Jehovan todistajien määrä Suomessa

Anonyymi-ap

Kuinka paljon Suomessa on tällä hetkellä Jehovan todistajia?

31

340

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jw.orgin mukaan julistajahuippu vuonna 2021 oli 18225 ja keskimäärin 18091.

    • Anonyymi

      Julistajain määrä on kasvanut maailmanlaajuisesti koko Järjestön historian ajan. Ennen pitkää ylitetään jo yhdeksän miljoonan julistajan raja! Näin valtava kasvu!

      • Anonyymi

        Suomessa oli jossakin vaiheessa yli 20 000 jehovantodistajaa. Sitten luku putosi, ja se oli 17 000.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa oli jossakin vaiheessa yli 20 000 jehovantodistajaa. Sitten luku putosi, ja se oli 17 000.

        Kasvun kääntyminen laskuksi on vaikuttanut tunnelmaan järjestön sisälläkin. Mielialaa eivät nosta salien myynnit, vaikka uusiakin jossain rakennettaisiin. Monet todistajat muistelevat varmasti kultaista 1980-1990 -luvun taitetta, joka ainakin Suomessa oli jonkinlainen huipentuma.


      • Anonyymi

        Vuonna 2020 maailmanlaajuisesti oli miinusta 0,6 ja viime vuonna kasvua 0,7.
        Aikalailla samassa on julistajamäärä ollut kaksi viimeistä vuotta.
        Tämä siitä huolimatta vaikka julistajana pysyy kunhan on puhelinkenttäryhmässä mukana vaikkei soittaisi.
        Riittää myös kun ilmoittaa sihteerille olleensa kentällä, eikä aikaa tarvitse ilmoittaa.


      • Anonyymi

        "Julistajain määrä on kasvanut maailmanlaajuisesti koko Järjestön historian ajan. Ennen pitkää ylitetään jo yhdeksän miljoonan julistajan raja! Näin valtava kasvu!"

        Vuoden 1925 Harmagedonin fiaskon jälkeen jäsenistöstä lähti noin 75-80% jolta takamatkalta on on sitten tapahtunut kasvua.

        Niin, paljonkos sitä jojoillen kasvua on ollut suhteessa maailman populan kasvuun. VT-doktriinia seuraten se tarkoittaa, että yhä harvempi kuulee "totuudesta" ja joka vuosi aina vain kasvava osa maailman populasta tulee tuhoutumaan Harmagdonissa.

        Inhorealismia. Raamatun tarinan mukaan "päiviä on pidennetty jotta mahdollisimman moni pelastusi" mutta tuon saman noin 2000-vuotisen tarinan perusteella yhä suurempi luku populaa on jo tuhoutunut ja tulee tuhoutumaan.

        On myös hyvä huomioida miten samaan aikaan kun etuovesta tulee uusia, josta suurin osa sisäistä kasvua syntyvyyden myötä, niin takaoven kautta on hyvin suuri poistuma, eli huomattavan suuri kierto.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kasvun kääntyminen laskuksi on vaikuttanut tunnelmaan järjestön sisälläkin. Mielialaa eivät nosta salien myynnit, vaikka uusiakin jossain rakennettaisiin. Monet todistajat muistelevat varmasti kultaista 1980-1990 -luvun taitetta, joka ainakin Suomessa oli jonkinlainen huipentuma.

        Vanhaa ei kannata korjata, siksi niitä myydään!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vanhaa ei kannata korjata, siksi niitä myydään!

        Jos sali on käyttö- ja korjauskelvoton, ei siitä myymälläkään mitään saa. Eiköhän myyntien syy ole väen väheneminen: kun seurakuntia yhdistellään, ihmisten kokousmatkat pitenevät ja samalla jää saleja tarpeettomaksi, ja ne voidaan myydä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vanhaa ei kannata korjata, siksi niitä myydään!

        Käytättekö Suoron kiinteistövälitystä?


      • Anonyymi

        Päiväunissa on kiva elää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vuonna 2020 maailmanlaajuisesti oli miinusta 0,6 ja viime vuonna kasvua 0,7.
        Aikalailla samassa on julistajamäärä ollut kaksi viimeistä vuotta.
        Tämä siitä huolimatta vaikka julistajana pysyy kunhan on puhelinkenttäryhmässä mukana vaikkei soittaisi.
        Riittää myös kun ilmoittaa sihteerille olleensa kentällä, eikä aikaa tarvitse ilmoittaa.

        Veikkaisin maailmanlaajuisesti palvelusvuodelle 2022 miinusmerkkiä, koska kymmeniä tuhansia JT:a on kuollut:
        A. Koronaan.
        B. Koronapiikin aiheuttamiin komplikaatioihin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vanhaa ei kannata korjata, siksi niitä myydään!

        Leinoset ovat kyllä ihan julkisuudessakin tunnustaneet, että kiinteistöjä myydään kun syrjäseuduilla ja pienemmillä paikkakunnilla ei ole enää käyttäjiä saleille.

        Tosin valehteli samalla että kasvukeskuksissa muka riittää porukkaa vaikka niissäkin on myyty kiinteistöjä ja todistajien lukumäärä laskee kaikkialla Suomessa.


    • Anonyymi

      Noissa kahdessa linkissä on kiinnostavaa todistajuuden tilastotietoa.

      On hyvä myös huomioida miten suuri kierto on jäsenistössä, asia josta Vartiotorniseura vaikenee kertoessaan rohkaisevia, iloisia ja sydäntä sykähdyttäviä uutisia alueellisista kasvuista.

      "Jehovah's Witness Statistics"

      Alaotsikko: "Number Leaving"

      "The increase in publishers is only about half the number baptised, resulting in Jehovah's Witnesses have the highest turnover of any mainstream religion."

      - http://www.jwfacts.com/watchtower/statistics.php

      Statistics of Jehovah's Witnesses: http://www.jwic.info/stat.htm

    • Anonyymi

      Tarpeeksi, älä pelkää, kyllä me kaikki mahdumme Paratiisiin!

    • Anonyymi

      Yhteisöjen jäsenmääriä voidaan laskea, mutta henkisesti samankaltaisten laskeminen on absurdi ajatus. Koska ns. uskonnollisuus on henkistä ja henkilökohtaista, ei aloituksen kysymys ole järkevä. Itsekin olen virallisesti luterilainen, mutta ajattelen kuin buddhalainen, oikeastaan olen uskonnoton, kristlllisjuutalais-buddhalainen. Ja jos haluaisin laskea esimerkiksi jehovantodistajien lukumäärän ja sillä olisi jotakin merkitystä, minun tulisi omaksua myös hedän ajattelutapansa, jotta ymmärtäisiin mitä itse haluan heistä ymmärtää.

      Ihminen on sitä mitä on. Tuntematon jopa itselleen, ja ihan varmasti muuta kuin henkilötietonsa.

      • Anonyymi

        No siinä mielessä kysymys ei ole absurdi, koska Jehovan todistajat pitävät kirjaa jäsenistään. Ja heistä tässä onkin kyse.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No siinä mielessä kysymys ei ole absurdi, koska Jehovan todistajat pitävät kirjaa jäsenistään. Ja heistä tässä onkin kyse.

        Suomessa jäsenmäärä meni vuoden 2022 palvelusvuoden alle 17.000 että heilahti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa jäsenmäärä meni vuoden 2022 palvelusvuoden alle 17.000 että heilahti.

        Mistä tuollainen ilouutinen, eihän raportit ole vielä valmistuneet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No siinä mielessä kysymys ei ole absurdi, koska Jehovan todistajat pitävät kirjaa jäsenistään. Ja heistä tässä onkin kyse.

        No sitten kukaan muu ei kai saa ajatella itsekseen kuten he. Parempi siis olla lukematta Vartiotornia jotta ei ole pakko liittyä jäseneksi. Tulee varmaan tuomituksi jos ei liity vaikka olisikin samaa mieltä.

        Jokainen ajattelee kuten ajattelee. Kukaan ei omista mitään henkistä. Ihminen osaa tehdä elämästä vaikeaa niin monella tavalla.


    • Anonyymi

      Jäseniksi laskettiin ennen ankarammin kriteerein, vartiotornikaupustelua piti olla enemmän.

      Nykyjäsenmäärää nostaa se, että pääsee helpommin kirjoihin. Tämä taas johtuu siitä että lahkolle on vastenmielistä esittää isoa jäsenmäärän laskua.

      • Anonyymi

        "Nykyjäsenmäärää nostaa se, että pääsee helpommin kirjoihin. Tämä taas johtuu siitä että lahkolle on vastenmielistä esittää isoa jäsenmäärän laskua."

        Ei "kirjoihin" pääse sen "helpommalla" kuin aiemminkaan ja jos henkilö tulee ns. ulkpopuolelta niin todistajuuteen ehdollistamisen proseesi on melko pitkä, joka edellyttää pelkä dogmiikan lisäksi myös ns. todistajien moraalinormien ymv. hyväksymistä.

        Mitä jäsenmäärään tulee, niin ei aktiivisuudella ole siihen vaikutusta, sillä toimettomatkin ovat edelleen jäseniä.

        Mutta muissakin, kuten __herätys-lahkoissa__ on ihan vastaava ehdollistamisprosessi tullakseen telttakelpoiseksi, niin tulee olla lahkon dogmiikan mukaisesti "aito uskova" ja antaa siitä jatkuvasti asianakuuluvat kouhka-näytöt.

        Herätysliikkeisiin syntyvät aivopestään ja helskutilla uhkaillen pelotellaan lahkoriippuvaisiksi jo äidin maidosta alkaen.

        Samaa kukkua kaikissa fundisliikkeissä.


    • Anonyymi

      Peräilmaa seuran normien mukaan päästeleviä on noin 10 000. Muut ovat enemmän tai vähemmän Peräilma-puutostilassa ja siten Saatanan vallassa. Seura on kyllä yrittänyt muuttaa asian tilaa mm. julkaisemalla reseptikirjan, jossa kasvisruokia, jotka kehittävät suurenmoisesti Peräilmaa. Mutta heikohkoin tuloksin. jt tiädemiesroffessoorit etsivät kuumeisesti opastusta ja ratkaisua raamatusta. Mm. Happamatonta leipää, heinäsirkkoja ja villimehiläisten hunajaa on kokeiltu, mutta eivät kliinisissä kokeissa ole kehittäneet kylliksi Peräilmaa. Mutta etsintä jatkuu. Sillä niiku mooses sanoi etsikää, niin te löydätte Peräilman suurenmoisen alkulähteen.

      • Oho. Nimmari unohtui. ⬆︎


    • Anonyymi

      Luopioiden määrä putoaa harmagedonissa nollaan. Suurenmoinen peräilma jatkaa kasvuaan koska päästelemme sitä yhdessä leijonien kera jotka siirtyvät kasvisruokaan.
      Jopot ja meilot toimii hyvänä lannoitteena.

      • Anonyymi

        Viha on tosi kristityn tuntomerkki, vai?


    • Anonyymi

      Kukapa lantaa vihaa? Perusedellytys kasvulle. Veljesseuraan kuka kirjoittaa saa tuta luopioiden rakkautta meilon tyyliin. Vain Jehova ja hänen järjestönsä omaa rakkautta. Pahat sieltä erotetaan ja katkerat luopiot kateellisina meuhkaavat. Olkaa onnellisia ettette ole mukana jos se niin kauheaa on. Mikäpä on luopioiden hyvä uutinen? Ydinsota ja viimeinen peräilma.

    • Anonyymi

      Anonyymi 28.09.2022 01:35

      " katkerat luopiot kateellisina meuhkaavat. "

      -Vastaavasti kuin valtakunnansalilla toistetaan iskulausetta "meillä on rakkaus keskuudessamme" (ja vaietaan mököttämistä) niin silmänsä auki saaneet ja lahkon jättäneet opetetaan sanomaan katkeriksi.
      Ei osata edes kiinnittää huomiota ydinkysymykseen, jos lahkon jättävät olisivat katkeria, niin mikä heidät olisi katkeriksi tehnyt ? Yhtenäinen ryhmä jolla yhteinen taustatekijä, lahko.

      Vartiotornikaupustelijan tulisi siis varoittaa, että yleensä lahkoon liittymisestä seuraa katkeruus.

      Lahkon omat tilastothan osoittavat että lahkon jättäneitä on jo enemmän kuin lahkon jäseniä.

      Mutta oikeastihan olo paranee päivä päivältä kun lahkon jättää.
      Lahkon jättäneissä on paljon niitä, jotka ovat jääneet kokematta useampiakin lahkon maailmanloppuja, noin esimerkkinä mainiten.

      • Anonyymi

        Olet saatanan vallassa, kuten kaikki muutkin tällä palstalla
        Siitä pääsee eroon liitrtymällä JT joukkoon!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet saatanan vallassa, kuten kaikki muutkin tällä palstalla
        Siitä pääsee eroon liitrtymällä JT joukkoon!

        Vain Putin pelastaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet saatanan vallassa, kuten kaikki muutkin tällä palstalla
        Siitä pääsee eroon liitrtymällä JT joukkoon!

        Opettele kirjoittamaan böljä.


    • Anonyymi

      Ei ole helppoa paratiisissa jos luopioista lantaa tulee, sillä joka 500 vuotta paskoa lappoo joka luopioilta haisoo.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      31
      5196
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      36
      3601
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3233
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      11
      2375
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      28
      1986
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1907
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      163
      1826
    8. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1332
    9. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      14
      1218
    10. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      137
      1134
    Aihe