Miinat takaisin, viholliselle pelote

Suomi päätti liittyä 1990-luvun loppupuolella syntyneeseen Ottawan sopimukseen marraskuussa 2011. Suomen liittymistä sopimukseen ajoivat aikanaan paitsi rauhanjärjestöt myös ulkoministeriksi vuonna 1995 noussut Halonen.

Sopimus on noussut poliittisessa keskustelussa uudelleen esille useampaan otteeseen. Viimeksi heti vuodenvaihteen jälkeen entinen suurlähettiläs Pasi Patokallio ripitti aikakauslehti Kanavassa julkaistussa esseessään sekä Halosta että tämän jälkeen ulkoministeriksi noussutta Erkki Tuomiojaa. Patokallion mukaan Ottawan sopimukseen liittyminen oli raskas erhe, jonka aiheuttamaa notkahdusta Suomen puolustuskyvyssä ei ole korvattu vieläkään. Halonen ja Tuomioja eivät Patokallion mielestä ymmärtäneet itänaapurista tulleita signaaleja.

9

243

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Valtioneuvosto, vaiko sittenkin NEUVOSTOVALTIO, hyväksyi lakiesityksen jalkaväkimiinojen kieltämisestä. Päätöksen asiasta teki Kataisen (kok) hallitus, jossa puolustusministerinä oli Stefan Wallin (rkp).

      Onpa hupaisaa nähdä kuinka hurrit riisuivat Suomelta erään sen tärkeimmistä puolustusaseista! Onkohan sellainen toiminta maanpetoksellista, siis aivan kuten entinen puolustusvoimain komentaja Lauri Sutela on sanonut!
      JOS noin onnettomasti käy, niin hurreja voi ihan SURUTTA sanoa maanpettureiksi!

      Nyt on jo Suomessakin silmät alkaneet aukeamaan todellisuuteen, Mitä ne maamiinat oikeasti merkitsisi kun Venäjä sotii naapurimaansa kanssa ja aloitti liikekannallepanon!

      Oliko ne vain Tarja Halosen politiikan tekovälineitä.

      Varmasti seuraava lainaus on asiantuntijan lausunto miina-asiasta. Tuossa on tuo entisen puolustusvoimain komentajan esittämä arvio asiasta.

      Sutela oli siis huhtikuun 15. päivästä 1974 - lokakuun 11. päivään 1983 välisen ajan tuossa virassa.
      Ja hän oli itse sodan kokenut mies.

      Matti Lukkari: Lauri Sutela Puolustusvoimain komentaja

      ISBN 951-1-12955-4 2003 Otava


      Mitä Sutela kirjassaan sanoi?
      Sivulla 285:

      "Olen kauhulla kuunnellut suunnitelmia, että meilläkin ollaan valmistautumassa henkilömiinoista luopumiseen. Se olisi anteeksiantamaton virhe. On esitetty rahamääriä, joilla miinat voitaisiin korvata. Kukaan ei ole kuitenkaan pystynyt minulle kertomaan, mikä on se korvaava väline tai menetelmä. Suomalaisessa maastossa ei mikään korvaa miinaa. Se on halpa, tehokas ja pakottaa maahantunkeutujan varomaan jokaista askeltaan. Meillä ei viime sodissa tullut siviilitappioita omista miinoitteistamme eikä menetelmämme tuntien tule vastakaan. Koko miinakysymystä tarkastellaan tunteenomaisesti näyttämällä kuvia afrikkalaisista jalkapuolista lapsista. Henkilömiinoista luopuminen vie tehon myös panssarimiinoitteistamme ja hävitteistämme. Näin me luovumme tehokkaimmasta ja halvimmasta aseestamme.
      Ne jotka ajavat miinojen käytöstä luopumista ovat silottamassa tietä viholliselle. Minun kielenkäytössäni sitä kutsutaan maanpetturuudeksi."

    • Anonyymi

      Suomi liittyi Ottawan sopimukseen vuonna 2011.

      Miinakieltoa ajoi tuolloin voimakkaasti muun muassa presidentti Tarja Halonen ja Suomen Rauhanliitto.

      Miinakieltoa vaativat vetosivat muun muassa siihen, että miinat vammauttavat ihmisiä ja niiden käyttö on vastoin humanitääristä oikeutta.

      Eduskunnan miinapäätöstä edelsi kova sisäpoliittinen vääntö. Paineita lisäsi se, että Suomi oli ainoa EU-maa, joka ei ollut allekirjoittanut Ottawan sopimusta.

      Lopulta eduskunta hyväksyi sopimuksen marraskuussa 2011 äänin 110–47. Sopimukseen liittymisen puolesta äänestivät kaikki pääministeri Jyrki Kataisen (kok) johtaman hallituksen puolueet.

      Miinakieltoa vastaan äänestivät perussuomalaiset ja 11 keskustan kansanedustajaa.

      Venäjä ei ole allekirjoittanut Ottawan sopimusta.

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008652032.html

      Ottawan sopimus eli henkilömiinat kieltävä kansainvälinen sopimus

      "Sopimuksen voi irtisanoa kuudessa kuukaudessa ilmoittamalla siitä sopimuksen tallettaneille Yhdistyneille kansakunnille. Miinakielto kuitenkin jatkuu irtisanomisaikana syntyneen sodan loppuun saakka, mikäli sota alkaa irtisanomisaikana."

      https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Ottawan_sopimus

      Luettelo ministereistä Suomen puolustusministeriössä

      https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Luettelo_ministereistä_Suomen_puolustusministeriössä

      Seppo Kääriäinen, (lue Juutas Käkriäinen)

      24.6.2003 – 19.4.2007

      Jyri Häkämies, (lue -akka)

      19.4.2007 – 22.6.2010

      22.6.2010 – 22.6.2011

      Tämän aikana Suomi ratifioi tuon typerän sopimuksen!

      Stefan Wallin (lue Draksvikin souturi)

      22.6.2011 – 5.7.2012

    • Anonyymi

      tuhansia venäläisiä lappaa rajan yli, viikossa pian 50 000
      Keskustan politiikkaa Tätä tahtia suomessa on 1.5 miljoonaa niitä elätettävänä kelassa ja vankiloissa vuoden kuluttua, ja määrä vain nousee.

      Ajatelkaa jos voitte pidemmällä aikavälillä.

      • Anonyymi

        Miinoitus estämään siviililiikennettä? Taitaisi kansainvälinen oikeus odottaa Suomea sellaisesta liikkeestä. etenkin kun Suomi on liittynyt Ottawan sopimukseen.


    • Anonyymi

      Kohta riittää turvapaikan hakijoita itärajalla. Taitaisi mennä 2015 länsirajan ennätykset nurin, jos Putistan päästää porukat lähtemään "Uumajan lohkolle"

      PS:n Purra ja Halla-aho: Ei turvapaikkaa yhdellekään venäläiselle liikekannallepanoa pakenevalle

      Perussuomalaisten mielestä on hyvä, että Venäjän asettama liikekannallepano osuu nyt ”tavallisiin venäläisiin”.

    • Anonyymi

      Erkki Tuomioja esitteli miinojen poiston Tarja Haloselle, sukkelaan päätöksen jälkeen. On mustaa valkoisella.

    • Anonyymi

      Vanhentuneet maamiinat on korvattu paljontehokkaammilla miinoilla.
      Puolustusvoimien nykyjohto sen ilmoittanut ja luotan heihin enemmän, kuin johonkin huru-ukkoon menneisyydestä.

    • Anonyymi

      Miksi ihmeessä kepupalstalla?

    • Anonyymi

      Verkkouutiset on kirjoittanut hyvän ja taustoittavan artikkelin Suomen NATO tiestä ja siitä kuinka paljon ´Tarja Halonen ja Tuomioja heittivät kapuloita sen rattaisiin. Myös miinakieltoa kommentoitiin. Tämä kommentti kenraali EVP:n suulla:
      "Sen sijaan Ottawan sopimukseen liittyminen ja jalkaväkimiinoista luopuminen oli Suomen puolustuksen kannalta iso virhe. – Taustallahan tässä oli tasavallan presidentin (Tarja Halonen) vahva ote ulkoministeri Erkki Tuomiojan kanssa ja he ajoivat sen väkisin läpi."

      koko juttu:
      https://www.verkkouutiset.fi/a/upseerit-avautuvat-nato-politiikasta-optio-oli-yhta-holynpolya/

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      260
      4596
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      132
      3003
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      43
      2776
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      75
      1749
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1604
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1493
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1334
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1245
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1119
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      208
      1116
    Aihe