Hoitajat ovat unohtaneet yhden tärkeän asian, muiden joukossa.
He ja heidän perheenjäsenensä ovat erittäin suurella todennäköisyydellä olleet koko ikänsä yhteiskunnan nettosaajia kehdosta nykypäivään asti ja vielä ovat vielä tulevaisuudessakin. Palkka tulee sekin verovaroista ja palkankorotus lisää verojen korotuspaineita tai sitten yhteiskunnan palveluita pitää leikata. Mistä hoitajat haluavat leikata?
Jos on töissä teho-osastolla, niin luulisi tyhmimpienkien ymmärtävän, että potilaita ei voi missään olosuhteissa jättää sinne yksin. Hyötyajattelu ja moraali lyövät toisiaan korville. Nyt kyse on ihmisten hengestä ja tarveydestä, ei hyvinvoinnista.
Pakkolaki on Suomen perustuslain mukainen. Valtion on noudatettava perustuslakia ja siksi tuo "pakkolaki" säädetään. Ei pitäisi olla kovin vaikeaa lukutaitoiselle etsiä perustuslain esivalmistelukirjat ja tutkia sieltä tarkemmin. Joihin on tulossa täydennyksiä mm työhön määräämisestä, vaikka ei olisi enää palkkalistoilla.
mm pääministeri Sanna on vuonna 2018 yllyttänyt lakkoilemaan hoitajia ollessaan kansanedustaja.
Jos kovin alkaa tuumiita tulemaan, silloin saattaa puolustusvoimat ottaa maan haltuun ja pakottaa kaikki takaisin töihin, tai myös kertausharjoituksia voi alaan järjestää, jos kovin hoitajista vailinkia. Kyllä järjestäytyneellä yhteiskunnalla on mahdollisuuksia. Jon Putinin veriset kädet mukana, esim ammattiliiton johtajille vipattu joku satatonnia ?? Nykyään ei enää Putinin suunnalta ole mitään takeita.
Kyseessä on kiristys ei työtaistelu
1
344
Vastaukset 1
tuumiita = ruumiita
Nyt Yliväpeli Orhonen jättää teidät päineen, kysykää jos ette osaa.
Huomenna tavataan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 48964
- 95943
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19795- 117746
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t105717Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔36643- 43631
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke21564- 33543
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72538- 36532
- 25502
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44496Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107493- 46481
Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka133477Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7457
