Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

omassa pihassa

Asustelen harvempaan, kuin lähiöt, asutulla alueella järven rannalla ja tapoihin kuulluu nautiskella auringosta joko ilkosillaan tai stringeissä. Hieman kuitenkin mietityttää, että mitäs jos naapurit näkeekin? Pyrin aina sijoittumaan niin, että naapurista ei olisi suoraa näköyhteyttä mutta...? Kävipä kerran viime kesänä, että makoilin siinä ilkosillani kun saman järven rannalla asuva nuorempi pariskunta meloi siitä ohi ja kuulin kun nainen sanoi miehelleen, että ei mennä sinne kun sillä ei ole vaatteita päällä. Mitä mieltä olette tällaisesta nakuilusta ja mhdollisesta yllätetyksi tulemisen haitoista naapurustoa kohtaan. Katsokaa asiaa molempien sukupuolten kesken sillä olen naimisissa ja toinenkin osapuoli on mieltynyt samoista asioista.
Jos sattuu, että naapureissa on lapsia pihalla niin silloin olemme luonnollisesti vaatetettuina.
11101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei siinä mitään paha ole jos omissa oloissaan on ilman vaatteita. Se on itseasiassa hyvin yleistä kesämökkien Suomessa. Jos joku sattuu vilahduksen näkemään niin tuskin hän siitä vaurioituu. Suurempi ongelma on jos naapurin lapset huomaa tapanne ja kutsuu kavereita katsomaan.

Nauttikaa vapaudestanne niin paljon kuin voitte ihan hyvillä mielin.

Muuten olisi mielenkintoista tietää mitä mitä melojat pitivät päällä sen jälkeen kun pääsivät kotiin. OKipinöitä on sikoillut ennekin. Meidän mökkijärvellä muuan Saksassa asuva suomalaisrouva surffaa saksalaiseen tapaan pelkässä alaosssa tai sitten ilman sitäkin ja se on selvästi vaikuttanut myös muiden pukeutumiseen vesillä. Yläosattomia näkyy veneissä tosi paljon ja kun itse liikkuu vesillä ei kehtaa mennä läheltä rantaa kun niin moni on ilkosillaan.
lisätietoa aiheesta http://communities.msn.com/naturisti ovi avataan kun täyttää lomakkeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Androgyyni kirjoitti:

Asustelen harvempaan, kuin lähiöt, asutulla alueella järven rannalla ja tapoihin kuulluu nautiskella auringosta joko ilkosillaan tai stringeissä. Hieman kuitenkin mietityttää, että mitäs jos naapurit näkeekin? Pyrin aina sijoittumaan niin, että naapurista ei olisi suoraa näköyhteyttä mutta...? Kävipä kerran viime kesänä, että makoilin siinä ilkosillani kun saman järven rannalla asuva nuorempi pariskunta meloi siitä ohi ja kuulin kun nainen sanoi miehelleen, että ei mennä sinne kun sillä ei ole vaatteita päällä. Mitä mieltä olette tällaisesta nakuilusta ja mhdollisesta yllätetyksi tulemisen haitoista naapurustoa kohtaan. Katsokaa asiaa molempien sukupuolten kesken sillä olen naimisissa ja toinenkin osapuoli on mieltynyt samoista asioista.
Jos sattuu, että naapureissa on lapsia pihalla niin silloin olemme luonnollisesti vaatetettuina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu