Suomen ulkopolitiikkaa venäläisiä ja liittolaisiamme kohtaan kohtaan

Anonyymi-ap

Sanna Marinin johtamana vasemmitohallituksemme kaksinaamainen ja myötäilevä suhtautuminen venäläisiin herättää ihmetystä ympäri Eurooppaa. Demokraattiset liittolaisemme kummastelevat, miksi Suomi ei sulje rajansa venäläisiltä, kun muutkin maat pystyvät siihen? Niin kummastelevat myös suurin osa suomalaisista. Vasemmistohallitus taas piiloutuu tekosyin anonyymeihin asiantuntijoihin ja oikeusvaltioperiaatteisiin paeten vastuutaan ja näin hyväksyy aivopestyjen venäläisten hirvittävät sotarikokset Ukrainassa. Mielipuoliset venäläiset tehtailevat kurjuutta ja kuolemaa naapurivaltioissa ja silti Marinin hallitus ulkoministeriöineen hyväksyy venäläisten rajan ylitykset. Suomihan on nyt ainoa maa euroopassa josta venäläiset pääsevät maitse rajan yli ja josta voi kiertää matkustusrajoituksia. Todella kyseenalaista ja häpeällistä toimintaa vasemmistohallitukseltamme. Myöskään venäläisten keinottelu itärajallamme EU:n yhteisiä pakotteita vastaan, rekkojen nuppirallia hyväksikäyttäen, on tragikoomista tyrimistä. Jopa venäläinen rekkakuski myöntää, että kuljettaa "milloin mitäkin". Kyvytön ja kykenemätön vasemmistohallituksemme tietää nämä kaikki asiat eivätkä tee yhtikäs mitään suomalaisten maineen säilyttämiseksi. Omituisen lempeätä suhtautumista Ukrainassa kansanmurhaa suorittavaa venäjää kohtaan!
Herää kysymys, miksi!

4

237

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eiköhän hallitus ole tehnyt kaikkensa tässäkin asiassa, seuraava vaihe olisi varmaan venäläisten poisto maasta, siis kaikkien paljonko noita lieneekään varmaan yli satatuhatta ja sitten avioliitot suomalaisten kanssa vironvenäläisten kysymys? Vaikka olemme johtajiemme mukaankin sotatilassa, tuossa on riskejä tilanteen pahenemiseen entisestään , joillakuilla tuntuu olevan hirveä hinku ihan oikeaan sotaan suomessa, tulee mieleen kenen etuja tämmöinen ajaa, sota harvoin tuo mitään kivoja juttuja?

    • Anonyymi

      Eiköhän nää Suomen Vasut tuhonut Venäjäsuhteemme perusteellisesti.. Zelenski ja Viro käskee!

      • Anonyymi

        Siis koomikko ja kädettömät?


    • Anonyymi

      Sanos muuta, mutta kyllähän Suomalaiset
      liikemiehet kävivät ' naaurissa' kovastikkin kauppaa, ja viihtymässä Moskovan iloissa.
      Tosi raukkoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      184
      4764
    2. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      30
      3650
    3. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      39
      2562
    4. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      157
      2237
    5. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      48
      1510
    6. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      73
      1298
    7. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      75
      1141
    8. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      71
      1132
    9. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      39
      1063
    10. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      53
      983
    Aihe