Eläkkeellä olemisesta

Monen kaveri ja lapsuuden tuttava on mennyt ja miten käsittelette itse näitä
asioita? minulta itseltäni on mennyt 4 läheistä 1,5 vuoden aikana ja ehkä se on
liikaa yhdelle ihmiselle.

Elämäni on tasapainossa rahallisesti sillä asun kambodzassa ja kuluja ja
rahasta ei tarvitse niinkään huolehtia. Sitten tulee näitä muita asioita. Toki
jos elämä on jokapäiväsen ruuan hankkimisen ympärillä, niin sitä ei ehdi.
Olen kuitenkin viisas mies ja ymmärrän psykologin ja ammattiavun merkityksen.

Isäni eli liki 90 vuotiaaksi ja olin hänen nuorin poikansa ja hänkin sanoi, että
hän on viimeinen. Hänen luonaan alkoi käymään lapsuudentuttu joka oli
samaa ikäluokkaa ja hänkin kuoli vuoden kuluttua siitä.

Uuden elämän luominen ei sekään ole helppoa, kun on jälkikasvua ja
kuitenkin ne on minun lapsiani. En tarkoita mitään pikkutyttöihin sekaantumista,
vaan elämän uudelleen aloittamista.

Moni on varmaan työpaikallaan vielä unissaan koko eläkkeellä olo ajan ja sitten
hän menee hautaan ja lepoon. Mutta sitten, kun muuttaa toiseen maahan ja
toisenlaisiin maisemiin, niin siinä tulee ongelma ei heti, mutta myöhemmin.
Puhun siitä elämän uudelleen aloittamisesta, kun on eläkkeellä. Eli pitäisi
pystyä unhoittamaan kaikki ja se onkin jo melkoinen haaste.

Monikin teistä, vaan tähtää eläkkeelle pääsemiseen ja ei ajattele, että mitä
sitten? Ruuanhankkimiseen menee monella koko eläkkeellä olo... mutta jos
on vapaa herra, kuten minä, niin asiat on toisenlaisia.

Tietenkin ymmärrän, että pitäisi löytää oma paikka ja asia elämässä...
monelle se on päihteet ja joku harrastus... Mutta se henkinen puoli on
myös tärkeä... olen myös kristinuskoinen ollut puolet elämääni ainakin.

En tarkoita, että tyhmän pitää tähän vastata.... ei hänellä ole viisaalle mitään
annettavaa... lobotomia helpottaa ajatuksia ... tiedän. Kysymys on ajattelutavasta,
miten pitäisi ajatella ja miten vanhempanne on ajatelleet.

En välitä kinata, että on valtio hyvä vai huono... se on jokaisen oma valinta.