..saamattomia, heikkoja, itsekurittomia luusereita. Totuus on se että vain pienen pieni murto-osa lihavista ihmisistä ei pysty laihtumaan, mutta tuntuu että joka toinen täällä mukamas kuuluu siihen kastiin.
Lihavat ihmiset ovat...
Olenko oikeassa?
363530
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Sovitaanko yhteisvastuullisesti, ettemme vastaa tälle!? Menkööt muualle purkamaan frustraatioitaan!
sellaisen asian, että kun VT hylkäsi tämä palstan ei tänne enää juuri kukkaan kirjoita. ei teillä ole paljon varaa olla vastaamatta mihinkään taimkoko palsta kuihtuu olemattomiin.
Olen usein juuri tämänkaltaisia viestejä lukiessani ajatellut, että minkähän takia se saamattomuus, itsekurittomuus yms. on vain ja ainoastaan näkyvillä siinä miten hallinnoi painoaan?
Itse olen erittäin lihava mutta en mielestäni itsekuriton. Pointti on vain siinä mihin sitä intoa ja itsekuriani käytän. Esimerkki: sain juuri loppuun suurehko opiskeluprojektin, jonka tein töiden ohessa. Projektiin ilmoittautui 600 ihmistä ja aikaa on kesäkuun loppuun asti. Projekti vaatii erittäin paljon työtä, suunnittelua, ajankäytön tehostamista yms.
Tällä hetkellä meitä jotka olemme saaneet projektin loppuun on 3. Miten on niiden muiden satojen ihmisten itsekurin ja saamattomuuden laita? Suurin osa heistäkin on hoikkia / normaalipainoisia.
Myönnän aivan ehdottomasti että tottakai minäkin kykenen laihtumaan. Olen laihtunut useampia kertoja elämässäni, viimeksi 35 kiloa. Tällä hetkellä vain haluan keskittyä elämässäni muuhun.
"Myönnän aivan ehdottomasti että tottakai minäkin kykenen laihtumaan. Olen laihtunut useampia kertoja elämässäni, viimeksi 35 kiloa. Tällä hetkellä vain haluan keskittyä elämässäni muuhun."
Kuten syömiseen...
Kuitenkin sua ottaa nuppiin ku oot lihava!
Ongelma, jos sitä nyt ongelmaksi voi kutsua, on nimenomaan siinä ettei lihavuuteni tällä hetkellä "ota nuppiin" lähes ollenkaan. Se ettei asia häiritse, vaikuttaa tietysti motivaatioon koskapa jos olen lihavanakin onnellinen (tällä hetkellä elämässäni onnellisempi kuin koskaan) niin miksi käyttäisin aikaani ja energiaani laihduttamiseen (aiemmista kokemuksistani tiedän ettei se ollut minulle helppoa vaan vaati kunnon työtä. Silloin halusin laihtua, joten olin siihen työhönkin valmis).
Laihduttamisen ehdoton edellytys on se että haluaa laihtua ja siihen on erittäin hyvä syy. Minulla ei sellaista ole, koska elämäni on mitä parhainta näin.
todennäköisesti pidempään. Itsestä huolehtiminen on vastuunkantoa ja toisesta välittämistä.
Apua, kuinka pitkälle tämä lihavien syyllistäminen vielä viedään!?!? Nyt en näemmä enää kanna vastuuta enkä välitä toisesta!
Osuit muuten naulankantaan. Juuri tuo mainitsemasi voisi olla ainoa syy joka minut vielä saisi laihduttamaan. Mitään muita syitä ei enää ole - aiemmin oli esim. se että saisi kivoja vaatteita, mutta nyt kun rahaa on enemmän ei enää harmita maksaa esim. 150 euroa paidasta jos se on kaunis ja sopiva (hyvin lihavillekin löytyy vaatteita oikein hyvin jos on varaa maksaa).
Mutta joskus mietin että olisi reilumpaa aviomiestäni (joka rakastaa minua erittäin paljon ja jolle menettämiseni olisi isku josta hänen olisi hyvin vaikea toipua) kohtaan jos yrittäisin pysyä mahdollisimman terveenä ja hyväkuntoisena, että voisimme olla yhdessä pitempään.
Tuossakin on motivaatio-ongelmana se että olen nyt nelikymppisenä hyvin lihavana erittäin terve; verenpaine on normaali, kolesteroli on loistava, kaikki muut arvot hyvät (käyn kerran vuodessa täydellisessä lääkärintarkastuksessa).
Olen myös ihan hyvässä fyysisessä kunnossa eli liikun riittävästi (mm. 45 minuuttia joka päivä kuntopyörällä varsin raskaalla ohjelmalla, lisäksi kävelylenkkeilyä usean kerran viikossa, yleensä noin 10 km kerrallaan).
Lihavuuteni saattaa toki myöhemmin aiheuttaa terveydellisiä ongelmia, mutta se on se riski jonka toistaiseksi olen valmis ottamaan.
Olen nimittäin itse ollut osittain samassa tilanteessa kuin sinä eli päivät työssä, illat opiskelua ja lisäksi kohtuullisen pitkät työmatkat. Aamulla kuudelta matkaan ja illalla yhdeksältä kotiin, välillä 5 päivää viikossa ja joskus lauantainakin satunnaisesti ylitöissä. Olenko siis saamaton, mielestäni en.
Mutta tässä tulee nimenomaan se tilanne, että helposti hakee mäkkäristä kiireessä hampparia eikä ehdi liikkumaan niin paljon kuin haluaisi ja perse leviää istuessa... Mulla ei ollut kuin lievää ylipainoa, mutta silti paino meinasi tässä tilanteessa karata käsistä. Toki tilanne on oma valinta enkä siitä purnaakaan, mutta joskus tuo 24 h ei ihan kaikkeen riitä vaikka haluaisikin. Silloin priorisoi asioita.
Kun tilanne rauhoittui multakin putosi painoa 10 kg kun oli taas "aikaa" liikkua ja säännöllistää ruokailujaan.
Ketjun aloittajan viesti kannattaa jättää omaan arvoonsa.
Aika monelle ylipainoiselle on tainnut käydä noin. Tunnistin itseni tuosta. Olen jonkin verran ylipainoinen, jatkuvasti joudun tarkistamaan syömisiäni. Teen paljon töitä ja niiden jälkeen veilä kotityöt päälle. Työni on istumatyötä ja vastuuta on, välillä kai liikaakin. Aloitan jo ennen seitsemää aamulla ja lopetän noin kello seisemäntoista, jonka jälkeen, nainen kun olen, teen kotitöitä ja hoidan lapset, kuljetan heitä harrastuksissa jne Välillä en kertakaikkiaan jaksanut enää lähteä lenkille, valitettavasti työmatkakin on niin pitkä, että siinäkään ei saa luonnollista liikuntaa, vaan joutuu istumaan autossa. Väitän, että en ole saamaton, enkä laiska. Päinvastoin tunnollinen, vastuuntuntoinen ja ahkera. Tuloksethan sen kertovat. Kun tekee tuollaista työtä, liikunta jää vähälle helposti, tulee syötyä pikapikaa jotain ja jos on stressi vielä, sehän lisää kortisolin eritystä, mikä puolestaan ruokkii leptiiniä, nälkähormonia ja rasvat kertyy keskivartaloon. Nyt olen kuitenkin pikkuhiljaa omaksunut erilaisia ruokatapoja, päivittäisen liikunnan olen ottanut ykkösasiaksi. Pikkuhiljaa näköjään ylimääräiset katoaa. Työstressiäkin olen pyrkinyt vähentämään, kokonaan en siitä pääse.
Joten turha on kenenkään tulla väittämään ja yleistämään, että lihavat tai ylipainoiset ovat laiskoja. Lapsellista.. se on juuri noin, kuin joku tuossa aiemmin sanoi, että toinen on laiska toisenlaisissa asioissa. Jotta tuollaisia väittämiä pystyisi kunnolla perustelemaan, pitäisi tarkastella ihmistä kokonaisuudessaan, hänen koko elämäänsä ja sitä mitä hän on saanut aikaan. Lahjoja voi olla niin monenlaisia ja ihmisten hyviä puolia samoin. Toinen ihastuttaa sydämellään ja sisäisellä kauneudellaan, välittämisellä, toinen komealla näöllään ja suorituksillaan.
Olen yrittänyt itse nyt tehdä niin, että yritän saada esim. tuota pientä liikuntaa sillä tavalla että sen osan työmatkasta mikä menisi paikallisbussin odotteluun ja pariin pysäkinväliin, kävelenkin sen sijaa tosi ripeästi työpaikalle, välillä hieman puolijuoksua.
Tai saatan juosta asemalla paikallisjunaa kiinni, vaikka seuraava lähtisi viiden minsan päästä. Jonkun mielestä hullua, mutta itse yritän ajatella asian niin, että tulipahan taas otettua pieni spurtti ;) Samoin vältän hissejä ja kävelen portaat ja jos joskun menen liukuportaisiin esim. metroasemalla, kävelen ne ylös. Varsinkin noita hissejä odotellessa on samassa ajassa kävellen perillä.
Onhan kaikki tämmöinen pientä, mutta ei siitä nyt haittaakaan ole ;)
Ihmisellä on itsekuria niissä asioissa, jotka ovat hänelle itselle tärkeitä; esim. moni kaverini on sanonut ettei itse jaksaisi samanlaista työ- ja opiskelutahtia kuin minä. Sitten taas haluan syödä välillä herkkuja, tosin en ole lihava (painoindeksi 22), mutta jos hoikkuus olisi minulle erittäin tärkeä ja ihannoitava asia, niin varmasti myös silloin olisi itsekuria laihduttamiseen.
Samaa mieltä: ihmisellä on itsekuria tärkeiksi kokemiensa asioiden suhteen. Opiskelu ja itsensä tiedollinen ja taidollinen kehittäminen on monelle tärkeämpää kuin ulkonäöllinen "kehittäminen".
Ja sitten on vielä (onneksi) meitä, joille nämäkään mainitsemasi tärkeät asiat eivät ole toisiaan poissulkevia vaihtoehtoja.
Onhan se hyvä että edes joku on täydellinen!
Oletkos ihan varma, että tiedät millä tavoin toinen ihminen kehittää itseään. Esimerkiksi ihminen, joka ei milloinkaan tiluleeraisi itseään "adonikseksi";
hänen sielun elämänsä ja henkinen maailmansa, arvomaailmansa voi olla ihan erilainen.
Se ei tarkoita sitä, että hänen maailmankuvansa, omakuvansa, tai kuvansa toisista ihmisistä olisi oikeampi, kuten ei myöskään sinun ole sen oikeampi kuin kenenkään muunkaan. Se on hyvä pitää mielessä. Itse en lähtisi arvostelemaan toista esimerkiksi ulkonäön perusteella. Joskus nuorempana menin siihen "ansaan" ja häpesin jälkikäteen ajatuksiani, onneksi harvemmin lausuin niitä ääneen. Sattui nimittäin löytymään hienoja ja sivistyneitä ihmisiä, vähän vähemmän komean ja kauniin pinnan alta. Niin monessa mielessä tunsin itseni pinnalliseksi typerykseksi, vaikka olinkin siihen aikaan päältä kaunis. Onneksi sisäistä kauneuttakin on ehkä tullut, toivottavasti ystäväni ajattelevat niin..
Joten mikään vaihtoehto ei todellakaan sulje pois toista, mutta kenelläkään meillä ei ole kaikkia hyviä puolia ja vaihtoehtoja. Meitä riittää joka lähtöön ja hyvä niin. Annetaan arvo toisillemme.
Kaunista mieltä !
Anteeksi vajavaisuuteni... en muista tarkistaa
kirjoituksiani :)... tituleeraisi.. piti kirjoittaa.
Niin pakko on mainita tässä välissä, että kukaan ei ole täydellinen... Minustakin puuttuu vikoja! :D
jos kaikki lihavat täällä myöntäisivät olevansa saamattomia, heikkoja, itsekurittomia luusereita. Tuntistko suurta mielihyvää kun olit taas oikeassa? Riittäisikö saman jankkaaminen sen jälkeen?
Laihduttamiseen tarvitaan usein paljon henkistä voimaa ja vahvuutta. Se ei ole vain pelkkää fyysistä toimintaa, niinkuin sinä taidat ajatella.
Usein ruoka ei ole vain pelkkää ruokaa, vaikka se hassulta kuulostaakin.
Useat paljon laihduttaneet ovat joutuneet käymään läpi paljon henkisen puolen asioita. Suhde ruokaan ei ole helppo aina katkaista ja vaatii monilta paljon ponnisteluja, mikä kertoo heidän vahvuudestaan ja henkisestä voimasta.
Laihduttamisessa ei ole kyse vain pelkästä tahdonvoimasta ja itsekurista. Laihduttaminen ei ole niin yksiselitteistä, niinkuin ei mikään muukaan. Syyt eivät aina ole ne miltä päälle näyttää. Olen tavannut kovasti treenaavia hyväkroppaisia ihmisiä, joiden tekojen todellinen syy on löytynyt huonosta itsetunnosta ja heikkoudesta. Ymmärrätkö mitä tarkoitan?
Mikään ei ole noin yksiselitteistä kuin annat ymmärtää.
Onneksi minun ei tarvitse kommentoida tähän(vaikka kommentoinkin) sen kummemmin koska kuulun juuri tuohon pieneen kastiin joka lihonut sairauden vuoksi! :)
blondit ovat tyhjäpäisiä bimboja, jotka menestyvät elämässään vain ulkonäkönsä ansiosta.
;)
Minä ainakin olen ja olen ylpeä siitä, että uskallan olla oma itseni, enkä lähde mukaan tähän nyky-yhteiskunnan kukkakeppitrendiin.
Taas yks XXXXXXXXXXXXXXXXL joka kärsitää tilannetta "hieman". XXXXXXXXXXXXXL:än vastakohta kun ei ole kukkakeppi. Ja se että ihminen syö ittensä muodottomaksi ei todellakaan tarkoita sitä että olisi oma itsensä....
Loistavasti sanottu, "kukkakeppitrendi" ei ole mistään kotoisin, ainakaan minun mielestäni!
XXXXXXXXXXXXXXXL ja "muodokkuus" - trendi on vain surkea yritys saada laiskuus ja ylensyöminen hyväksytyksi tavaksi elää.
Kyllä se ainakin mun kohdalla on niin, että lihavana oleminen on "omana itsenäni olemista". Pitkään jaksoin pitää itseni hyvinkin hoikkana, mutta jossain vaiheessa aloin miettiä minkä takia; jos on luonnostaan lihava (ja hyvä jumala, jos joku oikeasti kuvittelee että hoikkuus olisi kaikkien kropan luonnontila!..jos kaikki viisitoista tätiäni, isoäidit ja suurin osa serkuista on perinteistä matuska-mallia, niin eiköhän anneta olla:)), hoikkuuden ylläpitäminen vaatii sellaisia panostuksia (rahallisia, ajallisia...ja mieletöntä itsekuria, siis oikeasti paljon enemmän kuin mitä luonnostaan hoikalta ihmiseltä ja paljon enemmän kuin mihin normaalissa arjessaan oikeastaan ehtisi), joihin ainakaan minä en ole valmis satsaamaan. Pitäisi olla todella ulkonäkökeskeinen ihminen, jos vielä siinä vaiheessakin kun töissä menee lujaa, lapset on pieniä, itse näyttää kauniilta omasta ja läheistensä mielestä ja on terve, jaksaisi rääkätä kroppaansa sille luonnottomaan tilaan vain siksi että saisi olla vallitsevan kauneuskäsityksen mukainen! Aivan älytöntä! Ja nämä "kuolema kuittaa"-jutut. Joo. Jos syö terveellisesti, liikkuu (useat lihavat kyllä liikkuvatkin ja paljonkin), eikä esimerkiksi tupakoi, niin ei tuollaista huolta mielestäni tarvitse kantaa. Itse olen ennemminkin lopettanut tupakanpolton. Jos joskus tulevaisuudessa esim. kolesteroliarvot sattuvat kohoamaan, olen valmis laihduttamaan hieman, mutta yleensä tuloksia saadaan aikaan hyvin pienellä pudotuksella. Kyse on useimmiten ravinnosta ja liikunnasta, jotka kohdallani ovat mielestäni ihan kunnossa.
Tulipas tilitettyä:)
Enkä siis nyt sitten tosiaankaan tarkoittanut, että jokainen hoikka ihminen pitää hoikkuuttaan yllä mielettömällä kuurilla ja suunnattomalla itsekurilla, jokainen varmasti tietää että sattumaahan nämä hyvin suureksi osaksi ovat. Suurin osa hoikista ihmisistä on mielestäni hoikkia luonnostaan, ja vaikka he "hieman " katsovatkin mitä suuhunsa pistävät, olisi vastaavissa mitoissa pysyminen eri geeneillä varustetulle henkilölle jo aivan eri kokoinen urakka. Lukekaa vaikka painonvartijoiden menestystarinoita: "tiedän, että joudun tarkkailemaan syömisiäni lopun ikääni...nyt jätän kahvikakut väliin kesteillä." Kuinkahan moni luonnostaan hoikka joutuu jättämään kahvikakut väliin? Lopun ikäänsä? Ei vaan motivoi moinen.
Jos tämä nyt viimeiseksi jää...
Mutta kuitenkin: niin kauan kun itse kilonsa kantaa eikä tarvitse erityisiä lisätiloja (kahta penkkiä yhden sijaan jne) niin ok. Jos ei enää itse selviä kaikesta niin silloin pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja/tai mennä lääkäriin ja vaikka psykologin puheille että pystyy pudottamaan painonsa.
Mikähän sinullakin on perimmäinen syy siihen, ettet hyväksy lihavia ihmisiä, vaikka lihavat itse olisivatkin tyytyväisiä elämäänsä? Elä toki itse kuten haluat, mutta anna myös toisten elää niin kuin parhaaksi näkevät.
minullakin, paksuperseisiä kaikki tyynni. En ota siitä itselleni syytä päästä repsahtamaan. Henkisesti olen hoikka, ja siksi kroppanikin täytyy olla. Silloin olen itseni.
Näinkin päin voi olla. En tarkoita että käytät tätejäsi jne tekosyynä laiskuuteen.
Lihavuus ei ole luonnontila kenenkään kropassa, koska liiallinen rasva kertoo liiasta saadusta energiasta. Voihan olla että suvussasi on tukevia ihmisiä koska ehe ovat perineet tietyt tottumukset ja tavat. Syitä on monia ja jotkut vaan lihovat.
se vaatii vähempää syömistä.
esim.1 :Jos nyt laitat voita ja makkaraa ja kaksi viipaletta rasvaista juustoa leivän päälle => näiden sijaan yksi pieni ohut viipale kevyt juustoa ja hieman vihanneksia = halvemmaksi tulee ja kun vielä entisen viiden viipaleen sijaan totuttelet syömään kaksi viipaletta, maha kyllä tottuu, homma käy edelleen halvemmaksi!
esim.2 : jätä makkarat ostamatta ja laita pannulle niiden sijaan pakastevihannespussi = ei ole kalliimpaa eikä vaikeampaa ja pienennä annosta => säästät taas
esim. 3: jätä sokerit pois kahvista / teestä ja kaakaota entisen kolmen lusikallisen sijaan yksi lusikka / kuppi ja taas tuli säästettyä
esim. 4: korvaa ateria välillä lautasellisella puuroa, ilman sokeria / voita tms, lisäksi leipää edellisen "reseptin " mukaan ja hedelmä jälkkäriksi, ei ole kallista
jne. lista on loputon...eivätkä nuo keinot mitenkään ihmeellisiä mielestäni ole. Jos haluaa olla lihava, niin saa olla, mulle ihan sama, mutta ei kannata vedota sukurasitteeseeen tai kalleuteen tai ajanpuutteeseen jne. kannattaa rehellisesti myöntää että syö liikaa.
Pikkusiskoni ei todellakaan ole IKINÄ koskaan kuunaan milloinkaan katsonut yhtään mitä suuhunsa laittaa! Ei ole korvannut mitään millään, eikä harkinnut kevyempää vaihtoehtoa. Määrät ovat ruoka-annoksissa huikeita. Ja mikä on lopputulos? Siskoni on mallin mitoissa aina vaan. Ei näy missään. Samaan aikaan minä pysyn tasaisena normaalipainoisena miettimällä jatkuvasti, millä ruoka-aineella korvaan minkäkin ja mitäs nyt tänään syötäisiin illalla kun tuli liikelounaalla tilattua se yksi katkarapupasta (joka siis oli kevyin koko listalla...)Aamupalaksi söin kuivattua varrasleipää tuoretomaattikerroksella. Että silleen. En uskalla edes kuvitella, mitä minulle tapahtuisi jos siirtyisin siskoni ruokailutottumuksiin, sillä kokemuksesta tiedä, että pienikin lipsuminen näkyy vaa´assa. Ei paljon naurata. Löytyisikö tähän selitystä? Kas kun minulla ei ole paino-ongelmia itselläni - en siis puolustele tässä mitään. Yritän vainhavainnollistaa, että sillä määrällä mitä missimittainen siskoni tunkee roskaa sisuksiinsa, minun painoindeksini lähentelisi todennäköisesti nyt kolmeakymmentä. Minä lasken kaloreita, siskoni ei. Jotain nerokasta vastausta kiitos. Ja vielä huomiona, että toki - siskoni harrastaa liikuntaa noin kaksi kertaa viikossa. Minä VAIN maanantaisin step-aerobickissa, tiistaisin Combatissa ja kahtena muuna päivänä lisäksi 45min-60min reippaalla lenkillä...
Sori vaan, mutta tuo juttusi vaikutti melko lapsellista. Siksi, että ihan selvästi et ole perehtynyt niihin ongelmiin, mitä ihmisillä voi painonhallinnassaan olla. Jokainen tietää nuo, ihan jokainen, jolla on ylipainoa tai joka kamppailee sitä estääkseen, tietää nuo asiat.
Ihan varmasti on niitä, jotka lihovat, koska eivät mieti, mitä suuhunsa laittavat, eivät välitä. Mutta ihan varmasti on niitäkin, jotka todella miettivät ja varovat, liikkuvat ja silti meinaa paino nousta. Ja sopivassa elämäntilanteessa sitten paino nousee, esimerkiksi naisilla lapsen teon yhteydessä. Laihtuminen ei olekaan sitten välttämättä kovin helppoa, jos on oikeasti taipumusta lihoa. Meitä vain on erilaisia.
Mielessäni on esimerkki kahdesta saman perheen pikkutytöstä; kaksi vuotta ikäeroa, toinen aina hoikka, syö vähän ja toinen pullukka, vanhemmat ovat joutuneet toppuuttelemaan tämän lapsen syöntiä koko hänen pienen elämänsä ajan. Mitään erityistä sairautta ei ole. Sama perhe, samat eväät, kaksi nauravaa, iloista tyttölasta, toinen laiheliini ja toinen pullukka. Ja kun katsoo vanhempia, sen tajuaa, toinen hoikka, toinen pyöreä. Näin se voi mennä..
No sehän merkitsee tietysti sitä, että jolla on taipumusta lihoa, joutuu pitämään kurissa itseään paljon tiukemmin, se on tosiasia. Aina se vaan ei kaikilla niin helposti onnistu.
Itsekuri ei ole niinkään yksinkertainen asia.
Pikemminkin on sanottava, että ravinnon nauttimisen tilalle elämään on saatava jotakin muuta.
Tyhjiö pyrkii täyttymään, ellei muulla, niin ilmalla. Kun se on täynnä, sinne ei mahdu muuta, ellei aikaisempaa poisteta.
Pitää paikkansa. Kyllä ylipainoinen ihminen pystyy laihtumaan, jos löytyy itsekuria ja tahtoa.
Harvemmin reilu ylipaino johtuisi PELKÄSTÄÄN jostakin sairaudesta, lääkkeistä tms.
Ihan turha edes väittää sellaista.
Itse painoin viime kesänä parhaimmillani n. 110kg, ja nyt 86kg. Olen ollut lapsesta asti ylipainoinen, ja aikuisiällä olen "pienimmilläni" painanut 77kg. Mikä sinänsä on jännä ollut huomata, että vaatekokoni on tällähetkellä pienempi kuin koskaan aikaisemmin. Muistan "pienimpien" farkkujeni olleen aina kokoa 46, mutta kohta menee 42.
Enkä minä kiloistani eroon pääsisi, jos eläisin samanlaista elämää kuin vielä viime kesänä kaikkine oluineen,makkaroineen,sipseineen ym.
Joten itsekuria ja todellista halua elämäntapojensa muuttamiseen vaaditaan.
Ei se auta että sohvalla röhnöttää herkkuvuoren ääressä ja voivottelee kun "pitäisi laihduttaa". Yleensä sellaiset ihmiset jotka pitävät suurta meteliä siitä kuinka PITÄISI LAIHDUTTAA, eivät koskaan sitä tule tekemään. Suuret puheet harvemmin johtavat tekoihin.
minullakin on vain kolme eri tutkintoa takana. Neljätoista eri työpaikkaa elämäni aikana. Omistusasunto, auto, mies yms. ja olen lihava.
Harastan opiskelua, ulkoilua, shoppailua yms. kivaa. Eli voi helvetti kun olen sika saamaton ja läski. Ai niin, ja lisäksi olen tietnkin heikko ja luuseri(olen politiikassa mukana).