Sijaisvanhemmuuden nolous

Pakkoisä räpytteli heti sen jälkeen silmiään ja piti suuta auki. Tunnen onnistuneeni jossakin oikeudenmukaisessa teossa.
Lapsi sanoi Jumbon hississä pyöreälle, silmälasipäiselle, siistipartaiselle miehelle
Mennäänkö me nyt autolle? Pappakin osaa ajaa autoa.
Pakkoisä vastasi "nii-i"
Sanoin " No jos pappakin osaa ajaa autoa, niin mikäs sinä sitten olet? Oletko sinä pakkoisä?"
Pakkoisä nauroi väkistä vatsanaurua "höhö, höhö, höhhö......" ja sanoi pojalle, noni, mennääs ny. Mies piti lapsen kättä omassaan kuin pakolla.
Autohallissa pojan katse oli suoraan alas, koska hän halusi olla oikean isänsä kanssa. Pullean SDP-miehen ja rahansaajasedän habitus oli ryhdikäs nolostumisestaan huolimatta.
Toivon, että lapsi muistaa ajatella häntä tästä lähtien pakkoisänä ja sille sosiaaliviranomainen ei voi mitään. Muista aina, että siinä, mitä aikuiset tekevät toisten lapsille, on kyse on "lapsen edusta",

Näin taas yhden stereotyyppisen pakkoisän vanhemmilta riistetyn varhaisteinin kanssa. Liikennevaloissa. Miehellä on paksu siisti parta ja rillit. 13-vuotias nuori herrasmies pelaa kännykkää. Hänen naamansa on kalpea ja ilme vähän hypomaaninen 😬 Pojalle on tietysti leimattu neuropsykologinen oireyhtymä ja aloitettu raskaat psyykelääkkeet, jottei hänen käytöksensä poikkeaisi niin paljon hyväksytystä. Isän ja pojan välillä on noin metri etäisyyttä, eikä mitään läheisyyttänja turvaa. Paitsi SDP:n mielestä. Isää kaduttaa, kun hän ja hänen virastotaustajoukkonsa eivät ole pystyneet antamaan nuorelle normaalia elämää. Se on vangittu sääntöihin ja lääkkeisiin. Isä katsoi puskuriani pitkään ja sitten pois päin ihan kuin olisi katumapäällä. Poikahan oppii, että pakkoisä ei ole aito vaan aina rajattu sääntöihin. Niinpä poikakin oppii ilmaisemaan itseään tavoilla, joilla ei ole mitään väliä hänelle itselleen.