Kristuksen mieli. Fil.2:1-11

Jos kerran yhteys Kristukseen rohkaisee ja hänen rakkautensa suo lohdutusta, jos Henki meitä yhdistää ja jos tunnemme hellyyttä ja myötätuntoa toisiamme kohtaan, niin tehkää minun iloni täydelliseksi ja olkaa yksimielisiä. Liittäköön teitä toisiinne rakkaus, sopu ja sama mieli.
Älkää tehkö mitään itsekkyydestä tai turhamaisuudesta, vaan olkaa nöyriä ja pitäkää kukin toista parempana kuin itseänne. Älkää tavoitelko vain omaa etuanne vaan myös muiden parasta.
Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli. Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti.
Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman. Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla, ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: "Jeesus Kristus on Herra."

9

190

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "jos Henki meitä yhdistää"

    • Anonyymi

      Ihmisopit ja ihmiskäskyt on tuo tunnustavia kristittyjä toisistaan eristävä kirous.

      - Pahin kaikista ihmisopeista: "Vain me, tämän yhdistyksen johdon alle alistuneet pelastumme".
      - Toinen samankaltainen: "Vain meidän yhdistyksessä on asuvainen Pyhä Henki."
      - "Raamattu tarkoittaa muuta, kun sinne on kirjoitettu."

      Nämä ovat vakavia, IHMISTEN HEIKKOUDESTA JA SYNTITURMELUKSESTA johtuvia harhaoppeja.

      No miten Kristuksen seurakunnassa opetetaan:

      Ap. t. 10:43 Hänestä kaikki profeetat todistavat, ...
      ... että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."

      Ap. t. 13:39 ja että jokainen, joka uskoo, ...

      ... tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla.

      1. Joh. 5:1 Jokainen, joka uskoo, ...

      ... että Jeesus on Kristus, on Jumalasta syntynyt;
      ... ja jokainen, joka rakastaa häntä, joka on synnyttänyt,
      ... rakastaa myöskin sitä, joka hänestä on syntynyt.

      • Anonyymi

        19. Ja pitäisit uskon ja hyvän omantunnon*, jonka muutamat ovat hyljänneet ja ovat uskon puolesta haaksirikkoon tulleet,

        12. Tässä on pyhäin kärsivällisyys*. Tässä ne ovat, jotka Jumalan käskyt ja Jesuksen uskon pitävät.


    • Anonyymi

      Järjestys on kuitenkin tämä

      Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskautta. Ei usko Jeesukseen ole mahdollista ellei tule ahtaasta portista sisälle.

      • Missä on ahdasportti? Onko joku tuonut ahtaan portin johonkin tiettyyn paikkaan? Onko joku siirtänyt sen johonkin tiettyyn seurakuntaan tai hengelliseen liikkeeseen? Vai onko se jossakin kirkossa tai rukoushuoneella tai tsasounassa vai mistä etsivä sielu sen löytää?
        Kuka on ahtaan portin vartija? Kuka haluaa ottaa näin suuren vastuun olemalla portin vartija?
        Jeesus opettaa että (Joh. 10:3): "Hänelle vartija avaa portin, ja lampaat kuuntelevat hänen ääntään. Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle."
        Vartijaa, joka portin avaa ei taida löytyä ihmisten joukosta - vai löytyykö?
        Eikö se ole meille kaikille ihana asia, että se tehtävä on annettu Pyhälle Hengelle. Jeesus opettaa toisessa paikassa:"Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä. Älä kummeksu sitä, että sanoin sinulle: 'Teidän täytyy syntyä uudesti.' Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita."


      • Anonyymi
        ToivottomuudestaToivoon kirjoitti:

        Missä on ahdasportti? Onko joku tuonut ahtaan portin johonkin tiettyyn paikkaan? Onko joku siirtänyt sen johonkin tiettyyn seurakuntaan tai hengelliseen liikkeeseen? Vai onko se jossakin kirkossa tai rukoushuoneella tai tsasounassa vai mistä etsivä sielu sen löytää?
        Kuka on ahtaan portin vartija? Kuka haluaa ottaa näin suuren vastuun olemalla portin vartija?
        Jeesus opettaa että (Joh. 10:3): "Hänelle vartija avaa portin, ja lampaat kuuntelevat hänen ääntään. Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle."
        Vartijaa, joka portin avaa ei taida löytyä ihmisten joukosta - vai löytyykö?
        Eikö se ole meille kaikille ihana asia, että se tehtävä on annettu Pyhälle Hengelle. Jeesus opettaa toisessa paikassa:"Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä. Älä kummeksu sitä, että sanoin sinulle: 'Teidän täytyy syntyä uudesti.' Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita."

        Joo. Se on tietyssä paikassa. Kristus on avi ja Hän on omiensa luona. Ihan oikein, Pyhä Henki on oven vartia, mutta ei kannata ajatella asia niin että se Pyhä Henki toimisi jollaki muulla tavalla kuin tällä:

        22. Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: Ottakaa Pyhä Henki.
        23. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt.

        Ei tässä ole mitään vastuuta ihmisellä. Uskovaiset avaa aina jokaiselle kolkuttavalle oven. Ei kaikkivaltias Jumala tarvi keksiä muita vanhurskauttamiskeinoja kuin mitä sanassaan on ilmoittanut.


    • Anonyymi

      Tämä hengellisesti sairas kaveri suoltaa omasta päästään kaikenlaisia käsitteitä, joita hän ei ymmärrä lainkaan. Syy on altistuminen lakihenkiselle opetukselle ja Jumalan sanan tuntemattomuus sinetöi tämän lain orjuuden.

      Ahdas portti = pois ottamaton syntisyys, jonka kanssa ihminen häpeää tulla, (alastomaksi kaikesta omasta hyvästä, ja hyvistä teoista riisuttuna), Kristuksen armahtamaksi, ilman omia ansioita.
      *) Siksi näitä yhdistys-rääpäleitä, (ihmisoppeja ja ihmiskäskyjä), koitetaan hävyn, (väärien tekojen heikkouden ja syntisyyden) päälle vetää suojaksi.

      Siksi armoa koitetaan niin laajassa mittakaavassa ansaita kristittyjen parissa. Siksi ollaan "vain me", muista erottuva erikoisjoukko. Tilanne on Raamatussa kuvattu seuraavasti: Luuk. 18:11

      "Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani."

      En siis "ole sellainen kun muut ihmiset".
      *) Tämä valhe hallitsee monia kristittyjä.

      Kaita tie: Onko tuo kaita tie sellainen kun fariseus uskoo, täynnä sääntöjä, täynnä yrityksiä noudattaa sääntäjä, voivottelua siitä, kun en pysty parempaan. etc

      Ei ole!!!

      Kaita tie on Kristuksen jättämät jalanjäljet, joita syntisillä ei ole muuta mahdollisuutta käydä, kun ottamalla uskossa vastaan Kristukselta hänen vanhurskautensa, hänen viattoman vaelluksensa ansio, hänen viattoman verensä peso ja hänen kärsimänsä kuoleman rangaistus meidän syntiemme sovitukseksi.

      KRISTUKESSA ME siis TULEMME VANHURSKAIKSI, USKON JA KASTEEN KAUTTA, - ELI KASTEEN ARMOLIITOSSA ELÄEN, JEESUKSEN KRISTUKSEN ANSIOON TURVATEN.

      On vain yksi tie, tämä tie ei ole yhdistys, ei kirkko, ei kirkkokunta, ei pienryhmä, vaan Jeesus Kristus.

      Kristuksen Kirkko Kyriakee on YKSI. Kristuksen ruumis, jonka pää on Kristus itse, yhdistää kaikki maailman kristityt, jotka Kristukseen kastettuina vedellä Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, tunnustavat Jeesuksen Kristuksen Herraksi, kuolleista ylösnousseeksi vapahtajakseen.

      Room. 10:9 Sillä jos sinä
      - tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi
      - ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt,
      - niin sinä pelastut;
      Room. 10:10 sillä
      - sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi
      - ja suun tunnustuksella pelastutaan.

      Valehtelijoille ei jää yhtäkään sanaa puolustellakseen omaa vanhurskauttaan, ja siinä vanhurskaudessaan ylpeiksi tulleina
      eivät kyken mitään niille jotka Kristus on vanhurskaiksi lunastanut.

      Fariseusten röyhkeiden hyökkäysten uhteiksi joutuneilla ei ole siis mitään hätää, eikä mitään syytä uskoa heidän valheitaan ja kerskumisiaan.

      • Anonyymi

        Kyllä oli "kaikentietävästi" kirjoitettu.. Onko vain jossakin seurakunnassa, yhdistyksessä yms. se joukko, jonka Kristus on vanhurskaiksi lunastanut?

        Täynnä sääntöjä ovat jotkut "lahkolaisuskonnot", joissa toki uskotaan, että ei heillä sääntöjä ole. Haluavat vain elää niin.


      • Anonyymi

        YKSI ja "vain me" on ihan sama asia, koska Henki, oppi, mieli ja rakkaus on vain yksi. Ei tähän porukkaan saa Raamatun mukaan otta toisen evankeliumin uskovia. Ja, kuten jo jossaki sanoin niin ellet usko minun evankeliumia niin uskot toisen evankeliumin. Olkoot kirottu!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Naisen keho ei ole miehen oikeus

      Miesten seksuaalisten tarpeiden täyttäminen ei ole naisten tai yhteiskunnan velvollisuus. Seksi ei ole kenenkään oikeus. https://www.hs.fi/mielipide/a
      Sinkut
      295
      2029
    2. Pelkäsin Sinua

      Nainen, siksi pakenin eikä meistä koskaan tullut mitään 😓. Pidin liikaa sinusta, niin siksi pelkäsin. Tiedän että meistä olisi tullut jotakin hyvää j
      Ikävä
      44
      958
    3. Naiset tulleet liiankin itsenäiseksi

      Naisten asema on Suomessa yliarvostettua ja tämän kyllä huomaa naisten käyttäytymisestä.
      Maailman menoa
      374
      857
    4. Nainen tuutko mun vaimoksi

      Ostin jo sormukset ja rakastan sinua ♥️♥️♥️♥️
      Ikävä
      51
      764
    5. Erdogan haluaisi Suomen nyt Natoon

      Tuokin ukkeli on melkoinen tuuliviiri. Vielä muutama päivä oli ihan eri mieltä kuin tänään. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009358534.html "Turki
      Maailman menoa
      324
      726
    6. Hyvää iltaa

      Onko tullut edistymistä kaivattunsa kanssa? Tämä kysymys erityisesti yhdelle miehelle täällä. :)
      Ikävä
      88
      716
    7. Jos nainen et olisi tuollainen mörökölli

      Meistä olisi tullut vähintäänkin hyvät ystävät. Taidat suhtautua kaikkeen liian vakavasti, mietit liikaa ja rakennat itsellesi henkisen umpikujan.
      Ikävä
      42
      695
    8. Miksi mies et voisi vaan

      ottaa yhteyttä suoraan kun selvästi kaipaat? En pure.
      Ikävä
      46
      657
    Aihe