Omituinen tapahtumasarja sai alkunsa eräässä tsekkiläisessä maakunnassa joskus viime vuosituhannen alkupuolella noin 47 km prahasta pohjoiseen. Näihin aikoihin paikallisten keskuudessa alkoi kiertämään huhua että eräässä metsässä sijaitsevassa syvässä onkalossa oli jotakin omituista. Tarinan mukaan tästä onkalosta saattoi öisin ryömiä ulos omituisia, tähän maailmaan kuulumattomia olioita joita kuljeskeli ihmisten asumusten liepeillä. Paikalliset asukkaat halusivat selvittää mitä kyseisessä onkalossa oikein on ja he päättivät lähettää vangin tutkimaan asiaa.
Vastentahtoiseen vankiin sidottiin köysi ja hänet laskettiin monttuun. Hetken kuluttua köysi kiristyi ja onkalosta alkoi kuulumaan selkäpiitä karmivaa huutoa. Vangin saattue alkoi välittömästi nostamaan vankia ylös onkalosta ja kun he lopulta saivat vangin takaisin maanpinnalle niin hän oli vanhentunut 40 vuotta. Hänen hiuksensa olivat harmaantuneet ja hänen kasvoilleen oli ilmestynyt ryppyjä. Hän oli myös menettänyt järkensä ja houraili sekavia.
Kauhistuneet kyläläiset lähettivät miehen hullujen huoneelle jossa hän kuoli kaksi päivää myöhemmin. Tämän jälkeen onkalo muurattiin umpeen ja sen ympärille alettiin rakentamaan linnaa jonka nimeksi tuli houskan linna. Linnan ainoa tehtävä oli vartioida tuota kyseistä onkaloa ja varmistaa ettei sitä koskaan avata.
Kertomuksia keskeltä-ei-mitään
Anonyymi-ap
3
115
Vastaukset
- Anonyymi
On asioita joista emme tiedä.
- Anonyymi
Voi hyvinkin pitää paikkaansa.
- Anonyymi
Mielenkiintoinen tarina pakko myöntää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2334169Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1122634Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412382Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161436Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811436- 481179
- 781087
- 59963
- 45946
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58921