Jossain taksissa nastat ropisi, toki voi olla että ei ollut paikkakuntalainen taksi.
Ensimmäiset nastaropinat kuultu helsingissä
Anonyymi-ap
6112
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mä myös laitan kohta. Hyvä se on että on pitoa ettei ihmiset jää auton alle.
Kelataksit kuskaavat porukkaa kepulandiasta Helsinkiin hoitoon.
Lirahtiko aloittajalla housuun kun kuulit ropinaa.
No et ole paljoo ulkona käynyt, niitä ropinoita on kuulunut jo vuosikymmeniä....
Parempi kun pysyt vaan siellä yksiössä ja raaputtelet sossun ostamaa puhelinta.
Pirkanmaalla autoliikkeen koeajoa autoissa olen kuullut ainakin parissa nastat ja molemmat aika tuoreita autoja?
Kaivoit vaikut korvista?
Joku 10 vuotta sitten pelokkaiden nastajyrsijöiden rapistelua sai kuunnella pitkälle toukokuuta. Kaikki, tietenkin, turvallisuutta maksimoimassa / menossa Lappiin laskettelemaan. Voihan vielä toukokuun alussa olla yöpakkasia. Se on pelottavaa, toisin kuin ensilumilla liukastelu kesärenkain.
Sittemmin renkaanvaihto on lipsunut juhannuksen nurkille ja muutama rapistelija on aina tullut bongattua keskellä kesääkin.
Tänä vuonna rapistelu ei missään vaiheessa loppunut! Joka ainoa päivä on tullut ainakin yksi nastajyrsijä bongattua. Ei olekaan ihme, että Helsingissä otettiin käyttöön nastajyrsimillä ajokielto -liikennemerkit. Samanlaiset pitäisi saada kaikille ajoteille.