Aluksi ajattelin että kommentoin vain yhteen ketjuun mutta ei siellä kukaan jaksanut lukea tai kommentoida tekstiä joten laitan sen uudestaan tähän miehelle kappalejakojen kanssa ajatuksistani. Jos haluaa lukea ja kommentoida. Täällä viestit hukkuvat muiden joukkoon.
Kukaan muu ole saanut samaa tunnetta aikaan kuin hän. Kun me viime vuonna nähtiin useasti niin meidän välillä oli särisevää yhteyttä vaikka vain katsottiin silmiin. Menin ihan sekaisin hänen läsnäollessa ja kaikki muu haihtui ympäriltä kun katseet osui toisiinsa.
Samaan aikaan pelkäsin ja samaan aikaan halusin nähdä enemmän kuin mitään muuta. Halusin näyttää hänen silmissään hyvälle ja siksi tuli ulkonäöllisesti paineita kun hän oli läsnä eli tavallaan alkoi ahdistamaan. Lisäksi halusin olla mahdollisimman hyvä hänelle. Mutta lähestyä en uskoltanut kasvotusten.
Jotenkin menin niin sekaisin siitä hänen olemuksesta ja jos olisi vielä kasvotusten jotain sanottu niin olisin pyörtynyt luultavasti lattiaan. Olen kokenut myös niin etten olisi riittävä hänelle ja olen keksinyt kaiken maailman syyt miksi minun ei pitäisi kaivata enää häntä sen takia että unohtaisin kun ei olla nyt vähään alle vuoteen nähty. Mutta on niin vaikeaa unohtaa kun ne näkemiset pyörii edelleen mielessä usein.
En ymmärrä miksi hän merkitsi minulle niin paljon ja miksi hänelle täällä kirjoitan. Olen yrittänyt hakea syytä ja vastauksia täältä ja mitään en ole saanut selitykseksi. Tämä vain ajatusten purkamista toivottavasti joku jaksaa lukea ja saa kommentoida jos herää ajatuksia asiasta.
Kukaan muu ole saanut samaa tunnetta aikaan kuin hän. Kun me viime vuonna nähtiin useasti niin meidän välillä oli särisevää yhteyttä vaikka vain katsottiin silmiin. Menin ihan sekaisin hänen läsnäollessa ja kaikki muu haihtui ympäriltä kun katseet osui toisiinsa.
Samaan aikaan pelkäsin ja samaan aikaan halusin nähdä enemmän kuin mitään muuta. Halusin näyttää hänen silmissään hyvälle ja siksi tuli ulkonäöllisesti paineita kun hän oli läsnä eli tavallaan alkoi ahdistamaan. Lisäksi halusin olla mahdollisimman hyvä hänelle. Mutta lähestyä en uskoltanut kasvotusten.
Jotenkin menin niin sekaisin siitä hänen olemuksesta ja jos olisi vielä kasvotusten jotain sanottu niin olisin pyörtynyt luultavasti lattiaan. Olen kokenut myös niin etten olisi riittävä hänelle ja olen keksinyt kaiken maailman syyt miksi minun ei pitäisi kaivata enää häntä sen takia että unohtaisin kun ei olla nyt vähään alle vuoteen nähty. Mutta on niin vaikeaa unohtaa kun ne näkemiset pyörii edelleen mielessä usein.
En ymmärrä miksi hän merkitsi minulle niin paljon ja miksi hänelle täällä kirjoitan. Olen yrittänyt hakea syytä ja vastauksia täältä ja mitään en ole saanut selitykseksi. Tämä vain ajatusten purkamista toivottavasti joku jaksaa lukea ja saa kommentoida jos herää ajatuksia asiasta.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Näin minäkin koin viime vuonna nuoren naisen kanssa, mutta se oli eri juttu ja eri alalla?
Näin on. Hyvä ettet luule kaiken olevan sinulle.
En enää nykyisin luule. Nykyisin tuntuu, ettei mikään ole enää minulle... :(
Hyvä ettet luule. En minäkään. Tuntuu ettei se kaivattu täällä ole kun ei vastaa mitään tuohon aloitukseenkaan.
Minua harmittaa sinun puolestakin.
Ei se haittaa. Purin vain tunteitani hänestä. Sain jostain syystä tuollaisen kirjoitettua.
Toimiiko tunteen purkaminen sinun mielestäsi?
Kyllä se päälimmäisiin tunteisiin auttaa. Saa pois mielestä ne hetken ajaksi.
Aivan. Miten reagoisit, jos se mies eksyisi tänne ja vastaisi?
Riippuu mitä hän tuohon vastaa. Ottaisin todennäköisesti neutraalisti vastaan kuten muutkin. Vaikka hänellä on päässäni erityinen arvo niin ei se kohtelua silti muuta kun ollaan normaalissa elämässä lähtöpisteissä.
Pitäisi opetella tykkäämään ja arvostamaan itseään vähän enemmän, -onkohan sulla vähän sellainen kiltintytön syndrooma?
Riippuu hyvin paljon päivästä kuinka paljon arvostan itseäni. Joskus olen täällä isoon ääneen todennut ettei mies ole arvoiseni kaiken aiemman tapahtuneen takia kun taas päinvastoin etten ole riittävä. Yleisesti ottaen on korkeat kriteerit itselleni ja en koe että täytän sitä muottia mitä haluaisin olla. Siksi on vaikeaa nähdä itseni arvostettavana tai tykättävänä. Kiltintytön syndroomaa en omista siitä syystä että osaan kyllä sanoa mielipiteeni temperamenttisuuden ja lujan luonteen takia.
Hyvin sä jaksat mies hetulaa heittää, mitä nyt välillä vähän tarina katkeaa
Alkoihan tähän vastauksia tulla. Mietin jo missä kaikki toivotut ja ei toivotut kirjoittajat viipyvät.
Jos ihastuit sokaistut pelkästä ulkokuoresta puhumatta hänen kanssaan sanaakaan suosittelen käyttämään syvää harkintaa yritä ensin saada keskustelu yhteys pyörtymättä mieluiten kasvotusten jotta näet valehteleeko toinen sinulle silmät kirkkaina muutoin neuvoisin antamaan asian olla jos ihastus on vain ulkoiseen olemukseen
Mutta en pysty unohtamaan. Siinä se jutun idea on. Ihastuin suurimmaksi osaksi ulkokuoreen mutta ei sitä muuta pysty järjellä selittämään miksi ihastuin ja luulen tämän olevan molemminpuolista kun hän käyttäytyi erikoisesti minusta johtuen.
” Olen kokenut myös niin etten olisi riittävä hänelle ja olen keksinyt kaiken maailman syyt miksi minun ei pitäisi kaivata enää häntä sen takia että unohtaisin kun ei olla nyt vähään alle vuoteen nähty. ” Katinmarjat mies. Naiset on liian hyviä sulle. Tää alkeellinen psykologinen käänteisyys halutusta tilanteesta on aika🥱
Nämä on näitä. Kiitos kommentistasi. Kaikki tulkitsevat omalla tavallaan.