksessa .
      Eli itte aiheuttanu ongelman ja syyllistää muita.

      • Anonyymi

        Väärin koira voi olla irti tiellä kun se on kytkettävissä.
        Metsästys koira saa olla vapaana 30 min toisen alueella
        jonka jälkeen ajo olisi katkaistava.
        Opetelkaa nyt metsästysyhdistyksessä tavoilla.
        Setä mies ja vaari ei oikein kanssa dikkaa teidän toimintaa
        lähtee maat pois...
        Tulen kulkemaan siellä koiran kanssa ja se on IRTI mutta
        minulla on sitten maanomistajan lupa. Siihen kun tulette
        riehuun niin lopun varmaan tiedätte vähenee TEILTÄ
        metsästys alue.Luontoon on aina mahtunut ulkoileen
        myös koiran kanssa Kangasalan metsästysseura/metsästysyhdistyksen
        kanssa ei sovi. HÄVETKÄÄ JOS OSAATTE:
        Lisäksi jokamiehen oikeus pätee myös siellä kangasalan
        metsästysyhdistyksen alueella
        Mites sitten kun teidän kovakuntoiset koiranohjaajat hyytyy
        ja tarvitsetta jäljestämiseen tms apuja Kun riittävästi
        räyhäätteniin lopetellaa sekin apu. Menkööt seuran rähisijät
        nenä maassa seuraten vaikka verijälkeä.Esimerkkeinä
        hirvi,peura,karhu,villisika
        Ongelman tässä aiheuttaa KANGASALAN METSÄSTYSYHDISTYS
        ei luonnossa liikkujat.
        Turha syyllistää muita.


    • Anonyymi

      Käpykankaan ukko on ihan sekasin.
      Koira talutushihnaan ja Ukko hoitoon. ( kaljottelu ei oo ratkaisu)
      Näin on parasta kaikille.
      Mutta mee sen koiras kanssa Rekkulaan se on koiria varten tehty.
      Mettästyksessä käytettävä koira on eri asia kuin joku puudeli.

      • Anonyymi

        Kuka on puhunut koiran rodusta. En ole tietääkseni
        kertonut minkä rotuinen koira on.
        Se on joko näiden riehujien tunnistama tai hatusta vedetty.
        Mutta huono on tunnistus taito metsästäjillä, ne varmaan
        ampuu karhunkin hirvenä kun vihne on silmässä.
        Nyt kannattaa miettiä kuka tai ketkä on sekaisin ja
        tarvitsisi hoitoo.
        Mene sää terkkariin/mielenterveys palveluihin ne on
        varmaan ilmaisia myös kangasalan metsästäjille.


    • Anonyymi

      Käpykankaan ukko on ajanut vielä humalassa .
      On kyllä sekavaa touhua.
      Mitähän oikein haki tuolta ennenkuin alko riehuun .
      Onneks oli miehiä vastassa eikä joku yksinäinen marjastaja nainen.

      • Anonyymi

        Vai humalassa.
        Ne kaks ukkoo tais itse olla vihne silmässä
        kun ei edes koira rotua tunnistaneet
        Touhu on kyllä sekavaa metsästysyhdistyksen
        osalta. Oliko pojat sienessä kun niin lasittunut katse.
        Niin mitä tuollaiset uhoojat ja pullistelijat tekeekään
        jos siellä olisi naisia vastassa... Tuleeko heistäkin örkkejä
        sitten oikein metsästysyhdistyksen örkkejä.


      • Anonyymi

        Kova syytös kestääkö tarkastelun
        jos viedään tutkintaa.
        Taitaa syyttely käydä vielä
        kukkaron päälle....


    • Anonyymi

      Koiran olis pitäny kytkeä Käpykankaan "isäntä" itteensä ja taluttaa
      autoon rauhottuun ja selviämään.
      Palvelukoira kai sen virallinen nimi onkin.
      Koira parka ,saa kyllä hävetä .

      • Anonyymi

        Kannattaisiko pysyä asiassa.
        Ainoat jotka siellä meuhas oli ne kaks ukkoo.
        Ehkä kannattaisi harkita asioista puhumista
        oikeilla termeillä ja totuudenmukaisesti.
        Koira voi hyvin ja on muoto ja käyttövalio.
        Ei koiran tarvi hävetä,kirjoittaja voisi kyllä hävetä.
        Nyt herroille tiedoksi.
        Aseet,Autoilu,Viina ja uhkailu ei sovi yhteen.
        Tiedätte lienee itse mitkä sanktiot ko toiminta
        tuo sekä myös sen mitä tuo negatiivinen julkisuus
        myös metsästysseurassa asiallisesti toimiville
        henkilöille.


      • Anonyymi

        Mikä rotuluokitus on palvelukoira?
        Luokitutse kangasalalla on kotikoira,sylikoira
        pihakoira,metsästyskoira,hihnanpäässä kulkeva koira
        ja vapaana juokseva koira.
        Vain kangasalan metsästäjilla on metsästyskoira joka voi juosta irti?
        Minkä rotuisia koiria teillä on?
        Ei riitä teppu sesse nakke nikke topi eikka pomo lissu


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaisiko pysyä asiassa.
        Ainoat jotka siellä meuhas oli ne kaks ukkoo.
        Ehkä kannattaisi harkita asioista puhumista
        oikeilla termeillä ja totuudenmukaisesti.
        Koira voi hyvin ja on muoto ja käyttövalio.
        Ei koiran tarvi hävetä,kirjoittaja voisi kyllä hävetä.
        Nyt herroille tiedoksi.
        Aseet,Autoilu,Viina ja uhkailu ei sovi yhteen.
        Tiedätte lienee itse mitkä sanktiot ko toiminta
        tuo sekä myös sen mitä tuo negatiivinen julkisuus
        myös metsästysseurassa asiallisesti toimiville
        henkilöille.

        Hei. Metsästysseura.
        Hirvijahti alkaa 8.10
        olkaapa tarkkoina.
        Aseet,Autoilu,Viina,evetriinit,
        uhkailut ei ole metsästys lain mukaista.
        Eiköhän sinne teidänkin alueelle
        ratsiat saada jos kova uho on päällä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei. Metsästysseura.
        Hirvijahti alkaa 8.10
        olkaapa tarkkoina.
        Aseet,Autoilu,Viina,evetriinit,
        uhkailut ei ole metsästys lain mukaista.
        Eiköhän sinne teidänkin alueelle
        ratsiat saada jos kova uho on päällä.

        Niinhän siinä käy kun kysyi, että
        Mites kävi niin viesti on poistettu.
        Viittaan asiassa viestiin joka kirjoitettu
        7.10 2022 klo 07.46.50
        Se on salaisuus.... salaisuus....


    • Anonyymi

      Ajelin tänään kyseisellä alueella ja nyt kilpailu metsästys
      seuran väelle ja niille ihmisille jotka allekirjoittivat
      Hetitappavien rautapyynnin kiellon laki aloitteen.
      Loukku joka näkyy käpykankaantielle n 250m
      paalijärventien risteyksestä näyttäisi olevan laiton.
      Jos sinne raudat laitta saa nalle nyrkkiraudan.
      Lisäksi ko seuran alueella metsässä kylttejä
      nauhoittava kameravalvonta. WAU isoveli valvoo jo
      jo metsässäkin,Mitä te pelkäätte, näitä teidän
      loukkuja vai ???????

    • Anonyymi

      Zoomailen sinua.

      • Anonyymi

        Hienoa ota tarkka kuvaus.
        Muista zoomailun rajat.
        Vie kameroita ja varoitus lappuja lisää metsään.
        Isoveli valvoo.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hienoa ota tarkka kuvaus.
        Muista zoomailun rajat.
        Vie kameroita ja varoitus lappuja lisää metsään.
        Isoveli valvoo.

        Jatkuuko jahti viikonloppuna?
        Vai onko se salaisuus?


    • Anonyymi

      Äitin kanssa ollaan ja sunnuntaina hirven perässä.

      • Anonyymi

        Pitää paikkansa olitte hirveen perässä sunnuntaina.
        Oliko nyt ratsiaa?
        Kävikö käry?


      • Anonyymi

        Jalkamiehiä siis.. joko polliisi on tarkastanut
        luvat ja miesten/naisten kunnon.
        Viikonloppu lähestyy taas.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      644
      2450
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      29
      1197
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      109
      1148
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      11
      1053
    5. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      93
      945
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      885
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      96
      823
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      741
    10. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      30
      722
    Aihe