Paha ahdistus ADHD-lääkkeestä

Anonyymi-ap

Olen nuori nainen ja aloitin reilu viikko sitten Metyylifenidaatti lääkkeet saatuani ADD- diagnoosin. Aloitusannos aiheutti lievää ahdistusta ja muita sivuoireita, mutta nyt nostettaessa annosta suuremmaksi olo on ollut pari päivää ihan hirveä. Ahdistus on oireista pahin ja se on fyysistä sekä henkistä. Sain fyysisiin ahdistusoireisiin beetasalpaajia, mutta ne eivät auta tietenkään henkiseen ahdistuneisuuteen. Olen jo eilen soitellut psykiatrini kanssa, jolloin hän nuo beetat määräsi, mutta tänään tosiaan niitä kokeiltuani apu ei ollut kovin suuri. Hyötyjä ADHD-lääkityksestä tähän mennessä en keksi muuta kuin sen, että olen huomattavasti pirteämpi päivisin - ahdistus kuitenkin peittoaa tämänkin lopulta alleen. ADD oireeni ovat sen verran elämää rajoittavia, että lääkitystä tarvittaisiin, mutta nyt pelkään, että tätäkö se tulisi sitten olemaan niiden kanssa. Olen jo ehtinyt parin päivän aikana epäilemään, että onko minulla oikeasti koko ADD:tä, jos lääkkeet kerran aiheuttavat näin pahoja sivuoireita eikä lainkaan apua, vaikka diagnoosi olikin selkeä.

Kysymykseni kuuluukin, että onko muilla ollut kyseisestä lääkityksestä näin pahoja ahdistusoireita ja ovatko ne helpottaneet alun jälkeen? Tai onko lääkevalmisteen vaihtaminen auttanut? Vai onko tämä elämä nyt vaan tällaista lääkkeiden kanssa.

Toivoisin vain asiallisia vastauksia kiitos :)

12

2710

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vertaistukea? Kommentteja? Samoja kokemuksia? Vinkkejä?

      Pelottaa jo huominen valmiiksi, kun en tiedä uskallanko ottaa lääkettä lainkaan, jos siitä tulee taas yhtä kamalat sivuvaikutukset.

      Ap

    • Anonyymi

      Ei täällä vieläkään ketään ole, mutta tilannepäivitystä:

      Otin lääkkeen aamulla vähän sillee ”here we go again” meiningillä, ja ahdistushan siitä on alkanut taas nousta. Eniten pelkään sitä, kun lääkkeen vaikutus alkaa laskemaan jo aikaisin iltapäivästä, koska silloin ahdistus on pahimmillaan. Tänään jätin aamukahvin välistä ja sen on nyt auttanut vähän siihen, että ei sentään ihan ala hyppimään seinille. Jouduin kuitenkin jäämään sairaslomalle täksi viikoksi ja nyt jännittää kamalasti ensi viikolla töihin meno ja taas annoksen nosto. Toivottavasti tämä tasaantuu vielä…

      Edelleen kertokaa kokemuksia, jos eksytte tänne ja jollain ollut samanlaista.

      Ap

    • Anonyymi

      Vanha keskustelu mutta kommentoin silti! Koen että etenkin iltaisin ahdistaa paljon. Aloitin vasta hiljattain adhd-lääkityksen, jonka otan aamuisin aamupalan yhteydessä. Päivällä olen tehokas ja saan asioita aikaiseksi mutta illalla alkaa olla päänsärkyä ja ahdistuneisuutta. :( Meneekö tämä ajan myötä ohi vai pitäisikö minun pyytää eri lääkettä kokeiluun?

    • Anonyymi

      Beetasalpaajista ei ole kuvailemaasi ahdistukseen mitään apua, kuten jo huomasit. Ainoastaan bentsodiatsepiinit auttaa siihen.

      Stimulanttien käytöstä seuraava ahdistus on tyypillistä, ja lievenee käytössä. Kuitenkaan ei saata poistua koskaan, jolloin pitää kokeilla eri annostuksia, tai kokeilla ottakaa se ruoan kanssa yhteydessä.

      Yksi vaihtoehto on myös kokeilla atomoksetiinia tai guanfasiinia.

    • Anonyymi

      Hei,

      Ala-aste ikäinen poikani on syönyt medikinetiä nyt reilu vuoden ja hänellä on lisääntynyt pelko ja ahdistuneisuus lääkkeen aloituksen myötä. Viime viikolla nostimme lääkkeen annostusta ja pelot ovat vain kasvaneet. Poika ei uskalla olla yksin ja pelkää jokaista ääntä ja pelkää ihan kaikkea mahdollista. Lisäksi uniongelmst ovat pahentuneet. Medikinetin haittavaikutuksena on ahdistuneisuus sekä uniongelmat ja olemme lääkärille maininneet pojan peloista ja unettomuudesta, mutta hän kuittasi ne iällä. Onko kellään kokemuksia vastaavasta? Ajattelin yrittää, jos saisimme toisen lääkärin mielipiteen.

    • Anonyymi

      Mulla lääkkeet pahentaa ahdistusta ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Max pari tuntia lääkkeen oton jälkeen olo on hyvä ja lääke tuntuu toimivan, mutta sitten alkaa kamala ahdistus ja pelkotilat...

      • Anonyymi

        Mietin myös sitä, että pelot ja ahdistuneisuus näyttää olevan pojalla pahimmillaan illalla/yöllä, lähinnä kun yölläkin heräilee ja on ihan paniikissa. Mutta tietääkseni lääke ei enää illalla vaikuta? Onkohan kaikissa adhd lääkkeissä sama juttu, uskaltaisiko kokeilla eri lääkettä vai onko sama edessä. Keskittymiseen auttaa kyllä paljon, mutta jos lääkkeestä näin paljon haittavaikutuksia niin ei haluta kyllä sitäkään.


      • Anonyymi

        Saanko myös kysyä, että oliko näitä pelkotiloja ennen lääkettä?


      • Anonyymi

        Se tarkoittaa että sinulla ei ole oikeasti keskittymishäiriötä kuten add/adhd, tai sitten lääkkeet on vääriä joka sekin on yleistä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se tarkoittaa että sinulla ei ole oikeasti keskittymishäiriötä kuten add/adhd, tai sitten lääkkeet on vääriä joka sekin on yleistä.

        Pojalla on diagnoosi ja ihan selvät oireet on. Medikinetistä on keskittymisen kannalta ja impulsiivisuuteen ollut apua, mutta nyt kun annosta nostettiin 30mg, niin haittavaikutukset nousi kunnolla esiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pojalla on diagnoosi ja ihan selvät oireet on. Medikinetistä on keskittymisen kannalta ja impulsiivisuuteen ollut apua, mutta nyt kun annosta nostettiin 30mg, niin haittavaikutukset nousi kunnolla esiin.

        Tämä ei tarkoita mitään. Oikea ADHD rahoittuu… nyt kiikarit muualle kun johonkin lista selitykseen. Esim itseen.


    • Anonyymi

      Amfetamiinijohdannaiset on ainoita jotka oikeasti auttavat. Metyylifenidaatti esim on niitä lääkeaineita joilla on enemmän sivuvaikutuksia kuin hyötyä. Jostain syystä vain oikeiden lääkkeiden määräämistä tässäkin tapauksessa kartetaan kuin sika ruttoa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      405
      1726
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      145
      1121
    3. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      67
      1073
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      87
      1065
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      101
      1004
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      142
      822
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      731
    8. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      691
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      669
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      644
    Aihe