Onko Suomessa lääkäriä jolla ymmärrystä psyykenlääkkeiden pitkäaikaista haitoista?

Anonyymi-ap

Esimerkiksi neurologi, psykiatri ym jolla ymmärrystä vaikeammista psyykenlääkehaitoista ja ongelmallisista pitkittyneistä vieroitusoireista(tai siis ihan vieroituksen jälkeen puhjenneista hermostollisista oireista)?
Joka ottaisi asiat vakavuudella ja jolla olisi ehkä jotain ymmärrystä haitoista.

Antakaa vinkkejä jos olette kohdanneet jonkun ymmärtäväisen lääkärin tällaisessa tilanteessa.

236

1084

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kun Suomesta löytyisikin jotain vastaavaa:

      Neuropsykologi Raymond Singer joka on erikoistunut arvioimaan toksisten aineiden vaikutusta hermostoon ja käyttäytymiseen ja tiedostaa psyykenlääkevauriot(neurotoksisuuden). Tässä esimerkki potilaan diagnosointiprosessista jossa hän on havainnut masennuslääkkeen aiheuttamaa neurotoksisuutta:
      https://neurotox.com/psych-drug-injuries-long-term-disability/
      Hänen haastattelunsa Youtubessa:
      https://youtu.be/eL79Npa4uYI

      Tai psykiatri ja tutkija Joanna Moncrieff joka tiedostaa myös että psyykenlääkkeet ovat mahdollisesti toksisia aineita jotka muuttaa tapaa millä aivot ja keho toimii myös tavoin mitä ei aina ymmärretä. Hänellä on ymmärrystä psyykenlääkkeiden mahdollisesti pitkäkestoisista vaurioista keholle jota hän esittelee mm. täällä. https://www.madinamerica.com/2019/04/lasting-damage-from-prescribed-drugs/

      Useimmiten mt-merkintöjä papereissaa omaava potilas saattaa saada osakseen varmaan gaslightausta tai jopa paranoidiseksi kuittausta jos ottaa psyykenlääkkeiden vauriot ja merkittävät vahingot puheeksi etenkin psykiatrialla asioidessaan. Tuskin toinen lääkäri alkaa ns hyppiä toisen lääkärin varpaille ja ottamaan kantaa toisen lääkärin(esim neurologi psykiatrin) tuottamiin vaurioihin. Mt-merkinnät potilaan papereissa voi olla syy miksi lääkäri kyseenalaistaa potilasta, näinhän se menee somaattisen terveydenkin puolella. Potilas saa jäädä lääkkeistä saamiaan haavoja nuolemaan yksikseen.

      Siksi olisikin hienoa jos olisi Suomessakin joku kriittinen lääkäri joka ottaisi yllämainitus asiat samalla tavoin vakavuudella kuin yllämainitut neuropsykologi ja psykiatri. Varmasti olisi sellaiselle kysyntää tässä maassa jossa psyykenlääkkeitä tungetaan nykyisin kuin karkkeja ja ihmisiä ajautuu eläkkelle. Aina ei varmasti lääkehoito mene putkeen.

      Ja aihetta pitäisi alkaa oikeasti tutkia suuremmalla vakavuudella. Toki sitä ei tarvi kun voi psyykenpotilaiden harmit kuitata henkisinä ongelmina, mahdolliset kognition ongelmat neurotoksista lääkkeistä esimerkiksi masennuksen ilmentymänä joka tarvii lisää lääkkeitä. Eikä taida esim lääkeyhtiöillä tai varmaan kovin monella muullakaan olla intressejä tukea tutkimusta jossa lääkkeiden tekemää harmia hermostolle ja mahdollisia yhteyksiä aivosairauksiin tutkittaisiin.

      Olisihan se kyllä hienoa löytää lääkäri joka ottaisi aiheen vakavasti ja olisi kiinnostunut siitä.

      • Anonyymi

        Siinä vaiheessa, jos tulee sellainen olo, että ylityöllistetyllä hoitosektorilla on joutoaikaa kaasuvalottaa juuri sinua, niin kannattaa kipasta siellä peilinääressä, ja miettiä että mitenkä meni ihan omasta mielestä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä vaiheessa, jos tulee sellainen olo, että ylityöllistetyllä hoitosektorilla on joutoaikaa kaasuvalottaa juuri sinua, niin kannattaa kipasta siellä peilinääressä, ja miettiä että mitenkä meni ihan omasta mielestä.

        Joku oli netissä kehitellyt termin medical gaslighting tai medikaalinen kaasuvalotus tai miten sen nyt suomentaisikin ja se oli määritelty näin. Se voi olla aika osuva. Merkkejä medikaalisesta kaasuvalotuksesta:

        - (palveluntarjoaja) ei kuuntele potilasta tai puhuu päälle ja keskeyttää puheen
        - minimoi tai vähättelee oireita ja saattaa jopa kieltäytyä keskustelemasta oireista
        - ei ala tutkimaan oireita lisää esim jatkokuvantamisella (huomautus: psyykenlääkehaitoissa toki ongelma on se että niitä on hankala tutkia esim kuvantamisella tai verikokeella kuten ylipäätään mt-ongelmia ei ole todennettavissa millään biologisella testillä joka todentaisi biologisen vian. Ja lets face it, mitä apua systeemillä on lääkehaittoja kokeneille?)
        - palveluntarjoaja on tyly, vähättelevä, ylimielinen
        - oireita laitetaan mielenterveyden piikkiin, kyseenalaistetaan potilaan mielenterveys.

        Kyllä kuule resurssipuutteisessa järjestelmässä oikein hyvin pystyy tuollaista kaasuvalotusta tekemään. :)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joku oli netissä kehitellyt termin medical gaslighting tai medikaalinen kaasuvalotus tai miten sen nyt suomentaisikin ja se oli määritelty näin. Se voi olla aika osuva. Merkkejä medikaalisesta kaasuvalotuksesta:

        - (palveluntarjoaja) ei kuuntele potilasta tai puhuu päälle ja keskeyttää puheen
        - minimoi tai vähättelee oireita ja saattaa jopa kieltäytyä keskustelemasta oireista
        - ei ala tutkimaan oireita lisää esim jatkokuvantamisella (huomautus: psyykenlääkehaitoissa toki ongelma on se että niitä on hankala tutkia esim kuvantamisella tai verikokeella kuten ylipäätään mt-ongelmia ei ole todennettavissa millään biologisella testillä joka todentaisi biologisen vian. Ja lets face it, mitä apua systeemillä on lääkehaittoja kokeneille?)
        - palveluntarjoaja on tyly, vähättelevä, ylimielinen
        - oireita laitetaan mielenterveyden piikkiin, kyseenalaistetaan potilaan mielenterveys.

        Kyllä kuule resurssipuutteisessa järjestelmässä oikein hyvin pystyy tuollaista kaasuvalotusta tekemään. :)

        Neuropsykologi Singer oli myös ihan kirjoittanut potilaan papereihin asianmukaisen kirjoituksen potilaan kokemista masennuslääkkeiden neurotoksisista vaikutuksista aivoille.

        "I wrote an extensive report of approximately 70 pages outlining my reasoning, tests results, and documentation of the drug’s toxicity patterns. I diagnosed the claimant with Toxic Encephalopathy (ICD 10 G92) and DSM-5 Substance/Medication Induced Major Neurocognitive Disorder (ICD F13.97).

        Three months after the report was submitted to the claimant’s disability insurance carrier, the claimant informed me that his application for long-term disability was accepted by his insurance carrier."

        Suomessa potilas olisi todennäköisimmin saanut merkinnän "masennus" papereihinsa. Lisää Escitalopramia plus Ketipinor-reseptin, sillä harmi voidaan kuitata potilaan hieman harhaisena ajatteluna pillereiden haitoista. Onneksi potilaalle voi määrätä Ketipinoria eli vaikkapa neuroleptejä jos hänellä on harhaista ajattelua että hän on saanut haittaa psykiatrian pyhistä lääkkeistä tai hänen toimintakykynsä olisi heikentynyt lääkkeiden myötä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Neuropsykologi Singer oli myös ihan kirjoittanut potilaan papereihin asianmukaisen kirjoituksen potilaan kokemista masennuslääkkeiden neurotoksisista vaikutuksista aivoille.

        "I wrote an extensive report of approximately 70 pages outlining my reasoning, tests results, and documentation of the drug’s toxicity patterns. I diagnosed the claimant with Toxic Encephalopathy (ICD 10 G92) and DSM-5 Substance/Medication Induced Major Neurocognitive Disorder (ICD F13.97).

        Three months after the report was submitted to the claimant’s disability insurance carrier, the claimant informed me that his application for long-term disability was accepted by his insurance carrier."

        Suomessa potilas olisi todennäköisimmin saanut merkinnän "masennus" papereihinsa. Lisää Escitalopramia plus Ketipinor-reseptin, sillä harmi voidaan kuitata potilaan hieman harhaisena ajatteluna pillereiden haitoista. Onneksi potilaalle voi määrätä Ketipinoria eli vaikkapa neuroleptejä jos hänellä on harhaista ajattelua että hän on saanut haittaa psykiatrian pyhistä lääkkeistä tai hänen toimintakykynsä olisi heikentynyt lääkkeiden myötä.

        Ja jos kerran hoitosektori on niin ylityöllistetty miksi he niin innolla määrää pillereitä jos ei ole resursseja edes siihen että niiden ongelmien kanssa ponnisteleville tarjotaan kunnollista tukea ja ihmisiä joutuu satutetuksi? First do not harm lukee lääkäreiden Hippokrateen valassa. Se ei kyllä ainakaan päde nykyajan medikalisoituneessa mt-hoidossa jossa monenlainen ihmiskärsimys henkinen kipu katsotaan medikalisoituneen perspektiivin läpi pillerien tarpeeksi lähes heti. Jos first do not harm pätisi asioita hoidettaisiin vähän eri tavoinm


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja jos kerran hoitosektori on niin ylityöllistetty miksi he niin innolla määrää pillereitä jos ei ole resursseja edes siihen että niiden ongelmien kanssa ponnisteleville tarjotaan kunnollista tukea ja ihmisiä joutuu satutetuksi? First do not harm lukee lääkäreiden Hippokrateen valassa. Se ei kyllä ainakaan päde nykyajan medikalisoituneessa mt-hoidossa jossa monenlainen ihmiskärsimys henkinen kipu katsotaan medikalisoituneen perspektiivin läpi pillerien tarpeeksi lähes heti. Jos first do not harm pätisi asioita hoidettaisiin vähän eri tavoinm

        Sillä voi olla myös potilaalle suuri merkitys henkisesti että lääkkeiden haitat saadaan asianmukaisesti diagnosoitua ja kirjattua ylös sekä niiden mahdollinen negatiivinen vaikutus vointiin sekä tietenkin jos kyseessä on ollut lääkkeiden puhkaisemat toimintakyvyn ongelmat niin siitä on mustaa valkoisella papereissa esim tuossa henkilölle todettiin disabiliteetti. Eikä niitä tule väärin perustein todeta mielenterveysongelmaksi. On todella eettisesti väärin määritellä lääkkeiden puhkaisemia oireita mt-ongelmana ja sinä aikana kun on mitään epäilyksiä että potilaalla on lääkehaittoja tai on tehty vieroirudta lääkkeistä, tehdä syvempiä pitkäkestoisia papereihin jääviä diagnoosikuvauksia potilaasta.

        Töten uskonkin että on ihmisiä jotka kärsivät lääkkeiden puhkaisemista oireista joita hoidetaan. Niitä varmasti löytyy.

        Uskon että tällainen lääkehaittaongelmien tarkempi kartoittaminen ei olisi mt-systeemille suotuisaa eikä heillä paljon intressiä tai resursseja olisi alkaa kaivamaan iatrogeenisiä ongelmia kunnolla. Eihän se olisi koko systeemille hyvä jos potilaita ajautuu esim työkyvyttömyyteen suollettujen lääkkeiden vuoksi. Lääkkeet on "täydellinen rikos" koska potilaalla on hankala saada todistettua oireensa lääkkeiden syyksi. Kyseessä on potilaan subjektiivinen kuvaus oireistaan.

        Kannattaa tämä aina tiedostaa ajautuessaan mt-palveluihin!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja jos kerran hoitosektori on niin ylityöllistetty miksi he niin innolla määrää pillereitä jos ei ole resursseja edes siihen että niiden ongelmien kanssa ponnisteleville tarjotaan kunnollista tukea ja ihmisiä joutuu satutetuksi? First do not harm lukee lääkäreiden Hippokrateen valassa. Se ei kyllä ainakaan päde nykyajan medikalisoituneessa mt-hoidossa jossa monenlainen ihmiskärsimys henkinen kipu katsotaan medikalisoituneen perspektiivin läpi pillerien tarpeeksi lähes heti. Jos first do not harm pätisi asioita hoidettaisiin vähän eri tavoinm

        Kerro sinä. Miksi kukaan aikuinen ihminen viitsisi ottaa vastuuta omasta itsestään?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro sinä. Miksi kukaan aikuinen ihminen viitsisi ottaa vastuuta omasta itsestään?

        Kun itse päädyin mt-palveluihin hankalan elämäntilanteen saattelemana en ollut vielä aikuinen jolle valehdeltiin siitä miksi ihminen tarvitsee masennuslääkkeitä. He alkavat lääkitä myös nuoria piittaamatta seurauksista, varoittamatta seurauksista

        Ihmisiä on viilattu linssiin "kemiallinen epätasapaino, serotoniinivaje" vertauksilla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun itse päädyin mt-palveluihin hankalan elämäntilanteen saattelemana en ollut vielä aikuinen jolle valehdeltiin siitä miksi ihminen tarvitsee masennuslääkkeitä. He alkavat lääkitä myös nuoria piittaamatta seurauksista, varoittamatta seurauksista

        Ihmisiä on viilattu linssiin "kemiallinen epätasapaino, serotoniinivaje" vertauksilla.

        Näinhän se usein menee että muka ” viilataan linssiin” silti on satoja ihmisiä jotka ovat saaneet avun lääkkeistä.
        Kun takertuu ongelmiensa kanssa siihen että koko hoito on linssiin viilaamista niin sekin on sairauteen liittyvä asia, en ymmärrä oikein minkälaista hoitoa sitä haetaan oikeastaan kun muka kaikki lääkärit on aina väärässä ja potilas tuntee olevansa oikeassa .
        Se on yksi osa sairautta.
        Sitten voi olla että joku lääke ei sovi , mutta silloin se vaihdetaan toiseen.
        Näkihän sen esim rokote keskustelussakin miten tavikset kirjoittivat omia mielipiteitään rokotteen vaikutuksesta , ja oltiin niin tietävinä että myrkkyä sekin on, vaikka maailmassa rokotettiin miljoonia ihmisiä .
        Niin että usein vaikuttaa siltä että miksi ihmiset oikeastaan menevät lääkäriin kun kumminkin eivät luota heidän ammatti kompetensiinsa , kun muka tietävät itse paremmin
        Psyykkiset sairaudet on vaikeita jokaiselle ja usein osa elämää , ja lääkkeitä on tutkittu monituiseen kerrat ennenkö ne on markkinoilla .
        Joten se joka tietää mikä on parasta juuri itselle niin hoitelee sairautensa itse, niin ei tartte epäillä muiden viilaamaan linssiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro sinä. Miksi kukaan aikuinen ihminen viitsisi ottaa vastuuta omasta itsestään?

        Jos vastuun ottaminen omasta itsestä on viitsimisestä kiinni, niin onhan jokin pielessä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näinhän se usein menee että muka ” viilataan linssiin” silti on satoja ihmisiä jotka ovat saaneet avun lääkkeistä.
        Kun takertuu ongelmiensa kanssa siihen että koko hoito on linssiin viilaamista niin sekin on sairauteen liittyvä asia, en ymmärrä oikein minkälaista hoitoa sitä haetaan oikeastaan kun muka kaikki lääkärit on aina väärässä ja potilas tuntee olevansa oikeassa .
        Se on yksi osa sairautta.
        Sitten voi olla että joku lääke ei sovi , mutta silloin se vaihdetaan toiseen.
        Näkihän sen esim rokote keskustelussakin miten tavikset kirjoittivat omia mielipiteitään rokotteen vaikutuksesta , ja oltiin niin tietävinä että myrkkyä sekin on, vaikka maailmassa rokotettiin miljoonia ihmisiä .
        Niin että usein vaikuttaa siltä että miksi ihmiset oikeastaan menevät lääkäriin kun kumminkin eivät luota heidän ammatti kompetensiinsa , kun muka tietävät itse paremmin
        Psyykkiset sairaudet on vaikeita jokaiselle ja usein osa elämää , ja lääkkeitä on tutkittu monituiseen kerrat ennenkö ne on markkinoilla .
        Joten se joka tietää mikä on parasta juuri itselle niin hoitelee sairautensa itse, niin ei tartte epäillä muiden viilaamaan linssiin.

        Ihmisiä ON viilattu linssiin siinä että heille kuten itselleni on sanottu
        - masennuslääkkeet ei aiheuta riippuvuutta
        (Mutta keho fyysisesti mukautuu niihin, englanniksi tälle termi "dependence") miksi ne voi olla hankala ajaa alas ja siitä seuraa vieroitusoireita. Oli myös erittäin hankala sanoa enää auttoiko lääke oikeasti enää tietyn pisteen jälkeen vai käytinkö sitä vain pitääkseni oloni tasapainossa ettei viekkarit iske. Tunsin vuosien käytön aikana oloni normaaliksi vain lääkkeissä. Ja ne oireet mitä tuli kun joskus yritin ajaa lääkettä alas saattoi olla vieroitusoireistoa vaikka tulkitsin niitä henkisinä oireinani esim tunne että kroppa käy ylikierroksilla ja ahdistaa. Nuo sotkevat hermostoa.
        - "lääkkeen voi lopettaa milloin vain". Ei voi. Yritin suoriutua elämässäni velvollisuuksista ja ajaa lääkettä alas vieroitus aivosähköiskuineen, unettomuuksineen ja hermosto-oireineen ja se oli todella hankala yhdistelmä. Tämä oli yksi syy miksi jatkoin niitä pitkään. Pitäisi varmaan ottaa pitkä sairasloma jos haluaisi masennuslääkkeistä eroon koska vähästressisessä elämäntilanteessa niistä on helpompi vieroittautua jos puskee unettomuus ynnä muuta joka voi olla yksi lääkkeen vieroitusoireista saatika että yrittää samassa tilanteessa selvitä kognitiivisea kapasiteettia ja keskittymistä vaativasta hommasta. Aivosähköiskuja tuli jo jos unohti yhden pillerin
        - valehtelua lääkkeen toimintamekanismista esim että masennus on kemiallinen häiriö aivoissa/serotoniinivaje jota lääke korjaa. Se on lääkeyhtiöiden propagandaa, ei perustu tieteelliseen näyttöön. Siitä on ilmestynyt uuttakin tutkimusta ja todistetta että asia ei ole näin(Moncrieff). Monelle on sanottu näin ja heille on VALEHDELTU.

        Jos asia ei ole näin että masennuslääkkeet korjaa biologista vikaa miksi näitä psykoaktiivisia aineita pitäisi sitten käyttää? Psykiatria keksii huttua siitä miksi lääkkeitä pitäisi käyttää. Itse olen päättänyt etten tunne-elämääni ja kärsimystäni enää huumaa.

        Miksi ihmeessä alkaisin käyttää lääkkeitä enää jotka on suurelta osin plaseboa, ovat psykoaktiivisia aineita (toimintamekanismi sama kuin huumeissa vaikka vaikutus eri, lue J.Moncrieffin Models of Drug Action) ei mitään biologista poikkeamaa korjaavia, aiheuttavat merkittäviä tunnetason haittoja(esim apatia ja tunteiden leikkautuminen) ja fyysisen puolen haittoja ja varastavat ihmiseltä esim seksuaalisuuden? Miksi?! Kaikki masennuslääkkeet on samaa tavaraa eri paketissa ja niillä on potentiaali sotkea hermostoa. Miksi ottaisin toisen käyttöön? Miksi haluaisin kokea enää mitään vastaavaa?

        - ei mitään mainintaa seksuaalisen toiminnan ongelmista kun määrätään kasvuikäiselle. Lopulta minulla on PSSD eli seksuaalihäiriöt mitkä ei ole loppuneet käytön loputtuakaan. Masennuslääkkeet tuhosi elämäni niin monella tavalla ettei sanat riitä. Niin monella!!!

        - on kyseenalaista että onko lääkkeissä edes jatkuvaa pitkään kestävää ylläpitovaikutusta ja nouseeko haitat lopulta hyötyjä isommiksi. Tästä PITÄISI tehdä lisätutkimusta. Ne tutkimukset millä perusteltiin jatkuva käyttö ei olleet lopulta niin pitkäaikaisia että niillä oikeutettaisiin jopa lopun elämää käyttö tai vuosikymmenten käyttö. Suosittelen tutustumaan Giovanni Favan tutkimuksiin vastatoleranssimallista vielä tähän liittyen ja voidaan spekuloida HUONONTAAKO pitkäaikainen masennuslääkekäyttö hoitotuloksia

        Kun sitten lopulta ajan lääkkeet alas, saan todella kehnoja ohjeita yleislääkäriltä. Kun valitan etten saa annosta tietyn pisteen alle kun iskee aivosähköiskuja ja pökkyräinen olo ja on oito olo, ei lääkäri ymmärrä mitä koen ja sanoo että enpä ole vastaavaa nähnyt. Sen sijaan että ohjaa minut oikeasti asiantuntevalle lääkärille(epäilen onko niitä edes) antaa vain epämääräisiä ohjeita. Käypähoidosta ei suuri apu tuollaisille tietämättömille lääkäreille ole kun ei ole yleispätevää ohjeistusta ongelmatilanteisiin kuten Britanniassa RCPsych teki sellaisen. Ajan lopussa lääkkeen aivan liian nopeaa alas mistä seuraa voimakas unettomuus. Psykiatri väittää ettei kokemani oireet pari kk vieroitusoireita vaikka oikeasti kokemani ja uusimman tutkimuksen mukaan vieroitusoireistot(lue : enemmänkin vieroituksessa puhjenneet hermosto-oireet) voi olla pitkäkestoisia ja kestää jopa vuoden tai vuosia ja olla vaikeita. Lopulta kaikki kokemani oireet joiden psykiatri väitti kivenkovaan ettei liity vieroitukseen löytyy RC psychin Stopping Antidepressants-materiaalista eli psykiatri oli tietämätön ja masennuslääkkeet ajettiin minulla alas aika nopeaa KOKO aikuisiän kestävän käytön jälkeen millä oli invalidisoiva seuraus elämässäni mistä kesti VUOSIA päästä eteenpäin.

        Älä sinä tietämätön selitä mistään sairaudentunnottomuudesta. Lääkärit on erehtyväisiä, lääkkeissä voi ilmetä uusia ongelmia niiden oltua vuosikymmeniä markkinoilla. Siksi en enää lähde uusien lääkkeiden orjaksi koskaan. Kieltäydyin rokotteesta koska se oli uutta teknologiaa, muut saa olla tällä kertaa koekaniineita. Ja en ole sairastanut koronaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmisiä ON viilattu linssiin siinä että heille kuten itselleni on sanottu
        - masennuslääkkeet ei aiheuta riippuvuutta
        (Mutta keho fyysisesti mukautuu niihin, englanniksi tälle termi "dependence") miksi ne voi olla hankala ajaa alas ja siitä seuraa vieroitusoireita. Oli myös erittäin hankala sanoa enää auttoiko lääke oikeasti enää tietyn pisteen jälkeen vai käytinkö sitä vain pitääkseni oloni tasapainossa ettei viekkarit iske. Tunsin vuosien käytön aikana oloni normaaliksi vain lääkkeissä. Ja ne oireet mitä tuli kun joskus yritin ajaa lääkettä alas saattoi olla vieroitusoireistoa vaikka tulkitsin niitä henkisinä oireinani esim tunne että kroppa käy ylikierroksilla ja ahdistaa. Nuo sotkevat hermostoa.
        - "lääkkeen voi lopettaa milloin vain". Ei voi. Yritin suoriutua elämässäni velvollisuuksista ja ajaa lääkettä alas vieroitus aivosähköiskuineen, unettomuuksineen ja hermosto-oireineen ja se oli todella hankala yhdistelmä. Tämä oli yksi syy miksi jatkoin niitä pitkään. Pitäisi varmaan ottaa pitkä sairasloma jos haluaisi masennuslääkkeistä eroon koska vähästressisessä elämäntilanteessa niistä on helpompi vieroittautua jos puskee unettomuus ynnä muuta joka voi olla yksi lääkkeen vieroitusoireista saatika että yrittää samassa tilanteessa selvitä kognitiivisea kapasiteettia ja keskittymistä vaativasta hommasta. Aivosähköiskuja tuli jo jos unohti yhden pillerin
        - valehtelua lääkkeen toimintamekanismista esim että masennus on kemiallinen häiriö aivoissa/serotoniinivaje jota lääke korjaa. Se on lääkeyhtiöiden propagandaa, ei perustu tieteelliseen näyttöön. Siitä on ilmestynyt uuttakin tutkimusta ja todistetta että asia ei ole näin(Moncrieff). Monelle on sanottu näin ja heille on VALEHDELTU.

        Jos asia ei ole näin että masennuslääkkeet korjaa biologista vikaa miksi näitä psykoaktiivisia aineita pitäisi sitten käyttää? Psykiatria keksii huttua siitä miksi lääkkeitä pitäisi käyttää. Itse olen päättänyt etten tunne-elämääni ja kärsimystäni enää huumaa.

        Miksi ihmeessä alkaisin käyttää lääkkeitä enää jotka on suurelta osin plaseboa, ovat psykoaktiivisia aineita (toimintamekanismi sama kuin huumeissa vaikka vaikutus eri, lue J.Moncrieffin Models of Drug Action) ei mitään biologista poikkeamaa korjaavia, aiheuttavat merkittäviä tunnetason haittoja(esim apatia ja tunteiden leikkautuminen) ja fyysisen puolen haittoja ja varastavat ihmiseltä esim seksuaalisuuden? Miksi?! Kaikki masennuslääkkeet on samaa tavaraa eri paketissa ja niillä on potentiaali sotkea hermostoa. Miksi ottaisin toisen käyttöön? Miksi haluaisin kokea enää mitään vastaavaa?

        - ei mitään mainintaa seksuaalisen toiminnan ongelmista kun määrätään kasvuikäiselle. Lopulta minulla on PSSD eli seksuaalihäiriöt mitkä ei ole loppuneet käytön loputtuakaan. Masennuslääkkeet tuhosi elämäni niin monella tavalla ettei sanat riitä. Niin monella!!!

        - on kyseenalaista että onko lääkkeissä edes jatkuvaa pitkään kestävää ylläpitovaikutusta ja nouseeko haitat lopulta hyötyjä isommiksi. Tästä PITÄISI tehdä lisätutkimusta. Ne tutkimukset millä perusteltiin jatkuva käyttö ei olleet lopulta niin pitkäaikaisia että niillä oikeutettaisiin jopa lopun elämää käyttö tai vuosikymmenten käyttö. Suosittelen tutustumaan Giovanni Favan tutkimuksiin vastatoleranssimallista vielä tähän liittyen ja voidaan spekuloida HUONONTAAKO pitkäaikainen masennuslääkekäyttö hoitotuloksia

        Kun sitten lopulta ajan lääkkeet alas, saan todella kehnoja ohjeita yleislääkäriltä. Kun valitan etten saa annosta tietyn pisteen alle kun iskee aivosähköiskuja ja pökkyräinen olo ja on oito olo, ei lääkäri ymmärrä mitä koen ja sanoo että enpä ole vastaavaa nähnyt. Sen sijaan että ohjaa minut oikeasti asiantuntevalle lääkärille(epäilen onko niitä edes) antaa vain epämääräisiä ohjeita. Käypähoidosta ei suuri apu tuollaisille tietämättömille lääkäreille ole kun ei ole yleispätevää ohjeistusta ongelmatilanteisiin kuten Britanniassa RCPsych teki sellaisen. Ajan lopussa lääkkeen aivan liian nopeaa alas mistä seuraa voimakas unettomuus. Psykiatri väittää ettei kokemani oireet pari kk vieroitusoireita vaikka oikeasti kokemani ja uusimman tutkimuksen mukaan vieroitusoireistot(lue : enemmänkin vieroituksessa puhjenneet hermosto-oireet) voi olla pitkäkestoisia ja kestää jopa vuoden tai vuosia ja olla vaikeita. Lopulta kaikki kokemani oireet joiden psykiatri väitti kivenkovaan ettei liity vieroitukseen löytyy RC psychin Stopping Antidepressants-materiaalista eli psykiatri oli tietämätön ja masennuslääkkeet ajettiin minulla alas aika nopeaa KOKO aikuisiän kestävän käytön jälkeen millä oli invalidisoiva seuraus elämässäni mistä kesti VUOSIA päästä eteenpäin.

        Älä sinä tietämätön selitä mistään sairaudentunnottomuudesta. Lääkärit on erehtyväisiä, lääkkeissä voi ilmetä uusia ongelmia niiden oltua vuosikymmeniä markkinoilla. Siksi en enää lähde uusien lääkkeiden orjaksi koskaan. Kieltäydyin rokotteesta koska se oli uutta teknologiaa, muut saa olla tällä kertaa koekaniineita. Ja en ole sairastanut koronaa.

        "Psyykkiset sairaudet on vaikeita jokaiselle ja usein osa elämää , ja lääkkeitä on tutkittu monituiseen kerrat ennenkö ne on markkinoilla .
        Joten se joka tietää mikä on parasta juuri itselle niin hoitelee sairautensa itse, niin ei tartte epäillä muiden viilaamaan linssiin."

        Mussunmussun. En ole mitään niin vaikeaa elämässäni tunne-elämässäni kohdannut kuin lääkkeiden haitat ja extrapyramidaalioireisto mitä minulle iski kun lääkäri alkoi minua lääkitä masennuslääkevieroituksessa. Tuolloin suurella todennäköisyydellä määrättiin lääkkeitä lääkkeiden haittoihin. Iatrogeenisesti tuotettuja ongelmia lääkittiin, mikä voisi mennä pieleen?
        Psykiatrin ameeban älykkyyttä muistuttavalla logiikalla järkevintä mitä voi tehdä on nostaa annoksia kun kärsin yhä enemmän ja enemmän, ja lopulta irrotin itseni lääkkeistä koska tajusin etten VOI enää jatkaa psykiatrian hoito-ohjelmalla joka tuhoaa minut fyysisesti ja henkisesti sekä käänsin selkäni psykiatrialle. Mutta mitä heiltä voi odottaa, jos lähes ainut työkalu on vasara kaikki ongelmat alkaa näyttää nauloilta.

        Psykiatria ilman lääkkeitä olisi ihan ponneton ja surkea tieteenala. Ei he olisi enää suuria tohtoreita jotka biologisesti hoitaa mitään (eri asia on se hoitavatko edes). Heidät voisi korvata psykologeilla tällöin. Se tapa millä he lääkitsee ihmiskärsimystä summamutikassa lääkkeitä nakellen (myös päälkekäin nakellen mistä tuli loppuvaiheessa paljon kokemusta) on oikeasti ihan vastuuton. Alkaa nyt joidenkin aivojen välittäjäaineita joilla on motoriikkaan ja koko kehoon ulottuvia vaikutuksia ihan summamutikalla ja sillä tavoitella jotain henkisen hyvinvoinnin paranemista. What could go wrong?! Olin ihan ihmisraunio lopussa psykiatriauraani.

        Kun haittoja oli pahennettu niin pahaksi että kun en sietänyt lääkkeitä vieroituksessa hermostoani silti lääkittiin jotain tapahtui. En ole todellakaan ainut kuka ei lääkkeitä siedä normaalisti vieroitusta käydessään läpi. Epäilen tuolloin tapahtuneen jonkinsorttista neurotoksisuutta koska niin yhtäkkiä aloin kärsiä oireista kuten kognitiivisista ongelmista. Mutta psykiatrialla ei kiinnosta.

        Psykiatrit ovat minun silmissäni vastuuttomia ihmisiä ja biologinen psykiatria on paradigmana kansanterveydelle vaarallinen jättäen ruhjottuja kehoja jälkeensä.
        . Ihme että olen edes hengissä tuon kokemuksen jälkeen. Eli kyllä, ilolla parantelen nykyään itse itseäni.

        Enkä koskaan nuorena naiivina hölmönä lähtenyt psykiatrialta mitään lääkkeitä hakemaan vaan keskusteluapua ja muuta tukea. Olisi pitänyt mennä yksityispsykiatrille joka erikoistunut terapiaan ja olisi ollut lääkekriittinen eikä julkisen puolen "hoitoon".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Psyykkiset sairaudet on vaikeita jokaiselle ja usein osa elämää , ja lääkkeitä on tutkittu monituiseen kerrat ennenkö ne on markkinoilla .
        Joten se joka tietää mikä on parasta juuri itselle niin hoitelee sairautensa itse, niin ei tartte epäillä muiden viilaamaan linssiin."

        Mussunmussun. En ole mitään niin vaikeaa elämässäni tunne-elämässäni kohdannut kuin lääkkeiden haitat ja extrapyramidaalioireisto mitä minulle iski kun lääkäri alkoi minua lääkitä masennuslääkevieroituksessa. Tuolloin suurella todennäköisyydellä määrättiin lääkkeitä lääkkeiden haittoihin. Iatrogeenisesti tuotettuja ongelmia lääkittiin, mikä voisi mennä pieleen?
        Psykiatrin ameeban älykkyyttä muistuttavalla logiikalla järkevintä mitä voi tehdä on nostaa annoksia kun kärsin yhä enemmän ja enemmän, ja lopulta irrotin itseni lääkkeistä koska tajusin etten VOI enää jatkaa psykiatrian hoito-ohjelmalla joka tuhoaa minut fyysisesti ja henkisesti sekä käänsin selkäni psykiatrialle. Mutta mitä heiltä voi odottaa, jos lähes ainut työkalu on vasara kaikki ongelmat alkaa näyttää nauloilta.

        Psykiatria ilman lääkkeitä olisi ihan ponneton ja surkea tieteenala. Ei he olisi enää suuria tohtoreita jotka biologisesti hoitaa mitään (eri asia on se hoitavatko edes). Heidät voisi korvata psykologeilla tällöin. Se tapa millä he lääkitsee ihmiskärsimystä summamutikassa lääkkeitä nakellen (myös päälkekäin nakellen mistä tuli loppuvaiheessa paljon kokemusta) on oikeasti ihan vastuuton. Alkaa nyt joidenkin aivojen välittäjäaineita joilla on motoriikkaan ja koko kehoon ulottuvia vaikutuksia ihan summamutikalla ja sillä tavoitella jotain henkisen hyvinvoinnin paranemista. What could go wrong?! Olin ihan ihmisraunio lopussa psykiatriauraani.

        Kun haittoja oli pahennettu niin pahaksi että kun en sietänyt lääkkeitä vieroituksessa hermostoani silti lääkittiin jotain tapahtui. En ole todellakaan ainut kuka ei lääkkeitä siedä normaalisti vieroitusta käydessään läpi. Epäilen tuolloin tapahtuneen jonkinsorttista neurotoksisuutta koska niin yhtäkkiä aloin kärsiä oireista kuten kognitiivisista ongelmista. Mutta psykiatrialla ei kiinnosta.

        Psykiatrit ovat minun silmissäni vastuuttomia ihmisiä ja biologinen psykiatria on paradigmana kansanterveydelle vaarallinen jättäen ruhjottuja kehoja jälkeensä.
        . Ihme että olen edes hengissä tuon kokemuksen jälkeen. Eli kyllä, ilolla parantelen nykyään itse itseäni.

        Enkä koskaan nuorena naiivina hölmönä lähtenyt psykiatrialta mitään lääkkeitä hakemaan vaan keskusteluapua ja muuta tukea. Olisi pitänyt mennä yksityispsykiatrille joka erikoistunut terapiaan ja olisi ollut lääkekriittinen eikä julkisen puolen "hoitoon".

        On myös paljon ihmisiä kenen terveyden psykiatria on turmellut. Jos psykiatria olisi automerkki, jotkut iloisena iloitsisivat autostaan ja kertoisivat kuinka mukava sillä olisi ajaa paikasta toiseen kuinka elämä on helpottunut. Osalla olisi jarrut pettäneet ja rampautuisivat tai kuolisivat auton tietyistä valmistusvioista johtuen jotka ei välttämättä ilmene heti vaan tietyn kilometrimatkan ajettua. Jotkut viilettäisi onnessaan hienolla autollaan tietämättä valmistusviasta ja ymmärtämättä miten se voi ilmetä. Mutta valmistaja kehuisi että on se hyvä tämä meidän auto, auttanut niin monia liikkumaan. No, jotkut rampautuu piilevien valmistusvikojen tähden mutta siis ettekö nyt tajua kuinka hyvin ihmiset pääsee liikkumaan.
        Ja siis suurella osalla valmistusviat ei välttämättä puhkea, no ainakaan heti.
        Taho joka tutkisi autojen turvallisuutta toteaisi että se nyt on vaan ihan oikeutettua että jos haluaa päästä paikasta A paikkaan B, että saattaa joskus menettää henkensä tai rampautuu valmistusvian takia koska niin moni kuitenkin pääsee paikasta A paikkaan B. Ja siis muutaman viikon tutkimusten aikana juuri kukaan ei menettänyt vielä henkeään vaan pääsivät paikasta A paikkaan B.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmisiä ON viilattu linssiin siinä että heille kuten itselleni on sanottu
        - masennuslääkkeet ei aiheuta riippuvuutta
        (Mutta keho fyysisesti mukautuu niihin, englanniksi tälle termi "dependence") miksi ne voi olla hankala ajaa alas ja siitä seuraa vieroitusoireita. Oli myös erittäin hankala sanoa enää auttoiko lääke oikeasti enää tietyn pisteen jälkeen vai käytinkö sitä vain pitääkseni oloni tasapainossa ettei viekkarit iske. Tunsin vuosien käytön aikana oloni normaaliksi vain lääkkeissä. Ja ne oireet mitä tuli kun joskus yritin ajaa lääkettä alas saattoi olla vieroitusoireistoa vaikka tulkitsin niitä henkisinä oireinani esim tunne että kroppa käy ylikierroksilla ja ahdistaa. Nuo sotkevat hermostoa.
        - "lääkkeen voi lopettaa milloin vain". Ei voi. Yritin suoriutua elämässäni velvollisuuksista ja ajaa lääkettä alas vieroitus aivosähköiskuineen, unettomuuksineen ja hermosto-oireineen ja se oli todella hankala yhdistelmä. Tämä oli yksi syy miksi jatkoin niitä pitkään. Pitäisi varmaan ottaa pitkä sairasloma jos haluaisi masennuslääkkeistä eroon koska vähästressisessä elämäntilanteessa niistä on helpompi vieroittautua jos puskee unettomuus ynnä muuta joka voi olla yksi lääkkeen vieroitusoireista saatika että yrittää samassa tilanteessa selvitä kognitiivisea kapasiteettia ja keskittymistä vaativasta hommasta. Aivosähköiskuja tuli jo jos unohti yhden pillerin
        - valehtelua lääkkeen toimintamekanismista esim että masennus on kemiallinen häiriö aivoissa/serotoniinivaje jota lääke korjaa. Se on lääkeyhtiöiden propagandaa, ei perustu tieteelliseen näyttöön. Siitä on ilmestynyt uuttakin tutkimusta ja todistetta että asia ei ole näin(Moncrieff). Monelle on sanottu näin ja heille on VALEHDELTU.

        Jos asia ei ole näin että masennuslääkkeet korjaa biologista vikaa miksi näitä psykoaktiivisia aineita pitäisi sitten käyttää? Psykiatria keksii huttua siitä miksi lääkkeitä pitäisi käyttää. Itse olen päättänyt etten tunne-elämääni ja kärsimystäni enää huumaa.

        Miksi ihmeessä alkaisin käyttää lääkkeitä enää jotka on suurelta osin plaseboa, ovat psykoaktiivisia aineita (toimintamekanismi sama kuin huumeissa vaikka vaikutus eri, lue J.Moncrieffin Models of Drug Action) ei mitään biologista poikkeamaa korjaavia, aiheuttavat merkittäviä tunnetason haittoja(esim apatia ja tunteiden leikkautuminen) ja fyysisen puolen haittoja ja varastavat ihmiseltä esim seksuaalisuuden? Miksi?! Kaikki masennuslääkkeet on samaa tavaraa eri paketissa ja niillä on potentiaali sotkea hermostoa. Miksi ottaisin toisen käyttöön? Miksi haluaisin kokea enää mitään vastaavaa?

        - ei mitään mainintaa seksuaalisen toiminnan ongelmista kun määrätään kasvuikäiselle. Lopulta minulla on PSSD eli seksuaalihäiriöt mitkä ei ole loppuneet käytön loputtuakaan. Masennuslääkkeet tuhosi elämäni niin monella tavalla ettei sanat riitä. Niin monella!!!

        - on kyseenalaista että onko lääkkeissä edes jatkuvaa pitkään kestävää ylläpitovaikutusta ja nouseeko haitat lopulta hyötyjä isommiksi. Tästä PITÄISI tehdä lisätutkimusta. Ne tutkimukset millä perusteltiin jatkuva käyttö ei olleet lopulta niin pitkäaikaisia että niillä oikeutettaisiin jopa lopun elämää käyttö tai vuosikymmenten käyttö. Suosittelen tutustumaan Giovanni Favan tutkimuksiin vastatoleranssimallista vielä tähän liittyen ja voidaan spekuloida HUONONTAAKO pitkäaikainen masennuslääkekäyttö hoitotuloksia

        Kun sitten lopulta ajan lääkkeet alas, saan todella kehnoja ohjeita yleislääkäriltä. Kun valitan etten saa annosta tietyn pisteen alle kun iskee aivosähköiskuja ja pökkyräinen olo ja on oito olo, ei lääkäri ymmärrä mitä koen ja sanoo että enpä ole vastaavaa nähnyt. Sen sijaan että ohjaa minut oikeasti asiantuntevalle lääkärille(epäilen onko niitä edes) antaa vain epämääräisiä ohjeita. Käypähoidosta ei suuri apu tuollaisille tietämättömille lääkäreille ole kun ei ole yleispätevää ohjeistusta ongelmatilanteisiin kuten Britanniassa RCPsych teki sellaisen. Ajan lopussa lääkkeen aivan liian nopeaa alas mistä seuraa voimakas unettomuus. Psykiatri väittää ettei kokemani oireet pari kk vieroitusoireita vaikka oikeasti kokemani ja uusimman tutkimuksen mukaan vieroitusoireistot(lue : enemmänkin vieroituksessa puhjenneet hermosto-oireet) voi olla pitkäkestoisia ja kestää jopa vuoden tai vuosia ja olla vaikeita. Lopulta kaikki kokemani oireet joiden psykiatri väitti kivenkovaan ettei liity vieroitukseen löytyy RC psychin Stopping Antidepressants-materiaalista eli psykiatri oli tietämätön ja masennuslääkkeet ajettiin minulla alas aika nopeaa KOKO aikuisiän kestävän käytön jälkeen millä oli invalidisoiva seuraus elämässäni mistä kesti VUOSIA päästä eteenpäin.

        Älä sinä tietämätön selitä mistään sairaudentunnottomuudesta. Lääkärit on erehtyväisiä, lääkkeissä voi ilmetä uusia ongelmia niiden oltua vuosikymmeniä markkinoilla. Siksi en enää lähde uusien lääkkeiden orjaksi koskaan. Kieltäydyin rokotteesta koska se oli uutta teknologiaa, muut saa olla tällä kertaa koekaniineita. Ja en ole sairastanut koronaa.

        Nappasin tuolta lauseen, jossa oli että lääkkeet on " suurelta osin plaseboa ".
        Plasebossahan on juuri se, ettei siinä ole mitään lääkeainetta, sama kuin kalkkitabletit.
        Plaseboista ei voi tulla minkäänlaisia tuntemuksia, ei psyykkisiä eikä fyysisiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On myös paljon ihmisiä kenen terveyden psykiatria on turmellut. Jos psykiatria olisi automerkki, jotkut iloisena iloitsisivat autostaan ja kertoisivat kuinka mukava sillä olisi ajaa paikasta toiseen kuinka elämä on helpottunut. Osalla olisi jarrut pettäneet ja rampautuisivat tai kuolisivat auton tietyistä valmistusvioista johtuen jotka ei välttämättä ilmene heti vaan tietyn kilometrimatkan ajettua. Jotkut viilettäisi onnessaan hienolla autollaan tietämättä valmistusviasta ja ymmärtämättä miten se voi ilmetä. Mutta valmistaja kehuisi että on se hyvä tämä meidän auto, auttanut niin monia liikkumaan. No, jotkut rampautuu piilevien valmistusvikojen tähden mutta siis ettekö nyt tajua kuinka hyvin ihmiset pääsee liikkumaan.
        Ja siis suurella osalla valmistusviat ei välttämättä puhkea, no ainakaan heti.
        Taho joka tutkisi autojen turvallisuutta toteaisi että se nyt on vaan ihan oikeutettua että jos haluaa päästä paikasta A paikkaan B, että saattaa joskus menettää henkensä tai rampautuu valmistusvian takia koska niin moni kuitenkin pääsee paikasta A paikkaan B. Ja siis muutaman viikon tutkimusten aikana juuri kukaan ei menettänyt vielä henkeään vaan pääsivät paikasta A paikkaan B.

        On sitten kyse autoista tai lääkkeistä, niin totuushan on se, että jopa auton valmistusviasta mahdollisesti johtuvasta onnettomuudesta ja sen seurauksista kaikki eivät ala syytellä valmistajaa ( ehkä alkuun, mutta tilanteet ja tunteet rauhoittuvat ), vaan jatkavat elämäänsä mahdollisesta loukkaantumisesta tai vammastaan huolimatta.

        On jokaisen oma asia, minkälaisista asioista haluaa itselleen ongelman tehdä.
        Tapahtuneita juttuja kun ei saa tapahtumattomiksi, ja silti elämä jatkuu.

        Enkä nyt tarkoita tällä jutulla ketään yksittäistä henkilöä, enkä myöskään yleistä, että kaikilla olisi samanlaista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On myös paljon ihmisiä kenen terveyden psykiatria on turmellut. Jos psykiatria olisi automerkki, jotkut iloisena iloitsisivat autostaan ja kertoisivat kuinka mukava sillä olisi ajaa paikasta toiseen kuinka elämä on helpottunut. Osalla olisi jarrut pettäneet ja rampautuisivat tai kuolisivat auton tietyistä valmistusvioista johtuen jotka ei välttämättä ilmene heti vaan tietyn kilometrimatkan ajettua. Jotkut viilettäisi onnessaan hienolla autollaan tietämättä valmistusviasta ja ymmärtämättä miten se voi ilmetä. Mutta valmistaja kehuisi että on se hyvä tämä meidän auto, auttanut niin monia liikkumaan. No, jotkut rampautuu piilevien valmistusvikojen tähden mutta siis ettekö nyt tajua kuinka hyvin ihmiset pääsee liikkumaan.
        Ja siis suurella osalla valmistusviat ei välttämättä puhkea, no ainakaan heti.
        Taho joka tutkisi autojen turvallisuutta toteaisi että se nyt on vaan ihan oikeutettua että jos haluaa päästä paikasta A paikkaan B, että saattaa joskus menettää henkensä tai rampautuu valmistusvian takia koska niin moni kuitenkin pääsee paikasta A paikkaan B. Ja siis muutaman viikon tutkimusten aikana juuri kukaan ei menettänyt vielä henkeään vaan pääsivät paikasta A paikkaan B.

        Niinhän se valitettavasti on, että jos suurimmalle osalle on selkeästi hyötyä siitä aitoilusta, niin vaikeahan sitä on lähteä haastamaan.

        Tai ylipäätään tämän ketjun kontekstiin viitaten, että onko sellaisilla ihmisillä oikeutta vaatia autoilun lopettamista, sillä verukkeella, että he eivät itse tarvitse autoja?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos vastuun ottaminen omasta itsestä on viitsimisestä kiinni, niin onhan jokin pielessä.

        Mutta arkipäivää syyllistäjä narskun elämässä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän se valitettavasti on, että jos suurimmalle osalle on selkeästi hyötyä siitä aitoilusta, niin vaikeahan sitä on lähteä haastamaan.

        Tai ylipäätään tämän ketjun kontekstiin viitaten, että onko sellaisilla ihmisillä oikeutta vaatia autoilun lopettamista, sillä verukkeella, että he eivät itse tarvitse autoja?

        Yleensä jos joku automalli todetaan vaaralliseksi ja että siihen tulee mahdollisesti enemmän vaarallisia vikoja tietyn kilometrimäärän jälkeen ne viat pyritään estämään mahdollisimman hyvin tavalla tai toisella tai automalli vedetään markkinoilta veke. Ei voida hyväksyä että jollekin tulee merkittävää haittaa jos moni nauttisikin autoilusta kyseisellä automallilla. Lääketieteen toimintaperiaate on erilainen koska se suhtautuu hyötyhaitta-arvioiden kautta ongelmaan, haitoista huolimatta hyödyt nähdään riittävinä. Haitat hyväksytään. Masennusta pidetään myös haitallisena joten haittoja voidaan myös hyväksyä.

        Psykiatrit kuittaa aina jokseensakin näin lääkkeistä "joo niissä voi olla jotain haittaa mutta ne pelastaa elämiä". Ne haitat mitä itse koin oli elämää pilaavia mutta psykiatria hyväksyy tämän että näin on.

        Tietenkin tästä voitaisiin heittää myös aika kärjistettyjä kysymyksiä: auttavatko edes masennuslääkkeet masennukseen merkittävästi?Miksi niitä käytetään? Mikä niiden toimintaperiaate on, korjaako ne jotain biologista ongelmaa vai mikä syy on miksi niitä käytetään? Voisiko masennus olla ihan luonnollinenkin reaktio jonka lääkitseminen voi vain monimutkaistaa ongelmaa kun päälle tulee lääkkeen mahdolliset ongelmat? Voiko masennus suurella todennäköisytdellä mennä spontaanisti ohi? Onko lääkehoito oikeasti niin tarpeellista miten nykyajan biopsykiatria on asian antanut ymmärtää?

        Ja mistä sinä tiedät edes että suurimmalle osalle masennuslääkkeistä tulee hyötyä? En usko yhtään tähän ainakaan oman empiirisen tutkimukseni perusteella jossa moni tuttu syönyt masislääkkeitä, päätynyt usein lopettamaan ne, todennut hyödyttömiksi tai liian haitallisiksi (monessa tapauksessa kuvauksia että ne tuhonneet "romanttisen elämän" aika hyvin) Sitten on niitä jotka saaneet melkoisia viekkareita, osa kokee kuitenkin saaneensa lääkkeistä hyötyä vaikka kamppailleet melkoisen vieroituskurimuksen kanssa. Jos lääke unohtuu hyppivät seinistä läpi viekkareiden vuoksi ja hirveää valitusta siis yhden pillerin unohduksen jälkeen. Yhden tuttuni näkökulma masennuslääkkeisiin on vähintäänkin mielenkiintoinen "en ole kokenut lääkkeestä haittaa mutta en tiedä kyllä olenko hyötykään". Kun vuosia syö ei uskalla lopettaakaan.

        Oma näkökulmani masennuslääkkeistä on n.vuosikymmenen perusteella pitkäaikaiskäytön pohjalta muodostettu ja hyvin kriittinen. En tiedä olisiko, jos joku lääkäri olisi määrännyt niitä vain lyhyen aikaa pienellä annoksella, kertonut hyödyt ja haitat realistisesti, kertonut viekkareista eikä viilannut silmään. Nykyään tietämäni pohjalta en kyseisiä lääkkeitä olisi alkanut käyttää koska ne on mielestäni melkoista shaissea.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nappasin tuolta lauseen, jossa oli että lääkkeet on " suurelta osin plaseboa ".
        Plasebossahan on juuri se, ettei siinä ole mitään lääkeainetta, sama kuin kalkkitabletit.
        Plaseboista ei voi tulla minkäänlaisia tuntemuksia, ei psyykkisiä eikä fyysisiä.

        *lääkkeiden teho on plaseboa, haitat on oikeita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On sitten kyse autoista tai lääkkeistä, niin totuushan on se, että jopa auton valmistusviasta mahdollisesti johtuvasta onnettomuudesta ja sen seurauksista kaikki eivät ala syytellä valmistajaa ( ehkä alkuun, mutta tilanteet ja tunteet rauhoittuvat ), vaan jatkavat elämäänsä mahdollisesta loukkaantumisesta tai vammastaan huolimatta.

        On jokaisen oma asia, minkälaisista asioista haluaa itselleen ongelman tehdä.
        Tapahtuneita juttuja kun ei saa tapahtumattomiksi, ja silti elämä jatkuu.

        Enkä nyt tarkoita tällä jutulla ketään yksittäistä henkilöä, enkä myöskään yleistä, että kaikilla olisi samanlaista.

        Jos esim Amerikassa joku ajaisi valmistusvian omaavalla autolla ja vahingoittuisi, siitä nostettaisiin oikeusjuttu josta ihminen saisi korvauksia, isotkin. Olisi helpompi jatkaa elämää kun harmi olisi tunnistettu ja oikeus olisi tapahtunut.

        Selvästi viittaat kirjoituksellasi minuun, joka on kyllä ihan jatkanut elämäänsä haitoista huolimatta mutta toisin kuin jotkut ihmiset, puutun vääryyksiin jota koen. Jos kärsii lääkehaitoista niitä ei ole niin helppoa unohtaa. Pahimmillaan kävin ihan selvuytymiskamppailun että selvisin pahimman yli.

        Omasta mielestäni lääkeyhtiöt saisi joutua rahalliseen korvausvastuuseen siitä että ovat ihan selvästi markkinoineet lääkkeitä tavalla jolla niiden sanotaan korjaavan kemiallisia häiriöitä aivoissa. esim Youtubesta löytyy mainoksia 1990-luvulla jossa masennukseen viitataan kemiallisena epätasapainona. On näyttöä kampanjoista joissa lääkeyhtiöt on halunneet "markkinoida" tuotteitaan eli tässä tapauksessa masennuslääkkeitä lääkäreille niin että ne ei aiheuta riippuvuutta. Heidän selvitystensä mukaan masennuslääkeiden pelättiin aiheuttavan riippuvuutta(kuten lääkeyhtiöiden vanhat tuotteet, bentsot joita myös pidettiin kelpo lääkkeinä aikanaan ja määrättiin ihan eri tavoin kuin nykyään) mutta kiitos kampanjoiden tätä pelkoa haluttiin lieventää. Jostain kumman syystä lääkäri jos toinenkin on toistellut potilaille kuin papukaijat että masennuslääke ei aiheuta riippuvuutta ja potilaille on voitu kertoa tieteeseen perustumattomia selityksiä kemiallisista epätasapainoista ja serotoniinivajauksista jota lääke korjaa. He kuka lie syyllinen onkaan, lääkeyhtiöt vai tietämättömät lääkärit,ovat johtaneet ihmisiä harhaan sekä käyttämään lääkkeitä syyllä mikä ei kestä päivänvaloa.

        Nyt meillä on ikäpolvi jotka toistelee kuin papukaijat kuinka heidän kärsimyksensä johtuu aivokemioista ja laittavat sosiaaliseen mediaan listaa diagnoosihäiriöistään kuin ylpeillen. Biologisen psykiatrian ja lääkeyhtiöiden aivopesu on tuottanut tulosta ja ihminen etsii ongelmansa aivokemioistaan. Surullisinta on että ihmiset ei enää näe että ihmisyyteen voi kuulua myös kärsimys eikä kärsiminen tarkoita niin automaattisesti häiriöityneisyyttä vaikka psykiatri sinut häiriöitynerksi toteaisikin 45 minuutin käynnillä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos esim Amerikassa joku ajaisi valmistusvian omaavalla autolla ja vahingoittuisi, siitä nostettaisiin oikeusjuttu josta ihminen saisi korvauksia, isotkin. Olisi helpompi jatkaa elämää kun harmi olisi tunnistettu ja oikeus olisi tapahtunut.

        Selvästi viittaat kirjoituksellasi minuun, joka on kyllä ihan jatkanut elämäänsä haitoista huolimatta mutta toisin kuin jotkut ihmiset, puutun vääryyksiin jota koen. Jos kärsii lääkehaitoista niitä ei ole niin helppoa unohtaa. Pahimmillaan kävin ihan selvuytymiskamppailun että selvisin pahimman yli.

        Omasta mielestäni lääkeyhtiöt saisi joutua rahalliseen korvausvastuuseen siitä että ovat ihan selvästi markkinoineet lääkkeitä tavalla jolla niiden sanotaan korjaavan kemiallisia häiriöitä aivoissa. esim Youtubesta löytyy mainoksia 1990-luvulla jossa masennukseen viitataan kemiallisena epätasapainona. On näyttöä kampanjoista joissa lääkeyhtiöt on halunneet "markkinoida" tuotteitaan eli tässä tapauksessa masennuslääkkeitä lääkäreille niin että ne ei aiheuta riippuvuutta. Heidän selvitystensä mukaan masennuslääkeiden pelättiin aiheuttavan riippuvuutta(kuten lääkeyhtiöiden vanhat tuotteet, bentsot joita myös pidettiin kelpo lääkkeinä aikanaan ja määrättiin ihan eri tavoin kuin nykyään) mutta kiitos kampanjoiden tätä pelkoa haluttiin lieventää. Jostain kumman syystä lääkäri jos toinenkin on toistellut potilaille kuin papukaijat että masennuslääke ei aiheuta riippuvuutta ja potilaille on voitu kertoa tieteeseen perustumattomia selityksiä kemiallisista epätasapainoista ja serotoniinivajauksista jota lääke korjaa. He kuka lie syyllinen onkaan, lääkeyhtiöt vai tietämättömät lääkärit,ovat johtaneet ihmisiä harhaan sekä käyttämään lääkkeitä syyllä mikä ei kestä päivänvaloa.

        Nyt meillä on ikäpolvi jotka toistelee kuin papukaijat kuinka heidän kärsimyksensä johtuu aivokemioista ja laittavat sosiaaliseen mediaan listaa diagnoosihäiriöistään kuin ylpeillen. Biologisen psykiatrian ja lääkeyhtiöiden aivopesu on tuottanut tulosta ja ihminen etsii ongelmansa aivokemioistaan. Surullisinta on että ihmiset ei enää näe että ihmisyyteen voi kuulua myös kärsimys eikä kärsiminen tarkoita niin automaattisesti häiriöityneisyyttä vaikka psykiatri sinut häiriöitynerksi toteaisikin 45 minuutin käynnillä.

        Täällä blogissa on muuten ihan maanmainio kirjoitus aiheesta kemialliset epätasapainot ja pohdintaa aiheesta:

        https://markhorowitz.org/blog/

        Siinä on päteviä tutkijoita jotka osaa selittää oikein hienosti mitä ongelmia siitä voi koitua jos ihmiselle selitetään hänen kärsimystään kemiallisena häiriönä jota lääke korjaa. Kannattaa lukea ja ajatuksella.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        *lääkkeiden teho on plaseboa, haitat on oikeita.

        Notkea mieli pystyy valikoimaan aina itselleen mieleisen näkökulman. :P


      • Anonyymi

        Neurologit ja psykiatrit eivät hoida samanlaisia sairauksia.
        Psykiatrit käsittelevät psyyken ongelmia ja sairauksia, neurologit enemmänkin hermostollisia ongelmia, myös päässä olevia, mutta ei-psyykkisiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos esim Amerikassa joku ajaisi valmistusvian omaavalla autolla ja vahingoittuisi, siitä nostettaisiin oikeusjuttu josta ihminen saisi korvauksia, isotkin. Olisi helpompi jatkaa elämää kun harmi olisi tunnistettu ja oikeus olisi tapahtunut.

        Selvästi viittaat kirjoituksellasi minuun, joka on kyllä ihan jatkanut elämäänsä haitoista huolimatta mutta toisin kuin jotkut ihmiset, puutun vääryyksiin jota koen. Jos kärsii lääkehaitoista niitä ei ole niin helppoa unohtaa. Pahimmillaan kävin ihan selvuytymiskamppailun että selvisin pahimman yli.

        Omasta mielestäni lääkeyhtiöt saisi joutua rahalliseen korvausvastuuseen siitä että ovat ihan selvästi markkinoineet lääkkeitä tavalla jolla niiden sanotaan korjaavan kemiallisia häiriöitä aivoissa. esim Youtubesta löytyy mainoksia 1990-luvulla jossa masennukseen viitataan kemiallisena epätasapainona. On näyttöä kampanjoista joissa lääkeyhtiöt on halunneet "markkinoida" tuotteitaan eli tässä tapauksessa masennuslääkkeitä lääkäreille niin että ne ei aiheuta riippuvuutta. Heidän selvitystensä mukaan masennuslääkeiden pelättiin aiheuttavan riippuvuutta(kuten lääkeyhtiöiden vanhat tuotteet, bentsot joita myös pidettiin kelpo lääkkeinä aikanaan ja määrättiin ihan eri tavoin kuin nykyään) mutta kiitos kampanjoiden tätä pelkoa haluttiin lieventää. Jostain kumman syystä lääkäri jos toinenkin on toistellut potilaille kuin papukaijat että masennuslääke ei aiheuta riippuvuutta ja potilaille on voitu kertoa tieteeseen perustumattomia selityksiä kemiallisista epätasapainoista ja serotoniinivajauksista jota lääke korjaa. He kuka lie syyllinen onkaan, lääkeyhtiöt vai tietämättömät lääkärit,ovat johtaneet ihmisiä harhaan sekä käyttämään lääkkeitä syyllä mikä ei kestä päivänvaloa.

        Nyt meillä on ikäpolvi jotka toistelee kuin papukaijat kuinka heidän kärsimyksensä johtuu aivokemioista ja laittavat sosiaaliseen mediaan listaa diagnoosihäiriöistään kuin ylpeillen. Biologisen psykiatrian ja lääkeyhtiöiden aivopesu on tuottanut tulosta ja ihminen etsii ongelmansa aivokemioistaan. Surullisinta on että ihmiset ei enää näe että ihmisyyteen voi kuulua myös kärsimys eikä kärsiminen tarkoita niin automaattisesti häiriöityneisyyttä vaikka psykiatri sinut häiriöitynerksi toteaisikin 45 minuutin käynnillä.

        No kun en viitannut kirjoituksellani sinuun, enkä kehenkään muuhunkaan henkilökohtaisesti.
        Tekstini loppuun kirjoitin, etten tarkoita ketään henkilökohtaisesti.
        Sille en mitään voi, jos joku kääntää asioita kohdistumaan itseensä, vaikka olisi kuinka yleisiksi tarkoitettu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Notkea mieli pystyy valikoimaan aina itselleen mieleisen näkökulman. :P

        Sorry, ehkä vähän huonoon rakoon, mutta tää alkoi ihan hymyilyttää.
        Notkeaa mieltä näkökulmiin ja silleen.....
        Käsittäköön kuka haluaa miten haluaa.
        Tuon kommentin kirjoittaja varmaan tajuaa pointin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Notkea mieli pystyy valikoimaan aina itselleen mieleisen näkökulman. :P

        Tuo on muuten totta. Esimerkiksi neurolepteihin liittyvissä lääkekokeissa on aika tavallista, että plasebo eli kalkkitabletti aiheuttaa lääkehoitoa vaativia pakkoliikkeitä. Oletko koskaan testannut, kuinka helposti saat itsellesi parkinsonlääkitystä vaativia ekstrapyramidaalioireita kalkkitabletilla?

        Kannattaa testata jos haluat näkökulmaa, syö kalkkitablettia kuusi viikkoa ja eläydy vahvasti siihen, että syöt lääkkeitä jotka aiheuttavat lihasnykäyksiä niin kokeillaan tarvitsetko mahdollisesti jossain vaiheessa parkinssonlääkitystä. Tai sitten voit tehdä niin kuin lääkekokeissa tehdään, syö ensin kymmenen vuotta putkeen hermoston toimintaa häiritseviä lääkkeitä ja vieroita itsesi sen jälkeen noin kahdessa viikossa edelliseltä lääkkeeltä plasebolle ja testaa, onko sinun entistäkin helpompi saada kalkkitabletin avulla pakkoliikkeitä kuin edellisellä kerralla vai tarvitaanko sittenkin vielä enemmän uskoa sinun puoleltasi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän se valitettavasti on, että jos suurimmalle osalle on selkeästi hyötyä siitä aitoilusta, niin vaikeahan sitä on lähteä haastamaan.

        Tai ylipäätään tämän ketjun kontekstiin viitaten, että onko sellaisilla ihmisillä oikeutta vaatia autoilun lopettamista, sillä verukkeella, että he eivät itse tarvitse autoja?

        Ostaessaan autoa on oikeus itse valita, millaisen auton haluaa, ja itse päättää ajeleeko, jos tykkää autoilla.
        Ja jos autossa on vikaa, se on mahdollista vaihtaa autoon, jossa ei ole vikaa.
        Lääkkeiden käytön alkaessakin voi vaikuttaa siihen, jatkaako käyttöä, jos niistä on liikaa haittaa.
        Toki vieroitusoireet on asia erikseen, mutta jos lopetuksesta saa tuntuvia haittoja, niin on niitä jo lääkkeitä käyttäessäkin.

        Yksinkertaisesti autoja ja lääkkeitä ei voi verrata keskenään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on muuten totta. Esimerkiksi neurolepteihin liittyvissä lääkekokeissa on aika tavallista, että plasebo eli kalkkitabletti aiheuttaa lääkehoitoa vaativia pakkoliikkeitä. Oletko koskaan testannut, kuinka helposti saat itsellesi parkinsonlääkitystä vaativia ekstrapyramidaalioireita kalkkitabletilla?

        Kannattaa testata jos haluat näkökulmaa, syö kalkkitablettia kuusi viikkoa ja eläydy vahvasti siihen, että syöt lääkkeitä jotka aiheuttavat lihasnykäyksiä niin kokeillaan tarvitsetko mahdollisesti jossain vaiheessa parkinssonlääkitystä. Tai sitten voit tehdä niin kuin lääkekokeissa tehdään, syö ensin kymmenen vuotta putkeen hermoston toimintaa häiritseviä lääkkeitä ja vieroita itsesi sen jälkeen noin kahdessa viikossa edelliseltä lääkkeeltä plasebolle ja testaa, onko sinun entistäkin helpompi saada kalkkitabletin avulla pakkoliikkeitä kuin edellisellä kerralla vai tarvitaanko sittenkin vielä enemmän uskoa sinun puoleltasi.

        Kuka käskee sen tapahtua kahdessa viikossa, se on liian nopeasti, jos kyseessä on vuosikausia käytössä ollut lääke.

        Ja kyllä, jos plasebosta tulee lihasnykäyksiä, niin silloin on vika jossain muualla kuin plasebossa.

        Vuosia sitten ollessani erään sairaalan psykiatrisella osastolla sain lukea Pharmaca Fennicaa aina kun sain uudet lääkkeet. Pyysin sitä, koska halusin tietoa lääkkeestä.
        No, toisessa sairaalassa se ei enää onnistunutkaan pyytäessäni Pharmacaa, ja kun kyselin miksi ei, he sanoivat, että monet saavat kaiken maailman sivuvaikutukset, jos lukevat niistä.
        Jäi sitten siinä sairaalassa lukematta, kun en jaksanut alkaa vääntää asiasta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka käskee sen tapahtua kahdessa viikossa, se on liian nopeasti, jos kyseessä on vuosikausia käytössä ollut lääke.

        Ja kyllä, jos plasebosta tulee lihasnykäyksiä, niin silloin on vika jossain muualla kuin plasebossa.

        Vuosia sitten ollessani erään sairaalan psykiatrisella osastolla sain lukea Pharmaca Fennicaa aina kun sain uudet lääkkeet. Pyysin sitä, koska halusin tietoa lääkkeestä.
        No, toisessa sairaalassa se ei enää onnistunutkaan pyytäessäni Pharmacaa, ja kun kyselin miksi ei, he sanoivat, että monet saavat kaiken maailman sivuvaikutukset, jos lukevat niistä.
        Jäi sitten siinä sairaalassa lukematta, kun en jaksanut alkaa vääntää asiasta.

        Voi kiesus mitä lääkkeiden puolustelua. Eli haitatkin on vain omassa mielessä ilmeisesti. Noseboa vai mitä se oli? Hankala on kyllä kehittää aivoissa ja hermostossa tuntuvia sähköiskuja(vieroitustutkimuksissa tätä oiretta voisi pitää keskiössä kun se on niin yleinen masislääkkeissä) tai pakkoliikkumisen tunnetta missä tunkuu että on pakko liikuttaa jalkoja koska olo on niin levoton (ja tuskainen) ettei pysty pysymään paikallaan saatika sitten vieroituksen unihäiriöitä jossa heräilee siihen että ajan ja paikantaju hukassa jatkuvasti ja aivot sumussa päivisin ja puulla päähän lyöty olo. Pahaa tekee kun mietinkin kokemaani ja menetin aikaa elämästä tämäntyyppiselle shaisselle.

        Tuo on juuri psykiatrian tyypillinen asenne, potilaan on parempi olla tutustumatta haittavaikutuksiin alussa. Erään tutun psykiatri sanoi että "kuka niitä (lääkkeitä) sitten rupeaisi syömään". Oksettava holhoava asenne joka vähättelee yksilön oikeutta tietää, ja nostaa psykiatrien päätäntä- ja harkintavallan potilaan oikeuksien edelle. Nykyään onneksi haitat on puhelimen klikkauksen päässä eikä niitä voi peitellä.

        Psykiatrillani aikanaan jäi muutama haittavaikutus kertomatta mitkä ansaitsisin tietää vieroituspulmista alkaen. En tehnyt ikinä "informed consenttia". Mutta onneksi sain tietää että riippuvuutta ei tule❤️ Kyllä oli "hyödyllinen" tieto.

        Hox. En verrannut autoa suoraan tiettyyn lääkkeiseen vaan yleisemminkin psykiatrian asenteisiin haittaa kohdanneita kohtaan ja yleensäkin psykiatrian lääkkeisiin. Kökkö vertaus toki mutta kertoo kuinka esim lentokoneita tai autoja ei voitaisi pitää viallisina markkinoilla koska tuhotut ihmishenget ja terveydet olisi ehdoton no no. psykiatriassa harmia saaneet on vain ihan oikeutettua koska lääketiede ja hei, kaikissa lääkkeissä on harmeja (perus psykiatrian retoriikkaa jolla puolustellaan harmeja). Psykiatriassa tuntuu vain ettei harmeja edes yritetä estää informoimalla potilasta kunnolla, antamalla hänen tehdä infotmoitu päätös tai kehittämällä alaa niin että mahdollisimman vähän ihmisiä saisi harmia varovaisemmalla lääkemääräyksellä tehden riskikartoitusta millainen määräämistapa lisää riskejä. Nykyäänhän psyykenpillereitä jakaa jokainen rivi yleislekurikin like there is no tomorrow.

        Juu haittoja oli toki jo käyttäessäkin mutta ne muuttui entistä dramaattisemmaksi purkaessa. Ja jatkoin lääkkeitä liian pitkään. Alun positiivinen efekti kesti aikansa kunnes tilalle alkoi hiipiä lisääntyvät lääkeongelmat. Minähän olen joskus ollut psykiatristen aineiden kannattaja, etenkin alkupuolella käyttöäni. Kunnes tajusin niihin liittyvät ongelmat ja kaavamaisuuden - niissä ei mielestäni ole stabiilina pysyvää vaikutusta.

        Psykiatri Peter Breggin tapaa sanoa että lääkkeitä käyttäessä potilas on medication spellbinding-tilassa eikä kykene arvioimaan sen vaikutusta itseensä. Näin itse aina vaikutuksen positiivisempana mitä se oli oikeaan oloon nähden. Oikeasti vietin lääkityksissä aikaa apatiassa, tunteet leikkautuneena ja genitaalit tunnottomina pitkään(karua tosipuhetta lääkkeen vaikutuksista). Lamaannuin ja vain en tehnyt muutoksia lääkkeeseen.

        Oikean arvion lääkkeistä itseensä pystyy tekemään vasta kun arvioi vaikutuksia lopetuksen jälkeen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kun en viitannut kirjoituksellani sinuun, enkä kehenkään muuhunkaan henkilökohtaisesti.
        Tekstini loppuun kirjoitin, etten tarkoita ketään henkilökohtaisesti.
        Sille en mitään voi, jos joku kääntää asioita kohdistumaan itseensä, vaikka olisi kuinka yleisiksi tarkoitettu.

        Okei,tulkitsin sitten aikeesi väärin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On myös paljon ihmisiä kenen terveyden psykiatria on turmellut. Jos psykiatria olisi automerkki, jotkut iloisena iloitsisivat autostaan ja kertoisivat kuinka mukava sillä olisi ajaa paikasta toiseen kuinka elämä on helpottunut. Osalla olisi jarrut pettäneet ja rampautuisivat tai kuolisivat auton tietyistä valmistusvioista johtuen jotka ei välttämättä ilmene heti vaan tietyn kilometrimatkan ajettua. Jotkut viilettäisi onnessaan hienolla autollaan tietämättä valmistusviasta ja ymmärtämättä miten se voi ilmetä. Mutta valmistaja kehuisi että on se hyvä tämä meidän auto, auttanut niin monia liikkumaan. No, jotkut rampautuu piilevien valmistusvikojen tähden mutta siis ettekö nyt tajua kuinka hyvin ihmiset pääsee liikkumaan.
        Ja siis suurella osalla valmistusviat ei välttämättä puhkea, no ainakaan heti.
        Taho joka tutkisi autojen turvallisuutta toteaisi että se nyt on vaan ihan oikeutettua että jos haluaa päästä paikasta A paikkaan B, että saattaa joskus menettää henkensä tai rampautuu valmistusvian takia koska niin moni kuitenkin pääsee paikasta A paikkaan B. Ja siis muutaman viikon tutkimusten aikana juuri kukaan ei menettänyt vielä henkeään vaan pääsivät paikasta A paikkaan B.

        Jos psykiatria olisi auto, niin kyllä lääkkeet olisivat ne jarrut. Sellaset vähän toislaitaset, joita täytyy huoltaa ja säätää jatkuvasti, ja siitäkin huolimatta ne vikaanuvat aina silloin tällöin, ja se vikaantuminen voi johtaa pahoihin loukkaantumisiin.

        Mutta se ei ole psykiatrian ainoa ongelma. Sairaus on pahimmillaan sitä että ajetaan satasta koulualueella, eikä ketään ole ratissa. Kannattaa miettiä, että mitä varten ne jarrut on ylipäätään keksitty?

        On hienoa, että mitä vähemmällä lääkityksellä selviää, mutta älkää hyvänen aika dissatko niitä ihmisiä jotka tarvitsevat sitä lääken suomaa jarrua, etteivät aja "viattomien lasten yli".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos psykiatria olisi auto, niin kyllä lääkkeet olisivat ne jarrut. Sellaset vähän toislaitaset, joita täytyy huoltaa ja säätää jatkuvasti, ja siitäkin huolimatta ne vikaanuvat aina silloin tällöin, ja se vikaantuminen voi johtaa pahoihin loukkaantumisiin.

        Mutta se ei ole psykiatrian ainoa ongelma. Sairaus on pahimmillaan sitä että ajetaan satasta koulualueella, eikä ketään ole ratissa. Kannattaa miettiä, että mitä varten ne jarrut on ylipäätään keksitty?

        On hienoa, että mitä vähemmällä lääkityksellä selviää, mutta älkää hyvänen aika dissatko niitä ihmisiä jotka tarvitsevat sitä lääken suomaa jarrua, etteivät aja "viattomien lasten yli".

        En ole dissannut ketään kuka kokee tarvitsevansa jotain lääkkeitä mutta en myöskään usko heidän aivoissaan olevaan kemialliseen epätasapainoon, serotoniinivajeeseen jota lääke fiksaa kuntoon niin että aivot on entistä ehommat kun joskus lääkkeistä irroittaudutaan.

        Jos psykiatria todistaa jonain päivänä että esim neuroleptit parantavat ihmisten aivot ja korjaavat jonkun biologisen poikkeavan aivoissa niin että eivät kutista niitä, aiheuta dopamine supersensitivity ilmiötä, rampauta potentiaalisesti kognitiivista toimintaa ja täten kykyä prosessointiin, tunteisiin ja toimintaan ja aiheuta muita dopamiininsalpaukseen liittyviä ongelmia esim motoriikassa (aivot ei ole kehosta irralliset joita lääkkeet spesifisti hoitaa) niin lupaan muuttaa mieleni. Ja ovat merkittävästi muuttuneet niiden historiasta jolloin ne oli nimellä major tranquillizer, alunperin leikkauksen esilääkityksiksi kehiteltyjä sedatiivisia pillereitä joiden nimi muuttui yhtäkkiä antipsykootiksi kun ne muka kehittyi merkittävästi.

        BS-tutkimuksia en usko.

        Tokihan kautta aikain on ihmiset käyttäneet erilaisia psykoaktiivisia aineita auttamaan erilaisissa oireissa ja tunne-elämän ongelmissa. miksi sedatiivi ei voisi auttaa elämän tuskassa? Uutta on se että yhteiskunta patistelee ihmisiä käyttämään niitä esim jos haluaa saada sairaspäivärahaa ja luodaan kuva kuin ihmisillä on vialliset aivot mitä pillerit korjaa. Uutta on se kun hakee nuorena keskusteluapia päätyy vuosien lääkeputkeen jossa pillereitä käytetään joka päivä.

        Ja suosittelen lukemaan lääkkeiden haitoista ettei ne laita kaahaamaan aggressiivisesti koska lääkkeet voi lisätä niin levottomuutta, sekavuutta, ahdistusta kuin aggressiota sekä saada esim vieroituksessa tunteet heittelemään ts. ihminen ei aineissa ole välttämättä ole oma itsensä. Koskee myös päihteitä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole dissannut ketään kuka kokee tarvitsevansa jotain lääkkeitä mutta en myöskään usko heidän aivoissaan olevaan kemialliseen epätasapainoon, serotoniinivajeeseen jota lääke fiksaa kuntoon niin että aivot on entistä ehommat kun joskus lääkkeistä irroittaudutaan.

        Jos psykiatria todistaa jonain päivänä että esim neuroleptit parantavat ihmisten aivot ja korjaavat jonkun biologisen poikkeavan aivoissa niin että eivät kutista niitä, aiheuta dopamine supersensitivity ilmiötä, rampauta potentiaalisesti kognitiivista toimintaa ja täten kykyä prosessointiin, tunteisiin ja toimintaan ja aiheuta muita dopamiininsalpaukseen liittyviä ongelmia esim motoriikassa (aivot ei ole kehosta irralliset joita lääkkeet spesifisti hoitaa) niin lupaan muuttaa mieleni. Ja ovat merkittävästi muuttuneet niiden historiasta jolloin ne oli nimellä major tranquillizer, alunperin leikkauksen esilääkityksiksi kehiteltyjä sedatiivisia pillereitä joiden nimi muuttui yhtäkkiä antipsykootiksi kun ne muka kehittyi merkittävästi.

        BS-tutkimuksia en usko.

        Tokihan kautta aikain on ihmiset käyttäneet erilaisia psykoaktiivisia aineita auttamaan erilaisissa oireissa ja tunne-elämän ongelmissa. miksi sedatiivi ei voisi auttaa elämän tuskassa? Uutta on se että yhteiskunta patistelee ihmisiä käyttämään niitä esim jos haluaa saada sairaspäivärahaa ja luodaan kuva kuin ihmisillä on vialliset aivot mitä pillerit korjaa. Uutta on se kun hakee nuorena keskusteluapia päätyy vuosien lääkeputkeen jossa pillereitä käytetään joka päivä.

        Ja suosittelen lukemaan lääkkeiden haitoista ettei ne laita kaahaamaan aggressiivisesti koska lääkkeet voi lisätä niin levottomuutta, sekavuutta, ahdistusta kuin aggressiota sekä saada esim vieroituksessa tunteet heittelemään ts. ihminen ei aineissa ole välttämättä ole oma itsensä. Koskee myös päihteitä.

        Onneksi psyykenlääkkeet ei kaikille tuota haittaa tai liian pahaa ainakaan ja niistä koettu hyöty on haittoja suurempi


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi kiesus mitä lääkkeiden puolustelua. Eli haitatkin on vain omassa mielessä ilmeisesti. Noseboa vai mitä se oli? Hankala on kyllä kehittää aivoissa ja hermostossa tuntuvia sähköiskuja(vieroitustutkimuksissa tätä oiretta voisi pitää keskiössä kun se on niin yleinen masislääkkeissä) tai pakkoliikkumisen tunnetta missä tunkuu että on pakko liikuttaa jalkoja koska olo on niin levoton (ja tuskainen) ettei pysty pysymään paikallaan saatika sitten vieroituksen unihäiriöitä jossa heräilee siihen että ajan ja paikantaju hukassa jatkuvasti ja aivot sumussa päivisin ja puulla päähän lyöty olo. Pahaa tekee kun mietinkin kokemaani ja menetin aikaa elämästä tämäntyyppiselle shaisselle.

        Tuo on juuri psykiatrian tyypillinen asenne, potilaan on parempi olla tutustumatta haittavaikutuksiin alussa. Erään tutun psykiatri sanoi että "kuka niitä (lääkkeitä) sitten rupeaisi syömään". Oksettava holhoava asenne joka vähättelee yksilön oikeutta tietää, ja nostaa psykiatrien päätäntä- ja harkintavallan potilaan oikeuksien edelle. Nykyään onneksi haitat on puhelimen klikkauksen päässä eikä niitä voi peitellä.

        Psykiatrillani aikanaan jäi muutama haittavaikutus kertomatta mitkä ansaitsisin tietää vieroituspulmista alkaen. En tehnyt ikinä "informed consenttia". Mutta onneksi sain tietää että riippuvuutta ei tule❤️ Kyllä oli "hyödyllinen" tieto.

        Hox. En verrannut autoa suoraan tiettyyn lääkkeiseen vaan yleisemminkin psykiatrian asenteisiin haittaa kohdanneita kohtaan ja yleensäkin psykiatrian lääkkeisiin. Kökkö vertaus toki mutta kertoo kuinka esim lentokoneita tai autoja ei voitaisi pitää viallisina markkinoilla koska tuhotut ihmishenget ja terveydet olisi ehdoton no no. psykiatriassa harmia saaneet on vain ihan oikeutettua koska lääketiede ja hei, kaikissa lääkkeissä on harmeja (perus psykiatrian retoriikkaa jolla puolustellaan harmeja). Psykiatriassa tuntuu vain ettei harmeja edes yritetä estää informoimalla potilasta kunnolla, antamalla hänen tehdä infotmoitu päätös tai kehittämällä alaa niin että mahdollisimman vähän ihmisiä saisi harmia varovaisemmalla lääkemääräyksellä tehden riskikartoitusta millainen määräämistapa lisää riskejä. Nykyäänhän psyykenpillereitä jakaa jokainen rivi yleislekurikin like there is no tomorrow.

        Juu haittoja oli toki jo käyttäessäkin mutta ne muuttui entistä dramaattisemmaksi purkaessa. Ja jatkoin lääkkeitä liian pitkään. Alun positiivinen efekti kesti aikansa kunnes tilalle alkoi hiipiä lisääntyvät lääkeongelmat. Minähän olen joskus ollut psykiatristen aineiden kannattaja, etenkin alkupuolella käyttöäni. Kunnes tajusin niihin liittyvät ongelmat ja kaavamaisuuden - niissä ei mielestäni ole stabiilina pysyvää vaikutusta.

        Psykiatri Peter Breggin tapaa sanoa että lääkkeitä käyttäessä potilas on medication spellbinding-tilassa eikä kykene arvioimaan sen vaikutusta itseensä. Näin itse aina vaikutuksen positiivisempana mitä se oli oikeaan oloon nähden. Oikeasti vietin lääkityksissä aikaa apatiassa, tunteet leikkautuneena ja genitaalit tunnottomina pitkään(karua tosipuhetta lääkkeen vaikutuksista). Lamaannuin ja vain en tehnyt muutoksia lääkkeeseen.

        Oikean arvion lääkkeistä itseensä pystyy tekemään vasta kun arvioi vaikutuksia lopetuksen jälkeen.

        Voi kiesus, kun en puolustele lääkkeitä millään tavalla. Itsekin kärsin niiden aiheuttamista haitoista.
        En vain jotenkin jaksa ymmärtää, kun lääkkeistä on kerran jo päässyt eroon, niin miksi täytyy pitää yllä tuollaista suoraan sanoen vihaa ja katkeruutta.

        Psyykkinen tila on lääkitysten loputtua kunnossa/tasapainossa siinä vaiheessa, kun se psyykkinen olotila rauhoittuu, eikä ole tarvetta pilata omaa psyykkistä elämää kantamalla jatkuvaa kaunaa psykiatriaa kohtaan.
        Onhan se selvää, jos ajatukset ovat jatkuvasti negatiivisia, niin oma mieliala ja olotila ei kovin positiivinen voi olla.

        Kun haittoja on jäänyt, niin niitä on jäänyt, niiden kanssakin on pakko jatkaa elämää, ja onhan se huomattavasti helpompaa, kun pitää mielensä rauhallisena.
        Ymmärrän täysin, että haittojen oireet tuntuvat pahoilta, jopa minullakin, mutta mielen pystyy tasaamaan siitä huolimatta, jos psyykkinen vointi on hyvä, eikä siihen tarvitse mitään lääkkeitä.

        Eli yritän vain sanoa, vaikka kokee mitä kokee, ja siitä seuraa, mitä seuraa, niin ne on parempi hyväksyä tapahtuneeksi, ja että ne kuuluvat osana elämään, jo menneeseen elämään, muuten on mahdotonta elää psyykkisesti tasapainossa.
        Siis asioita ei tarvitse hyväksyä, mutta on hyväksyttävä, että ne asiat ovat omalle kohdalle sattuneet.
        En nyt tiedä, tuliko tarpeeksi ymmärrettävästi tämä asia.

        Tuo on ainakin oma asenteeni kaikesta mitä elämän varrella on ollut, pahoja ja ikäviäkin juttuja. Tällaisella asenteella eläminen vain on vähän helpompaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole dissannut ketään kuka kokee tarvitsevansa jotain lääkkeitä mutta en myöskään usko heidän aivoissaan olevaan kemialliseen epätasapainoon, serotoniinivajeeseen jota lääke fiksaa kuntoon niin että aivot on entistä ehommat kun joskus lääkkeistä irroittaudutaan.

        Jos psykiatria todistaa jonain päivänä että esim neuroleptit parantavat ihmisten aivot ja korjaavat jonkun biologisen poikkeavan aivoissa niin että eivät kutista niitä, aiheuta dopamine supersensitivity ilmiötä, rampauta potentiaalisesti kognitiivista toimintaa ja täten kykyä prosessointiin, tunteisiin ja toimintaan ja aiheuta muita dopamiininsalpaukseen liittyviä ongelmia esim motoriikassa (aivot ei ole kehosta irralliset joita lääkkeet spesifisti hoitaa) niin lupaan muuttaa mieleni. Ja ovat merkittävästi muuttuneet niiden historiasta jolloin ne oli nimellä major tranquillizer, alunperin leikkauksen esilääkityksiksi kehiteltyjä sedatiivisia pillereitä joiden nimi muuttui yhtäkkiä antipsykootiksi kun ne muka kehittyi merkittävästi.

        BS-tutkimuksia en usko.

        Tokihan kautta aikain on ihmiset käyttäneet erilaisia psykoaktiivisia aineita auttamaan erilaisissa oireissa ja tunne-elämän ongelmissa. miksi sedatiivi ei voisi auttaa elämän tuskassa? Uutta on se että yhteiskunta patistelee ihmisiä käyttämään niitä esim jos haluaa saada sairaspäivärahaa ja luodaan kuva kuin ihmisillä on vialliset aivot mitä pillerit korjaa. Uutta on se kun hakee nuorena keskusteluapia päätyy vuosien lääkeputkeen jossa pillereitä käytetään joka päivä.

        Ja suosittelen lukemaan lääkkeiden haitoista ettei ne laita kaahaamaan aggressiivisesti koska lääkkeet voi lisätä niin levottomuutta, sekavuutta, ahdistusta kuin aggressiota sekä saada esim vieroituksessa tunteet heittelemään ts. ihminen ei aineissa ole välttämättä ole oma itsensä. Koskee myös päihteitä.

        Miksi sinun pitäisi uskoa tai ei, mitä ehkä muiden aivoissa tapahtuu ?
        Paras keskittyä omiin aivoihin, niin ei ole liikaa aihetta mielipahaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi psyykenlääkkeet ei kaikille tuota haittaa tai liian pahaa ainakaan ja niistä koettu hyöty on haittoja suurempi

        Niinhän se monen kohdalla on.
        Ja jokainen tietenkin toimii, kuten parhaaksi näkee omalla kohdallaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä vaiheessa, jos tulee sellainen olo, että ylityöllistetyllä hoitosektorilla on joutoaikaa kaasuvalottaa juuri sinua, niin kannattaa kipasta siellä peilinääressä, ja miettiä että mitenkä meni ihan omasta mielestä.

        Että mitä? Lääke-edustaja paikalla?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun itse päädyin mt-palveluihin hankalan elämäntilanteen saattelemana en ollut vielä aikuinen jolle valehdeltiin siitä miksi ihminen tarvitsee masennuslääkkeitä. He alkavat lääkitä myös nuoria piittaamatta seurauksista, varoittamatta seurauksista

        Ihmisiä on viilattu linssiin "kemiallinen epätasapaino, serotoniinivaje" vertauksilla.

        Voisiko siitä hakea korvausta?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän se monen kohdalla on.
        Ja jokainen tietenkin toimii, kuten parhaaksi näkee omalla kohdallaan.

        "Voi kiesus, kun en puolustele lääkkeitä millään tavalla. Itsekin kärsin niiden aiheuttamista haitoista.
        En vain jotenkin jaksa ymmärtää, kun lääkkeistä on kerran jo päässyt eroon, niin miksi täytyy pitää yllä tuollaista suoraan sanoen vihaa ja katkeruutta."

        Sinä et ole kulkenut toisen saappaissa etkä voi tietää kuinka kivuliaita toisten kokemukset, millaisia toisten haitat on, minkä kuvaat ilmenevän vihana ja katkeruutena vaikka olisitkin kärsinyt haitoista itse. Jokaisella on oma tapansa käsitellä omat kokemuksensa.

        En minäkään ymmärrä näitä jotka tulevat sönköttämään lääkkeiden puutteesta haittoja kokeneille ja haukkumaan heitä luulotautisiksi. Osoittaa totaalista tunnevammaisuutta ja vähemmästäkin triggeröityy, etenkin jos haittoja saaneena on viimeiseen asti kuullut jotain vastaavaa hoitotaholta siihen asti kun on hoitotahon ohjeiden vastaisesti irroittautunut lääkkeistä millä loppupeleissä onkin ollut negatiivisen sijaan positiiviset seuraukset. Ehkäpä haitoista kirjoittaminen sitten myös triggeröi joitakin.

        Eikä sinun tarvitse kirjoittaa myös miten toisten tulee ja kannattaa elää, koska jokainen elää tavallaan. Jos joku haluaa elää katkeruudessa, niin eläkööt. Minä en elä katkeruudessa mutten myöskään anna anteeksi sitä että terveys tuhotaan eikä kukaan ota vakavasti harmia silloinkuin erityisesti se piti ottaa. Eikä minun tarvitse. Eikä minun tarvitse elää "helpommin".

        Kuka sinä olet sanomaan kuka täällä on hyväksynyt ja ollut hyväksymättä asioita?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Voi kiesus, kun en puolustele lääkkeitä millään tavalla. Itsekin kärsin niiden aiheuttamista haitoista.
        En vain jotenkin jaksa ymmärtää, kun lääkkeistä on kerran jo päässyt eroon, niin miksi täytyy pitää yllä tuollaista suoraan sanoen vihaa ja katkeruutta."

        Sinä et ole kulkenut toisen saappaissa etkä voi tietää kuinka kivuliaita toisten kokemukset, millaisia toisten haitat on, minkä kuvaat ilmenevän vihana ja katkeruutena vaikka olisitkin kärsinyt haitoista itse. Jokaisella on oma tapansa käsitellä omat kokemuksensa.

        En minäkään ymmärrä näitä jotka tulevat sönköttämään lääkkeiden puutteesta haittoja kokeneille ja haukkumaan heitä luulotautisiksi. Osoittaa totaalista tunnevammaisuutta ja vähemmästäkin triggeröityy, etenkin jos haittoja saaneena on viimeiseen asti kuullut jotain vastaavaa hoitotaholta siihen asti kun on hoitotahon ohjeiden vastaisesti irroittautunut lääkkeistä millä loppupeleissä onkin ollut negatiivisen sijaan positiiviset seuraukset. Ehkäpä haitoista kirjoittaminen sitten myös triggeröi joitakin.

        Eikä sinun tarvitse kirjoittaa myös miten toisten tulee ja kannattaa elää, koska jokainen elää tavallaan. Jos joku haluaa elää katkeruudessa, niin eläkööt. Minä en elä katkeruudessa mutten myöskään anna anteeksi sitä että terveys tuhotaan eikä kukaan ota vakavasti harmia silloinkuin erityisesti se piti ottaa. Eikä minun tarvitse. Eikä minun tarvitse elää "helpommin".

        Kuka sinä olet sanomaan kuka täällä on hyväksynyt ja ollut hyväksymättä asioita?

        Ja edelleenkään, en dissaa ketään lääkkeenkäytöstä. On ihan ok, että käyttää lääkkeitä jos kokee niiden auttavan olotilaansa. En koe että psykiatrian pitäisi lopettaa lääkkeiden määräystä vaikkakin monen asian pitäisi muuttua psykiatriassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole dissannut ketään kuka kokee tarvitsevansa jotain lääkkeitä mutta en myöskään usko heidän aivoissaan olevaan kemialliseen epätasapainoon, serotoniinivajeeseen jota lääke fiksaa kuntoon niin että aivot on entistä ehommat kun joskus lääkkeistä irroittaudutaan.

        Jos psykiatria todistaa jonain päivänä että esim neuroleptit parantavat ihmisten aivot ja korjaavat jonkun biologisen poikkeavan aivoissa niin että eivät kutista niitä, aiheuta dopamine supersensitivity ilmiötä, rampauta potentiaalisesti kognitiivista toimintaa ja täten kykyä prosessointiin, tunteisiin ja toimintaan ja aiheuta muita dopamiininsalpaukseen liittyviä ongelmia esim motoriikassa (aivot ei ole kehosta irralliset joita lääkkeet spesifisti hoitaa) niin lupaan muuttaa mieleni. Ja ovat merkittävästi muuttuneet niiden historiasta jolloin ne oli nimellä major tranquillizer, alunperin leikkauksen esilääkityksiksi kehiteltyjä sedatiivisia pillereitä joiden nimi muuttui yhtäkkiä antipsykootiksi kun ne muka kehittyi merkittävästi.

        BS-tutkimuksia en usko.

        Tokihan kautta aikain on ihmiset käyttäneet erilaisia psykoaktiivisia aineita auttamaan erilaisissa oireissa ja tunne-elämän ongelmissa. miksi sedatiivi ei voisi auttaa elämän tuskassa? Uutta on se että yhteiskunta patistelee ihmisiä käyttämään niitä esim jos haluaa saada sairaspäivärahaa ja luodaan kuva kuin ihmisillä on vialliset aivot mitä pillerit korjaa. Uutta on se kun hakee nuorena keskusteluapia päätyy vuosien lääkeputkeen jossa pillereitä käytetään joka päivä.

        Ja suosittelen lukemaan lääkkeiden haitoista ettei ne laita kaahaamaan aggressiivisesti koska lääkkeet voi lisätä niin levottomuutta, sekavuutta, ahdistusta kuin aggressiota sekä saada esim vieroituksessa tunteet heittelemään ts. ihminen ei aineissa ole välttämättä ole oma itsensä. Koskee myös päihteitä.

        Nykyisen tietämyksen mukaan, esimerkiksi jatkuva valittaminen muuttaa aivoja pysyvästi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisiko siitä hakea korvausta?

        Teoriassa voi.

        Suomessahan on ihan kohtalaiset järjestelmät erilaisia hoitovirheitä yms varten. Järjestelmä ei tietenkään ole täydellinen, yksi iso ongelma on se, että ihmiset eivät aina jaksa tai kykene hakea oikeuksiaan. Siinä vaiheessa tarvitsee avustajaa.

        Voin kuitenkin suositella erilaisia tapoja hakea itselleen oikeutta aina pienistä muistutuksista lähtien. Olen ollut itse seuraamassa muutamaakymmentä tällaista prosessia, ja mielestäni tulokset niistä ovat olleet ihan kohtalaisia.

        Käytännössä tietenkin sitten pitää olla jotain hoitovirheitä tapahtunut, että on oikeutettu johonkin korvaukseen. Tapausta sen enempää tuntematta joudun sanomaan yleisellä tasolla, että se että ihminen on ala-ikäinnen ja tarvitsee lääkehoitoa, ei vielä ole hoitovirhe.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun itse päädyin mt-palveluihin hankalan elämäntilanteen saattelemana en ollut vielä aikuinen jolle valehdeltiin siitä miksi ihminen tarvitsee masennuslääkkeitä. He alkavat lääkitä myös nuoria piittaamatta seurauksista, varoittamatta seurauksista

        Ihmisiä on viilattu linssiin "kemiallinen epätasapaino, serotoniinivaje" vertauksilla.

        Jos haluat tietää miten serotoniini toimii, niin kannattaa tustustua vähän uudempiin tutkimuksiin, vaikkapa arvostetussa Cell lehdessä julkaistu ja Medix palkinnolla palkittuun tutkimukseen.

        Ole hyvä
        https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0092867421000775?via=ihub


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos haluat tietää miten serotoniini toimii, niin kannattaa tustustua vähän uudempiin tutkimuksiin, vaikkapa arvostetussa Cell lehdessä julkaistu ja Medix palkinnolla palkittuun tutkimukseen.

        Ole hyvä
        https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0092867421000775?via=ihub

        Minä olen todennut miten serotoniinin takaisinotonestäjät toimii. Genitaaleja turruttavasti ja mahdollisesti PSSD:n aiheuttavasti, vieroitusoireita tekevästi (mahdollisesti pitkäkestoisia ja vaikeita), mahdollisesti akatisiaa laukaisevasti, mahdollisesti apatiaa ja tunteiden leikkautumista aiheuttaen. Vieroituksessa sotkien unen pahimmillaan pitkäksi aikaa(unihäiriöt vieroitusoire). Saaden tunteet heittelemään vuoristoratamaisesti ja täten ei mitään henkistä tasapainoa lisäävästi jos vieroitus tekee hermoheikoksi kun kemikaalit heittelee aivoissa kun aine johon keho on ollut mukautunut fyysisesti (dependence) otetaan pois. Tällöin miljardit neuronit ei jonkin aikaa toimi normaalisti ja optimaalisesti ja kehon pitää kääntää lääkkeen vaikutukset ja saavuttaa uusi homeostaasi. Psykoaktiivissa aineissa on niin henkisen tason kuin fyysisen tason vieroitusoireita Lääke voi aikaansaada muutoksia aivoissa esim vähentämällä käytön aikana reseptorien määrää hiljalleen käytön aikana ja voidaan miettiä tekeekö lääke oikeasti suotuisia vaikutuksia keholle pitemmällä aikavälillä, mitä se oikeastaan tekee tehdessään muutoksia, palautuuko ne? Veivataan niin laajaa useita toimintoja säätelevää hermostoa lääkkeillä keskittyen yhteen välittäjäaineeseen niin onhan se melko mahtipontista nyky-ymmärryksen valossa. Siinä kaadetaan yksi dominopalikka joka voi kaataa toisen ja kolmannen minkä vaikutusta ei niin ymmärretä mitä kaikesta seuraa ketjureaktiona. Siinä voi olla seurauksena se että loppupeleissä tuotetaan harmia joista kaikki ei heti tai välttämättä ollenkaan käänny pois normaaliksi. Mitä minun vielä pitäisi tietää?

        Keinotekoisesta serotoniinipumppauksesta pitkäaikaisesti serotoniinin määrä aivoissa vähenee. Hoitotulokset voi olla heikommat pitkäaikaiskäytössä.

        Jos haluaisin lisätä neurogeneesiä tai hoitaa aivojani todennäköisesti liikkuisin, söisin aivoterveellisesti, pitäisin aivojani aktiivisena(terapiakin on biologista hoitoa koska uuden oppiminen tekee uusia hermoyhteyksiä), nukkuisin, viettäisin aikaa auringonvalossa ym luontaisia kehon hyvinvointia lisääviä seikkoja jotka todella parantaa aivotoimintaa. Ja kappas vain minulla ei lähtisi seksuaaliset halunikaan eikä tulisi viekkareita enkä tuhoaisi kehoani Pharman tuotteilla.

        Kunpa nuorena olisin löytänyt nämä työkalut mutta minun ongelmani oli psykiatrian mielestä epätieteellinen joku serotoniiniongelma miksi minun pitää pumpata Pharmalääkkeellä keinotekoisesti serotoniinitasojani ylös. Myöhemmin olen maksanut kovan hinnan.

        Nöyryys, lääketiede. Nöyryys sen edessä mitä ei tiedetä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen todennut miten serotoniinin takaisinotonestäjät toimii. Genitaaleja turruttavasti ja mahdollisesti PSSD:n aiheuttavasti, vieroitusoireita tekevästi (mahdollisesti pitkäkestoisia ja vaikeita), mahdollisesti akatisiaa laukaisevasti, mahdollisesti apatiaa ja tunteiden leikkautumista aiheuttaen. Vieroituksessa sotkien unen pahimmillaan pitkäksi aikaa(unihäiriöt vieroitusoire). Saaden tunteet heittelemään vuoristoratamaisesti ja täten ei mitään henkistä tasapainoa lisäävästi jos vieroitus tekee hermoheikoksi kun kemikaalit heittelee aivoissa kun aine johon keho on ollut mukautunut fyysisesti (dependence) otetaan pois. Tällöin miljardit neuronit ei jonkin aikaa toimi normaalisti ja optimaalisesti ja kehon pitää kääntää lääkkeen vaikutukset ja saavuttaa uusi homeostaasi. Psykoaktiivissa aineissa on niin henkisen tason kuin fyysisen tason vieroitusoireita Lääke voi aikaansaada muutoksia aivoissa esim vähentämällä käytön aikana reseptorien määrää hiljalleen käytön aikana ja voidaan miettiä tekeekö lääke oikeasti suotuisia vaikutuksia keholle pitemmällä aikavälillä, mitä se oikeastaan tekee tehdessään muutoksia, palautuuko ne? Veivataan niin laajaa useita toimintoja säätelevää hermostoa lääkkeillä keskittyen yhteen välittäjäaineeseen niin onhan se melko mahtipontista nyky-ymmärryksen valossa. Siinä kaadetaan yksi dominopalikka joka voi kaataa toisen ja kolmannen minkä vaikutusta ei niin ymmärretä mitä kaikesta seuraa ketjureaktiona. Siinä voi olla seurauksena se että loppupeleissä tuotetaan harmia joista kaikki ei heti tai välttämättä ollenkaan käänny pois normaaliksi. Mitä minun vielä pitäisi tietää?

        Keinotekoisesta serotoniinipumppauksesta pitkäaikaisesti serotoniinin määrä aivoissa vähenee. Hoitotulokset voi olla heikommat pitkäaikaiskäytössä.

        Jos haluaisin lisätä neurogeneesiä tai hoitaa aivojani todennäköisesti liikkuisin, söisin aivoterveellisesti, pitäisin aivojani aktiivisena(terapiakin on biologista hoitoa koska uuden oppiminen tekee uusia hermoyhteyksiä), nukkuisin, viettäisin aikaa auringonvalossa ym luontaisia kehon hyvinvointia lisääviä seikkoja jotka todella parantaa aivotoimintaa. Ja kappas vain minulla ei lähtisi seksuaaliset halunikaan eikä tulisi viekkareita enkä tuhoaisi kehoani Pharman tuotteilla.

        Kunpa nuorena olisin löytänyt nämä työkalut mutta minun ongelmani oli psykiatrian mielestä epätieteellinen joku serotoniiniongelma miksi minun pitää pumpata Pharmalääkkeellä keinotekoisesti serotoniinitasojani ylös. Myöhemmin olen maksanut kovan hinnan.

        Nöyryys, lääketiede. Nöyryys sen edessä mitä ei tiedetä.

        Ylläolevia työkaluja, yhdistettynä ajatukseen "olen ihminen ja ihmisyyteen kuuluu myös kärsimys ja on hyvä opetella käsittelemään omia tunteita" olen hyödyntänyt lääkehaittojen jälkeen ja todentotta oma kokemukseni on että elintapakeinot voi olla toimivia moneen mielen pulmaan. Vaativat aika kokonaisvaltaista otetta.

        Kunpa nuorenakin olisin ajatellut että olen ihminen tunteideni kanssa, en mikään kävelevä kemiallinen häiriö jolla masennus johon tarvii napsia pillereitä.

        Miksi helv minä uskon johonkin lääketieteen johonkin BS teorioihin harmia saatuani. Että ehkä masennuslääkkeet olikin aivoilleni poikkeuksellisen suotuisia. Not! Ne eivät OLE. Lobotomiankin keksijä sai aikanaan Nobelin palkinnon.;)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläolevia työkaluja, yhdistettynä ajatukseen "olen ihminen ja ihmisyyteen kuuluu myös kärsimys ja on hyvä opetella käsittelemään omia tunteita" olen hyödyntänyt lääkehaittojen jälkeen ja todentotta oma kokemukseni on että elintapakeinot voi olla toimivia moneen mielen pulmaan. Vaativat aika kokonaisvaltaista otetta.

        Kunpa nuorenakin olisin ajatellut että olen ihminen tunteideni kanssa, en mikään kävelevä kemiallinen häiriö jolla masennus johon tarvii napsia pillereitä.

        Miksi helv minä uskon johonkin lääketieteen johonkin BS teorioihin harmia saatuani. Että ehkä masennuslääkkeet olikin aivoilleni poikkeuksellisen suotuisia. Not! Ne eivät OLE. Lobotomiankin keksijä sai aikanaan Nobelin palkinnon.;)

        "lääkkeitä on tutkittu monituiseen kerrat ennenkö ne on markkinoilla"

        Lääkkeet alun perin hyväksyttiin lyhytkestoiseen käyttöön n. 2 kk tutkimuksilla. Nykyäänkään ei ole paljoa dataa masennuslääkkeiden vaikutuksista ihmisiin jotka käyttää niitä vuosia, vaikka nykyään on miljoonia käyttäjiä.
        Tähän tutkimusnäyttöön perustuu ylläpitohoito:
        "Later studies suggested that “maintenance therapy” — longer-term and often open-ended use — could prevent a return of depression in some patients, but those trials very rarely lasted more than two years." https://www.nytimes.com/2018/04/07/health/antidepressants-withdrawal-prozac-cymbalta.html

        Niin oliko niitä tutkittu hyvin vai ei pitkäaikaiskäyttöön, mitä mieltä olet?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "lääkkeitä on tutkittu monituiseen kerrat ennenkö ne on markkinoilla"

        Lääkkeet alun perin hyväksyttiin lyhytkestoiseen käyttöön n. 2 kk tutkimuksilla. Nykyäänkään ei ole paljoa dataa masennuslääkkeiden vaikutuksista ihmisiin jotka käyttää niitä vuosia, vaikka nykyään on miljoonia käyttäjiä.
        Tähän tutkimusnäyttöön perustuu ylläpitohoito:
        "Later studies suggested that “maintenance therapy” — longer-term and often open-ended use — could prevent a return of depression in some patients, but those trials very rarely lasted more than two years." https://www.nytimes.com/2018/04/07/health/antidepressants-withdrawal-prozac-cymbalta.html

        Niin oliko niitä tutkittu hyvin vai ei pitkäaikaiskäyttöön, mitä mieltä olet?

        En elättele toiveita mistään korvauksista valtiolta. Mielestäni alaikäisten lääkintä kasvuiässä tai ylipäätään kun aivot kehittyy nuoressa aikuisuudessa on vastuutonta mutta ihan normaalia nykypäivänä. Systeemin mielestä ei ole vastuutonta. Systeemin mielestä psykoaktiiviset fyysistä mukautumista aiheuttavat lääkkeet kannattaa.
        Systeemin mielestä on ihan ok pitää nuoria ihmisiä, nuoria aikuisia lääkekoekaniineina ja sitten lopuksi kaikki paha mieli haitoista minkä kanssa joutuu elämään voidaan vain tulkita mt-ongelmana❤️💜
        Eräästä haitasta olisi mustaa valkoisella, jonka pohjalta voisin valittaa hoidosta jossa se ignoorattiin. Mutta onko worth it alkaa repiä myös omia haavoja auki jonkun todennäköisesti pikkukorvauksen vuoksi? Jossa aina omaa mielenterveyttä epäillään kuten tässä ketjussa harmia saaneita pidetään luulotautisena.

        Myöskin masennuslääkeviekkarit otettiin heti alkuun vähätellen. Minulla on todisteita että oireet jonka väitettiin ettei liity siihen voikin liittyä siihen ja viekkarit voi olla pitkäkestoisia ja pitkiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joku oli netissä kehitellyt termin medical gaslighting tai medikaalinen kaasuvalotus tai miten sen nyt suomentaisikin ja se oli määritelty näin. Se voi olla aika osuva. Merkkejä medikaalisesta kaasuvalotuksesta:

        - (palveluntarjoaja) ei kuuntele potilasta tai puhuu päälle ja keskeyttää puheen
        - minimoi tai vähättelee oireita ja saattaa jopa kieltäytyä keskustelemasta oireista
        - ei ala tutkimaan oireita lisää esim jatkokuvantamisella (huomautus: psyykenlääkehaitoissa toki ongelma on se että niitä on hankala tutkia esim kuvantamisella tai verikokeella kuten ylipäätään mt-ongelmia ei ole todennettavissa millään biologisella testillä joka todentaisi biologisen vian. Ja lets face it, mitä apua systeemillä on lääkehaittoja kokeneille?)
        - palveluntarjoaja on tyly, vähättelevä, ylimielinen
        - oireita laitetaan mielenterveyden piikkiin, kyseenalaistetaan potilaan mielenterveys.

        Kyllä kuule resurssipuutteisessa järjestelmässä oikein hyvin pystyy tuollaista kaasuvalotusta tekemään. :)

        Eivät nuo mistään kaasuvalotuksesta tai muustakaan, merkkejä ole.
        Useammatkin lääkärit, eri aloilla, saattavat käyttäytyä tuolla lailla.
        Se ei ole minkään sortin valotusta, vaan asennekysymys lääkäriltä potilasta kohtaan.

        Ihan samaa tarkoittaa, miten eri tavoin kuka tahansa voi asennoitua kehen tahansa ihmiseen, missä tahansa yhteydessä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Voi kiesus, kun en puolustele lääkkeitä millään tavalla. Itsekin kärsin niiden aiheuttamista haitoista.
        En vain jotenkin jaksa ymmärtää, kun lääkkeistä on kerran jo päässyt eroon, niin miksi täytyy pitää yllä tuollaista suoraan sanoen vihaa ja katkeruutta."

        Sinä et ole kulkenut toisen saappaissa etkä voi tietää kuinka kivuliaita toisten kokemukset, millaisia toisten haitat on, minkä kuvaat ilmenevän vihana ja katkeruutena vaikka olisitkin kärsinyt haitoista itse. Jokaisella on oma tapansa käsitellä omat kokemuksensa.

        En minäkään ymmärrä näitä jotka tulevat sönköttämään lääkkeiden puutteesta haittoja kokeneille ja haukkumaan heitä luulotautisiksi. Osoittaa totaalista tunnevammaisuutta ja vähemmästäkin triggeröityy, etenkin jos haittoja saaneena on viimeiseen asti kuullut jotain vastaavaa hoitotaholta siihen asti kun on hoitotahon ohjeiden vastaisesti irroittautunut lääkkeistä millä loppupeleissä onkin ollut negatiivisen sijaan positiiviset seuraukset. Ehkäpä haitoista kirjoittaminen sitten myös triggeröi joitakin.

        Eikä sinun tarvitse kirjoittaa myös miten toisten tulee ja kannattaa elää, koska jokainen elää tavallaan. Jos joku haluaa elää katkeruudessa, niin eläkööt. Minä en elä katkeruudessa mutten myöskään anna anteeksi sitä että terveys tuhotaan eikä kukaan ota vakavasti harmia silloinkuin erityisesti se piti ottaa. Eikä minun tarvitse. Eikä minun tarvitse elää "helpommin".

        Kuka sinä olet sanomaan kuka täällä on hyväksynyt ja ollut hyväksymättä asioita?

        Miten sulla ilmenee ne positiiviset seuraukset, jotka olet kokenut lääkitysten loputtua ?
        Tekstisi kun eivät , anteeksi vaan, ole kauheen positiivisia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyisen tietämyksen mukaan, esimerkiksi jatkuva valittaminen muuttaa aivoja pysyvästi.

        Jotakin se valittaminen ainakin muuttaa ( aivoja vai mitä ? ).
        Voisi ajatella, että elämä ei ole itsellä kovinkaan miellyttävää ja tyydyttävää, jos kaiken aikaa on tarve valittaa, milloin mistäkin.
        Luulisi, että on jatkuva paha olo päällä, kun mielessä mahdollisesti pyörii vain negatiiviset ajatukset.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teoriassa voi.

        Suomessahan on ihan kohtalaiset järjestelmät erilaisia hoitovirheitä yms varten. Järjestelmä ei tietenkään ole täydellinen, yksi iso ongelma on se, että ihmiset eivät aina jaksa tai kykene hakea oikeuksiaan. Siinä vaiheessa tarvitsee avustajaa.

        Voin kuitenkin suositella erilaisia tapoja hakea itselleen oikeutta aina pienistä muistutuksista lähtien. Olen ollut itse seuraamassa muutamaakymmentä tällaista prosessia, ja mielestäni tulokset niistä ovat olleet ihan kohtalaisia.

        Käytännössä tietenkin sitten pitää olla jotain hoitovirheitä tapahtunut, että on oikeutettu johonkin korvaukseen. Tapausta sen enempää tuntematta joudun sanomaan yleisellä tasolla, että se että ihminen on ala-ikäinnen ja tarvitsee lääkehoitoa, ei vielä ole hoitovirhe.

        Psykiatrian puolella hoitovirheiden käsittely ei varmaankaan ole niin yksiselitteistä, kuin vaikkapa jos jokin leikkaus on mennyt pieleen, tms. hoidon yhteydessä tapahtunut virhe.

        Fyysisen puolen hoitovirheet on yleensä helpommin todettavissa/todennettavissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät nuo mistään kaasuvalotuksesta tai muustakaan, merkkejä ole.
        Useammatkin lääkärit, eri aloilla, saattavat käyttäytyä tuolla lailla.
        Se ei ole minkään sortin valotusta, vaan asennekysymys lääkäriltä potilasta kohtaan.

        Ihan samaa tarkoittaa, miten eri tavoin kuka tahansa voi asennoitua kehen tahansa ihmiseen, missä tahansa yhteydessä.

        No joidenkin mielestä medikaalinen kaasuvalotus (huono suomennos) on oikea termi, toisten mielestä ei ole.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten sulla ilmenee ne positiiviset seuraukset, jotka olet kokenut lääkitysten loputtua ?
        Tekstisi kun eivät , anteeksi vaan, ole kauheen positiivisia.

        Positiiviset seuraukset ilmenneet kognitiivisten toiminnan ongelmien kohentumisena lopetuksen jälkeen(lähtien voimakkaan kognitiivisesti rapautuneesta tilasta), unen asteittaisena kohentumisena vieroitishelvetin jälkeen vaikka palautuminen ja hernosto ollut sekaisin, fyysisten oireiden asteittaisena kohentumisena vieroitushelvetin jälkeen pahimmasta tietylle tasolle, kykenevyytenä päästä omiin tunteisiin käsiksi, analysoida ja prosessoida ja tuntea itsensö enemmän omaksi itsekseen. Esim näin.

        Joku toinen taitaa sekoittaa tämän paranemisen johonkin hyväksyn kaiken mitä elämässäni on tapahtunut, anteeksianto-tilaan. Ja tämä ketju ei kerro siitä miten suurimman osan elämästäni elän, ehei.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Positiiviset seuraukset ilmenneet kognitiivisten toiminnan ongelmien kohentumisena lopetuksen jälkeen(lähtien voimakkaan kognitiivisesti rapautuneesta tilasta), unen asteittaisena kohentumisena vieroitishelvetin jälkeen vaikka palautuminen ja hernosto ollut sekaisin, fyysisten oireiden asteittaisena kohentumisena vieroitushelvetin jälkeen pahimmasta tietylle tasolle, kykenevyytenä päästä omiin tunteisiin käsiksi, analysoida ja prosessoida ja tuntea itsensö enemmän omaksi itsekseen. Esim näin.

        Joku toinen taitaa sekoittaa tämän paranemisen johonkin hyväksyn kaiken mitä elämässäni on tapahtunut, anteeksianto-tilaan. Ja tämä ketju ei kerro siitä miten suurimman osan elämästäni elän, ehei.

        Sinä joka sanoit että valittaminen voi muokata aivoja.

        Kaikki mitä tekee muokkaa aivoja. Kun oppii uutta, se muokkaa aivoja. Se merkkaa onko passiivinen, aktiivinen. Istuuko ilman virikkeitä kotona neljän seinän sisällä vai on virikkeellisemmissä olosuhteissa. Terapia, meditaatio. Muokkaa aivoja tutkitusti. Ravinto muokkaa aivoja. Liikunta lisää neurogeneesiä. Se onko sosiaalisia suhteita merkitsee varmaan paljon myös, käyttääkö kieltä,keskusteleeko vai onko hiljaa yksin kämpillä vuorovaikuttamatta kenenkään kanssa. Monesti sosiaalisesti vuorovaikuttaminen ja sosiaaliset yhteet voi vaikuttaa suotuisalla tavalla terveyteen ja kognitioon.
        Itselleni epäkohdista puhuminen on tervehdyttävää. Myös negatiivisista tunteista puhuminen on tervehdyttävää, jopa terapeuttista Jos joku tulkitsee tämän valittamisena niin onpa ikävää. Toki ymmärrän että aiheeseen liittyvät ahdistavat muistot ja tunteet voivat välittyä kirjoituksestani

        Harjoitan joka päivä kiitollisuutta myös. Asiat ei ole mustavalkoisia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen todennut miten serotoniinin takaisinotonestäjät toimii. Genitaaleja turruttavasti ja mahdollisesti PSSD:n aiheuttavasti, vieroitusoireita tekevästi (mahdollisesti pitkäkestoisia ja vaikeita), mahdollisesti akatisiaa laukaisevasti, mahdollisesti apatiaa ja tunteiden leikkautumista aiheuttaen. Vieroituksessa sotkien unen pahimmillaan pitkäksi aikaa(unihäiriöt vieroitusoire). Saaden tunteet heittelemään vuoristoratamaisesti ja täten ei mitään henkistä tasapainoa lisäävästi jos vieroitus tekee hermoheikoksi kun kemikaalit heittelee aivoissa kun aine johon keho on ollut mukautunut fyysisesti (dependence) otetaan pois. Tällöin miljardit neuronit ei jonkin aikaa toimi normaalisti ja optimaalisesti ja kehon pitää kääntää lääkkeen vaikutukset ja saavuttaa uusi homeostaasi. Psykoaktiivissa aineissa on niin henkisen tason kuin fyysisen tason vieroitusoireita Lääke voi aikaansaada muutoksia aivoissa esim vähentämällä käytön aikana reseptorien määrää hiljalleen käytön aikana ja voidaan miettiä tekeekö lääke oikeasti suotuisia vaikutuksia keholle pitemmällä aikavälillä, mitä se oikeastaan tekee tehdessään muutoksia, palautuuko ne? Veivataan niin laajaa useita toimintoja säätelevää hermostoa lääkkeillä keskittyen yhteen välittäjäaineeseen niin onhan se melko mahtipontista nyky-ymmärryksen valossa. Siinä kaadetaan yksi dominopalikka joka voi kaataa toisen ja kolmannen minkä vaikutusta ei niin ymmärretä mitä kaikesta seuraa ketjureaktiona. Siinä voi olla seurauksena se että loppupeleissä tuotetaan harmia joista kaikki ei heti tai välttämättä ollenkaan käänny pois normaaliksi. Mitä minun vielä pitäisi tietää?

        Keinotekoisesta serotoniinipumppauksesta pitkäaikaisesti serotoniinin määrä aivoissa vähenee. Hoitotulokset voi olla heikommat pitkäaikaiskäytössä.

        Jos haluaisin lisätä neurogeneesiä tai hoitaa aivojani todennäköisesti liikkuisin, söisin aivoterveellisesti, pitäisin aivojani aktiivisena(terapiakin on biologista hoitoa koska uuden oppiminen tekee uusia hermoyhteyksiä), nukkuisin, viettäisin aikaa auringonvalossa ym luontaisia kehon hyvinvointia lisääviä seikkoja jotka todella parantaa aivotoimintaa. Ja kappas vain minulla ei lähtisi seksuaaliset halunikaan eikä tulisi viekkareita enkä tuhoaisi kehoani Pharman tuotteilla.

        Kunpa nuorena olisin löytänyt nämä työkalut mutta minun ongelmani oli psykiatrian mielestä epätieteellinen joku serotoniiniongelma miksi minun pitää pumpata Pharmalääkkeellä keinotekoisesti serotoniinitasojani ylös. Myöhemmin olen maksanut kovan hinnan.

        Nöyryys, lääketiede. Nöyryys sen edessä mitä ei tiedetä.

        Niin ja masennus taas voi aiheuttaa liikennekatkoja pääradalla. Elämä on valintoja.

        Ootkos sie koskaan yrittäny itsaria?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No joidenkin mielestä medikaalinen kaasuvalotus (huono suomennos) on oikea termi, toisten mielestä ei ole.

        Koko kaasuvalotuksen idea on se, ettei uhri sitä tiedä tapahtuvan. Eli se ei voi olla kaasuvalotusta, jos uhri sen kokoajan tietää. T

        oisin sanoen kaasuvalotus termin tietoinen kylväminen on vain tavallista uhriutumista. Vaikka oikeaa kaasuvalotusta ei ole tapahtunutkaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koko kaasuvalotuksen idea on se, ettei uhri sitä tiedä tapahtuvan. Eli se ei voi olla kaasuvalotusta, jos uhri sen kokoajan tietää. T

        oisin sanoen kaasuvalotus termin tietoinen kylväminen on vain tavallista uhriutumista. Vaikka oikeaa kaasuvalotusta ei ole tapahtunutkaan.

        Miksi ylipäänsä on uhriuduttava ?
        Mikä tarve on pitää itseään uhrina ?
        Osaako joku selittää kunnolla, mihin se perustuu, jos/kun ihminen uhriutuu ?

        Itsekin paljon kokeneena, hyvää ja pahaa, lääkitysten haittoja jo käyttäessä, vieroitusoireita, haittoja, jotka ovat lääkityksistä loppuelämän seuraksi jääneet, eli lähes laidasta laitaan on kokemusta, sekä hyvässä että pahassa.
        Onko siinä jotain outoa, etten pidä itseäni uhrina ?

        Jälkeenpäin on pakko myöntää, että onhan kaikki pahalta tuntunut, joskus ikäviä muistellutkin, mutta että olisin uhri, omituinen ajatus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi ylipäänsä on uhriuduttava ?
        Mikä tarve on pitää itseään uhrina ?
        Osaako joku selittää kunnolla, mihin se perustuu, jos/kun ihminen uhriutuu ?

        Itsekin paljon kokeneena, hyvää ja pahaa, lääkitysten haittoja jo käyttäessä, vieroitusoireita, haittoja, jotka ovat lääkityksistä loppuelämän seuraksi jääneet, eli lähes laidasta laitaan on kokemusta, sekä hyvässä että pahassa.
        Onko siinä jotain outoa, etten pidä itseäni uhrina ?

        Jälkeenpäin on pakko myöntää, että onhan kaikki pahalta tuntunut, joskus ikäviä muistellutkin, mutta että olisin uhri, omituinen ajatus.

        Yksi motiivi puhua haitoista on myös toive että mt-systeemi ei perseilisi jatkossakin toisilla samoin kuin itsellä. Ts. Toive positiiviseen muutokseen, haittaa saaneiden tuen lisääntyminen, aiheen ottaminen pinnalle, epäkohdista puhuminen.

        Haluan puhua myös hoitosysteemin laukaisemista traumoista.

        Kaikkien haittaa saaneiden kokemukset ei ole identtisiä, ihmisillä on erilaisia tapoja selvitä kokemuksiensa kanssa. Ei ole yhtä oikeaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksi motiivi puhua haitoista on myös toive että mt-systeemi ei perseilisi jatkossakin toisilla samoin kuin itsellä. Ts. Toive positiiviseen muutokseen, haittaa saaneiden tuen lisääntyminen, aiheen ottaminen pinnalle, epäkohdista puhuminen.

        Haluan puhua myös hoitosysteemin laukaisemista traumoista.

        Kaikkien haittaa saaneiden kokemukset ei ole identtisiä, ihmisillä on erilaisia tapoja selvitä kokemuksiensa kanssa. Ei ole yhtä oikeaa.

        Itselläni myös on toive, että tulevaisuus toisi parempaa tällekin alueelle.
        Epäilys on kyllä kohtalainen, kun ei ole muutamaan kymmeneen vuoteen mitään mullistavaa tapahtunut psykiatrisessa hoitosysteemissä.

        Toki kaikilla on omat tavat selvitä kokemuksiensa kanssa, ja olen oikeasti pahoillani heidän puolestaan, jotka traumatisoituvat ja saa arvet kokemistaan asioista.
        Omalla kohdallani on selviytyminen ollut helpompaa, mutta en todellakaan voi vähätellä muiden kokemuksia, en voi muuta kuin toivoa, ja lähettää voimia, että heilläkin joskus helpottaisi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nappasin tuolta lauseen, jossa oli että lääkkeet on " suurelta osin plaseboa ".
        Plasebossahan on juuri se, ettei siinä ole mitään lääkeainetta, sama kuin kalkkitabletit.
        Plaseboista ei voi tulla minkäänlaisia tuntemuksia, ei psyykkisiä eikä fyysisiä.

        Ihan niin Placebo on ainoastaan juuri se ns placebo


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka käskee sen tapahtua kahdessa viikossa, se on liian nopeasti, jos kyseessä on vuosikausia käytössä ollut lääke.

        Ja kyllä, jos plasebosta tulee lihasnykäyksiä, niin silloin on vika jossain muualla kuin plasebossa.

        Vuosia sitten ollessani erään sairaalan psykiatrisella osastolla sain lukea Pharmaca Fennicaa aina kun sain uudet lääkkeet. Pyysin sitä, koska halusin tietoa lääkkeestä.
        No, toisessa sairaalassa se ei enää onnistunutkaan pyytäessäni Pharmacaa, ja kun kyselin miksi ei, he sanoivat, että monet saavat kaiken maailman sivuvaikutukset, jos lukevat niistä.
        Jäi sitten siinä sairaalassa lukematta, kun en jaksanut alkaa vääntää asiasta.

        mutta Onhan se niinkin että jos niitä sivuvaikutuksia alkaa lukemaan niin moni on jättänyt lääkkeenaä ottamatta peläten että juuuri hänelle tulee ne sivuvaikutukset
        Vaikka yleisesti ei monikaan saa sivuvaikutuksia


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi psyykenlääkkeet ei kaikille tuota haittaa tai liian pahaa ainakaan ja niistä koettu hyöty on haittoja suurempi

        Suurin osa ihmisistä ovat tyytyväisiä hoitoonsa, ja moni on sanonut että on saanut uusen elämän kun sai lääkkeet huonoon olonsa , niin että usein nämä ihmiset ovat luoneet hyvän kontakten lääkäriin ja luottavat lääkäriinsä.
        Niin että meitä on joka junaan , eräät jäävät asemalle


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Voi kiesus, kun en puolustele lääkkeitä millään tavalla. Itsekin kärsin niiden aiheuttamista haitoista.
        En vain jotenkin jaksa ymmärtää, kun lääkkeistä on kerran jo päässyt eroon, niin miksi täytyy pitää yllä tuollaista suoraan sanoen vihaa ja katkeruutta."

        Sinä et ole kulkenut toisen saappaissa etkä voi tietää kuinka kivuliaita toisten kokemukset, millaisia toisten haitat on, minkä kuvaat ilmenevän vihana ja katkeruutena vaikka olisitkin kärsinyt haitoista itse. Jokaisella on oma tapansa käsitellä omat kokemuksensa.

        En minäkään ymmärrä näitä jotka tulevat sönköttämään lääkkeiden puutteesta haittoja kokeneille ja haukkumaan heitä luulotautisiksi. Osoittaa totaalista tunnevammaisuutta ja vähemmästäkin triggeröityy, etenkin jos haittoja saaneena on viimeiseen asti kuullut jotain vastaavaa hoitotaholta siihen asti kun on hoitotahon ohjeiden vastaisesti irroittautunut lääkkeistä millä loppupeleissä onkin ollut negatiivisen sijaan positiiviset seuraukset. Ehkäpä haitoista kirjoittaminen sitten myös triggeröi joitakin.

        Eikä sinun tarvitse kirjoittaa myös miten toisten tulee ja kannattaa elää, koska jokainen elää tavallaan. Jos joku haluaa elää katkeruudessa, niin eläkööt. Minä en elä katkeruudessa mutten myöskään anna anteeksi sitä että terveys tuhotaan eikä kukaan ota vakavasti harmia silloinkuin erityisesti se piti ottaa. Eikä minun tarvitse. Eikä minun tarvitse elää "helpommin".

        Kuka sinä olet sanomaan kuka täällä on hyväksynyt ja ollut hyväksymättä asioita?

        Ihan niin jokaisella omat kokemuksensa ja jokainen hanteeraa niitä omalla tavallaan
        Joten sekin joka on avun saanut lääkkeistä saa ehkä kertoa kokemuksensa , sillä onhan niin että suurin osa joilla on ollut ja on lääkkeet vaivoihinsa ovat tyytyväisiä läääkitykseensä
        Sitten on näitä syyttäjiä , joista monikaan ei näytä olevan lääketieteen professoreita mutta anlyysit tehdään omalla tasollaan Se ei merkitsee tyä ne välttämättä olisisivat realistisia, koska lääkärillämeinole niinkun sama tyyli tehdä analyysiä , heillä on tukenaan monien vuosien koulutus ja kokemus asioista .
        Mutta jos jollain on krematoriet aivuvaikutukset niin ei ne plasbosta ole tulleet , joten ehkä tutkimuksiin lääkäriin ja unohtaa ne omat luulot kotiin , ja yrittää ymmärtää se mitä lääkäri sanoo


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jotakin se valittaminen ainakin muuttaa ( aivoja vai mitä ? ).
        Voisi ajatella, että elämä ei ole itsellä kovinkaan miellyttävää ja tyydyttävää, jos kaiken aikaa on tarve valittaa, milloin mistäkin.
        Luulisi, että on jatkuva paha olo päällä, kun mielessä mahdollisesti pyörii vain negatiiviset ajatukset.

        Totta kai tulee negatiivisesti spiraali jos koko ajan valittaa ja miettii että on saanut vääriä lääkkeitä , oma vastuu siinäkin , wikwnenkään ole niitä pakko syödä jos ei halua .
        Siis tasapaino kaikessa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole dissannut ketään kuka kokee tarvitsevansa jotain lääkkeitä mutta en myöskään usko heidän aivoissaan olevaan kemialliseen epätasapainoon, serotoniinivajeeseen jota lääke fiksaa kuntoon niin että aivot on entistä ehommat kun joskus lääkkeistä irroittaudutaan.

        Jos psykiatria todistaa jonain päivänä että esim neuroleptit parantavat ihmisten aivot ja korjaavat jonkun biologisen poikkeavan aivoissa niin että eivät kutista niitä, aiheuta dopamine supersensitivity ilmiötä, rampauta potentiaalisesti kognitiivista toimintaa ja täten kykyä prosessointiin, tunteisiin ja toimintaan ja aiheuta muita dopamiininsalpaukseen liittyviä ongelmia esim motoriikassa (aivot ei ole kehosta irralliset joita lääkkeet spesifisti hoitaa) niin lupaan muuttaa mieleni. Ja ovat merkittävästi muuttuneet niiden historiasta jolloin ne oli nimellä major tranquillizer, alunperin leikkauksen esilääkityksiksi kehiteltyjä sedatiivisia pillereitä joiden nimi muuttui yhtäkkiä antipsykootiksi kun ne muka kehittyi merkittävästi.

        BS-tutkimuksia en usko.

        Tokihan kautta aikain on ihmiset käyttäneet erilaisia psykoaktiivisia aineita auttamaan erilaisissa oireissa ja tunne-elämän ongelmissa. miksi sedatiivi ei voisi auttaa elämän tuskassa? Uutta on se että yhteiskunta patistelee ihmisiä käyttämään niitä esim jos haluaa saada sairaspäivärahaa ja luodaan kuva kuin ihmisillä on vialliset aivot mitä pillerit korjaa. Uutta on se kun hakee nuorena keskusteluapia päätyy vuosien lääkeputkeen jossa pillereitä käytetään joka päivä.

        Ja suosittelen lukemaan lääkkeiden haitoista ettei ne laita kaahaamaan aggressiivisesti koska lääkkeet voi lisätä niin levottomuutta, sekavuutta, ahdistusta kuin aggressiota sekä saada esim vieroituksessa tunteet heittelemään ts. ihminen ei aineissa ole välttämättä ole oma itsensä. Koskee myös päihteitä.

        Komppaan esille tuomiasi älykkäitä pointteja. Kun käytin aiemmin lääkkeitä, olin jatkuvasti tolkuttoman väsynyt. Olin ahdistunut ja huomattavasti masentuneempi. Ja ajauduin käyttämään päihteitä enemmän. Ilmeisesti elimistöni tarvitsi niitä, jotta kompensoisin joitakin aivoissa, tai elimistöön tulevia puutteita, esim. dopamiinin osalta.

        Lopetettuani kokonaan psyyke ( neuroleptien ) käytön, päihteetkin jäivät pois. En enää koe tarvetta paeta elämää ja sisäistä tuskaa käyttämällä esim. alkoholia.

        Erikoinen havainto. Mutta tuskin lienee ainutkertainen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten sulla ilmenee ne positiiviset seuraukset, jotka olet kokenut lääkitysten loputtua ?
        Tekstisi kun eivät , anteeksi vaan, ole kauheen positiivisia.

        Joidenkin tehtyjen mielipidekirjoitusten perusteella ei pidä mennä tekemään liian pitkälle meneviä päätelmiä, analyysejä, tai diagnooseja.

        Ja miksi ei saisi kertoa omista tuntemuksistaan, oireistaan, saamastaan hoidosta, tai kokemuksistaan? Vaikka ne olisivat, tai tuntuisivat kuinka negatiivisilta muista?

        Elämäähän tämä vain on. Ja siihen kuuluvat monenlaiset tunteet. Se on eri asia, miten niihin ja toisten esille tuomiin asioihin suhtautuu. Sekin on vain oma valinta. Että ymmärtääkö, haluaako edes ymmärtää toisen kokemuksia. En minä ainakaan menisi esim. sanomaan henkistä, tai fyysistä väkivaltaa kokeneelle, että : "Ei niistä saa puhua". Tai tekisi niistä sitä päätelmää, että ihminen ei ole terve, tai on negatiivinen. Joidenkin mielestä ei saisi koskaan sanoa mitään, ei omista tunteistaan, tunne-elämästä, koetuista vaikeista kokemuksista, traumoista tms. Ja jostakin syytä, jos joku erehtyy niin tekemään esim. tällä palstalla, niin alkaa hurja myllytys, leimaaminen, tai nimitteleminen hulluksi tai sairaaksi. Se on aika raflaavasti sanottu.

        Ei se, että joku, tai jotkut kertovat omista tunteistaan tai kokemuksistaan tarkoita sitä, että he olisivat sen negatiivisempia, tai automaattisesti parantumattomia, eli sairaita. Se on jo aika kärjistävästi ja leimaavasti sanottu, jos niin tekee.

        Asioihin voi suhtautua neutraalistikin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mutta Onhan se niinkin että jos niitä sivuvaikutuksia alkaa lukemaan niin moni on jättänyt lääkkeenaä ottamatta peläten että juuuri hänelle tulee ne sivuvaikutukset
        Vaikka yleisesti ei monikaan saa sivuvaikutuksia

        Tämäkin aivan totta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suurin osa ihmisistä ovat tyytyväisiä hoitoonsa, ja moni on sanonut että on saanut uusen elämän kun sai lääkkeet huonoon olonsa , niin että usein nämä ihmiset ovat luoneet hyvän kontakten lääkäriin ja luottavat lääkäriinsä.
        Niin että meitä on joka junaan , eräät jäävät asemalle

        Minä olen luottanut lääkäreihin ja puutteellisin resurssein toimivaan hoitosysteemiin. Siksihän minä tässä sopassa (lue korvia myöten kakassa) olenkin ollut. Luotin ihan loppuun asti kunnes totesin lääkehaittojani saaneena että he ei loppupeleissä ymmärrä määräämistään aineista juuri mitään ja niiden pitkäaikaisista seurauksista.

        Olen myös nähnyt kuinka helposti koko systeemi tunkee nykypäivänä masennuspillereitä burniksia,työelämän ja perheen yhdistämisessä kamppaileville naisille,elämään liittyvää ahdistusta poteville. Yleislääke kaikkeen. Aivan moraalitonta. Moni tuttuni on jättänyt reseptit hakematta ja quess what. Se paha olo menee ajan kanssa ohi. Burniksen aiheuttama alakulo hoidetaan itsehoidolla ja levolla ja ahdistus korjaantuu kun elämänolosuhteet korjaantuu. Yksi kaverini on onnellisin ikinä ilman pillerin pilleriä hankalan jakson jälkeen. Mietin olisiko oikeasti jos olisi ottanut pari reseptiä käyttöön. Parhaimmassa toimintakyvyssä olevat masennusta poteneet kaverini ei koskaan ole lähteneet etenkään pitkäaikaisiin lääkityksiin ja puineet asioita terapian kautta. Minä uskoin pitkäaikaiseen lääkehoitoon ja maksoin. Olin tietämätön esim tutkimusdatan puutteesta ja luotin liikaa.

        Olen nähnyt myös surullisia asioita lääkkeiden myötä. Pitkäkestoisia viekkareita, tavallisuudesta poikkeavaa käytöstä masennuslääkkeiden myötä. Niiden ei sanota muoklaavan persoonaa mutta joidenkin tuttujen kohdalla olen ollut syvästi huolestunut heistä lääkkeissä(ihan kuin eri ihmisiä, käyvät oudolla tavalla kierroksilla) ja ovat palautuneet normaaliksi ilman. Enkä usko että syy on piilevä kaksisuuntainen. Aineet muuttaa ihmistä. En koskaan haluaisi seurustella ihmisen kanssa joka käyttää masennuslääkkeitä tiedettyäni miten ne vaikutti omaan tunne-elämään. Mikään ei hetkauttanut. En ollut yhtään oma itseni. Arvion miten ne oikeesti vaikuttaa itseen voi tehdä vasta niistä irtaurumisen jälkeen.

        Harmini jälkeen olen tutustunut kriittisempien tutkijoiden tutkimustuloksiin lääkkeistä ja alkanut ajatella laatikon ulkopuolelta.

        Minähän sanoin myös että alkuvaiheessa lääkkeitäni ennen terveyteni turmeltumista lääkkeillä olin lääkkeiden puolestapuhuja. Uskoin jatkuvan lääkehoidon auttavan. Söin kaiken mitä lääkäri suositteli.

        Vai hyvä kontakti lääkäriinkö se kaiken ratkaisee ja lääkäriin luottaminen ettei see harmeja. Ai kun tämä olisi asennekysymys. Anna mun nauraa!

        Oma veikkaus on että harmien määrä lisääntyy aikojen saatossa ja pillereitä rakastavat saattaa joskus myöhemmin ymmärtää mitä tarkoitan.

        PSSD:t, hermosto-oireet sun muut alkaa napsahdella. Kun joku liittyy kerhoon niin älkää sanoko ettei varoitettu ole. Toki osan mielestä on varmaan ihan oikeutettua menettåä puolia ihmisyydestään lääkkeille. Sitä juuri psyykenlääkkeet tekee, niille menettä palasia ihmisyydestään. Se on minun kokemukseni.

        PSSD tulee olemaan varmasti tulevaisuudessa ymmärretympi ilmiö, ja varmasti yleistyy. Itse käytin masennuslääkkeitä nuoruuteni ja se tuhosi romanttisen elämäni 100 prosenttisesti siirä mitä se oli. Kerran yritin irtautua lääkkeistä ja palauduin. Toisella kertaa en koskaan palautunut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Komppaan esille tuomiasi älykkäitä pointteja. Kun käytin aiemmin lääkkeitä, olin jatkuvasti tolkuttoman väsynyt. Olin ahdistunut ja huomattavasti masentuneempi. Ja ajauduin käyttämään päihteitä enemmän. Ilmeisesti elimistöni tarvitsi niitä, jotta kompensoisin joitakin aivoissa, tai elimistöön tulevia puutteita, esim. dopamiinin osalta.

        Lopetettuani kokonaan psyyke ( neuroleptien ) käytön, päihteetkin jäivät pois. En enää koe tarvetta paeta elämää ja sisäistä tuskaa käyttämällä esim. alkoholia.

        Erikoinen havainto. Mutta tuskin lienee ainutkertainen.

        Jep. Minäkin olin päiväväsynyt lääkkeiden myötä. Alun piristävyys lääkkeissä muuttui päiväväsymykseksi vuosia myöhemmin. Alun lisääntynyt jaksaminen muuttui apatiaksi myöhemmin. Oli jotenkin vielä entistäkin hankalampi saada asioita tehtyä. Sitten löysin netistä tutkimukset SSRI induced apathy ja SSRI induced indifference ja silmät avautui.

        Masennuslääkkeet ei ole masennuslääkkeitä. Ne on ihmisiin eri tavoin vaikuttavia psykoaktiivisia aineita joiden vaikutus on eri riippuen ihmisestä. Vaikutus ei mielestäni spesifisti korjaa masennusta etenkään pitemmällä aikavälillä jolloin veikkaukseni on että aineen vaikutus muuttuu monesti yhä turruttavammaksi. Oma koiemus on mitä korkeampi lääkeannos on sen turruttavampi se on. Veikkaan että suotuisa vaikutus liittyy samaan kuin haitat, tunteiden leikkautumiseen ja tätä myötä ahdistuksen leikkautumiseen.

        Kamalimman ahdistuksen elämässäni olen kokenit SSRI lääkkeiden vieroituksen myötä. Lääkevieroitukset puski päälle niin sisäistä epämiellyttävää ja ahdistavaa levottomuutta, autonomisen hermoston ylivireyttä kuin ahdistuksen aaltoja. Oirekuvani lääkkeet aloittaessa ei ollut tällaiseen ahdistukseen painottunut. Tämä oli olo kun yritti alkaa purkaa koko aikuisiän päällä ollutta lääkitystä.

        Kun masennusta hoitaa pillereillä ja psykiatrialla, saattaa käydä niin että menettää puolia ihmisyydestään. Tämä on minun kokemukseni.

        Minulle ainoa oikea tapa elää nykyään on kohdata tunteet. Se olisi pitänyt olla jo nuoresta niin että päin ikäviäkin tunteita. Jos tunteita muuttaa, yrittää saavuttaa jotain keinotekoista hyvää oloa pillereillä jossa osa tunteista lääkitään(paha olo), ei oikeasti opi kohtaamaan skaalaa tunteitansa. Minulle on ihan vieras konsepti nykyään se että lääkitsisin tunteita, enkä ymmärrä miksi moiseen koskaan lähdin. Eikä minun kokemukseni mukaan pillerit pelasta ihmisiä itsemurhalta etenkin jos potentiaaliset haitat otetaan laskuun mukaan.

        Toki hienoa jos joku kokee että pilleri on elämän pelastanut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep. Minäkin olin päiväväsynyt lääkkeiden myötä. Alun piristävyys lääkkeissä muuttui päiväväsymykseksi vuosia myöhemmin. Alun lisääntynyt jaksaminen muuttui apatiaksi myöhemmin. Oli jotenkin vielä entistäkin hankalampi saada asioita tehtyä. Sitten löysin netistä tutkimukset SSRI induced apathy ja SSRI induced indifference ja silmät avautui.

        Masennuslääkkeet ei ole masennuslääkkeitä. Ne on ihmisiin eri tavoin vaikuttavia psykoaktiivisia aineita joiden vaikutus on eri riippuen ihmisestä. Vaikutus ei mielestäni spesifisti korjaa masennusta etenkään pitemmällä aikavälillä jolloin veikkaukseni on että aineen vaikutus muuttuu monesti yhä turruttavammaksi. Oma koiemus on mitä korkeampi lääkeannos on sen turruttavampi se on. Veikkaan että suotuisa vaikutus liittyy samaan kuin haitat, tunteiden leikkautumiseen ja tätä myötä ahdistuksen leikkautumiseen.

        Kamalimman ahdistuksen elämässäni olen kokenit SSRI lääkkeiden vieroituksen myötä. Lääkevieroitukset puski päälle niin sisäistä epämiellyttävää ja ahdistavaa levottomuutta, autonomisen hermoston ylivireyttä kuin ahdistuksen aaltoja. Oirekuvani lääkkeet aloittaessa ei ollut tällaiseen ahdistukseen painottunut. Tämä oli olo kun yritti alkaa purkaa koko aikuisiän päällä ollutta lääkitystä.

        Kun masennusta hoitaa pillereillä ja psykiatrialla, saattaa käydä niin että menettää puolia ihmisyydestään. Tämä on minun kokemukseni.

        Minulle ainoa oikea tapa elää nykyään on kohdata tunteet. Se olisi pitänyt olla jo nuoresta niin että päin ikäviäkin tunteita. Jos tunteita muuttaa, yrittää saavuttaa jotain keinotekoista hyvää oloa pillereillä jossa osa tunteista lääkitään(paha olo), ei oikeasti opi kohtaamaan skaalaa tunteitansa. Minulle on ihan vieras konsepti nykyään se että lääkitsisin tunteita, enkä ymmärrä miksi moiseen koskaan lähdin. Eikä minun kokemukseni mukaan pillerit pelasta ihmisiä itsemurhalta etenkin jos potentiaaliset haitat otetaan laskuun mukaan.

        Toki hienoa jos joku kokee että pilleri on elämän pelastanut.

        "Oirekuvani lääkkeet aloittaessa ei ollut tällaiseen ahdistukseen painottunut. Tämä oli olo kun yritti alkaa purkaa koko aikuisiän päällä ollutta lääkitystä."

        Tuttuja olotiloja myös minulle SSRI-vieroituksesta parin vuoden takaa. Minulla ne olivat niin sietämättömiä ja luonnottomia, etteivät ne varmaan olleet edes tästä maailmasta. Mikään määrä terapiaa tai muuta hoitoa ei riitä siihen, että henkisesti täysin toipuisin tästä vieroitushelvetistä koskaan.

        Sinulle ja muille vastaavaa kokeneille toivotan kestämistä ja uskoa parempaan huomiseen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun itse päädyin mt-palveluihin hankalan elämäntilanteen saattelemana en ollut vielä aikuinen jolle valehdeltiin siitä miksi ihminen tarvitsee masennuslääkkeitä. He alkavat lääkitä myös nuoria piittaamatta seurauksista, varoittamatta seurauksista

        Ihmisiä on viilattu linssiin "kemiallinen epätasapaino, serotoniinivaje" vertauksilla.

        Näinpä, mutta löytyykö yhtäkään tutkimusta todistamaan, että ihmisaivot menevät omia aikojaan "kemialliseen epätasapainoon"?

        Masennus on terve reaktio raskaaseen elämäntilanteeseen. Mieliala korjaantuu, kun tilanne korjaantuu. Tietysti nuori ihminen tarvitsee apua löytääkseen oikean suhtautumisen tai/ja ratkaisun vaikeuksiin.

        Lisäksi tarvitaan tietysti terveet elämäntavat. Viina, lääkkeet ja huumeet sotkevat kenen tahansa nupin. Ja psykiatrian pirut taputtavat karvaisia kämmeniään.


    • Anonyymi

      Olen saanut käsityksen, että Suomessa lääkärit nojaavat liikaa virallisiin hoitosuosituksiin. Vastaavista lääkehaitoista kärsivänä kävin useammalla lääkärillä, enkä saanut minkäänlaista ymmärrystä haittoihini. Päinvastoin, moni tyrkytti lisää lääkkeitä. Lopulta luovutin ja totesin, että antaa ajan parantaa sen minkä se pystyy parantamaan.

      Yksi vaihtoehto voisi olla kääntyä aiheeseen perehtyneen ulkomaisen lääkärin puoleen.

      • Anonyymi

        Niin siltähän tuo vaikuttaa. Ja että Käypähoito taas on kiinnostunut lähinnä diagnosoimaan ja hoitamaan sen mielestä oikeita sairauksi enkä usko että iatrogeenisesti (hoidolla) aiheutetut ongelmat on prioriteettina missään suhteessa etenkään mt-hoidossa. Jos saa lääkehaitan sitä usein varmaan pidetään jonain sivujuonteena jossa lähinnä vain potilaan mt-diagnooseista ollaan kiinnostuneita esim kuntoutuksessa vaikka oikeasti voi olla että siinä kuntoutuksessa saatetaan oikeasti kuntouttaakin potilaan iatrogeenisia(hoidossa aiheutettuja) vammoja hoidon seurauksena mitkä voi ajaa ihan työkyvyttömyyteen asti pahimmillaan. Se potilaan mainitsema haitta saattaa lukea pikkupräntillä hoitokertomuksessa sivuhuomautuksena jos on onnekas ja kukaan edes vahvistaa sen.
        Ironisinta on kuinka hankala on saada vahvistettua lääkehaitta mutta mt-diagnooseja heitellään erittäin helpolla!

        Ne lääkehaitat voi vaakakupissa painaa aika paljonkin. Ja niihin ei sitten välttämättä ihan toimikaan se tyypillinen oire siihen lääkehoito-hoitomalli jos potilas yrittää parannella hitaasti(siihen voi mennä aikaa) hermostoaan aineiden vaikutuksista.

        Ei kannata odottaa että kukaan sanoo "sori" jos saa harmia tai tarjoaa tukea että hei mitä me voitais tehdä sun tueksi kun sabotoitiin sun kehoa aikalailla.

        Huomasin hoidossa että psykiatreilla ei vaikuta kovin moraalia kolkuttelevan diagnosoida vaikka mitä mt-ongelmadiagnooseja samaan aikaan kuin potilas kärsii lääkehaitoista tai vieroitusoireista. Ilmeisesti psykiatriassa on ihan ok ajatella, että "rapatessa roiskuu" ja laittaa painoarvoa vaan mt-diagnooseille lähinnä. Niiden hoidossa nyt voi monenlaisia seurauksia syntyä. Jos käykin niin että suuri osa oireista häviää myöhemmin lääkkeettä diagnooseista ei edes pääse eroon. Eli kannattaa syvästi varoa lääkehoitoja joita tyrkytetään kun on jo vahva intuitio että on saanut hoidosta haittaa koska on hankalampi saada haittaa todennettua jos saa lisää haittaa seuraavista lääkkeistä mitkä monimutkaistaa tilannetta entisestään. Itse en valitettavasti varonut ja tilanne monimutkaistui entisestään.

        Itsekin jossain vaiheessa totesin, että antaa olla. Olin tietoa kerännyt tietoa aiheesta suuren määrän ihan itse. Toisaalta jos löytyisi joku lääkäri niin olisi mielenkiintoista tällaisella käydä.

        Ulkomailla vaikuttaa että tuollaisia lääkäreitä voisi löytääkin vaan taitaa samat ongelmat koskea myös ulkomaita että harvassa ovat.

        Ironista että laatikon ulkopuolelta ajattelevia psykiatreja tai lääkäteitä, joita esim ulkomailla on jotka puhuu esim elintapojen merkityksestä olossa, pyrkisi ratkaisemaan syitä oireiden sijaan, jotka suhtautuisi kriittisesti lääkekeskeiseen hoitoon tai jotka esim keskittyisi lääkkeiden purkuun määräämisen sijaan varmaan tässä Käypähoidon maassa vietäisiin pian lääkärinoikeudet. Mutta pillereitä helposti ihmisille tunkevat lääkärit on arvostettuja hyviä lääkäreitä.


      • Anonyymi

        Mihinkäs muuhun sen lääkärin pitäisi nojata, kuin tutkimustuloksiin? Pitäisikö sen luottaa, että kyllä narsku tietää paremmin, että koko loppumaailma on väärässä ja että lääkärin tehtävä on vain ja ainoastan hoitaa tämä maailman vääryys?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihinkäs muuhun sen lääkärin pitäisi nojata, kuin tutkimustuloksiin? Pitäisikö sen luottaa, että kyllä narsku tietää paremmin, että koko loppumaailma on väärässä ja että lääkärin tehtävä on vain ja ainoastan hoitaa tämä maailman vääryys?

        Jaa siellä on taas joku hoitoalan ammattilainen kategorisoimassa ihmisiä mt-laatikoihin minkä osaatte vallan hyvin. :) Hyvin te vedätte! Luepa vielä tuo medical gaslighting-kuvaus. :)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihinkäs muuhun sen lääkärin pitäisi nojata, kuin tutkimustuloksiin? Pitäisikö sen luottaa, että kyllä narsku tietää paremmin, että koko loppumaailma on väärässä ja että lääkärin tehtävä on vain ja ainoastan hoitaa tämä maailman vääryys?

        Niinhän se on aina näiden ” erikoisien ” kanssa lukevat koko ajan jotain mistä löytäisivät jotain mikä sopii juuri heille , ja omien lääkäreiden kanssa sitten ei muka voi saada ymmärrystä, ihan kun ne olis pitkän koulutuksensa jälkeen epätietoisia sairauksista joita hoitavat .
        Ei kukaan lääkäri voi parantaa jotain ihmistä joka kulkee Google diagnoosien mukaisesti, sillä kyllä he tietävät ja osaavat työnsä hoitaa.
        Näitä itsekkäitä potilaita n paljon , kun ei käsitetä ettei lääkäri voi tehdä asioita mitä nämä odottavat parantuminen lähtee aina omasta itsestä.
        Ja potilaat on saman arvoisia, siis kukaan ei ole mikään lääketieteellinen ihme vaikka niin luulevat usein .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän se on aina näiden ” erikoisien ” kanssa lukevat koko ajan jotain mistä löytäisivät jotain mikä sopii juuri heille , ja omien lääkäreiden kanssa sitten ei muka voi saada ymmärrystä, ihan kun ne olis pitkän koulutuksensa jälkeen epätietoisia sairauksista joita hoitavat .
        Ei kukaan lääkäri voi parantaa jotain ihmistä joka kulkee Google diagnoosien mukaisesti, sillä kyllä he tietävät ja osaavat työnsä hoitaa.
        Näitä itsekkäitä potilaita n paljon , kun ei käsitetä ettei lääkäri voi tehdä asioita mitä nämä odottavat parantuminen lähtee aina omasta itsestä.
        Ja potilaat on saman arvoisia, siis kukaan ei ole mikään lääketieteellinen ihme vaikka niin luulevat usein .

        Itsekkäitä erikoisia potilaita jotka saa lääkkeistä harmia. :D jotka on guuglaamalla kehittäneet oireensa. Voi kuule ei niitä tarvinnut guuglaga yhtään kun niitä koin.

        melkoinen asenne potilaita kohtaan. Jos luet alla niin nimenomaan parantumiseni lähti siitä että itse tajusin harmit ja aloin hankkia tietoa aiheesta ja löysin tutkimusta aiheesta. Jos olisin tehnyt mitä psykiatria ehdotti en tiedä miten olisi käynyt. Lue: huonosti.

        En enää varsinaisesti lääkäriä tarvi mutta olisi kiva käydä oma pieleenmennyt lääkehoito jonkun lääkärin kanssa läpi, mutta ei kyllä oman kokemuksen valossa yllätä yhtään että joku tulee tuolla tavoin kirjoittamaan.

        Kysyin tässä ketjussa onko Suomessa jotain psykiatria, neurologia ym jolla kiinnostuksen kohteena on pitkäkestoiset lääkeharmit, niiden negatiiviset vaikutukset hermostoon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itsekkäitä erikoisia potilaita jotka saa lääkkeistä harmia. :D jotka on guuglaamalla kehittäneet oireensa. Voi kuule ei niitä tarvinnut guuglaga yhtään kun niitä koin.

        melkoinen asenne potilaita kohtaan. Jos luet alla niin nimenomaan parantumiseni lähti siitä että itse tajusin harmit ja aloin hankkia tietoa aiheesta ja löysin tutkimusta aiheesta. Jos olisin tehnyt mitä psykiatria ehdotti en tiedä miten olisi käynyt. Lue: huonosti.

        En enää varsinaisesti lääkäriä tarvi mutta olisi kiva käydä oma pieleenmennyt lääkehoito jonkun lääkärin kanssa läpi, mutta ei kyllä oman kokemuksen valossa yllätä yhtään että joku tulee tuolla tavoin kirjoittamaan.

        Kysyin tässä ketjussa onko Suomessa jotain psykiatria, neurologia ym jolla kiinnostuksen kohteena on pitkäkestoiset lääkeharmit, niiden negatiiviset vaikutukset hermostoon.

        Mark Horowitz-niminen tutkija (psykiatrin koulutuksella) julkaisi arvostetussa Lancetissa masennuslääkevieroituksesta. https://markhorowitz.org/academic-paper/tapering-of-ssri-treatment-to-mitigate-withdrawal-symptoms/ Ja on julkaissut muutakin tutkimusta. Hän on ollut myös Britanniassa tekemässä psykiatreja kouluttavan tahon, Royal College of psychiatristin toimesta Stopping Antidepressants-materiaalia. Britanniassa päädyttiin uudistamaan koko hoitosuositus jossa masennuslääkkeiden vaikeat vieroitusoireet otettiin paremmin huomioon josta uutisoitiin myös Suomessa.

        Hänellä on lisäksi omakohtaista kokemusta kys.lääkkeiden käytöstä ja niiden haitoista ja lopetusongelmista mikä oli varmaan yksi toimeenpaneva voima siinä että hän alkoi tehdä tutkimusta. Hän huomasi että hänellä oli vieroitusongelmia virallisilla ohjeilla lääkevieroitukseen. Jos on kiinnostunut aiheesta, hän on tutkija jota kannattaa seurata. Hän jos kuka ymmärtää kentän tiedon rajat lääkkeisiin liittyen.

        Jos kerran psykiatreilla on niin hienoa tietoa kaikkea lääkkeisiin ja niiden harmiin liittyen miksi Horowitz sanoo näin" It (masennuslääkevieroitus) was also something that I had not been taught about at medical school or in psychiatry training. I soon learnt by reading the academic literature available that the psychiatrists and academics at the institution I had studied at and others like them around the world had little helpful to say about withdrawal effects from antidepressants – they recommended stopping the drugs over 2 to 4 weeks, and reported that the symptoms were mild and brief. Many prominent academics with close ties to pharmaceutical companies attacked academics and patients who complained of trouble coming off their antidepressants, accusing them of malingering, or seeking legal payments.  
        "https://markhorowitz.org/


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mark Horowitz-niminen tutkija (psykiatrin koulutuksella) julkaisi arvostetussa Lancetissa masennuslääkevieroituksesta. https://markhorowitz.org/academic-paper/tapering-of-ssri-treatment-to-mitigate-withdrawal-symptoms/ Ja on julkaissut muutakin tutkimusta. Hän on ollut myös Britanniassa tekemässä psykiatreja kouluttavan tahon, Royal College of psychiatristin toimesta Stopping Antidepressants-materiaalia. Britanniassa päädyttiin uudistamaan koko hoitosuositus jossa masennuslääkkeiden vaikeat vieroitusoireet otettiin paremmin huomioon josta uutisoitiin myös Suomessa.

        Hänellä on lisäksi omakohtaista kokemusta kys.lääkkeiden käytöstä ja niiden haitoista ja lopetusongelmista mikä oli varmaan yksi toimeenpaneva voima siinä että hän alkoi tehdä tutkimusta. Hän huomasi että hänellä oli vieroitusongelmia virallisilla ohjeilla lääkevieroitukseen. Jos on kiinnostunut aiheesta, hän on tutkija jota kannattaa seurata. Hän jos kuka ymmärtää kentän tiedon rajat lääkkeisiin liittyen.

        Jos kerran psykiatreilla on niin hienoa tietoa kaikkea lääkkeisiin ja niiden harmiin liittyen miksi Horowitz sanoo näin" It (masennuslääkevieroitus) was also something that I had not been taught about at medical school or in psychiatry training. I soon learnt by reading the academic literature available that the psychiatrists and academics at the institution I had studied at and others like them around the world had little helpful to say about withdrawal effects from antidepressants – they recommended stopping the drugs over 2 to 4 weeks, and reported that the symptoms were mild and brief. Many prominent academics with close ties to pharmaceutical companies attacked academics and patients who complained of trouble coming off their antidepressants, accusing them of malingering, or seeking legal payments.  
        "https://markhorowitz.org/

        Tässä myös oikein mielenkiintoinen video jossa haastatellaan häntä jossa hän jakaa ymmärrystään kuinka on havainnut esim kuinka jotkut etenkin vanhemmat psykiatrit kiistävät vieroitusongelmia masennuslääkkeistä ja ovat tietyllä tavalla sokeita aihepiiriin liittyen. Mutta minulla ei ole enempää syytä jankata kanssasi, nuo ovat nykyään jo yleisempää tietoa muutenkin kiitos hänenlaisten tutkijoiden
        https://youtu.be/8aZEu9IhaBA

        Sinänsä tuo tapa puhua haittoja saaneille tuntuu oikein tutulta mitä on kokenut aiemminkin. Erikoisia googlailijoita ynnä muuta, varmaan vaan kehittelevät kaiken. Niin perus!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa siellä on taas joku hoitoalan ammattilainen kategorisoimassa ihmisiä mt-laatikoihin minkä osaatte vallan hyvin. :) Hyvin te vedätte! Luepa vielä tuo medical gaslighting-kuvaus. :)

        Pitääkö olla hoitoalan ammattilainen, että tietää keskivertoa enemmän mielenterveydestä? Vai riittääkö että on vetänyt sen systeemin pari kertaa päästä päähän ja takaisin, että tuntee jonkunsataa muuta mielenterveyskuntoutjaa henkilökohtaisesti ja seurailee sivusilmällä mitä ylipäätään mielenterveys skenessä tapahtuu?

        En väitä, etteikö hoidossa olisi kehittämistä, tai ettei lääkkeissä ole haittavaikutuksia. Mutta ymmärrätkö miten helppo on sillä kokemuksella nähdä, kuinka kapeakatseiset ihmiset yrittävät heittää sekaan lapinlisää, oman ideologiansa puolesta?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itsekkäitä erikoisia potilaita jotka saa lääkkeistä harmia. :D jotka on guuglaamalla kehittäneet oireensa. Voi kuule ei niitä tarvinnut guuglaga yhtään kun niitä koin.

        melkoinen asenne potilaita kohtaan. Jos luet alla niin nimenomaan parantumiseni lähti siitä että itse tajusin harmit ja aloin hankkia tietoa aiheesta ja löysin tutkimusta aiheesta. Jos olisin tehnyt mitä psykiatria ehdotti en tiedä miten olisi käynyt. Lue: huonosti.

        En enää varsinaisesti lääkäriä tarvi mutta olisi kiva käydä oma pieleenmennyt lääkehoito jonkun lääkärin kanssa läpi, mutta ei kyllä oman kokemuksen valossa yllätä yhtään että joku tulee tuolla tavoin kirjoittamaan.

        Kysyin tässä ketjussa onko Suomessa jotain psykiatria, neurologia ym jolla kiinnostuksen kohteena on pitkäkestoiset lääkeharmit, niiden negatiiviset vaikutukset hermostoon.

        Kun koin lääkkeestä harmia, lopetin lääkkeen käytön.
        Ei siinä tarvinnut googlailla mitään, kun toimi omien tuntemusten mukaan.
        Eihän googlessa ole tieota, kuinka juuri minä, tai sinä, koetaan lääkkeiden haitat.
        Ja jokainen kokee ne omalla tavallaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitääkö olla hoitoalan ammattilainen, että tietää keskivertoa enemmän mielenterveydestä? Vai riittääkö että on vetänyt sen systeemin pari kertaa päästä päähän ja takaisin, että tuntee jonkunsataa muuta mielenterveyskuntoutjaa henkilökohtaisesti ja seurailee sivusilmällä mitä ylipäätään mielenterveys skenessä tapahtuu?

        En väitä, etteikö hoidossa olisi kehittämistä, tai ettei lääkkeissä ole haittavaikutuksia. Mutta ymmärrätkö miten helppo on sillä kokemuksella nähdä, kuinka kapeakatseiset ihmiset yrittävät heittää sekaan lapinlisää, oman ideologiansa puolesta?

        Ai sinäkö kutsuit minua/lääkäriä kyseenalaistavia narskuksi ja olet joku mielenterveyshoidon yliasiantuntija. :D
        Vai joku toinenko se kävi kertomassa mielipiteensä.

        Kirjoitustyylini voi olla kärkäs mutta seison kirjoittamani takana. Mielipiteeni ovat että mt-hoito kylvää lääkkeitä myöskin vastuuttomasti (myös yleisterveydenhuolto jonka hoitoperiaatteet on psykiatrian kehittelemiä) ilman huolta huomisesta vaillinaisella informaatiolla ja potilaiden varoittelulla sekä vaillinaisella ymmärryksellä mitä tehdä potilaan ongelmia kohdatessaan. Tahti vaan yltyy nyt kun yhteiskunnassa on tapahtunut monenlaista ihmisiä henkisesti kuormittavaa viimevuosina. Ongelmahan on siis ihmisten aivokemioissa ilmeisesti kun oirehtii. Nuorille joiden aivot kasvamassa tungetaan voimakkaita lääkkeitä. Jos ei ole terapiaa saatavilla ja resursseista puute niin pillerithän on hyvä idea. Varmasti seurantakin ja tuki lopetuksessa toimii oikein hyvin. Väittämiäni tukee se kuinka monelta potilaalta olen kuullut että on sanottu että masennuslääke ei aiheuta riippuvuutta ja vedottu siihen kuinka lääkkeen voi lopettaa milloin vain ja vääristelty sitä mikä on sen toimintamekanismi esim serotoniinivaje, kemiallinen häiriö jota korjataan. Tämä on toistunut lähes systemaattisesti.

        Kysyntää esim lääkevieroitustukipaikoille, spesialistilääkäreille, ryhmille ja aiheeseen perehtyneille terapeuteille olisi. Jos niin isolle määrälle määrätään psykoaktiivisia lääkkeitä joissa voi olla potentiaalisia vieroitusongelmia niin selvää on että joku saa ongelmia ja määrä voi olla merkittäväkin.

        Ihmisille heidän ongelmiensa kuvailu biologisina aivo-ongelmina ja kemiallisina häiriöinä ja sairautena ei varmasti lisää minäpystyvyyden tunnetta ongelmista selviytymisestä jos ongelmat kuten kärsimys kuvataan näin. Itse olen hylännyt tämän tavan selittää ongelmiani jonka psykiatria päähäni nuorena loi.

        Oikeastihan lääke olisi pitänyt määrätä kertomalla että keho voi mukautua lääkkeeseen miksi se voi olla hankala ajaa alas. Siksi kannattaa olla yhteydessä lääkäriin purun aikoihin ja se tehdään hallitusti. Lääke ei korjaa mitään serotoniinivajetta tai kemiallista epätasapainoa vaikka voikin korjata joillakin (!) masennusta. Lääke ei spesifisti korjaa masennusta vaan voi joillakin aiheuttaa muitakin henkisen puolen muutoksia kuten tunteiden leikkautumista. Haitat kuten seksuaalipuolen haitat voi joskus jatkua lopettamisenkin jälkeen. Taitaisi olla aika anti plaseboa tämän totuuden kertominen. :D mitkäköhän lääkkeen tehoamisluvut sitten olisi.

        Kohtelu haittaa saaneena voi olla tylyä. Jos ei tylyä niin ei vain ymmärretä mitä haittaa potilas on saanut eikä esim työkyvyttömyydessä arvioida potilaan mahdollisia lääkityksiä ja niiden yhteyttä työkykyyn. Ei ole oikeudenmukaista että haitat sivuutetaan. Ja kyllä psykiatrit voivat sivuuttaa potilaan huolet lääkityksen haitoista esim paranoidisuutena toisinaan

        Diagnoosit voi olla epäluotettavia. Ne on lääkärin myös osin subjektiivisesta näkemyksestä kumpuavia näkemyksiä potilaasta ja voi vaihdella lääkärien välillä.

        Allekirjoitan myös sanomani että lääkkeet on toksisia eli kehoon kuulumattomia keholle vieraita aineita jotka muokkaa kehoa ja aivoja myös arvaamattomilla tavoilla sekä pitemmällä aikavälillä mahdollisesti epäsuotuisammin kuin lyhyemmällä aikavälillä. Siihen kelle ne on toksisia ja kelle ei vaikuttaa varmaan annos, käyttöaika, metabolisointi, syokö useampaa vai yhtä, onko lopetellut seinään vai ei ym. Ne voivat muodostua joillekin neurotoksisiksi ja niihin voi saada neurotoksisia reaktioita sekä lääkkeet voi puhkaista pitkäkestoisia oireita lopetuksessa mitä lopetus- tai vieroitusoireiksi kutsutaan. Joita joskus psykiatria lääkitsee uusina sairauksina vaikka ne olisi iatrogeenisia ne oireet luonteeltaan.

        Kaikki ei tietenkään saa merkittäviä haittoja mutta niitä saaneet pitäisi ottaa yhtä lailla huomioon kuin ne kenen elämän lääkkeet on pelastaneet.

        Minäkin joskus sanoin lääkkeiden auttaneen minua. Vuosia myöhemmin mentiin pakkasen puolelle ja pahasti. Lyhyt- ja pitkä käyttö on eri asia.:) Ainakin omalla kohdalla. Myöskin arvio lääkkeistä lopetuksen jälkeen ja käytön aikana ennen vieroitusta oli kovin eri kohdallani.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai sinäkö kutsuit minua/lääkäriä kyseenalaistavia narskuksi ja olet joku mielenterveyshoidon yliasiantuntija. :D
        Vai joku toinenko se kävi kertomassa mielipiteensä.

        Kirjoitustyylini voi olla kärkäs mutta seison kirjoittamani takana. Mielipiteeni ovat että mt-hoito kylvää lääkkeitä myöskin vastuuttomasti (myös yleisterveydenhuolto jonka hoitoperiaatteet on psykiatrian kehittelemiä) ilman huolta huomisesta vaillinaisella informaatiolla ja potilaiden varoittelulla sekä vaillinaisella ymmärryksellä mitä tehdä potilaan ongelmia kohdatessaan. Tahti vaan yltyy nyt kun yhteiskunnassa on tapahtunut monenlaista ihmisiä henkisesti kuormittavaa viimevuosina. Ongelmahan on siis ihmisten aivokemioissa ilmeisesti kun oirehtii. Nuorille joiden aivot kasvamassa tungetaan voimakkaita lääkkeitä. Jos ei ole terapiaa saatavilla ja resursseista puute niin pillerithän on hyvä idea. Varmasti seurantakin ja tuki lopetuksessa toimii oikein hyvin. Väittämiäni tukee se kuinka monelta potilaalta olen kuullut että on sanottu että masennuslääke ei aiheuta riippuvuutta ja vedottu siihen kuinka lääkkeen voi lopettaa milloin vain ja vääristelty sitä mikä on sen toimintamekanismi esim serotoniinivaje, kemiallinen häiriö jota korjataan. Tämä on toistunut lähes systemaattisesti.

        Kysyntää esim lääkevieroitustukipaikoille, spesialistilääkäreille, ryhmille ja aiheeseen perehtyneille terapeuteille olisi. Jos niin isolle määrälle määrätään psykoaktiivisia lääkkeitä joissa voi olla potentiaalisia vieroitusongelmia niin selvää on että joku saa ongelmia ja määrä voi olla merkittäväkin.

        Ihmisille heidän ongelmiensa kuvailu biologisina aivo-ongelmina ja kemiallisina häiriöinä ja sairautena ei varmasti lisää minäpystyvyyden tunnetta ongelmista selviytymisestä jos ongelmat kuten kärsimys kuvataan näin. Itse olen hylännyt tämän tavan selittää ongelmiani jonka psykiatria päähäni nuorena loi.

        Oikeastihan lääke olisi pitänyt määrätä kertomalla että keho voi mukautua lääkkeeseen miksi se voi olla hankala ajaa alas. Siksi kannattaa olla yhteydessä lääkäriin purun aikoihin ja se tehdään hallitusti. Lääke ei korjaa mitään serotoniinivajetta tai kemiallista epätasapainoa vaikka voikin korjata joillakin (!) masennusta. Lääke ei spesifisti korjaa masennusta vaan voi joillakin aiheuttaa muitakin henkisen puolen muutoksia kuten tunteiden leikkautumista. Haitat kuten seksuaalipuolen haitat voi joskus jatkua lopettamisenkin jälkeen. Taitaisi olla aika anti plaseboa tämän totuuden kertominen. :D mitkäköhän lääkkeen tehoamisluvut sitten olisi.

        Kohtelu haittaa saaneena voi olla tylyä. Jos ei tylyä niin ei vain ymmärretä mitä haittaa potilas on saanut eikä esim työkyvyttömyydessä arvioida potilaan mahdollisia lääkityksiä ja niiden yhteyttä työkykyyn. Ei ole oikeudenmukaista että haitat sivuutetaan. Ja kyllä psykiatrit voivat sivuuttaa potilaan huolet lääkityksen haitoista esim paranoidisuutena toisinaan

        Diagnoosit voi olla epäluotettavia. Ne on lääkärin myös osin subjektiivisesta näkemyksestä kumpuavia näkemyksiä potilaasta ja voi vaihdella lääkärien välillä.

        Allekirjoitan myös sanomani että lääkkeet on toksisia eli kehoon kuulumattomia keholle vieraita aineita jotka muokkaa kehoa ja aivoja myös arvaamattomilla tavoilla sekä pitemmällä aikavälillä mahdollisesti epäsuotuisammin kuin lyhyemmällä aikavälillä. Siihen kelle ne on toksisia ja kelle ei vaikuttaa varmaan annos, käyttöaika, metabolisointi, syokö useampaa vai yhtä, onko lopetellut seinään vai ei ym. Ne voivat muodostua joillekin neurotoksisiksi ja niihin voi saada neurotoksisia reaktioita sekä lääkkeet voi puhkaista pitkäkestoisia oireita lopetuksessa mitä lopetus- tai vieroitusoireiksi kutsutaan. Joita joskus psykiatria lääkitsee uusina sairauksina vaikka ne olisi iatrogeenisia ne oireet luonteeltaan.

        Kaikki ei tietenkään saa merkittäviä haittoja mutta niitä saaneet pitäisi ottaa yhtä lailla huomioon kuin ne kenen elämän lääkkeet on pelastaneet.

        Minäkin joskus sanoin lääkkeiden auttaneen minua. Vuosia myöhemmin mentiin pakkasen puolelle ja pahasti. Lyhyt- ja pitkä käyttö on eri asia.:) Ainakin omalla kohdalla. Myöskin arvio lääkkeistä lopetuksen jälkeen ja käytön aikana ennen vieroitusta oli kovin eri kohdallani.

        Mutta palatakseni ketjun alkuperäiseen aiheeseen: ketjun ideana oli kysäistä onko joku saanut ymmärtäväistä kohtelua psyykenlääkkeistä pitkäkestoista haittaa kohdatessaan ja onko lääkäriä joka aiheesta on kiinnostunut.

        Se on kumma homma mikä vimma joillakin ihmisillä on tulla haukkumaan haittaa saaneita ja leimaamaan heitä höperöiksi, ikäänkuin vähättelemään toisen kokemus tyystin. Onko se niin hankala itselle ymmärtää että joku saa haittaa tai ajattelee asioista eri tavalla kuin itse? Joilla on saattanut olla aika karujakin kokemuksia systeemissä lääkehaittojen suhteen?

        Oma ajattelutapani psyykenlääkkeistä ja niiden toimintamekanismista perustuu psykiatri Joanna Moncrieffin Models of drug action - näkemykseen ja teoriaan enkä pitkän kokemukseni perusteella suhtaudu lääkkeisiin enää kovin suurella positiivisuudella ja hirvittääkin tapa miten niitä määrätään.

        En ole painottanut että jokainen saa lääkkeistä samanlaiset haitat. Ei. Jokainen ei saa Singerin kuvaamia neurotoksisia reaktioita tai Moncrieffin kuvaamaa tardiivia dyskinesiaa tai PSSD-oireistoa tai pahoja vieroitusoireita. Tai pitkittyneitä vieroitusoireita. Jollakin hyödyt voi vaakakupissa nousta ylemmäs. Mutta se ei tarkoita etteikö psyykenlääkkeissä ole riskinsä keholle, mielelle ja hermostolle.

        ja tulla painottamaan kuinka MUKA erikoisasiantuntijoita jokainen lääkäri aiheesta on. Jos ei alan tutkijakaan tiennyt aiheesta juuri mitään niin miten se muka voi olla mahdollista että jokainen rivilääkäri tuolla muka on aiheeseen perehtynyt tosi hyvin. Lääkäreilläkin on omat kiinnostuksenkohteensa ja erikoistumisensa. Mielestäni moni kyseisiä aineita jakava lääkäri ei juuri ole vahvasti kiinnostunut harmeista vaan aika turhankin optimisisesti lähinnä ovat kiinnostuneet hyödyistä ja niiden painottamisesta potilaalle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun koin lääkkeestä harmia, lopetin lääkkeen käytön.
        Ei siinä tarvinnut googlailla mitään, kun toimi omien tuntemusten mukaan.
        Eihän googlessa ole tieota, kuinka juuri minä, tai sinä, koetaan lääkkeiden haitat.
        Ja jokainen kokee ne omalla tavallaan.

        En ymmärrä nyt pointtiasi ihan täysin. No hienoa että pystyit vain "lopettamaan aineen käytön" kun koit lääkkeestä harmia. Minulla oli siinä vaiheessa tilanne niin monimutkainen että päällekäin oli useampia lääkkeitä joita lääkäri oli hutkinut päällekäin yhden vieroituksen jälkimainingeissa ja piti miettiä mistä aloitan vieroittautumaan ja millä tahdilla. Opin että hidas pieniasteinen vähennys toimii ja miten se kannattaa tehdä kun menin googleen ja opin sen muilta vieroittautijilta. Hoksasin myös etten ole yksin lääkeongelmieni kanssa ja sain neuvoja miten pärjätä tilanteessa

        Psykiatrille sanoin ei enää kun hän ehdotteli jatkamaan pillereitä.

        Tuntemustensa mukaan toimiminen voi joillakin olla riskaabelia etenkin jos ihan mututuntumalla vieroittautuu ihan millä tahansa tavalla lääkkeistä. Sinänsä omaan sisäiseen intuitioon kannattaa luottaa jos tuntuu että lääke on oikeasti harmillinen ja haitat nousee hyötyjä korkeammalle.

        Googlailu voi joskus olla elämää pelastavaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ymmärrä nyt pointtiasi ihan täysin. No hienoa että pystyit vain "lopettamaan aineen käytön" kun koit lääkkeestä harmia. Minulla oli siinä vaiheessa tilanne niin monimutkainen että päällekäin oli useampia lääkkeitä joita lääkäri oli hutkinut päällekäin yhden vieroituksen jälkimainingeissa ja piti miettiä mistä aloitan vieroittautumaan ja millä tahdilla. Opin että hidas pieniasteinen vähennys toimii ja miten se kannattaa tehdä kun menin googleen ja opin sen muilta vieroittautijilta. Hoksasin myös etten ole yksin lääkeongelmieni kanssa ja sain neuvoja miten pärjätä tilanteessa

        Psykiatrille sanoin ei enää kun hän ehdotteli jatkamaan pillereitä.

        Tuntemustensa mukaan toimiminen voi joillakin olla riskaabelia etenkin jos ihan mututuntumalla vieroittautuu ihan millä tahansa tavalla lääkkeistä. Sinänsä omaan sisäiseen intuitioon kannattaa luottaa jos tuntuu että lääke on oikeasti harmillinen ja haitat nousee hyötyjä korkeammalle.

        Googlailu voi joskus olla elämää pelastavaa.

        No myönnän, että se oli viimeisin käytössäni ollut lääke, jonka lopetin.
        Olin käyttänyt sitä reilut kymmenen vuotta, lopetin todella hitaasti vähentämällä.

        Nuorempana olin lääkkeiden suurkuluttaja, oli monia eri lääkkeitä päällekkäin, lisänä päihteitä samaan aikaan.
        Lääkityksiä vaihdeltiin tosi usein, kun yleensä menin enemmän ja enemmän sekaisin, mitä enemmän sain lääkkeitä ja käytin niitä päihteiden kanssa.
        ( Sairauteni kuulemma aina vain paheni, kun tuli kovin rankkaa oireilua ).
        Ei mikään ihme sinänsä, kun oli kaikki ainekset sekaisin elimistössä ja päässä.

        Vuosien varrelta en edes pysty sanomaan, oliko jossain vaiheessa jotain vieroitusoireita, kun olin koko ajan ihan sekaisin. Ehken mitään lääkkeitä siihen aikaan käyttänyt kovin pitkiä aikoja, kun jatkuvasti vaihdeltiin ja kokeiltiin uusia.

        Lääkelasteista pääsin pitkän sairaalahoidon aikana irti ajan myötä, mutta tosiaan sen viimeisen, jota olin käyttänyt sen reilut kymmenen vuotta lopetin pikkuhiljaa, enkä ainakaan huomannut mitään vieroitusoireita. Ehkä jotain lievää unettomuutta taisi olla.

        En tietenkään vähättele toisia, ja uskon täysin, että niistä voi tulla pahat vieroitusoireet. Eihän ihmiset muuten niistä valittelisi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itsekkäitä erikoisia potilaita jotka saa lääkkeistä harmia. :D jotka on guuglaamalla kehittäneet oireensa. Voi kuule ei niitä tarvinnut guuglaga yhtään kun niitä koin.

        melkoinen asenne potilaita kohtaan. Jos luet alla niin nimenomaan parantumiseni lähti siitä että itse tajusin harmit ja aloin hankkia tietoa aiheesta ja löysin tutkimusta aiheesta. Jos olisin tehnyt mitä psykiatria ehdotti en tiedä miten olisi käynyt. Lue: huonosti.

        En enää varsinaisesti lääkäriä tarvi mutta olisi kiva käydä oma pieleenmennyt lääkehoito jonkun lääkärin kanssa läpi, mutta ei kyllä oman kokemuksen valossa yllätä yhtään että joku tulee tuolla tavoin kirjoittamaan.

        Kysyin tässä ketjussa onko Suomessa jotain psykiatria, neurologia ym jolla kiinnostuksen kohteena on pitkäkestoiset lääkeharmit, niiden negatiiviset vaikutukset hermostoon.

        Useat psyykkeen lääkkeet tekevät olon usein huonommaksi kun aloittaa lääkityksen, sen tiedoittaa lääkäri vastaanotolla. Sitten kun se vaihe menee ohi niin alkaa parantuminen. Moni vaan lopettaa lääkkeet viikon päästä että muka on sivuvaikutuksia , joten siinä usein on se ongelma.
        Kun jaksaa sen ikävän vaiheen ohitse niin niitä sivuvaikutuksia ei pahemmasti tule, lievää painon nousua joillekin kyllä.
        Niin että joillekin voidaan kyllä vaihtaa toinen lääke jos viikko kaupalla tuntee olonsa huonoksi.
        Mutta missään ei ole lääkettä joka ottaa pois samana päivänä oireet,
        Sitten riippuu siitäkin minkä psyykkisen. sairauden on saanut ja miten paljon onko lievä, keskitasoinen tai voimakas . Joten keinot on monet ja kun toimii yhdessä lääkärin kanssa eikä olla niin ennakkoluuloisia asioista joita ei kai aina itse ymmärrä niin kyllä pitäisi alkaa paraneminen . Psykiatrian koulutus ei ole mikään lyhyt koulutus jotta kun viisikin vuotta lukee psykiatriaa niin tietää hyvin tarkkaan mitä potilas tarvitsee.
        Usein syytetään lääkäriä vaikka syy voi olla ettei potilas ennakkoluuloiltaan ole vastaanottavainen sille mitä lääkäri ehdottaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun koin lääkkeestä harmia, lopetin lääkkeen käytön.
        Ei siinä tarvinnut googlailla mitään, kun toimi omien tuntemusten mukaan.
        Eihän googlessa ole tieota, kuinka juuri minä, tai sinä, koetaan lääkkeiden haitat.
        Ja jokainen kokee ne omalla tavallaan.

        Omien tuntemusten mukaan , siinähän se onkin kun tunnetaan niin paljon ja jokainen näyttää luulevan että hän on ainut erikoinen tapaus kun menee lääkäriin.
        Kyllä se niin on että lääkäri näkee enemmän kun luullaan ja hoitelee satoja ihmisä vuosittain .
        Ja aivoista tulevat ajatukset voi näyttää miten eri lailla voit päivän mittaan .esim kun puhut lääkärin kanssa niin useinkaan et voi niin huonosti kun kotona, jos tapaat tutun niin silloinkin on helpompi olla sen ajan kun juttelee
        Nämä tilanteet katkaisee hetkeksi huonon olotilan .ja kun syö lääkkeitä niin näitä katkoja tulee enemmän kun voi paremmin, lopulta tuntee olonsa ihan normaaliksi , näin tuntee moni sairautensa kanssa , miellyttävät tapaukset katkaisee aina hetkeksi sen huonon olon..mutta jos antaa negatiivisille ajatuksille vallan niin sillon on työlästä .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ymmärrä nyt pointtiasi ihan täysin. No hienoa että pystyit vain "lopettamaan aineen käytön" kun koit lääkkeestä harmia. Minulla oli siinä vaiheessa tilanne niin monimutkainen että päällekäin oli useampia lääkkeitä joita lääkäri oli hutkinut päällekäin yhden vieroituksen jälkimainingeissa ja piti miettiä mistä aloitan vieroittautumaan ja millä tahdilla. Opin että hidas pieniasteinen vähennys toimii ja miten se kannattaa tehdä kun menin googleen ja opin sen muilta vieroittautijilta. Hoksasin myös etten ole yksin lääkeongelmieni kanssa ja sain neuvoja miten pärjätä tilanteessa

        Psykiatrille sanoin ei enää kun hän ehdotteli jatkamaan pillereitä.

        Tuntemustensa mukaan toimiminen voi joillakin olla riskaabelia etenkin jos ihan mututuntumalla vieroittautuu ihan millä tahansa tavalla lääkkeistä. Sinänsä omaan sisäiseen intuitioon kannattaa luottaa jos tuntuu että lääke on oikeasti harmillinen ja haitat nousee hyötyjä korkeammalle.

        Googlailu voi joskus olla elämää pelastavaa.

        Googlailu antaa usein vääriä senaarioita ihmisille, ja koska ihmiset on erinlaisia niin ei voi eläytyä jonkun toisen antamiin neuvoihin että muka auttaa. Jokainen tuntee eri tavalla lääkityksen riippuen miten vaikeassa asteessa se on .

        Siksi toiseksi ihminen jolla ei ole lääketieteellistä koulutusta on aina heikoilla jäillä kun alkaa Googlesta etsimään muka sitä oikeaa syytät tai lääkettä. Sillä lääkityskin on aina individuelli jokaiselle samoin lääkkeiden lopettaminen .
        Ja näitä ns netti saarnaajia on myös lääkeasioisaa samoin kun uskonnossakin joten siksi ei ole Google mikään oikea tie .
        Mutta jokainen hoitaa juttunsa eri tavalla, jotkut haluavat olla sairaita jostain kumman syystä , toiset ottaa lääkkeensä kuten lääkäri on määrännyt ja voivat hyvin , niin että kukin porskuttelee eteen päin omalla tavallaan


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No myönnän, että se oli viimeisin käytössäni ollut lääke, jonka lopetin.
        Olin käyttänyt sitä reilut kymmenen vuotta, lopetin todella hitaasti vähentämällä.

        Nuorempana olin lääkkeiden suurkuluttaja, oli monia eri lääkkeitä päällekkäin, lisänä päihteitä samaan aikaan.
        Lääkityksiä vaihdeltiin tosi usein, kun yleensä menin enemmän ja enemmän sekaisin, mitä enemmän sain lääkkeitä ja käytin niitä päihteiden kanssa.
        ( Sairauteni kuulemma aina vain paheni, kun tuli kovin rankkaa oireilua ).
        Ei mikään ihme sinänsä, kun oli kaikki ainekset sekaisin elimistössä ja päässä.

        Vuosien varrelta en edes pysty sanomaan, oliko jossain vaiheessa jotain vieroitusoireita, kun olin koko ajan ihan sekaisin. Ehken mitään lääkkeitä siihen aikaan käyttänyt kovin pitkiä aikoja, kun jatkuvasti vaihdeltiin ja kokeiltiin uusia.

        Lääkelasteista pääsin pitkän sairaalahoidon aikana irti ajan myötä, mutta tosiaan sen viimeisen, jota olin käyttänyt sen reilut kymmenen vuotta lopetin pikkuhiljaa, enkä ainakaan huomannut mitään vieroitusoireita. Ehkä jotain lievää unettomuutta taisi olla.

        En tietenkään vähättele toisia, ja uskon täysin, että niistä voi tulla pahat vieroitusoireet. Eihän ihmiset muuten niistä valittelisi.

        Päihteet saattavat jättää permanetisti aivoihin vammoja . Ja jos vielä ottaa samalla ajalla lääkkeitä niin ei ole ihme jos joutuu hullunmyllyyn .
        Joten silloin elinvoimaa lääkäriä syytellä huonosta voinnista kun itse lääkitsee vielä päihteillamja tuhoaa herkkä aivokoneistoaan
        Kuten sanottu kukin tyylillään


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Googlailu antaa usein vääriä senaarioita ihmisille, ja koska ihmiset on erinlaisia niin ei voi eläytyä jonkun toisen antamiin neuvoihin että muka auttaa. Jokainen tuntee eri tavalla lääkityksen riippuen miten vaikeassa asteessa se on .

        Siksi toiseksi ihminen jolla ei ole lääketieteellistä koulutusta on aina heikoilla jäillä kun alkaa Googlesta etsimään muka sitä oikeaa syytät tai lääkettä. Sillä lääkityskin on aina individuelli jokaiselle samoin lääkkeiden lopettaminen .
        Ja näitä ns netti saarnaajia on myös lääkeasioisaa samoin kun uskonnossakin joten siksi ei ole Google mikään oikea tie .
        Mutta jokainen hoitaa juttunsa eri tavalla, jotkut haluavat olla sairaita jostain kumman syystä , toiset ottaa lääkkeensä kuten lääkäri on määrännyt ja voivat hyvin , niin että kukin porskuttelee eteen päin omalla tavallaan

        Siksi kannattaa olla lähdekriittinen etsiessään tietoa ja käyttää kriittistä ajattelua. Itse tiedän mistä etsiä tietoa, osaan arvioida tietoa. Vieroituspalstat auttoi minua suuresti vaikeimmassa jamassa. Luin myös aihepiiriin masennuslääkevieroitukseen liittyviä uusia tutkimuksia. Seurasin tutkijoita ja alan ammattilaisia somessa kun he kävivät keskustelua aihepiirin ympäriltä. Luin ravinnosta, luin tavoista lisätä hyvinvointia, miten pärjätä puhjenneiden hermosto-oireiden kanssa ja miten pärjätä kauhean silloin puhjenneen unettomuuden kanssa. Mietin aina miten parantaa oloani ja mietin aina edelleenkin. En ole koskaan passiivinen ollut ja ajatellut vain että nyyh minkä vaurion sain. Senkin periodin kävin toki läpi kun pahimmat lääkehaitat tuli käytyä läpi.

        Niin ja jotkut lopettavat lääkkeensä ja voivat paremmin. Sinulla unohtui tämä osa ihmisistä. Tiedän ihmisiä jotka on päässeet hurjasta määrästä lääkkeitä eroon ja heidän olonsa on alkanut helpottaa. Ehkä jotain häikkää toki saattaa jäädä. Ja jotkut eivät voi hyvin lääkityksissä mitä lääkäri määrää. Käy sääliksi joskus jotkut lääkekoktailejansa syövät ihmiset jotka ei koskaan voi tietää mikä osa heidän olossaan on lääkkeistä, lääkkeiden yhteisvaikutuksista ynnä muusta johtuvaa tai siitä kun taas unohtui ottaa pilleri ajallaan tai resepti uusia ja sitten ahdistaa. Minulla ei juuri ole niin hirveänä edes ahdistanut pahimman jälkeen.

        Tuota pilleriorjuutta ei ikävä ole.

        Minä en ainakaan loppuvaiheessa psykiatria-elämääni tuntenut minkäänlaisia miellyttäviä hetkiä olossani lääkkeiden kanssa. Voin kyllä ymmärtää tämän olotilan koska alkuvaiheessa oli niitä myönteisempiä kokemiksia mutta kun lääkkeitä syö vuositolkulla ei aivot enää vastaa niihin kuin alussa. Tilapäinen on lääkeonni. Ainakin oman kokemuksen mukaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Useat psyykkeen lääkkeet tekevät olon usein huonommaksi kun aloittaa lääkityksen, sen tiedoittaa lääkäri vastaanotolla. Sitten kun se vaihe menee ohi niin alkaa parantuminen. Moni vaan lopettaa lääkkeet viikon päästä että muka on sivuvaikutuksia , joten siinä usein on se ongelma.
        Kun jaksaa sen ikävän vaiheen ohitse niin niitä sivuvaikutuksia ei pahemmasti tule, lievää painon nousua joillekin kyllä.
        Niin että joillekin voidaan kyllä vaihtaa toinen lääke jos viikko kaupalla tuntee olonsa huonoksi.
        Mutta missään ei ole lääkettä joka ottaa pois samana päivänä oireet,
        Sitten riippuu siitäkin minkä psyykkisen. sairauden on saanut ja miten paljon onko lievä, keskitasoinen tai voimakas . Joten keinot on monet ja kun toimii yhdessä lääkärin kanssa eikä olla niin ennakkoluuloisia asioista joita ei kai aina itse ymmärrä niin kyllä pitäisi alkaa paraneminen . Psykiatrian koulutus ei ole mikään lyhyt koulutus jotta kun viisikin vuotta lukee psykiatriaa niin tietää hyvin tarkkaan mitä potilas tarvitsee.
        Usein syytetään lääkäriä vaikka syy voi olla ettei potilas ennakkoluuloiltaan ole vastaanottavainen sille mitä lääkäri ehdottaa

        Varmaan parempi, etten sano mitään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksi kannattaa olla lähdekriittinen etsiessään tietoa ja käyttää kriittistä ajattelua. Itse tiedän mistä etsiä tietoa, osaan arvioida tietoa. Vieroituspalstat auttoi minua suuresti vaikeimmassa jamassa. Luin myös aihepiiriin masennuslääkevieroitukseen liittyviä uusia tutkimuksia. Seurasin tutkijoita ja alan ammattilaisia somessa kun he kävivät keskustelua aihepiirin ympäriltä. Luin ravinnosta, luin tavoista lisätä hyvinvointia, miten pärjätä puhjenneiden hermosto-oireiden kanssa ja miten pärjätä kauhean silloin puhjenneen unettomuuden kanssa. Mietin aina miten parantaa oloani ja mietin aina edelleenkin. En ole koskaan passiivinen ollut ja ajatellut vain että nyyh minkä vaurion sain. Senkin periodin kävin toki läpi kun pahimmat lääkehaitat tuli käytyä läpi.

        Niin ja jotkut lopettavat lääkkeensä ja voivat paremmin. Sinulla unohtui tämä osa ihmisistä. Tiedän ihmisiä jotka on päässeet hurjasta määrästä lääkkeitä eroon ja heidän olonsa on alkanut helpottaa. Ehkä jotain häikkää toki saattaa jäädä. Ja jotkut eivät voi hyvin lääkityksissä mitä lääkäri määrää. Käy sääliksi joskus jotkut lääkekoktailejansa syövät ihmiset jotka ei koskaan voi tietää mikä osa heidän olossaan on lääkkeistä, lääkkeiden yhteisvaikutuksista ynnä muusta johtuvaa tai siitä kun taas unohtui ottaa pilleri ajallaan tai resepti uusia ja sitten ahdistaa. Minulla ei juuri ole niin hirveänä edes ahdistanut pahimman jälkeen.

        Tuota pilleriorjuutta ei ikävä ole.

        Minä en ainakaan loppuvaiheessa psykiatria-elämääni tuntenut minkäänlaisia miellyttäviä hetkiä olossani lääkkeiden kanssa. Voin kyllä ymmärtää tämän olotilan koska alkuvaiheessa oli niitä myönteisempiä kokemiksia mutta kun lääkkeitä syö vuositolkulla ei aivot enää vastaa niihin kuin alussa. Tilapäinen on lääkeonni. Ainakin oman kokemuksen mukaan.

        Ei ole pilleriorjuutta ikävä minullakaan. 20 vuotta(!!) yhtäjaksoista "ylläpitohoitoa" jatkuvassa lääkepöhnässä riitti minulle. Ei koskaan enää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole pilleriorjuutta ikävä minullakaan. 20 vuotta(!!) yhtäjaksoista "ylläpitohoitoa" jatkuvassa lääkepöhnässä riitti minulle. Ei koskaan enää.

        Kahessakymmenessä vuodssa tulee kehoon kremppaa ilman lääkkeitäkin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan parempi, etten sano mitään.

        Joo en edes jaksa sanoa. Tuntuu kuin olisi joku trollikirjoitus oman kokemuksen valossa :D


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo en edes jaksa sanoa. Tuntuu kuin olisi joku trollikirjoitus oman kokemuksen valossa :D

        Mut olihan siinä vinhaa perää.

        "Usein syytetään lääkäriä vaikka syy voi olla ettei potilas ennakkoluuloiltaan ole vastaanottavainen sille mitä lääkäri ehdottaa"


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kahessakymmenessä vuodssa tulee kehoon kremppaa ilman lääkkeitäkin.

        No olipa taas ihme kommentti, ei muuta voi sanoa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitääkö olla hoitoalan ammattilainen, että tietää keskivertoa enemmän mielenterveydestä? Vai riittääkö että on vetänyt sen systeemin pari kertaa päästä päähän ja takaisin, että tuntee jonkunsataa muuta mielenterveyskuntoutjaa henkilökohtaisesti ja seurailee sivusilmällä mitä ylipäätään mielenterveys skenessä tapahtuu?

        En väitä, etteikö hoidossa olisi kehittämistä, tai ettei lääkkeissä ole haittavaikutuksia. Mutta ymmärrätkö miten helppo on sillä kokemuksella nähdä, kuinka kapeakatseiset ihmiset yrittävät heittää sekaan lapinlisää, oman ideologiansa puolesta?

        Sulla on kanssa ihan selvästi oma salattu agendasi tai ideologiasi, jonka perusteella kirjoitat noita mielipiteitäsi. Kävikö mielessä se? Suurinpiirtein arvaan tekstisi sävystä päätellen, ja koska leimaat ja tuomitset noin jyrkästi ja suoralta kädeltä omasta näkökannastasi eriäviä mielipiteitä, että olet kyseisellä alalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Useat psyykkeen lääkkeet tekevät olon usein huonommaksi kun aloittaa lääkityksen, sen tiedoittaa lääkäri vastaanotolla. Sitten kun se vaihe menee ohi niin alkaa parantuminen. Moni vaan lopettaa lääkkeet viikon päästä että muka on sivuvaikutuksia , joten siinä usein on se ongelma.
        Kun jaksaa sen ikävän vaiheen ohitse niin niitä sivuvaikutuksia ei pahemmasti tule, lievää painon nousua joillekin kyllä.
        Niin että joillekin voidaan kyllä vaihtaa toinen lääke jos viikko kaupalla tuntee olonsa huonoksi.
        Mutta missään ei ole lääkettä joka ottaa pois samana päivänä oireet,
        Sitten riippuu siitäkin minkä psyykkisen. sairauden on saanut ja miten paljon onko lievä, keskitasoinen tai voimakas . Joten keinot on monet ja kun toimii yhdessä lääkärin kanssa eikä olla niin ennakkoluuloisia asioista joita ei kai aina itse ymmärrä niin kyllä pitäisi alkaa paraneminen . Psykiatrian koulutus ei ole mikään lyhyt koulutus jotta kun viisikin vuotta lukee psykiatriaa niin tietää hyvin tarkkaan mitä potilas tarvitsee.
        Usein syytetään lääkäriä vaikka syy voi olla ettei potilas ennakkoluuloiltaan ole vastaanottavainen sille mitä lääkäri ehdottaa

        Yritän rauhoittua, vaikka se on todella hemm*tin vaikeaa. Kun tälle palstalle tulee joku psykiatriaa estottomasti suitsuttava ja siinä käytettävien metodien palvoja.

        Itse käytin peräti 20 vuoden ajan erilaisia psyykelääkkeitä. Ja kuittaan todellakin oikeaksi sen, että on tullut lukuisia haittavaikutuksia niin seksuaalitoimintojen, kuin muiden hermostollisten oireiden muodossa. Leuka ei liiku, tai jäykistyy, jalat eivät toimi, joten kävelykään ei aina onnistu, tai se on vaikeaa. Keskittymiskyky on mennyt. Samoin muisti on heikentynyt. Kognitiviiset kyvyt heikentyneet. Masennus on jokapäiväistä. Diabetes puhjennut. Muutamia mainitakseni. Lopetin lääkkeiden liian myöhään. Vahinkoa, vaurioita ja tuhoa ennätti jo tulla.

        Tämä siis viestinä edelliselle, joka vähättelee ja teilaa monien tänne kirjoittavien omakohtaisia kokemuksia. En tiedä, onko trolli, THL: n palkkaama kirjoittaja, alalla oleva, vai mikä lie hölmö. Kokeilkoon itse niitä lääkkeitä ja syököön niitä "niin vaarattomina" pitämiänsä lääkkeitä vaikka kauhatolkulla, useamman vuoden ajan. Tulkoon sitten sanomaan, miltä tuntuu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No myönnän, että se oli viimeisin käytössäni ollut lääke, jonka lopetin.
        Olin käyttänyt sitä reilut kymmenen vuotta, lopetin todella hitaasti vähentämällä.

        Nuorempana olin lääkkeiden suurkuluttaja, oli monia eri lääkkeitä päällekkäin, lisänä päihteitä samaan aikaan.
        Lääkityksiä vaihdeltiin tosi usein, kun yleensä menin enemmän ja enemmän sekaisin, mitä enemmän sain lääkkeitä ja käytin niitä päihteiden kanssa.
        ( Sairauteni kuulemma aina vain paheni, kun tuli kovin rankkaa oireilua ).
        Ei mikään ihme sinänsä, kun oli kaikki ainekset sekaisin elimistössä ja päässä.

        Vuosien varrelta en edes pysty sanomaan, oliko jossain vaiheessa jotain vieroitusoireita, kun olin koko ajan ihan sekaisin. Ehken mitään lääkkeitä siihen aikaan käyttänyt kovin pitkiä aikoja, kun jatkuvasti vaihdeltiin ja kokeiltiin uusia.

        Lääkelasteista pääsin pitkän sairaalahoidon aikana irti ajan myötä, mutta tosiaan sen viimeisen, jota olin käyttänyt sen reilut kymmenen vuotta lopetin pikkuhiljaa, enkä ainakaan huomannut mitään vieroitusoireita. Ehkä jotain lievää unettomuutta taisi olla.

        En tietenkään vähättele toisia, ja uskon täysin, että niistä voi tulla pahat vieroitusoireet. Eihän ihmiset muuten niistä valittelisi.

        Siksihän niitä vähennetäänhän varovasti ettei tule vieroitus oireita
        Tavallisesti se toimii hyvin se vähentäminen , mutta toisilla sairaus tulee esiin taas kun lääkevaikutus loppuu , niin että asia on aika monimutkainen


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksihän niitä vähennetäänhän varovasti ettei tule vieroitus oireita
        Tavallisesti se toimii hyvin se vähentäminen , mutta toisilla sairaus tulee esiin taas kun lääkevaikutus loppuu , niin että asia on aika monimutkainen

        Vai että sairauden esiintulo? Kyse ei ole aina siitä.

        Et ole ikinä vieroitusoireista kuullut? Myös masennus voi olla vieroitusoire. Tiesitkö muuten, että vieroitusoireet eivät ole mielisairautta ja ne voivat joillain kestää vuosiakin?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Päihteet saattavat jättää permanetisti aivoihin vammoja . Ja jos vielä ottaa samalla ajalla lääkkeitä niin ei ole ihme jos joutuu hullunmyllyyn .
        Joten silloin elinvoimaa lääkäriä syytellä huonosta voinnista kun itse lääkitsee vielä päihteillamja tuhoaa herkkä aivokoneistoaan
        Kuten sanottu kukin tyylillään

        Vaikka silloinen elämäni oli yhtä hullunmyllyä, en syytellyt lääkäreitä.
        Olihan se helppoa heittää vastuu omasta itsestään muiden käsiin ( mikä jälkeenpäin ajateltuna ei ollut yhtään hyvä juttu ).
        Siinä elämänvaiheessa, kun kaikki asiat olivat solmussa ( itse itseni kanssa eniten ), niin olihan se upeeta ( typerä ajatus... ), kun sain erilaisia lääkkeitä oikein reseptillä, ja oli mahdollista olla jatkuvasti täysin sekaisin. Se kun oli päämääräni silloin, olla mahdollisimman sekaisin.
        Mitäkö pakenin ? Rehellinen vastaus on, että itseäni.

        Ei tuollaisesta voi edes lääkäreitä syyttää, eikä siihen ole tarvettakaan.
        On ylipäänsä ihme, että elämä on tähänkin asti kantanut, ja asiat ovat siihen nähden suhteellisen hyvin nykyään.
        Hyvä lopputulos johtuu siitä, että viimeisellä pitkällä hoitojaksolla oli niitä ymmärtäväisiä lääkäreitä. Ja toki siitäkin, että halusin asiani kuntoon ja tein töitä saavuttaakseni edes vähän parempaa.

        Kaikenlaisesta jälkeenpäin syyttelystä ei ole mitään hyötyä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksi kannattaa olla lähdekriittinen etsiessään tietoa ja käyttää kriittistä ajattelua. Itse tiedän mistä etsiä tietoa, osaan arvioida tietoa. Vieroituspalstat auttoi minua suuresti vaikeimmassa jamassa. Luin myös aihepiiriin masennuslääkevieroitukseen liittyviä uusia tutkimuksia. Seurasin tutkijoita ja alan ammattilaisia somessa kun he kävivät keskustelua aihepiirin ympäriltä. Luin ravinnosta, luin tavoista lisätä hyvinvointia, miten pärjätä puhjenneiden hermosto-oireiden kanssa ja miten pärjätä kauhean silloin puhjenneen unettomuuden kanssa. Mietin aina miten parantaa oloani ja mietin aina edelleenkin. En ole koskaan passiivinen ollut ja ajatellut vain että nyyh minkä vaurion sain. Senkin periodin kävin toki läpi kun pahimmat lääkehaitat tuli käytyä läpi.

        Niin ja jotkut lopettavat lääkkeensä ja voivat paremmin. Sinulla unohtui tämä osa ihmisistä. Tiedän ihmisiä jotka on päässeet hurjasta määrästä lääkkeitä eroon ja heidän olonsa on alkanut helpottaa. Ehkä jotain häikkää toki saattaa jäädä. Ja jotkut eivät voi hyvin lääkityksissä mitä lääkäri määrää. Käy sääliksi joskus jotkut lääkekoktailejansa syövät ihmiset jotka ei koskaan voi tietää mikä osa heidän olossaan on lääkkeistä, lääkkeiden yhteisvaikutuksista ynnä muusta johtuvaa tai siitä kun taas unohtui ottaa pilleri ajallaan tai resepti uusia ja sitten ahdistaa. Minulla ei juuri ole niin hirveänä edes ahdistanut pahimman jälkeen.

        Tuota pilleriorjuutta ei ikävä ole.

        Minä en ainakaan loppuvaiheessa psykiatria-elämääni tuntenut minkäänlaisia miellyttäviä hetkiä olossani lääkkeiden kanssa. Voin kyllä ymmärtää tämän olotilan koska alkuvaiheessa oli niitä myönteisempiä kokemiksia mutta kun lääkkeitä syö vuositolkulla ei aivot enää vastaa niihin kuin alussa. Tilapäinen on lääkeonni. Ainakin oman kokemuksen mukaan.

        Lähdekritiikissä pitää olla kriittinen kaikille lähteille, eikä vain käyttää sitä oman vahvistusharhansa tukemiseen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksihän niitä vähennetäänhän varovasti ettei tule vieroitus oireita
        Tavallisesti se toimii hyvin se vähentäminen , mutta toisilla sairaus tulee esiin taas kun lääkevaikutus loppuu , niin että asia on aika monimutkainen

        Kyllä minuakin silloin varoiteltiin, ja pidettiin todennäköisenä, että jotain voisi hyvinkin tulla, sairauden uusiutumista ehkä.
        Ei ole kuitenkaan tullut mitään ja olen voinut hyvin, voisi sanoa jopa paremmin ilman lääkkeitä, jo useita vuosia.
        Elämästäni ovat myös jääneet pois ne tekijät, jotka aikoinaan sairastumiseeni johtivat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksihän niitä vähennetäänhän varovasti ettei tule vieroitus oireita
        Tavallisesti se toimii hyvin se vähentäminen , mutta toisilla sairaus tulee esiin taas kun lääkevaikutus loppuu , niin että asia on aika monimutkainen

        Sen takia se onkin monimutkainen, koska joillain oikeasti sairaus voi myös tulla takaisin, vaikka se ei kaikkia tarkoitakaan.

        Olisi hyvä olla jonkin aikaa ilman lääkkeitä vielä vaikutuksen loputtuakin, että saataisiin varmuus siitä kummin kävi, onko ollut vieroitusoireita vai ei.
        Onhan se kuitenkin aika selkeää, jos kaikki masennukset ja ahdistukset palaavat takaisin, ettei ole ollut oikea hetki lopettaa lääkitystä. Vieroitusoireet on sitten asia erikseen, muu kuin mahdollinen mielialan huonommaksi meno.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai että sairauden esiintulo? Kyse ei ole aina siitä.

        Et ole ikinä vieroitusoireista kuullut? Myös masennus voi olla vieroitusoire. Tiesitkö muuten, että vieroitusoireet eivät ole mielisairautta ja ne voivat joillain kestää vuosiakin?

        Vieroitusoireet ja niiden aiheuttamat tuntemukset voivat johtaa masennukseen uudestaan, ja sehän merkkaa, että masennus on tullut takaisin.
        Jos mieliala on kunnossa, ei pitäisi masentua uudestaan, vaikka muita vieroitusoireita olisikin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mut olihan siinä vinhaa perää.

        "Usein syytetään lääkäriä vaikka syy voi olla ettei potilas ennakkoluuloiltaan ole vastaanottavainen sille mitä lääkäri ehdottaa"

        Miksi helkutissa olisin enää vastaanottavainen sille mitä lääkäri ehdottaa jos vastaanottavaisuudella sain elämäni pilalle ja kriittisellä ajattelulla sain elämääni takaisin? Totta helkutissa olen nykyisen biologisen psykiatrian ja medikalisaation aikaan hyvin vähän vastaanottavainen sille mitä joku psykiatri sanoo etenkin tällä kokemuksella. Jos olisin itsetuhoinen masokisti menisin psykiatrille ja sanoisin että "kyllä psykiatri, olet niin fiksu ja kaikkitietävä 5 vuoden(välihuomautus: lääkeuskovaisen biopsykiatrian pharmaan keskittyvän) psykiatrisen koulutuksesi ja työkokemuksesi perusteella että otan nämä uudet masennuslääkkeet kokeiluun vaikka yksi pillerimerkki turmeli elämäni vuosiksi. Olen myös kokeillut siihen vielä muitakin jotka mm puhkaisivat unettomuutta tai levottomia jalkoja mutta todentotta sinä kaikkitietävä psykiatri olet varmasti niin fiksu että tiedät mitä teet ja laitan terveyteni täysin sinun käsiisi enkä kuuntele intuitiotani lääkkeiden vaikutuksista minuun."

        Niillä huonoilla lääkereaktioilla mitä olen viimeksi lääkkeisiin kokenut (jonkun pisteen jälkeen lääkkeitä niitä alkoi tulla) saisin todennäköisesti lääkkeestä ikäviä haittoja hermostoni herkistyessä vuosien kemialliselle veivaukselle, aloittelulle, lopetteluille ja lopulta lääkekoktaileille jossa sain merkittäviä haittoja. Vieroituspalstoilla on havaittu tämä hermoston herkistyminen ja negatiiviset efektit monimutkaisista lääkehistorioista josta rivipsykiatri ei todennäköisesti ymmärrä mitään.

        Kokemukseni on että masennuslääkkeissä ei ole pitkäänkestäviä suotuisia vaikutuksia vaan aivot alkaa vastustaa lääkkeellä tehtyä kemiallista aivojen "uudelleenrakennusta" ennemmin tai myöhemmin ja vaikutus muuttuu esim lamaannuttavammaksi,apatisoivammaksi ja väsyttävämmäksi. Sitten kaikkitietävä psykiatri voisi määrätä minulle taas uuden lääkkeen tai nostaa annosta😍

        Minulla on niin ikävä sitä että kun unohdan ottaa annoksen tai vieroittaudun lääkkeistä ja liikutan katsetta tunnen voimakkaan sähkötujauksen aivoissa kun hermostoni on hetkellisessä epätasapainotilassa kun en saa huumettani siltä päivää minkä seurauksena tunnen sähköiskuja pitkin hermostoani. Olen kuin joku narkkari ilman ainetta ja ainut mitä mietin lääkettä ottamatta että tarvin sen helkutin lääkkeen että ne kamalat sähköiskut loppuu!

        En malttaisi myöskään odottaa kuinka ihanaa minulla olisi kun pääsisin vieroittautumaan lääkkeistä ja menettäisin taas uneni joiden tasapainottumisessa vieroituksen jälkeen meni pitkä tovi😍 Tai tutisisin sisäisesti levottomana tuntien kuinka minun pitää liikutella jalkojani enkä voi lopettaa liikkumista😍

        Vielä tuossa yhdessä alhaalla linkatussa MTV3:n artikkelissa oikein viitattiin siihen että ei välttämättä ole mitään hoitoa heti tarjolla niin se voi olla yksi syy miksi nyt oikein tungetaan urakalla pillereitä. Mutta mitä sillä väliä jos systeemi hoitaa vähän vastuuttoman pillerikeskeisesti, pillerit on niin hyviä😍

        Minua ei yllätä yhtään että astuin nykyajan medikalisaatioansaan kun seuraa tapaa millä masennuslääkkeitä on tyrkytetty tutuilleni ja jopa läheisilleni joilla hetkellisesti on ollut vaikeaa. Moni heistä on onneksi ihailtavan kriittinen lääkkeitä kohtaan. Minulla on tuttuja jotka ei ole lähteneet tosin näitä syömään ja kappas vain, se paha olo on ajanmyötä kaikonnut. Ei ole tarvittu sotkea hermostoa pillereillä ja lähteä samaan ansaan mihin minä kävelin. Moni paha olo kestää aikansa ja menee ohi. Sen sijaan pillerihaitat ei aina.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai että sairauden esiintulo? Kyse ei ole aina siitä.

        Et ole ikinä vieroitusoireista kuullut? Myös masennus voi olla vieroitusoire. Tiesitkö muuten, että vieroitusoireet eivät ole mielisairautta ja ne voivat joillain kestää vuosiakin?

        niin Sinä et tiedä minun kokemuksiani hoitoalalta , mutta voin sanoa että jokainen masennusta kärsivä kertoo samat jutut , joten ei se mitenkään uutta tai erikoista ole jos on masennus, siis sinä tyylillesi, ja minä omallani


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikka silloinen elämäni oli yhtä hullunmyllyä, en syytellyt lääkäreitä.
        Olihan se helppoa heittää vastuu omasta itsestään muiden käsiin ( mikä jälkeenpäin ajateltuna ei ollut yhtään hyvä juttu ).
        Siinä elämänvaiheessa, kun kaikki asiat olivat solmussa ( itse itseni kanssa eniten ), niin olihan se upeeta ( typerä ajatus... ), kun sain erilaisia lääkkeitä oikein reseptillä, ja oli mahdollista olla jatkuvasti täysin sekaisin. Se kun oli päämääräni silloin, olla mahdollisimman sekaisin.
        Mitäkö pakenin ? Rehellinen vastaus on, että itseäni.

        Ei tuollaisesta voi edes lääkäreitä syyttää, eikä siihen ole tarvettakaan.
        On ylipäänsä ihme, että elämä on tähänkin asti kantanut, ja asiat ovat siihen nähden suhteellisen hyvin nykyään.
        Hyvä lopputulos johtuu siitä, että viimeisellä pitkällä hoitojaksolla oli niitä ymmärtäväisiä lääkäreitä. Ja toki siitäkin, että halusin asiani kuntoon ja tein töitä saavuttaakseni edes vähän parempaa.

        Kaikenlaisesta jälkeenpäin syyttelystä ei ole mitään hyötyä.

        Ihan niin, kiva että sinulla on mennyt hyvin asioiden kanssa, itseään moni muu etsii tietämättään .
        Hyvää jatkoa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omien tuntemusten mukaan , siinähän se onkin kun tunnetaan niin paljon ja jokainen näyttää luulevan että hän on ainut erikoinen tapaus kun menee lääkäriin.
        Kyllä se niin on että lääkäri näkee enemmän kun luullaan ja hoitelee satoja ihmisä vuosittain .
        Ja aivoista tulevat ajatukset voi näyttää miten eri lailla voit päivän mittaan .esim kun puhut lääkärin kanssa niin useinkaan et voi niin huonosti kun kotona, jos tapaat tutun niin silloinkin on helpompi olla sen ajan kun juttelee
        Nämä tilanteet katkaisee hetkeksi huonon olotilan .ja kun syö lääkkeitä niin näitä katkoja tulee enemmän kun voi paremmin, lopulta tuntee olonsa ihan normaaliksi , näin tuntee moni sairautensa kanssa , miellyttävät tapaukset katkaisee aina hetkeksi sen huonon olon..mutta jos antaa negatiivisille ajatuksille vallan niin sillon on työlästä .

        Kyllä omat tuntemukset kukin tuntee itse, lääkärit eivät voi tuntea toisen puolesta, kuten myös ajatellakaan ei voi toisen puolesta, eikä toisen ajatuksia voi lukea.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä omat tuntemukset kukin tuntee itse, lääkärit eivät voi tuntea toisen puolesta, kuten myös ajatellakaan ei voi toisen puolesta, eikä toisen ajatuksia voi lukea.

        "En väitä, etteikö hoidossa olisi kehittämistä, tai ettei lääkkeissä ole haittavaikutuksia. Mutta ymmärrätkö miten helppo on sillä kokemuksella nähdä, kuinka kapeakatseiset ihmiset yrittävät heittää sekaan lapinlisää, oman ideologiansa puolesta?"

        Mitä Lapinlisää minä heitän?

        Teesini on ne,että psyykenlääkkeistä voi saada merkittäviä pitkäkestoisia lopetuksessa puhkeavia/lopetuksen jälkeen jatkuvia haittoja jotka olen itse kokenut ja myöskin olen kohdannut netissä paljon lääkehaitoista kärsiviä joiden oireet muistuttaneet toisiaan ja yhteistä on se että potilaat ei useinkaan saa tukea tai ymmärrystä näihin tai jopa psykiatria on liian nopeilla vieroitusohjeilla ja dependenceä vähättelemällä heittänyt ihmiset helvetilliseen oloon. Se kärsimys mitä nämä ihmiset kokee voi olla hirvittävää vieroituksessa. Haitoista kehonsa parantelu voi olla brutaalia ja pitkäänkestävää sekä invalidisoivaa.

        Psykiatria on monelta osin epätieteellistä pseudotiedettä jossa lääkkeiden toimintamekanismikin voidaan valehdella ja vääristellä potilaalle niin että korvat heiluu tai sitten sitä ei ymmärretä muutenkaan ja yritetään muka keksiä jotain tieteellisiä selityksiä miten ne toimii tai miksi niitä kannattaa käyttää viitaten kuin lääke parantaisi jotain biologisesti. Jotka voidaan kumota vuosia myöhemmin. Ne nähdään yksinomaa hyödyllisinä esim mielialalle vaikka oikeasti lääkkeet voi leikata tunteita ja vaikuttaa negatiivisesti myös yksilön tunne-elämään. Kukaan ei näe että keisarilla ei ole vaatteita.

        Oikeasti varmaan syy miksi ne toimii lähentelee Joanna Moncrieffin teoriaa jonka mukaan kyse on psykoaktiivisista aineista joista voi olla jotain hyötyä oireisiin mutta ne ei hoida biologista poikkeamaa. Hyvin yleistä on myös "informed consentin puuttuminen" psykiatrian potilailla missä riskeistä ei mainita määräämishetkellä paljon mitään ja ne tulee yllätyksenä tai oikeasti haittoja valkopestään minkä ehditään kuvailuissa lääkkeistä.

        Jos lääke parantaa ihmisiä biologisesti, heidän aivojaan, miksi esim SSRI-moskassa (sori SSRI-käyttäjät) on hyvin yleisiä seksuaalisen puolen ongelmia. Ei se vaikuta että silloin kovin hyvää keholle ja aivoille tehdään. Tai keho kärsii vieroitusoireista kuten aivosähköiskutuntemuksista lopettaessa. Onko tehty tutkimusta lääkkeiden vaikutuksista aivoterveydelle ei vain käytön vain myös esim pitkäkestoisen käytön ja vieroituksen jälkeen. Lyhytkestoisesta tehosta ei voi tehdä laajoja johtopäätöksiä aineen suotuisuudesta keholle mitä psykiatriassa ja lääketieteessä tykätään tehdö.

        Kysyn vielä kerran, mitä tekee esim nuoren ihmisen psyykelle jos hoksaa että seksuaalihaitat ei parane lääkkeiden lopetuksen jälkeen? Onko systeemillä tukea heille? Ihmisten kärsimyksestä tilanteessa voi mennä lukemaan vaikka PSSD foorumeille. Psyykenlääkkeet voi monen mekanismin kautta lisätä kärsimystä.

        Näistä spekseistä kun lähtee ajattelemaan on hyvin erikoista että joku tulee sönköttämään että kyllä lääkäriin kannattaa luottaa. Miksi ihmeessä? Minä suhtaudun kaikkeen skeptisyydellä mitä psykiatri sanoo. Toki fiksujakin psykiatreja voi olla/on, fiksuimmat silmissäni tosin suhtautuvat nöyryydellä siihen mitä lääkkeistä ymmärretään ja on todella varovainen niiden määräämisessä. Mutta systeemi on resurssipuutteinen eikä varaa kunnon kontrolleihin, seurantaan ja ei-lääkekeskeiseen apuun ole.

        Valitettavasti olen törmännyt usein yli-itsevarmoihin, ignorantteihin, päällepäsmäröiviin psykiatreihin joilla kuulossa vissiin vikaa kun potilas kertoo haitoista. He näkee aina vain relapseja, ei vieroitusoireita ja haittoja.

        Potilas ei saa välttämättä mitään vahvistusta oireille mitkä puhenneet lääkkeistä minkä ansaitsisi ja niitä kuitataan mielenterveyden oireina. Lääkkeiden haittoja pitäisi tutkia enemmän(esim millainen käyttö lisää haittojen riskiä) ja kun kerran näin massiivisesti lääkkeitä määrätään, olla riittävät vieroitustukipalvelut ja psykologista tukea missä perehdytty aiheen psykologisiin puoliin. On hyvin raskasta kokea lääkehaittoja joista ei määräyshetkellä mainittu mitään etenkin jos ne pitkäkestoisia. Mutta psykiatrialla ja resurssipuutteisella systeemillä ei kiinnosta. On niin paljon parempia kohtia tunkea rahaa kuin psykiatrian tuottaman harmin tutkimus.

        Tuo on kuin pahuuden multihuipentuma kun aletaan vielä sönköttää että ehkä se on vanha puskeva tauti joka tulee pintaan. Kyllä ihmisellä on varmaan joku käsitys siitä millaisia oireet oli ennen ja jälkeen lääkkeen ja mitä lääke mahdollisesti laukaissut. Psyykenlääkehaitat voi lisätä henkistä kärsimystä myös. Ei se ole niin että kun lääke on pois kehosta niiden vaikutus kehoon nollaantuisi. Ne tekee muutoksia kehon toimintaan koko sen ajan kun niitä käyttää.

        Siksi suosittelen aina pohtimaan ennen lääkkeidenkäyttöä mihin ansaan saattaa astua. On hankala jossain pisteessä sanoa mikä johtuu mistäkin saatika saada todistettua haittansa. Se voi olla hajaannuttava kokemus, ei parantava, ei eheyttävä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "En väitä, etteikö hoidossa olisi kehittämistä, tai ettei lääkkeissä ole haittavaikutuksia. Mutta ymmärrätkö miten helppo on sillä kokemuksella nähdä, kuinka kapeakatseiset ihmiset yrittävät heittää sekaan lapinlisää, oman ideologiansa puolesta?"

        Mitä Lapinlisää minä heitän?

        Teesini on ne,että psyykenlääkkeistä voi saada merkittäviä pitkäkestoisia lopetuksessa puhkeavia/lopetuksen jälkeen jatkuvia haittoja jotka olen itse kokenut ja myöskin olen kohdannut netissä paljon lääkehaitoista kärsiviä joiden oireet muistuttaneet toisiaan ja yhteistä on se että potilaat ei useinkaan saa tukea tai ymmärrystä näihin tai jopa psykiatria on liian nopeilla vieroitusohjeilla ja dependenceä vähättelemällä heittänyt ihmiset helvetilliseen oloon. Se kärsimys mitä nämä ihmiset kokee voi olla hirvittävää vieroituksessa. Haitoista kehonsa parantelu voi olla brutaalia ja pitkäänkestävää sekä invalidisoivaa.

        Psykiatria on monelta osin epätieteellistä pseudotiedettä jossa lääkkeiden toimintamekanismikin voidaan valehdella ja vääristellä potilaalle niin että korvat heiluu tai sitten sitä ei ymmärretä muutenkaan ja yritetään muka keksiä jotain tieteellisiä selityksiä miten ne toimii tai miksi niitä kannattaa käyttää viitaten kuin lääke parantaisi jotain biologisesti. Jotka voidaan kumota vuosia myöhemmin. Ne nähdään yksinomaa hyödyllisinä esim mielialalle vaikka oikeasti lääkkeet voi leikata tunteita ja vaikuttaa negatiivisesti myös yksilön tunne-elämään. Kukaan ei näe että keisarilla ei ole vaatteita.

        Oikeasti varmaan syy miksi ne toimii lähentelee Joanna Moncrieffin teoriaa jonka mukaan kyse on psykoaktiivisista aineista joista voi olla jotain hyötyä oireisiin mutta ne ei hoida biologista poikkeamaa. Hyvin yleistä on myös "informed consentin puuttuminen" psykiatrian potilailla missä riskeistä ei mainita määräämishetkellä paljon mitään ja ne tulee yllätyksenä tai oikeasti haittoja valkopestään minkä ehditään kuvailuissa lääkkeistä.

        Jos lääke parantaa ihmisiä biologisesti, heidän aivojaan, miksi esim SSRI-moskassa (sori SSRI-käyttäjät) on hyvin yleisiä seksuaalisen puolen ongelmia. Ei se vaikuta että silloin kovin hyvää keholle ja aivoille tehdään. Tai keho kärsii vieroitusoireista kuten aivosähköiskutuntemuksista lopettaessa. Onko tehty tutkimusta lääkkeiden vaikutuksista aivoterveydelle ei vain käytön vain myös esim pitkäkestoisen käytön ja vieroituksen jälkeen. Lyhytkestoisesta tehosta ei voi tehdä laajoja johtopäätöksiä aineen suotuisuudesta keholle mitä psykiatriassa ja lääketieteessä tykätään tehdö.

        Kysyn vielä kerran, mitä tekee esim nuoren ihmisen psyykelle jos hoksaa että seksuaalihaitat ei parane lääkkeiden lopetuksen jälkeen? Onko systeemillä tukea heille? Ihmisten kärsimyksestä tilanteessa voi mennä lukemaan vaikka PSSD foorumeille. Psyykenlääkkeet voi monen mekanismin kautta lisätä kärsimystä.

        Näistä spekseistä kun lähtee ajattelemaan on hyvin erikoista että joku tulee sönköttämään että kyllä lääkäriin kannattaa luottaa. Miksi ihmeessä? Minä suhtaudun kaikkeen skeptisyydellä mitä psykiatri sanoo. Toki fiksujakin psykiatreja voi olla/on, fiksuimmat silmissäni tosin suhtautuvat nöyryydellä siihen mitä lääkkeistä ymmärretään ja on todella varovainen niiden määräämisessä. Mutta systeemi on resurssipuutteinen eikä varaa kunnon kontrolleihin, seurantaan ja ei-lääkekeskeiseen apuun ole.

        Valitettavasti olen törmännyt usein yli-itsevarmoihin, ignorantteihin, päällepäsmäröiviin psykiatreihin joilla kuulossa vissiin vikaa kun potilas kertoo haitoista. He näkee aina vain relapseja, ei vieroitusoireita ja haittoja.

        Potilas ei saa välttämättä mitään vahvistusta oireille mitkä puhenneet lääkkeistä minkä ansaitsisi ja niitä kuitataan mielenterveyden oireina. Lääkkeiden haittoja pitäisi tutkia enemmän(esim millainen käyttö lisää haittojen riskiä) ja kun kerran näin massiivisesti lääkkeitä määrätään, olla riittävät vieroitustukipalvelut ja psykologista tukea missä perehdytty aiheen psykologisiin puoliin. On hyvin raskasta kokea lääkehaittoja joista ei määräyshetkellä mainittu mitään etenkin jos ne pitkäkestoisia. Mutta psykiatrialla ja resurssipuutteisella systeemillä ei kiinnosta. On niin paljon parempia kohtia tunkea rahaa kuin psykiatrian tuottaman harmin tutkimus.

        Tuo on kuin pahuuden multihuipentuma kun aletaan vielä sönköttää että ehkä se on vanha puskeva tauti joka tulee pintaan. Kyllä ihmisellä on varmaan joku käsitys siitä millaisia oireet oli ennen ja jälkeen lääkkeen ja mitä lääke mahdollisesti laukaissut. Psyykenlääkehaitat voi lisätä henkistä kärsimystä myös. Ei se ole niin että kun lääke on pois kehosta niiden vaikutus kehoon nollaantuisi. Ne tekee muutoksia kehon toimintaan koko sen ajan kun niitä käyttää.

        Siksi suosittelen aina pohtimaan ennen lääkkeidenkäyttöä mihin ansaan saattaa astua. On hankala jossain pisteessä sanoa mikä johtuu mistäkin saatika saada todistettua haittansa. Se voi olla hajaannuttava kokemus, ei parantava, ei eheyttävä.

        Monenkos potilaan mukana sie olitkaan ollu kattomassa ja kuulemassa näitä yli ignorantteja psykiatreja? Vai onko näillä kaikilla tapauksilla vain yksi yhteinen nimittäjä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "En väitä, etteikö hoidossa olisi kehittämistä, tai ettei lääkkeissä ole haittavaikutuksia. Mutta ymmärrätkö miten helppo on sillä kokemuksella nähdä, kuinka kapeakatseiset ihmiset yrittävät heittää sekaan lapinlisää, oman ideologiansa puolesta?"

        Mitä Lapinlisää minä heitän?

        Teesini on ne,että psyykenlääkkeistä voi saada merkittäviä pitkäkestoisia lopetuksessa puhkeavia/lopetuksen jälkeen jatkuvia haittoja jotka olen itse kokenut ja myöskin olen kohdannut netissä paljon lääkehaitoista kärsiviä joiden oireet muistuttaneet toisiaan ja yhteistä on se että potilaat ei useinkaan saa tukea tai ymmärrystä näihin tai jopa psykiatria on liian nopeilla vieroitusohjeilla ja dependenceä vähättelemällä heittänyt ihmiset helvetilliseen oloon. Se kärsimys mitä nämä ihmiset kokee voi olla hirvittävää vieroituksessa. Haitoista kehonsa parantelu voi olla brutaalia ja pitkäänkestävää sekä invalidisoivaa.

        Psykiatria on monelta osin epätieteellistä pseudotiedettä jossa lääkkeiden toimintamekanismikin voidaan valehdella ja vääristellä potilaalle niin että korvat heiluu tai sitten sitä ei ymmärretä muutenkaan ja yritetään muka keksiä jotain tieteellisiä selityksiä miten ne toimii tai miksi niitä kannattaa käyttää viitaten kuin lääke parantaisi jotain biologisesti. Jotka voidaan kumota vuosia myöhemmin. Ne nähdään yksinomaa hyödyllisinä esim mielialalle vaikka oikeasti lääkkeet voi leikata tunteita ja vaikuttaa negatiivisesti myös yksilön tunne-elämään. Kukaan ei näe että keisarilla ei ole vaatteita.

        Oikeasti varmaan syy miksi ne toimii lähentelee Joanna Moncrieffin teoriaa jonka mukaan kyse on psykoaktiivisista aineista joista voi olla jotain hyötyä oireisiin mutta ne ei hoida biologista poikkeamaa. Hyvin yleistä on myös "informed consentin puuttuminen" psykiatrian potilailla missä riskeistä ei mainita määräämishetkellä paljon mitään ja ne tulee yllätyksenä tai oikeasti haittoja valkopestään minkä ehditään kuvailuissa lääkkeistä.

        Jos lääke parantaa ihmisiä biologisesti, heidän aivojaan, miksi esim SSRI-moskassa (sori SSRI-käyttäjät) on hyvin yleisiä seksuaalisen puolen ongelmia. Ei se vaikuta että silloin kovin hyvää keholle ja aivoille tehdään. Tai keho kärsii vieroitusoireista kuten aivosähköiskutuntemuksista lopettaessa. Onko tehty tutkimusta lääkkeiden vaikutuksista aivoterveydelle ei vain käytön vain myös esim pitkäkestoisen käytön ja vieroituksen jälkeen. Lyhytkestoisesta tehosta ei voi tehdä laajoja johtopäätöksiä aineen suotuisuudesta keholle mitä psykiatriassa ja lääketieteessä tykätään tehdö.

        Kysyn vielä kerran, mitä tekee esim nuoren ihmisen psyykelle jos hoksaa että seksuaalihaitat ei parane lääkkeiden lopetuksen jälkeen? Onko systeemillä tukea heille? Ihmisten kärsimyksestä tilanteessa voi mennä lukemaan vaikka PSSD foorumeille. Psyykenlääkkeet voi monen mekanismin kautta lisätä kärsimystä.

        Näistä spekseistä kun lähtee ajattelemaan on hyvin erikoista että joku tulee sönköttämään että kyllä lääkäriin kannattaa luottaa. Miksi ihmeessä? Minä suhtaudun kaikkeen skeptisyydellä mitä psykiatri sanoo. Toki fiksujakin psykiatreja voi olla/on, fiksuimmat silmissäni tosin suhtautuvat nöyryydellä siihen mitä lääkkeistä ymmärretään ja on todella varovainen niiden määräämisessä. Mutta systeemi on resurssipuutteinen eikä varaa kunnon kontrolleihin, seurantaan ja ei-lääkekeskeiseen apuun ole.

        Valitettavasti olen törmännyt usein yli-itsevarmoihin, ignorantteihin, päällepäsmäröiviin psykiatreihin joilla kuulossa vissiin vikaa kun potilas kertoo haitoista. He näkee aina vain relapseja, ei vieroitusoireita ja haittoja.

        Potilas ei saa välttämättä mitään vahvistusta oireille mitkä puhenneet lääkkeistä minkä ansaitsisi ja niitä kuitataan mielenterveyden oireina. Lääkkeiden haittoja pitäisi tutkia enemmän(esim millainen käyttö lisää haittojen riskiä) ja kun kerran näin massiivisesti lääkkeitä määrätään, olla riittävät vieroitustukipalvelut ja psykologista tukea missä perehdytty aiheen psykologisiin puoliin. On hyvin raskasta kokea lääkehaittoja joista ei määräyshetkellä mainittu mitään etenkin jos ne pitkäkestoisia. Mutta psykiatrialla ja resurssipuutteisella systeemillä ei kiinnosta. On niin paljon parempia kohtia tunkea rahaa kuin psykiatrian tuottaman harmin tutkimus.

        Tuo on kuin pahuuden multihuipentuma kun aletaan vielä sönköttää että ehkä se on vanha puskeva tauti joka tulee pintaan. Kyllä ihmisellä on varmaan joku käsitys siitä millaisia oireet oli ennen ja jälkeen lääkkeen ja mitä lääke mahdollisesti laukaissut. Psyykenlääkehaitat voi lisätä henkistä kärsimystä myös. Ei se ole niin että kun lääke on pois kehosta niiden vaikutus kehoon nollaantuisi. Ne tekee muutoksia kehon toimintaan koko sen ajan kun niitä käyttää.

        Siksi suosittelen aina pohtimaan ennen lääkkeidenkäyttöä mihin ansaan saattaa astua. On hankala jossain pisteessä sanoa mikä johtuu mistäkin saatika saada todistettua haittansa. Se voi olla hajaannuttava kokemus, ei parantava, ei eheyttävä.

        "Siksihän niitä vähennetäänhän varovasti ettei tule vieroitus oireita"

        Mitä tarkoittaa varovainen vähentäminen? Minulle se tarkoittaa esim Royal College of Psychiatristin Stopping Antidepressants-ohjeilla vähentämistä jossa on huomattu ongelmatilanteet ja mitä tehdä silloin. Suomesta ei vastaavia ohjeita löydy.

        Monelle lääkärille varovainen vähentäminen on 3 kk aikana vähentämistä(se on jo ihan riittävän hidas), lääke puoliksi ja silleen. Muutama viikkokin riittää. Toisena päivänä isompaa annosta ja toisena pienempää, aivan ihme hatusta haettuja ohjeita joita vieroituspalstat pitää vastuuttomina ja jotka ei perustu siten aivot toimii. Kuuntele kehoo ja silleen.

        Toki monelle nämäkin ohjeet voi toimia mutta jollekin ne voi olla jopa vaarallisia.

        Moni psykiatrian tapa ei ole varovaista nähnytkään vaan ei edes perustu tieteeseen. Itse vähensin muka hitaasti mikä ei edes ollut hidas koko aikuisiän käytön jälkeen. Siksi sain kammottavia sähköiskuja, unihäiriöitä, puulla päähän lyöty oloa, kognitiivisia häiriöitä, vuoristoratamaisia tunteita. Olin todella järkyttynyt mitä minulle yhtäkkiä tapahtui. Olin hämmentynyt kun en päässyt tietystä annoksesta alaspäin ilman että olo oli kuin puulla päähänlyöty. Jälkikäteen hitaammalla vieroituksella lääkkeistä (joita määrättiin vieroituksessa) esim uni ei kärsinyt.

        Kukaan ei varoittanut kukaan ei auttanut. Kukaan ei neuvonut. Melkoinen villi länsi on psyykenlääkevieroitus. Itse piti googlailla itselleen apua jota onneksi löytyi muista vieroittautujista.

        Edes varovaisesti vähentäminen ei täysin estä kaikilla vieroitusoireita. Kun tietää miten kuormittava prosessi vieroitus on nämä väitteet yhtäkkiä uusivasta depressiosta on minulle kuin vitsi. Ei se ihme ole jos joku vähän kärsii vieroituksessa. Se ei tarkoita että kyse on uusivasta taudista joka tarvii lisäpillereitä. Toki voi olla hankala alkaa elää ilman kyseisiä aineita jos mieli ja keho on niihin vuosien aikana mukautunut ja sinänsä en ihmettele jos joku haluaa aineenkäyttöön palata mutta eri asia on onko kyseessä oikeasti relapsi vai hoidolla puhkaistu erääntyyppinen "riippuvuusongelma".

        Prosessi vieroitus voi olla keholle melkoinen kuormite ja stressi ja esim autonominen hermosto reagoida siihen lyömällä flight or fight tilan päälle ja kokea kehon vieroitus tuntemukset uhkana. Kehoa EI OLE kehitelty tällaiseen aineiden vetoon ja niiden purkuun. Ne pillerit sotkevat kehoa ja hermostoa, eivät korjaa.

        Mitä pitempään ja mitä isompia annoksia lääkkeitä käyttää sitä todennäköisemmin ajautuu vieroitusongelmiin ja saa vieroitusoireita. Kannattaa olla siis varovainen ettei psykiatriset lääkkeet tee alunperin pienemmästä ongelmasta hyvin isoa lääkitsemällä ihmistä tarpeettoman pitkään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan niin, kiva että sinulla on mennyt hyvin asioiden kanssa, itseään moni muu etsii tietämättään .
        Hyvää jatkoa

        Itsensä etsimistä, ja itseensä tutustumista tää on koko elämän ajan.
        Ajoittain vaikeampaa ja ajoittain helpompaa.
        Miten haluaa itse elää ? Miten pystyy olemaan edes jokseenkin tyytyväinen elämäänsä ?
        Näitähän sitä etsitään itse kukin omassa elämässä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monenkos potilaan mukana sie olitkaan ollu kattomassa ja kuulemassa näitä yli ignorantteja psykiatreja? Vai onko näillä kaikilla tapauksilla vain yksi yhteinen nimittäjä?

        Olipa taas omituinen kommentti täysin asialliseen viestiin. Alkaisit siekin jo vihdoin kuuntelemaan viisaampiasi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monenkos potilaan mukana sie olitkaan ollu kattomassa ja kuulemassa näitä yli ignorantteja psykiatreja? Vai onko näillä kaikilla tapauksilla vain yksi yhteinen nimittäjä?

        Aika monenkin ihmisen kohdalla ketkä on saaneet pahaa harmia lääkkeistä kenen kanssa olen netissä käynyt keskustelua, on heillä kokemuksia ettei he ole tulleet kuulluksi tai ymmärretyksi psykiatrin toimesta eikä psykiatri ota asiaa vakavissaan tai usko esim pitkittyneiden viekkareiden kohdalla. Veikkaan että moni on joutunut esim väittelemään aiheesta voiko masennuslääkkeiden vieroitusoireet kestää pitkään niiden jälkeen ilman että kyse on jostain henkisestä sairaudesta. Linkkasin tänne ketjuun esim pseudonyymillä Altostrata-toimivan, Surviving Antidepressants-palstan perustajan vastaavia kokemuksia siitä ettei ole lääkärit ottaneet pitkittyneitä oireita tosissaan paitsi myöhemmin kun hän löysi jonkun asiantuntijan. Hänellä meni huomattavan pitkään parantua SSRI-lääkkeen vaikutuksesta.

        Itsehän en edes usko että kyseessä on vieroitusoireet vaan yksinkertaisesti joidenkin aivojen ja hermoston toimintaan jää häikkää kun aine johon keho fyysisesti mukautunut vuosien jälkeen otetaan pois.toisilla nämä kääntyy nopeammin normaaliksi. Keholla on syystä tai toisesta vaikeuksia kääntää näitä vaikutuksia pois esim autonomisen hermoston toimintaan jää häikkää, jotkut reseptorit ei upreguloidu downreguloitumisen jälkeen kun keho esim käytön aikana saattaa keinotekoisen serotoniinin takaisinotoneston seurauksena esim vähentää serotoniinireseptorien määrää tai neuronit ei vain toimi optimaalisesti kun aine minkä alla ne on toimineet vuosia otetaan pois. sitten hermosto voi olla jonkinsorttisessa epätasapainotilassa mikä oireilee hermostollisina oireina. Toisilla tämä harmi palautuu nopeammin kuin toisilla. En ihmettelisi jos riskiä häikkään lisää se jos lääkkeitä on vielä määräilty päällekäin ja lopeteltu ja aloiteltu useita kertoja.

        Lisäksi olen itse kokenut tämän lukuisia kertoja ettei lääkäri ota vakavasti. Muistan puhuneeni eräästä haitasta niin tulin kyseenalaistetuksi monta kertaa. Vasta kuukausia myöhemmin lisäharmia määrätyistä lääkkeistä yksi psykiatri vihdoin sanoi että ok, kyse voi olla tästä. Ironisinta on että miksi ihmeessä minä haluaisin itselleni tällaisen haitan kehitellä kun sitä ei uskota? Miksi? Mikä motiivi kellään on mennä psykiatrille jostain oireesta valittamaan kun saattavat kokea huonoakin kohtelua tai leimatuksi suunnilleen hulluksi. Mitään sympatiaa en tarvinnut halusin vaan että oire otetaan tosissaan ja se menee pois.

        Ja olen kuullut lukuisia lukuisia kertoja että ihmiset ovat kokeneet ettei heille ole mainittu riittävästi lääkkeisiin liittyvistä ongelmista aloittaessa ja esim vieroitusoireet on tulleet täytenä yllätyksenä. Kyseessä on englanniksi termi "informed consent", oikeus tietää riskeistä mitä kehoon laitettavista aineista voi seurata. Jokaisella potilaalla pitäisi siihen olla oikeus mutta se riippuu lääkäristä täyttyykö se. Yltiöpositiivisen kuvan lääkkeistä kohdalla jossa haittoja valkopestään tai pimitetään se ei täyty. Tästä termistä voi lukea lisää netissä mitä se merkitsee.

        Oma mielipiteeni esim masennuslääkkeiden kohdalla olisi että potilas saisi jokakerta lääkärin vastaanotolla esim tabletin käteensä johon olisi listattu lääkkeen "informed consent" ja potilas kuittaisi lukeneensa tämän. Pelkkää haittavaikutuslistaa on potilaalla hankalampi tulkita, ja siksi olennaiset ja myös potilaan elämänlaadulle merkitykselliset riskit voisi tiivistää potilaalle millä lisättäisiin potilasturvallisuutta. Lääkärit voi pimittää haittoja jottei huolestuttaisi potilasta esimerkkinä tuo Pharmaca Fennica, osastokeissi.

        SSRI-masennuslääkkeiden kohdalla se voisi olla jotain tännepäin:
        Montako ihmistä pitää hoitaa masennuslääkkeillä että yksi saa avun jotta potilas saa käsityksen kuinka tehokkaasta lääkkeestä kysymys
        Masennuslääkkeissä voi olla muitakin tunne-elämän seurauksia kuin vain masennuksen lievittyminen mitä potilaan kannattaa seurata esim tunteiden leikkautuminen molemmista päistä (ettei potilas luule näitä omiksi oireikseen)
        Masennuslääkkeistä voi seurata lopetusoireita (lueteltu) ja joiden vuoksi joillakin on hankala lopettaa ne miksi ne on tärkeää lopettaa yhteistyössä lääkärin kanssa oloa seuraten. Ne voi olla myös pitkittyneitä harvinaisemmissa tapauksissa.
        Seksuaalisen toiminnan häiriöt voi jatkua harvinaisemmissa tapauksessa lääkkeen lopetuksen jälkeen (jokaisella on oikeus tietää tämä) ja kyseisissä lääkkeissä voi olla seksuaalipuolen ongelmia

        Tietenkin on totta että moni potilas saattaisi tällöon suhtautua kriittisemmin lääkkeiden aloitukseen eikä plasebovaikutusta syntyisi niin herkästi joka saattaa näytellä roolia lääkkeissä.

        Lisäksi tunnen ihmisiä jotka on myös tunteneet ettei haittoja oteta todesta tai vakavasti. Eräs tuttuni oli jopa asioinut neurologillaan kokiessaan erästä neurologista haittaa ja neurologi ei ollut pitänyt mahdottomana että se liittyi hänen lääkkeisiinsä. Psykiatri taas vähätteli asiaa ja sanoi ettei ole vastaavaa kuullut


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta palatakseni ketjun alkuperäiseen aiheeseen: ketjun ideana oli kysäistä onko joku saanut ymmärtäväistä kohtelua psyykenlääkkeistä pitkäkestoista haittaa kohdatessaan ja onko lääkäriä joka aiheesta on kiinnostunut.

        Se on kumma homma mikä vimma joillakin ihmisillä on tulla haukkumaan haittaa saaneita ja leimaamaan heitä höperöiksi, ikäänkuin vähättelemään toisen kokemus tyystin. Onko se niin hankala itselle ymmärtää että joku saa haittaa tai ajattelee asioista eri tavalla kuin itse? Joilla on saattanut olla aika karujakin kokemuksia systeemissä lääkehaittojen suhteen?

        Oma ajattelutapani psyykenlääkkeistä ja niiden toimintamekanismista perustuu psykiatri Joanna Moncrieffin Models of drug action - näkemykseen ja teoriaan enkä pitkän kokemukseni perusteella suhtaudu lääkkeisiin enää kovin suurella positiivisuudella ja hirvittääkin tapa miten niitä määrätään.

        En ole painottanut että jokainen saa lääkkeistä samanlaiset haitat. Ei. Jokainen ei saa Singerin kuvaamia neurotoksisia reaktioita tai Moncrieffin kuvaamaa tardiivia dyskinesiaa tai PSSD-oireistoa tai pahoja vieroitusoireita. Tai pitkittyneitä vieroitusoireita. Jollakin hyödyt voi vaakakupissa nousta ylemmäs. Mutta se ei tarkoita etteikö psyykenlääkkeissä ole riskinsä keholle, mielelle ja hermostolle.

        ja tulla painottamaan kuinka MUKA erikoisasiantuntijoita jokainen lääkäri aiheesta on. Jos ei alan tutkijakaan tiennyt aiheesta juuri mitään niin miten se muka voi olla mahdollista että jokainen rivilääkäri tuolla muka on aiheeseen perehtynyt tosi hyvin. Lääkäreilläkin on omat kiinnostuksenkohteensa ja erikoistumisensa. Mielestäni moni kyseisiä aineita jakava lääkäri ei juuri ole vahvasti kiinnostunut harmeista vaan aika turhankin optimisisesti lähinnä ovat kiinnostuneet hyödyistä ja niiden painottamisesta potilaalle.

        Toivon että löydät kaipaamasi lääkärin, jos et täältä, niin jostain muualta.

        Haluatko tietää, miksi tämä ketjusi meni ripuliksi? Ei se mitään kerron sen silti.

        Jos katsot mitä vain ketjua jossa pyydetään apua, henkisen hyvinvoinnin ja mielenterveyden alta, riippumatta siitä minkä ala otsakkeen alla ne on. Huomaat nopeasti että siinä kolmannen, viimeistään neljännen viestin kohdalla joku hoitovastainen ihminen tulee ja oksentaa siihen.

        Tämän jälkeen ketjussa kuin ketjussa on kymmeniä ellei satoja viestejä, lähinnä hoidonvastaista ränttiä, ilman että kellään olisi edes tarkoitus auttaa tai vastata kysymykseen. Tai kun vähänkään enemmän lueskelet foorumia, niin eipä täällä juuri muuta olekkaan. Hatusta heitettynä, ehkä sen 90% viesteistä on hoidonvastaisia.

        Täällä ei ole kolmeen vuoteen näkynyt yhtään kunnon keskustelua vaikkapa kuntotujien asumiselle, omaisten jaksamiselle, monisukupolvisen ketjun katkaisemiselle, jne. Pelkkää… No lue itse.

        Onhan se jonkinlaista kohtalon ironiaa, että kysymyksesi jää hoidonvastaisen rantin alle, ikään kun omat koirat purisivat, mutta todellisuudessa se on aika ikävä asia, sillä tarkoitin todella sitä, että toivon että löydät etsimäsi.

        Jos voin suositella, niin kannattaa seuraavalla kerralla kysellä neuvoja jostain muualta. Nämä puolen tusinaa äänekästä vakiokäviää, eivät tule auttamaan sinua jatkossakaan. Ainoa mihin he kykenevät on ajamaan kaikki auttamishaluiset ihmiset pois.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olipa taas omituinen kommentti täysin asialliseen viestiin. Alkaisit siekin jo vihdoin kuuntelemaan viisaampiasi.

        Sinä voit lähteä narsismista, mutta narsismi ei lähde sinusta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä voit lähteä narsismista, mutta narsismi ei lähde sinusta.

        Pidä suusi kiinni, KÖYHÄ.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivon että löydät kaipaamasi lääkärin, jos et täältä, niin jostain muualta.

        Haluatko tietää, miksi tämä ketjusi meni ripuliksi? Ei se mitään kerron sen silti.

        Jos katsot mitä vain ketjua jossa pyydetään apua, henkisen hyvinvoinnin ja mielenterveyden alta, riippumatta siitä minkä ala otsakkeen alla ne on. Huomaat nopeasti että siinä kolmannen, viimeistään neljännen viestin kohdalla joku hoitovastainen ihminen tulee ja oksentaa siihen.

        Tämän jälkeen ketjussa kuin ketjussa on kymmeniä ellei satoja viestejä, lähinnä hoidonvastaista ränttiä, ilman että kellään olisi edes tarkoitus auttaa tai vastata kysymykseen. Tai kun vähänkään enemmän lueskelet foorumia, niin eipä täällä juuri muuta olekkaan. Hatusta heitettynä, ehkä sen 90% viesteistä on hoidonvastaisia.

        Täällä ei ole kolmeen vuoteen näkynyt yhtään kunnon keskustelua vaikkapa kuntotujien asumiselle, omaisten jaksamiselle, monisukupolvisen ketjun katkaisemiselle, jne. Pelkkää… No lue itse.

        Onhan se jonkinlaista kohtalon ironiaa, että kysymyksesi jää hoidonvastaisen rantin alle, ikään kun omat koirat purisivat, mutta todellisuudessa se on aika ikävä asia, sillä tarkoitin todella sitä, että toivon että löydät etsimäsi.

        Jos voin suositella, niin kannattaa seuraavalla kerralla kysellä neuvoja jostain muualta. Nämä puolen tusinaa äänekästä vakiokäviää, eivät tule auttamaan sinua jatkossakaan. Ainoa mihin he kykenevät on ajamaan kaikki auttamishaluiset ihmiset pois.

        Ei se, että tuli tälle palstalle kuka, ja minkälaisen taustan omaava kirjoittamaan omia "hoidonvastaisia" näkemyksiään kyllä estä sitä, etteikö joku voi vastata tähän aloitettuun keskusteluun vaikka nimeltä lääkäreitä, jotka ovat keskittyneet lääkkeiden aiheuttamiin haittoihin, tai tekevät tutkimusta aiheeseen liittyen. Mutta pahinta pelkään, että heitä on maassamme todella vähän. Voihan se joku tulkita jo tämän esille nostaman keskustelunkin aiheen hoitovastaiseksi. Ja niin on varmaan joku tehnytkin. Kaikki on tehtyä tulkintaa.

        Eikä se, että tälle palstalle tulee "hoitovastaisia", mitä itse kyllä näe mitenkään minään haittana, enkä ymmärrä, miksi se estäisi hyvää, vivahteikasta ja rikasta somekeskustelua, pilaisi mitenkään tätä foorumia. Tai sitten pitää laittaa erilleen, perustaa eri osastoja, eri ihmisille ja erilaisille aiheille. Siis ylläpitäjän. Mutta sitten en toisaalta ymmärrä, että haluavatko, tai ajavatko jotkut vain tietyntyyppistä keskustelupalstaa. Miksi pitäisi rajoittaa sananvapautta, tai kajota siihen. Koska en ole ainakaan itse nähnyt tässäkään viestiketjussa kovin suuria ylilyöntejä, räikeätä, tai asiatonta kielenkäyttöä. Se on asia erikseen sitten. On erilaisia mielipiteitä ja kokemuksia. Ja ihmisillä on tarve kertoa, ja kirjoittaa niistä ja purkaa niitä. Miksi niistä ei sitten saisi kirjoittaa ja tulla kertomaan mitään? Kertokaa ihmeessä, että miksi ei saisi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se, että tuli tälle palstalle kuka, ja minkälaisen taustan omaava kirjoittamaan omia "hoidonvastaisia" näkemyksiään kyllä estä sitä, etteikö joku voi vastata tähän aloitettuun keskusteluun vaikka nimeltä lääkäreitä, jotka ovat keskittyneet lääkkeiden aiheuttamiin haittoihin, tai tekevät tutkimusta aiheeseen liittyen. Mutta pahinta pelkään, että heitä on maassamme todella vähän. Voihan se joku tulkita jo tämän esille nostaman keskustelunkin aiheen hoitovastaiseksi. Ja niin on varmaan joku tehnytkin. Kaikki on tehtyä tulkintaa.

        Eikä se, että tälle palstalle tulee "hoitovastaisia", mitä itse kyllä näe mitenkään minään haittana, enkä ymmärrä, miksi se estäisi hyvää, vivahteikasta ja rikasta somekeskustelua, pilaisi mitenkään tätä foorumia. Tai sitten pitää laittaa erilleen, perustaa eri osastoja, eri ihmisille ja erilaisille aiheille. Siis ylläpitäjän. Mutta sitten en toisaalta ymmärrä, että haluavatko, tai ajavatko jotkut vain tietyntyyppistä keskustelupalstaa. Miksi pitäisi rajoittaa sananvapautta, tai kajota siihen. Koska en ole ainakaan itse nähnyt tässäkään viestiketjussa kovin suuria ylilyöntejä, räikeätä, tai asiatonta kielenkäyttöä. Se on asia erikseen sitten. On erilaisia mielipiteitä ja kokemuksia. Ja ihmisillä on tarve kertoa, ja kirjoittaa niistä ja purkaa niitä. Miksi niistä ei sitten saisi kirjoittaa ja tulla kertomaan mitään? Kertokaa ihmeessä, että miksi ei saisi?

        Keskustelupalstathan ovat keskustelua varten tarkoitettu.
        On täysin ymmärrettävää, että ihmiset ovat asioista eri mieltä.

        Tulisiko ikinä mitään rakentavaa keskustelua, jos kaikki olisivat joka asiasta aina samaa mieltä ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se, että tuli tälle palstalle kuka, ja minkälaisen taustan omaava kirjoittamaan omia "hoidonvastaisia" näkemyksiään kyllä estä sitä, etteikö joku voi vastata tähän aloitettuun keskusteluun vaikka nimeltä lääkäreitä, jotka ovat keskittyneet lääkkeiden aiheuttamiin haittoihin, tai tekevät tutkimusta aiheeseen liittyen. Mutta pahinta pelkään, että heitä on maassamme todella vähän. Voihan se joku tulkita jo tämän esille nostaman keskustelunkin aiheen hoitovastaiseksi. Ja niin on varmaan joku tehnytkin. Kaikki on tehtyä tulkintaa.

        Eikä se, että tälle palstalle tulee "hoitovastaisia", mitä itse kyllä näe mitenkään minään haittana, enkä ymmärrä, miksi se estäisi hyvää, vivahteikasta ja rikasta somekeskustelua, pilaisi mitenkään tätä foorumia. Tai sitten pitää laittaa erilleen, perustaa eri osastoja, eri ihmisille ja erilaisille aiheille. Siis ylläpitäjän. Mutta sitten en toisaalta ymmärrä, että haluavatko, tai ajavatko jotkut vain tietyntyyppistä keskustelupalstaa. Miksi pitäisi rajoittaa sananvapautta, tai kajota siihen. Koska en ole ainakaan itse nähnyt tässäkään viestiketjussa kovin suuria ylilyöntejä, räikeätä, tai asiatonta kielenkäyttöä. Se on asia erikseen sitten. On erilaisia mielipiteitä ja kokemuksia. Ja ihmisillä on tarve kertoa, ja kirjoittaa niistä ja purkaa niitä. Miksi niistä ei sitten saisi kirjoittaa ja tulla kertomaan mitään? Kertokaa ihmeessä, että miksi ei saisi?

        Et sitten lukenut niitä muita ketjuja ja niihin kirjoitettuja vastauksia? En voi edes varsinaisesti syyttää sinua siitä, koska se juuri on se ongelma, ettei kukaan pysty lukemaan niitä. Olet vain elävä esimerkki siitä ongelmasta.

        Eihän se tietenkään teknisesti estä, etteikö tähänkin ketjuun joku voisi tulla ja vastata kysymykseen. Ei ole minulta pois. Päin vastoin sehän olisi aivan mahtavaa.

        Mutta sitten sitä arki järkee. Sellainen ihminen joka haluaisi tulla tänne ja auttaa toisia, joutuu päivästä toiseen, viikosta toiseen, ja kuukaudesta toiseen lukemaan niitä yksiä ja samoja viestejä, joiden seasta hän joutuu etsimään sitä viestiä, jossa hän pystyy auttamaan.

        Sillä ei ole merkitystä onko ne viestit edes myönteisiä, vastaisia vai jotain muuta, vaan ongelma on se että ihmisen elämä on liian lyhyt kahlaamaan yhden ja saman asian läpi, päivästä, viikosta, kuukaudesta, ja tämän foorumin tapauksessa vuosista toiseen.

        Muistutuksena sanottakoon, että se on ihan tuiki tavallista narsismia jos ei itse pysty lukemaan parin kuukauden edestä niin vivahteikasta ja rikasta keskustelua taaksepäin, mutta olettaa että joku muu sen tekee kun itse kirjoittaa sitä samaa.

        Foorumin ylläpito on suuressa viisaudessaan luonut tänne aihealueita. Se ei ole sananvapauden rajoittamista että lääkkeille on ihan oma aihealueensa, jossa voi vapaasti keskustella niiden hyödyistä ja haitoista, mutta sen väittäminen on ensimmäinen luku rasismin käsikirjassa.

        Sinun arvauksesi on yhtä hyvä kuin minun arvaus, miksi jotkut haluaa ja ajaa tänne tietyntyyppistä keskustelupalstaa, jossa ei välitetä aiheesta, vai onko yhteiskunnan normeihin sopeutuminen ylipäätään ollut se ongelma, miksi tänne kirjoittajat on ongelmissa?

        Ja vaikka tästä ketjusta ei olekaan poistettu viestejä, niin kyllä niitä väärinkäytöksiä ja ylilyöntejä tulee, mutta niitä varten sinun ei tarvitse lukea taaksepäin, niitä on rutkasti edessäpäinkin.

        Loppukanetiksi kysyn, että oletko tullut koskaan miettineeksi, miksi ihmiset vihaa clicbait otsikoita?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et sitten lukenut niitä muita ketjuja ja niihin kirjoitettuja vastauksia? En voi edes varsinaisesti syyttää sinua siitä, koska se juuri on se ongelma, ettei kukaan pysty lukemaan niitä. Olet vain elävä esimerkki siitä ongelmasta.

        Eihän se tietenkään teknisesti estä, etteikö tähänkin ketjuun joku voisi tulla ja vastata kysymykseen. Ei ole minulta pois. Päin vastoin sehän olisi aivan mahtavaa.

        Mutta sitten sitä arki järkee. Sellainen ihminen joka haluaisi tulla tänne ja auttaa toisia, joutuu päivästä toiseen, viikosta toiseen, ja kuukaudesta toiseen lukemaan niitä yksiä ja samoja viestejä, joiden seasta hän joutuu etsimään sitä viestiä, jossa hän pystyy auttamaan.

        Sillä ei ole merkitystä onko ne viestit edes myönteisiä, vastaisia vai jotain muuta, vaan ongelma on se että ihmisen elämä on liian lyhyt kahlaamaan yhden ja saman asian läpi, päivästä, viikosta, kuukaudesta, ja tämän foorumin tapauksessa vuosista toiseen.

        Muistutuksena sanottakoon, että se on ihan tuiki tavallista narsismia jos ei itse pysty lukemaan parin kuukauden edestä niin vivahteikasta ja rikasta keskustelua taaksepäin, mutta olettaa että joku muu sen tekee kun itse kirjoittaa sitä samaa.

        Foorumin ylläpito on suuressa viisaudessaan luonut tänne aihealueita. Se ei ole sananvapauden rajoittamista että lääkkeille on ihan oma aihealueensa, jossa voi vapaasti keskustella niiden hyödyistä ja haitoista, mutta sen väittäminen on ensimmäinen luku rasismin käsikirjassa.

        Sinun arvauksesi on yhtä hyvä kuin minun arvaus, miksi jotkut haluaa ja ajaa tänne tietyntyyppistä keskustelupalstaa, jossa ei välitetä aiheesta, vai onko yhteiskunnan normeihin sopeutuminen ylipäätään ollut se ongelma, miksi tänne kirjoittajat on ongelmissa?

        Ja vaikka tästä ketjusta ei olekaan poistettu viestejä, niin kyllä niitä väärinkäytöksiä ja ylilyöntejä tulee, mutta niitä varten sinun ei tarvitse lukea taaksepäin, niitä on rutkasti edessäpäinkin.

        Loppukanetiksi kysyn, että oletko tullut koskaan miettineeksi, miksi ihmiset vihaa clicbait otsikoita?

        Miksi otit juuri minun kirjoittamani mielipiteen tikunnokkaan? Kirjoitit syyttelevässä sävyssä. Kirjoitinko kenties jotakin liian oikeaan osuvaa, että ärsyynnyit?


        Ongelma ja vastaus ketjun esittämiin kysymyksiin on se, että tästä maasta ei oikeasti taida löytyä sellaista lääkäriä, joka on kiinnostunut lääkkeiden aiheuttamista haitoista, tai vieroitukseen liittyvistä ongelmista. Koska se sotii heidän ajatusmaailmaansa, ja edustamaansa alaa ja siellä käytössä olevia hoitomenetelmiä vastaan. Psykiatria ja potilaiden hoitaminen perustuu suurimmaksi osaksi lääkehoitoon. Siksi vastaukset ovat esitettyy kysymykseen täysi nolla. Koska minä en ainakaan löytänyt ketjusta kovin montaa ehdotusta, tai nimeä.

        Älä nyt hemme*issä minua syytä, jos tänne ei kukaan ole kyennyt antamaan tähän viestiketjuun riittävästi ehdotuksia lääkäreistä, jotka oikeasti haluaisivat auttaa niitä ihmisiä, joille on tullut lääkkeistä haittaa, tai tuhoa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et sitten lukenut niitä muita ketjuja ja niihin kirjoitettuja vastauksia? En voi edes varsinaisesti syyttää sinua siitä, koska se juuri on se ongelma, ettei kukaan pysty lukemaan niitä. Olet vain elävä esimerkki siitä ongelmasta.

        Eihän se tietenkään teknisesti estä, etteikö tähänkin ketjuun joku voisi tulla ja vastata kysymykseen. Ei ole minulta pois. Päin vastoin sehän olisi aivan mahtavaa.

        Mutta sitten sitä arki järkee. Sellainen ihminen joka haluaisi tulla tänne ja auttaa toisia, joutuu päivästä toiseen, viikosta toiseen, ja kuukaudesta toiseen lukemaan niitä yksiä ja samoja viestejä, joiden seasta hän joutuu etsimään sitä viestiä, jossa hän pystyy auttamaan.

        Sillä ei ole merkitystä onko ne viestit edes myönteisiä, vastaisia vai jotain muuta, vaan ongelma on se että ihmisen elämä on liian lyhyt kahlaamaan yhden ja saman asian läpi, päivästä, viikosta, kuukaudesta, ja tämän foorumin tapauksessa vuosista toiseen.

        Muistutuksena sanottakoon, että se on ihan tuiki tavallista narsismia jos ei itse pysty lukemaan parin kuukauden edestä niin vivahteikasta ja rikasta keskustelua taaksepäin, mutta olettaa että joku muu sen tekee kun itse kirjoittaa sitä samaa.

        Foorumin ylläpito on suuressa viisaudessaan luonut tänne aihealueita. Se ei ole sananvapauden rajoittamista että lääkkeille on ihan oma aihealueensa, jossa voi vapaasti keskustella niiden hyödyistä ja haitoista, mutta sen väittäminen on ensimmäinen luku rasismin käsikirjassa.

        Sinun arvauksesi on yhtä hyvä kuin minun arvaus, miksi jotkut haluaa ja ajaa tänne tietyntyyppistä keskustelupalstaa, jossa ei välitetä aiheesta, vai onko yhteiskunnan normeihin sopeutuminen ylipäätään ollut se ongelma, miksi tänne kirjoittajat on ongelmissa?

        Ja vaikka tästä ketjusta ei olekaan poistettu viestejä, niin kyllä niitä väärinkäytöksiä ja ylilyöntejä tulee, mutta niitä varten sinun ei tarvitse lukea taaksepäin, niitä on rutkasti edessäpäinkin.

        Loppukanetiksi kysyn, että oletko tullut koskaan miettineeksi, miksi ihmiset vihaa clicbait otsikoita?

        Jos joku on löytänyt sellaisen lääkärin, joka voi ja haluaa oikeasti auttaa potilaita heidän lääkkeistä saatuihin haittoihin, niin asia olisi toinen. Nyt niitä, eli sellaista tietoa ei ole ilmaantunut. Joten keskustelusta olisi tullut perin tynkä. Siksi mitään keskustelua ei olisi välttämättä tähän aiheeseen edes syntynyt.

        Ihmiset toivat esille omia, ihan hyviä, ja varteenotettavia pointteja, omakohtaisista kokemuksista haittavaikutuksiin ja vieroitusoireisiin liittyen. Mutta jos joku ei pidä siitä, että tuo esille kritiikkiä, niin se on sitten kokonaan eri juttu. Koska jotkut toimivat omalla agendallaan, eivätkä halua edes yrittää ymmärtää, tai hyväksy erilaisia, omasta näkökannastaan eroavia mielipiteitä. Hoitoa kritisoivia nimitellään usein aiheettomasti, asiattomasti ja automaattisesti hoitovastaisiksi. Ei sekään ole oikein ja asiallista keskustelua. Lisäksi sekään ei ole koko totuus asiasta. Moni toivoo aidosti ja vilpittömästi sitä, että psykiatrista hoitoa kehitettäisiin ja uudistettaisiin. Itse kuulun niihin. Mutta kun mitään kyseilyitä tai galluppeja tms. ei asian tiimoilta tehdä. Eivätkä mt-alalla olevat niitä kysele vastaanotoille tulevilta asiakkailta, ei entisiltä, eikä nykyisiltä. Jos sitten uusien, tulevien potilaiden kohdalla joskus tulevaisuudessa näin tehtäisiin, niin se olisi todella myönteinen tieto, ja osoitus siitä, että myös potilaiden mielipiteitä, uudistusehdotuksia ja kehittämisideoita otettaisiin huomioon psykiatriaa, ja siinä käytettäviä hoitokeinoja ja ihmisten hyvinvointia, jaksamista ja selviytymistä ajatellen. Mutta jos niin ei tehdä, eikä niin käy, vaan lääkärit pysyvät edelleen siellä norsunluutorneissaan, omasta mielestään kaikentietävinä ja kirjaviisaina, sivuuttaen potilaiden omat kokemukset esim. lääkkeisiin ja niiden käyttämiseen ja haittavaikutuksiin liittyen, niin sitten he menettävät paljon hyvää ja arvokasta tietoa psykiatriaan ja sen kehittymiseen liittyen. Potilailla on paljon arvokasta ja varteenotettavaa tietoa. Mutta jos se kaikki missataan ja sivuutetaan täysin, niin se on heille ( alalla oleville lääkäreille ja hoitajille) vain omaksi tappioksi.

        Toit esille sen, että jotkut haluavat auttaa tänne kirjoittavia ihmisiä. Se on ihan toivottava asia. Niin pitää ollakin. Olen siitä aivan samaa mieltä. Mutta ei jokaisessa aloituksessa aina pyydetä apua. Jotkut toimivat myös trollaamismielessä. Osa keksii tarinoita omasta päästään. Joistakin on se ollut myös helposti nähtävissä ja tulkittavissa. Tietystä kirjoituksen sävystä, asenteellisuudesta, tai tietyn potilasryhmän leimaamisesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Siksihän niitä vähennetäänhän varovasti ettei tule vieroitus oireita"

        Mitä tarkoittaa varovainen vähentäminen? Minulle se tarkoittaa esim Royal College of Psychiatristin Stopping Antidepressants-ohjeilla vähentämistä jossa on huomattu ongelmatilanteet ja mitä tehdä silloin. Suomesta ei vastaavia ohjeita löydy.

        Monelle lääkärille varovainen vähentäminen on 3 kk aikana vähentämistä(se on jo ihan riittävän hidas), lääke puoliksi ja silleen. Muutama viikkokin riittää. Toisena päivänä isompaa annosta ja toisena pienempää, aivan ihme hatusta haettuja ohjeita joita vieroituspalstat pitää vastuuttomina ja jotka ei perustu siten aivot toimii. Kuuntele kehoo ja silleen.

        Toki monelle nämäkin ohjeet voi toimia mutta jollekin ne voi olla jopa vaarallisia.

        Moni psykiatrian tapa ei ole varovaista nähnytkään vaan ei edes perustu tieteeseen. Itse vähensin muka hitaasti mikä ei edes ollut hidas koko aikuisiän käytön jälkeen. Siksi sain kammottavia sähköiskuja, unihäiriöitä, puulla päähän lyöty oloa, kognitiivisia häiriöitä, vuoristoratamaisia tunteita. Olin todella järkyttynyt mitä minulle yhtäkkiä tapahtui. Olin hämmentynyt kun en päässyt tietystä annoksesta alaspäin ilman että olo oli kuin puulla päähänlyöty. Jälkikäteen hitaammalla vieroituksella lääkkeistä (joita määrättiin vieroituksessa) esim uni ei kärsinyt.

        Kukaan ei varoittanut kukaan ei auttanut. Kukaan ei neuvonut. Melkoinen villi länsi on psyykenlääkevieroitus. Itse piti googlailla itselleen apua jota onneksi löytyi muista vieroittautujista.

        Edes varovaisesti vähentäminen ei täysin estä kaikilla vieroitusoireita. Kun tietää miten kuormittava prosessi vieroitus on nämä väitteet yhtäkkiä uusivasta depressiosta on minulle kuin vitsi. Ei se ihme ole jos joku vähän kärsii vieroituksessa. Se ei tarkoita että kyse on uusivasta taudista joka tarvii lisäpillereitä. Toki voi olla hankala alkaa elää ilman kyseisiä aineita jos mieli ja keho on niihin vuosien aikana mukautunut ja sinänsä en ihmettele jos joku haluaa aineenkäyttöön palata mutta eri asia on onko kyseessä oikeasti relapsi vai hoidolla puhkaistu erääntyyppinen "riippuvuusongelma".

        Prosessi vieroitus voi olla keholle melkoinen kuormite ja stressi ja esim autonominen hermosto reagoida siihen lyömällä flight or fight tilan päälle ja kokea kehon vieroitus tuntemukset uhkana. Kehoa EI OLE kehitelty tällaiseen aineiden vetoon ja niiden purkuun. Ne pillerit sotkevat kehoa ja hermostoa, eivät korjaa.

        Mitä pitempään ja mitä isompia annoksia lääkkeitä käyttää sitä todennäköisemmin ajautuu vieroitusongelmiin ja saa vieroitusoireita. Kannattaa olla siis varovainen ettei psykiatriset lääkkeet tee alunperin pienemmästä ongelmasta hyvin isoa lääkitsemällä ihmistä tarpeettoman pitkään.

        Vieroitusoireissa parasta oli se että ne tiesi niin selkeästi vieroitusoireiksi, ei niiden takia tarvinnut mihinkään lääkäriin lähteä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos joku on löytänyt sellaisen lääkärin, joka voi ja haluaa oikeasti auttaa potilaita heidän lääkkeistä saatuihin haittoihin, niin asia olisi toinen. Nyt niitä, eli sellaista tietoa ei ole ilmaantunut. Joten keskustelusta olisi tullut perin tynkä. Siksi mitään keskustelua ei olisi välttämättä tähän aiheeseen edes syntynyt.

        Ihmiset toivat esille omia, ihan hyviä, ja varteenotettavia pointteja, omakohtaisista kokemuksista haittavaikutuksiin ja vieroitusoireisiin liittyen. Mutta jos joku ei pidä siitä, että tuo esille kritiikkiä, niin se on sitten kokonaan eri juttu. Koska jotkut toimivat omalla agendallaan, eivätkä halua edes yrittää ymmärtää, tai hyväksy erilaisia, omasta näkökannastaan eroavia mielipiteitä. Hoitoa kritisoivia nimitellään usein aiheettomasti, asiattomasti ja automaattisesti hoitovastaisiksi. Ei sekään ole oikein ja asiallista keskustelua. Lisäksi sekään ei ole koko totuus asiasta. Moni toivoo aidosti ja vilpittömästi sitä, että psykiatrista hoitoa kehitettäisiin ja uudistettaisiin. Itse kuulun niihin. Mutta kun mitään kyseilyitä tai galluppeja tms. ei asian tiimoilta tehdä. Eivätkä mt-alalla olevat niitä kysele vastaanotoille tulevilta asiakkailta, ei entisiltä, eikä nykyisiltä. Jos sitten uusien, tulevien potilaiden kohdalla joskus tulevaisuudessa näin tehtäisiin, niin se olisi todella myönteinen tieto, ja osoitus siitä, että myös potilaiden mielipiteitä, uudistusehdotuksia ja kehittämisideoita otettaisiin huomioon psykiatriaa, ja siinä käytettäviä hoitokeinoja ja ihmisten hyvinvointia, jaksamista ja selviytymistä ajatellen. Mutta jos niin ei tehdä, eikä niin käy, vaan lääkärit pysyvät edelleen siellä norsunluutorneissaan, omasta mielestään kaikentietävinä ja kirjaviisaina, sivuuttaen potilaiden omat kokemukset esim. lääkkeisiin ja niiden käyttämiseen ja haittavaikutuksiin liittyen, niin sitten he menettävät paljon hyvää ja arvokasta tietoa psykiatriaan ja sen kehittymiseen liittyen. Potilailla on paljon arvokasta ja varteenotettavaa tietoa. Mutta jos se kaikki missataan ja sivuutetaan täysin, niin se on heille ( alalla oleville lääkäreille ja hoitajille) vain omaksi tappioksi.

        Toit esille sen, että jotkut haluavat auttaa tänne kirjoittavia ihmisiä. Se on ihan toivottava asia. Niin pitää ollakin. Olen siitä aivan samaa mieltä. Mutta ei jokaisessa aloituksessa aina pyydetä apua. Jotkut toimivat myös trollaamismielessä. Osa keksii tarinoita omasta päästään. Joistakin on se ollut myös helposti nähtävissä ja tulkittavissa. Tietystä kirjoituksen sävystä, asenteellisuudesta, tai tietyn potilasryhmän leimaamisesta.

        Nyt pitää taas puuttua disinformaatioon.

        Galluppeja tms. Tehdään ihan riittävästi.

        1. Jatkuva asiakaskokemuksen mittaaminen. Tekstiviestit, ja Ovensuu kyselyt.
        2. Yksikkö kohtaiset kyselyt.
        3. Muistutusten ja kanteluiden seuranta ja läpikäynti
        4. Nettisivujen kautta annettu täysin anonyymi ja vapaa palaute.
        5. Eri somekanavat, paikallislehdet, kohtaamiset jne.
        6. Eri hoidon vaikutuksen mittaukset, prosessin laadun mittaukset, jonotusajat jne.
        7. THL massiiviset kysely.
        8. Asiakasraati toiminta.
        9. Kokemustoimijoiden käyttö, koulutuksessa, palveluiden kehittelyssä ja suunnittelussa.

        Jos sinä asenteesi takia, et pysty antamaan palautetta mitään noita reittejä pitkin, niin sitten sinä joudut odottelemaan sitä ihmettä, että joku taivaanlahja tulee tänne foorumille, ja lukee tästä sekamelskasta juuri sen sinin viestin. Siksi olisi ihan jees, että tälläkin foorumilla olisi muita kuin ne puolentusinaa hoidonvastaista vakiokävijää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt pitää taas puuttua disinformaatioon.

        Galluppeja tms. Tehdään ihan riittävästi.

        1. Jatkuva asiakaskokemuksen mittaaminen. Tekstiviestit, ja Ovensuu kyselyt.
        2. Yksikkö kohtaiset kyselyt.
        3. Muistutusten ja kanteluiden seuranta ja läpikäynti
        4. Nettisivujen kautta annettu täysin anonyymi ja vapaa palaute.
        5. Eri somekanavat, paikallislehdet, kohtaamiset jne.
        6. Eri hoidon vaikutuksen mittaukset, prosessin laadun mittaukset, jonotusajat jne.
        7. THL massiiviset kysely.
        8. Asiakasraati toiminta.
        9. Kokemustoimijoiden käyttö, koulutuksessa, palveluiden kehittelyssä ja suunnittelussa.

        Jos sinä asenteesi takia, et pysty antamaan palautetta mitään noita reittejä pitkin, niin sitten sinä joudut odottelemaan sitä ihmettä, että joku taivaanlahja tulee tänne foorumille, ja lukee tästä sekamelskasta juuri sen sinin viestin. Siksi olisi ihan jees, että tälläkin foorumilla olisi muita kuin ne puolentusinaa hoidonvastaista vakiokävijää.

        Kuka sinä olet määrittelemään, kenen asenne on oikea ja väärä? Tämä on vapaa maa. Täällä on jokaisella oikeus asennoitua hoitoonsa vaikka negatiivisesti niin halutessaan. Se, onko se järkevää vai ei, on eri asia ja tapauskohtaista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt pitää taas puuttua disinformaatioon.

        Galluppeja tms. Tehdään ihan riittävästi.

        1. Jatkuva asiakaskokemuksen mittaaminen. Tekstiviestit, ja Ovensuu kyselyt.
        2. Yksikkö kohtaiset kyselyt.
        3. Muistutusten ja kanteluiden seuranta ja läpikäynti
        4. Nettisivujen kautta annettu täysin anonyymi ja vapaa palaute.
        5. Eri somekanavat, paikallislehdet, kohtaamiset jne.
        6. Eri hoidon vaikutuksen mittaukset, prosessin laadun mittaukset, jonotusajat jne.
        7. THL massiiviset kysely.
        8. Asiakasraati toiminta.
        9. Kokemustoimijoiden käyttö, koulutuksessa, palveluiden kehittelyssä ja suunnittelussa.

        Jos sinä asenteesi takia, et pysty antamaan palautetta mitään noita reittejä pitkin, niin sitten sinä joudut odottelemaan sitä ihmettä, että joku taivaanlahja tulee tänne foorumille, ja lukee tästä sekamelskasta juuri sen sinin viestin. Siksi olisi ihan jees, että tälläkin foorumilla olisi muita kuin ne puolentusinaa hoidonvastaista vakiokävijää.

        Ystävällisesti vastaten: olen antanut palautetta, jopa useaan kertaankin eri instansseihin. Mistä teit sen päätelmän, että en ole niin tehnyt? Otetun asenteen, tai oletuksenko perusteella? Ei kannata mennä tekemään etukäteen päätelmiä. Itse en niin tee koskaan, vastoin parempaa tietoa. Ja lääketiedekin, tai ainakin sen väitetään perustuvan tietoon, tutkimukseen ja analysointiin.


        Mutta palatakseni takaisin siihen, minkä toit esille. Eri asia on sekin, tehdäänkö niitä gallupeita ja seulotaanko niitä muistutuksia yms. Vai mitä niille tehdään? Tai miten niihin asennoidutaan? Jos joku pöpiksi, tai toivottomaksi jo kauan sitten määritelty mt-potilas, sen statuksen ja leiman saanut antaa rakentavaa palautetta, niin mitä luulet, piittaako siitä joku lähes kymmenen vuotta lääketiedettä ja yliopistossa lukenut tohtori mitään? Eli ottaako onkeensa, jos joku kritisoi hoitosysteemiä, käytetttäviä hoitokeinoja, lääkehoitoja, tai lääkkeiden haittavaikutuksia? Tai välittääkö siitä, tai ottaako onkeensa mitään? Pelkään pahoin, että niistä kaikista tehdyistä kyselyistä poimitaan vain ne mt-palveluita kehuvat, ja positiivisimmat kannanotot. Ja kritiikkiä laittaneet pannaan roskiin. Ja tähän kritiikkiin kuuluu lääkkeiden ja haittavaikutusten esiinnostaminen. Koska se ei miellytä alalla olevia ja aja heidän edustamaansa agendaa.

        Käsittääkseni psykiatria ja psyykediagnoosin ja sairauden määritelmän saanut potilas/ saaneita potilaita hoidetaan pääasiassa edelleen vain ja lähes ainoastaan lääkkeillä. Korjaa, jos olen väärässä. Ja suurin osa markkinoilla olevista lääkkeistä on potilaille vahingollisia, ja lisää somaattisia sairauksia aiheuttavia, kuten esim. useimmat masennuslääkkeet. Keskusteluapua, tai oireiden taustalla olevien juurisyiden ja traumojen selvittäminen on etenkin julkisella puolella aivan liian vähäisessä roolissa. Ja joka tapauksessa vedotaan aina resurssipulaan, niin talouden, kuin henkilöstömäärien osalta. Mutta kun kyseessä on myös selvästi asenneongelma ja tahtotilan puute. Alalla ei halutakaan miettiä toisenlaisten hoitokeinojen käyttöönottamista.

        En ole nähnyt näistä asioista mitään kunnollista keskustelua, systeemin ja hoitomenetelmien uudistamisaiheita, julkisessa keskustelussa, mediassa, enkä etenkään alalla olevien puolelta.

        Ymmärsitkö nyt, mitä tarkoitan?

        Kissaa ei ole ns. nostettu pöydälle ollenkaan. Sitä sentään on yritetty tehdä tällä keskustelufoorumilla. Tuomalla esille lääkkeiden haitta ja sivuvaikutuksia. Samoin, kuin lääkkeiden lopettamiseen liittyvät vaikeat vieroitusoireet. Eri asia on se, miksi siitä ei pidetä. Alalla olevat eivät ainakaan siitä pidä. Lienetkö itse alalla, tekstisi sävystä päätellen? Sitä en tiedä. Mutta hyvät ja kohteliaat käytöstavat sinulla ainakin on aivan hukassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ystävällisesti vastaten: olen antanut palautetta, jopa useaan kertaankin eri instansseihin. Mistä teit sen päätelmän, että en ole niin tehnyt? Otetun asenteen, tai oletuksenko perusteella? Ei kannata mennä tekemään etukäteen päätelmiä. Itse en niin tee koskaan, vastoin parempaa tietoa. Ja lääketiedekin, tai ainakin sen väitetään perustuvan tietoon, tutkimukseen ja analysointiin.


        Mutta palatakseni takaisin siihen, minkä toit esille. Eri asia on sekin, tehdäänkö niitä gallupeita ja seulotaanko niitä muistutuksia yms. Vai mitä niille tehdään? Tai miten niihin asennoidutaan? Jos joku pöpiksi, tai toivottomaksi jo kauan sitten määritelty mt-potilas, sen statuksen ja leiman saanut antaa rakentavaa palautetta, niin mitä luulet, piittaako siitä joku lähes kymmenen vuotta lääketiedettä ja yliopistossa lukenut tohtori mitään? Eli ottaako onkeensa, jos joku kritisoi hoitosysteemiä, käytetttäviä hoitokeinoja, lääkehoitoja, tai lääkkeiden haittavaikutuksia? Tai välittääkö siitä, tai ottaako onkeensa mitään? Pelkään pahoin, että niistä kaikista tehdyistä kyselyistä poimitaan vain ne mt-palveluita kehuvat, ja positiivisimmat kannanotot. Ja kritiikkiä laittaneet pannaan roskiin. Ja tähän kritiikkiin kuuluu lääkkeiden ja haittavaikutusten esiinnostaminen. Koska se ei miellytä alalla olevia ja aja heidän edustamaansa agendaa.

        Käsittääkseni psykiatria ja psyykediagnoosin ja sairauden määritelmän saanut potilas/ saaneita potilaita hoidetaan pääasiassa edelleen vain ja lähes ainoastaan lääkkeillä. Korjaa, jos olen väärässä. Ja suurin osa markkinoilla olevista lääkkeistä on potilaille vahingollisia, ja lisää somaattisia sairauksia aiheuttavia, kuten esim. useimmat masennuslääkkeet. Keskusteluapua, tai oireiden taustalla olevien juurisyiden ja traumojen selvittäminen on etenkin julkisella puolella aivan liian vähäisessä roolissa. Ja joka tapauksessa vedotaan aina resurssipulaan, niin talouden, kuin henkilöstömäärien osalta. Mutta kun kyseessä on myös selvästi asenneongelma ja tahtotilan puute. Alalla ei halutakaan miettiä toisenlaisten hoitokeinojen käyttöönottamista.

        En ole nähnyt näistä asioista mitään kunnollista keskustelua, systeemin ja hoitomenetelmien uudistamisaiheita, julkisessa keskustelussa, mediassa, enkä etenkään alalla olevien puolelta.

        Ymmärsitkö nyt, mitä tarkoitan?

        Kissaa ei ole ns. nostettu pöydälle ollenkaan. Sitä sentään on yritetty tehdä tällä keskustelufoorumilla. Tuomalla esille lääkkeiden haitta ja sivuvaikutuksia. Samoin, kuin lääkkeiden lopettamiseen liittyvät vaikeat vieroitusoireet. Eri asia on se, miksi siitä ei pidetä. Alalla olevat eivät ainakaan siitä pidä. Lienetkö itse alalla, tekstisi sävystä päätellen? Sitä en tiedä. Mutta hyvät ja kohteliaat käytöstavat sinulla ainakin on aivan hukassa.

        Mielestäni se ei ole niinkään ongelma, että jos tänne tulee psykiatriaa, asenteita, tai lääkehoitoa kritisoivia ihmisiä kirjoittamaan. Vaan se, että asioista ei ylipäätään keskustella tarpeeksi julkisessa keskustelussa ja terveydenhuollossa toimivien parissa. Eikä nosteta niitä tarpeeksi esille. Tai esim. lääkkeiden haittavaikutuksista ei keskustella, ja kerätä tietoa, tai tutkita niitä tarpeeksi yhdessä potilaiden kanssa. Ja kun ei niitä asioita haluta nähdä, ymmärtää, niin ei niitä silloin myönnetäkään. Asiat ovat niin kiusallisia. Aiheuttaisi ilmeisesti ns. haittaa imagolle ja psykiatrian uskottavuudelle. Lääkkeiden määräämistä perustellaan sairauden hoitamisella ja "hyvällä hoitovasteella". Viis siis niistä haitoista, tai kenties uusien hermostollisten ja somaattisten sairauksien puhkeamisesta potilaan kohdalla. Minusta se on edesvastuutonta toimintaa, jota ei voi millään yksikään älykäs, omilla aivoilla ajatteleva, ihmisoikeudet omaava ja sivistynyt ihminen hyväksyä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka sinä olet määrittelemään, kenen asenne on oikea ja väärä? Tämä on vapaa maa. Täällä on jokaisella oikeus asennoitua hoitoonsa vaikka negatiivisesti niin halutessaan. Se, onko se järkevää vai ei, on eri asia ja tapauskohtaista.

        Minun määritelmistä ei tarvitse välittää, ellei ne sitten satu edustamaan arkijärkeä, ja tämä on vapaa maa. Täällä saa mielikuvituksessaan rakentaa itselleen tuulimyllyjä joita vastaan taistella. Ei se ole minulta pois. Se vaan on niin surullista katsoa vierestä, kun ihmiset niin tekee.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minun määritelmistä ei tarvitse välittää, ellei ne sitten satu edustamaan arkijärkeä, ja tämä on vapaa maa. Täällä saa mielikuvituksessaan rakentaa itselleen tuulimyllyjä joita vastaan taistella. Ei se ole minulta pois. Se vaan on niin surullista katsoa vierestä, kun ihmiset niin tekee.

        Olen samaa mieltä, että surullista se on.
        Monet mt-ongelmista kärsivät kutsuvat elämäänsä taisteluksi, jo sekin jollain tavoin viittaa siihen, että olisi koko ajan jokin taistelumieli yllä, hyökkää, puolustaudu, pakene.

        Jos aina ajattelee taistelevansa jotakin vastaan, niin luulisi elämän olevan aika kurjaa.
        Itselläni ainakin olisi jatkuvaa ahdistusta päällä, jos eläisin mielessäni vain taisteleminen ja kenties kaikesta valittaminen.
        Kun on vuosien varrella oppinut ( tosin kuulemalla muiden kokemuksia ), ettei valitteluista oikeastaan ole mitään hyötyä, niin miksi tuhlata niihin voimavarojaan ja aikaansa.
        Jos ja kun, on esim. ikäviä hoitokokemuksia jo takana päin, niin olisi parempi huokaista helpotuksesta, että onneksi ei enää ole. Siis jos kokemukset ovat oikeasti jääneet menneisyyteen, eikä ole kenties enää minkäänlaiselle hoidolle tarvetta.

        On toki jokaisen oma asia, miten elämäänsä haluaa elää, mutta edelleen toistan, että ei se tunnu hyvältä seurata esim. joidenkin tuttujen jatkuvaa " taistelua ", kun voisivat elämässään keskittyä siihen, mikä vielä on hyvin.


    • Anonyymi

      Lisäksi kun psyykenlääkkeitä on tungettu kuin karkkia ihmisille, ja vasta julkaistun uutisen mukaan masennuslääkkeitä vielä hurjasti kasvavissa määrin nuorille naisille ja tytöille viimeaikoina https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tyttojen-ja-naisten-masennuslaakkeiden-kaytto-hurjassa-kasvussa-potilastilastot-puhuvat-karua-kielta/8512768 .Ja toisaalta nykyään esim tiedostetaan masennuslääkkeiden vieroitusongelmat jo paremmin (esim esimerkiksi https://yle.fi/uutiset/3-11175017 , https://www.is.fi/menaiset/ilmiot/art-2000007964341.html ,https://www.bbc.com/news/health-48457980, https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/psykiatri-ben-furman-suomen-masennuksen-kaypa-hoito-suositus-on-maailman-laakemyonteisin-tuhannet-kokevat-etteivat-paase-laakkeista-eroon/7598532 )

      (Nuo tyttöset jolle nyt määrätty masennuslääkkeitä saattavat vuosien jälkeen olla jossain uutisjutussa tilittämässä masennuslääkeharmeistaan.)

      Niin tällaisille lääkäreille varmasti olisi työnsarkaa!
      Tutkimustakin aiheesta riittäisi myös tutkijoille, paljon on kysymysmerkkejä näiden vaikutuksista kehoon. Linkkaamassani BBC:n artikkelissa muutaman vuoden takaa psykiatrit luettelevat Britanniassa tarvetta masennuslääkkeisiin liittyen mm tälle; "collecting more data on when and why patients are prescribed antidepressants

      regular reviews by GPs and doctors of antidepressant use

      training for all doctors on best practice for prescribing and managing use of the drugs

      more support services for patients affected by severe antidepressant withdrawal

      expanding the programme of talking therapies

      more research into the benefits and harms of long-term use"

      Oi mitä ihania lauseita! Oikeastihan noita pillereitä tungetaan kuin viimeistä päivää resurssipuutteisessa mt-järjestelmässä kun yritetään vain tehdä jotain!

      Vaikka vaikeampia esim pitkittyneitä masennuslääkevieroitusoireita saisi vain pieni prosentti (mitä epäilen etenkin jos lääkkeitä tungettu vuosiksi isoilla annoksilla), niin silti kyse voi olla Suomessa ja länsimaissakin ihan varmaan jonkinlaisesta kuitenkin merkittävästäkin joukosta jotka voi kamppailla vieroituksessa puhjenneiden oireiden kanssa pitkiäkin aikoja. Meissä kelle on tungettu kaikenlaista sekaisin vuositolkulla varmaan haittoja potevien määrä vielä korkeampi.

      Mites näitä niinku hoidetaan? Henkiset arvetkin kokemuksesta voi olla aika kovat! Keho kun on psykofyysinen kokonaisuus!

      Yksikin "eläkkeelle tai työkyvyttömyyteen lääkitty" jossa lääkkeet on olleet myötävaikuttamassa maksaa rahaa puhumattakaan inhimillisestä kärsimyksestä mitä ihmiset voi kokea kun suolletaan jopa neurotoksisuutta puhkaisevia kemikaaleja ihmisten kehoon jotka voi aiheuttaa monenlaista haittaa. Lue: lisää henkistä kärsimystä, lue: "mielenterveyden" oirehdintaa reaktiona keholliseen kärsimykseen mitä lääkkeet voi puhkaista. Voi olla pelottava kokemus huomata kehossaan omituisia seurauksia näistä neurotoksiineista. Mitä tukea masennuslääkkeiden jälkeen jatkuvia pitkäaikaisia seksuaalihäiriöitä potevalle nuorelle ihmiselle on tarjota esim? Jossa täysin luonnottomasti on sotkettu ihmisen keho ja varastettu osia ihmisyyden skaalasta? Entä pitkäkestoisia epämääräisiä hermostollisia oireita? Tai jotain neurologisia/motoriikkaan kumpuavia oireita lääkkeiden seurauksena?Ottaako ylikuormitetut mielenterveyspalvelut kopin? Kuka ottaa kopin? Taitaa käydä niin että seurauksena on hyppy tuntemattomaan(mitä lääkekoekaniinina olo voi olla) ja siellä yksin omien haavojen nuolemista. Netistä tuen hakua.

      Mielipalvelut on ilmeisesti avannut potilaille lääkevieroituspalveluja psykologiorientoituneesti. Tämä tulee olemaan länsimaissa hyvä markkinarako tulevaisuudessa (winkwink!) kun niin innostuneesti pillereitä jaetaan, seurauksista ei niin suuresti välittäen. Monenlaista businesta voisi tämän ympärille kehittää. Toki Käypähoito ei vaikuta olevan tästä niin innostunut kun on pitänyt ulkomailta raahata tietoa että otetaan aihe vähän vakavammin ja Suomen lääkekeskeiset hoitosuositukset aikaansaa näitä pikku ikävyyksiä joita haittaa saaneet ovat mutta onneksi ne voi kuitata "muttakun masennuslääkkeet pelastaa elämiä"-olankohautuksella! Ja meidän mt-palvelut on niin resurssipuutteisia niin parempi vaan tunkea sitten pillereitä!

    • Anonyymi

      Kyllä näillä psykiatreilla ja neurologeilla on tarvittavat tiedot työhönsä pitkän koulutuksensa tuloksena.
      Usein on vaivana potilaan ainainen epäluulo asioihin joista ei tiedä mitään, ainoastaan tietää että voi huonosti.
      Joten jos odottaa jotain universaalia ratkaisua sairauteensa niin on hyvä tietä että sellaista ei ole.
      Lääkkeet on hyvä apu sairauteen kunhan ihminen itse lopettaa funtsimasta jotain hoitoa mitä ei ole olemassakaan . Luottamus potilaan ja lääkärin välilä on ensimmäinen ehto parempaan elämään

      • Anonyymi

        Jaa vai niin. On se kumma kun muka on "tarvittavat tiedot", kun erään itselle hyvin vaikean lääkehaitan tiedostamiseen vei kuukausia ja sitä tulkittiin mielenterveyden kautta, lääkittiin lisää ja vaikka itse tajusin että kyse oli tästä haitasta, psykiatri jankkasi minkä ehti ettei ole tai sivuutti asian ja kuittasi huoleni lääkkeistä vain mt-ongelmana. Vihdoin yksi psykiatri sitten vahvisti että kyse voi olla siitä kun haitasta puhuin, kun olin käynyt kamalan pinon lääkkeitä läpi plus lisäharmia kuukausia myöhemmin. Siitä alkoi toipuminenkin itseasiassa. Ja huom, lääkäri tunnisti haitan vain kun sanoin että itse epäilen sitä. Haitta alkoi korjaantua kun irrottauduin lääkkeistä mitkä sitä puhkaisi. Yksi lääkäri väitti kivenkovaan että ei ole nähnyt lääkkeistä vieroittautuessa samanlaisia oireita kuin minulla eikä juuri osannut antaa mitään toimivia ohjeita. Hän oli yleislääkäri mutta yhtälailla hekin saa masennuspillereitä määrätä tuolta tietopohjalta. Yhden psykiatrin mielestä haitat menee ohi parissa kuukaudessa lopetuksen jälkeen ja se todentotta on ainakin jonkinsorttista kaasuvalotusta kun laittaa kaikki potilaan mielenterveyden piikkiin vaikka olon heikentymisessä on vahvana iatrogeeninen syy ja asenne on tuo. Kyseenalaistaa vain toisen mielenterveyden, ei kuuntele ja luulee että lääkkeillä asiat hoituu aina. Ei kuunnella kuitataan kaikki mt kautta. Tämä oli aikaa ennen kuin asiaa käsiteltiin mediassa laajemmin ja varmaan vieläkin on lääkäreitä joiden mielestä viekkarit kestää tyyliin 2 viikkoa eikä mitään pysyvämpiluonteista harmia voi jäädä. Sitä on jäänyt. Ja jo lääkepaketissa on mainintaa vaikeampien viekkareiden mahdollisuudesta jotka voi kestää määrittelemättömän ajan. En usko että Käypähoitosuositus ottaa vieläkään viekkarit suurella vakavuudella koska esim tänne ei ole ilmestynyt yhtä seikkaperäistä ylemmän tahon muodostamaa muodostamaa vieroitusohjetta masislääkkeisiin kuten esim Britanniassa Royal College of Psychiatristin Stopping Antidepressants materiaali. Oli oikein ironista lukea tuo materiaali kun siellä oli mainittu sekin haitta minkä yksi psykiatri kivenkovaa väitti ettei kuulu masennuslääkevieroitusoireistoon. Oli sydäntä lämmittävää huomata kun Britanniassa hoitosuosituksia vaihdettiin aiheesta, tehtiin tuo materiaali ja painotettiin että potilaille pitää mainita vieroitusoireista.Monelle ei ole mainittu muuta kuin että masennuslääkkeet ei aiheuta riippvuutta. Alettiin paremmin tiedostaa että vieroitusoireet voi olla pitkäkestoisempia ja vaikeampiakin joillain. Tämä mielipidekirjoitus aihetta sivuten on hyvä
        https://www.ts.fi/lukijoilta/4641219

        Itsehän loppupeleissä itseäni lääkkeistä parantelin hakemalla tietoa vieroituksesta vertaisilta joiden tietomäärä oli lääkäriä moninverroin isompi. https://journals.sagepub.com/doi/full/10.1177/2045125321991274 Se pelasti henkeni ja sain tukea. Silti psykiatrit jatkoi vähättelyä, jopa hiukan huvittuneena että eipä ole tarve tuolla lailla vieroittautua, pistä pilleri puoliksi, voit vaikka suoriltakin lopettaa. Vieroittautujien parissa jaettiin tieteellisiä artikkeleita ja uusimpia tutkimustuloksia aiheesta ja silmäni avautui todenteolla. Tutustuin myös hieman kriittisempien lääkärien näkökulmiin lääkkeistä, esim Moncrieff jonka ymmärrys lääkkeistä on "spot on" ja vän suhtautuu oikeasti nöyrästi(mitä moni turhankin itsevarma lääkäri ei tee) siihen mitä psyykenlääkkeistä loppupeleissä edes ymmärretään, niiden haitostakaan vielä.

        Jos kerran lääkärit on niin fiksuja ja tietävät kaiken,miksi neurolepteihin sisältyvän tardiivin dyskinesian yleisessä tiedostamisessa meni kymmeniä vuosia (sitä jopa pisettiin pahimmillaan sairauden oireina liittyen skitsofreniaan), bentsodiatsepiinien riippuvuusongelmien tiedostamisessa meni kymmeniä vuosia kun tutkimus aiheesta lisääntyi (ja määtäämiseem tuli suunnanmuutos tiukentuen, nykyään moni lääkäri puhuu niisgä jopa "myrkkyinä") ja masennuslääkkeidem vaikeammista pitkäkestoisista viekkareista alettiin puhua mediassa vasta kymmeniä vuosia myöhemmin niiden tulosta markkinoille. Lääkärit perustaa tietonsa sen hetkiseen tutkimukseen mikä ei tarkoita etteikö esim lääkkeet voitaisi tulevaisuudessa todeta haitallisemmiksi ja heikkotehoisemmaksi mitä ne sen hetken tiet. kirjallisuuden valossa on todettu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa vai niin. On se kumma kun muka on "tarvittavat tiedot", kun erään itselle hyvin vaikean lääkehaitan tiedostamiseen vei kuukausia ja sitä tulkittiin mielenterveyden kautta, lääkittiin lisää ja vaikka itse tajusin että kyse oli tästä haitasta, psykiatri jankkasi minkä ehti ettei ole tai sivuutti asian ja kuittasi huoleni lääkkeistä vain mt-ongelmana. Vihdoin yksi psykiatri sitten vahvisti että kyse voi olla siitä kun haitasta puhuin, kun olin käynyt kamalan pinon lääkkeitä läpi plus lisäharmia kuukausia myöhemmin. Siitä alkoi toipuminenkin itseasiassa. Ja huom, lääkäri tunnisti haitan vain kun sanoin että itse epäilen sitä. Haitta alkoi korjaantua kun irrottauduin lääkkeistä mitkä sitä puhkaisi. Yksi lääkäri väitti kivenkovaan että ei ole nähnyt lääkkeistä vieroittautuessa samanlaisia oireita kuin minulla eikä juuri osannut antaa mitään toimivia ohjeita. Hän oli yleislääkäri mutta yhtälailla hekin saa masennuspillereitä määrätä tuolta tietopohjalta. Yhden psykiatrin mielestä haitat menee ohi parissa kuukaudessa lopetuksen jälkeen ja se todentotta on ainakin jonkinsorttista kaasuvalotusta kun laittaa kaikki potilaan mielenterveyden piikkiin vaikka olon heikentymisessä on vahvana iatrogeeninen syy ja asenne on tuo. Kyseenalaistaa vain toisen mielenterveyden, ei kuuntele ja luulee että lääkkeillä asiat hoituu aina. Ei kuunnella kuitataan kaikki mt kautta. Tämä oli aikaa ennen kuin asiaa käsiteltiin mediassa laajemmin ja varmaan vieläkin on lääkäreitä joiden mielestä viekkarit kestää tyyliin 2 viikkoa eikä mitään pysyvämpiluonteista harmia voi jäädä. Sitä on jäänyt. Ja jo lääkepaketissa on mainintaa vaikeampien viekkareiden mahdollisuudesta jotka voi kestää määrittelemättömän ajan. En usko että Käypähoitosuositus ottaa vieläkään viekkarit suurella vakavuudella koska esim tänne ei ole ilmestynyt yhtä seikkaperäistä ylemmän tahon muodostamaa muodostamaa vieroitusohjetta masislääkkeisiin kuten esim Britanniassa Royal College of Psychiatristin Stopping Antidepressants materiaali. Oli oikein ironista lukea tuo materiaali kun siellä oli mainittu sekin haitta minkä yksi psykiatri kivenkovaa väitti ettei kuulu masennuslääkevieroitusoireistoon. Oli sydäntä lämmittävää huomata kun Britanniassa hoitosuosituksia vaihdettiin aiheesta, tehtiin tuo materiaali ja painotettiin että potilaille pitää mainita vieroitusoireista.Monelle ei ole mainittu muuta kuin että masennuslääkkeet ei aiheuta riippvuutta. Alettiin paremmin tiedostaa että vieroitusoireet voi olla pitkäkestoisempia ja vaikeampiakin joillain. Tämä mielipidekirjoitus aihetta sivuten on hyvä
        https://www.ts.fi/lukijoilta/4641219

        Itsehän loppupeleissä itseäni lääkkeistä parantelin hakemalla tietoa vieroituksesta vertaisilta joiden tietomäärä oli lääkäriä moninverroin isompi. https://journals.sagepub.com/doi/full/10.1177/2045125321991274 Se pelasti henkeni ja sain tukea. Silti psykiatrit jatkoi vähättelyä, jopa hiukan huvittuneena että eipä ole tarve tuolla lailla vieroittautua, pistä pilleri puoliksi, voit vaikka suoriltakin lopettaa. Vieroittautujien parissa jaettiin tieteellisiä artikkeleita ja uusimpia tutkimustuloksia aiheesta ja silmäni avautui todenteolla. Tutustuin myös hieman kriittisempien lääkärien näkökulmiin lääkkeistä, esim Moncrieff jonka ymmärrys lääkkeistä on "spot on" ja vän suhtautuu oikeasti nöyrästi(mitä moni turhankin itsevarma lääkäri ei tee) siihen mitä psyykenlääkkeistä loppupeleissä edes ymmärretään, niiden haitostakaan vielä.

        Jos kerran lääkärit on niin fiksuja ja tietävät kaiken,miksi neurolepteihin sisältyvän tardiivin dyskinesian yleisessä tiedostamisessa meni kymmeniä vuosia (sitä jopa pisettiin pahimmillaan sairauden oireina liittyen skitsofreniaan), bentsodiatsepiinien riippuvuusongelmien tiedostamisessa meni kymmeniä vuosia kun tutkimus aiheesta lisääntyi (ja määtäämiseem tuli suunnanmuutos tiukentuen, nykyään moni lääkäri puhuu niisgä jopa "myrkkyinä") ja masennuslääkkeidem vaikeammista pitkäkestoisista viekkareista alettiin puhua mediassa vasta kymmeniä vuosia myöhemmin niiden tulosta markkinoille. Lääkärit perustaa tietonsa sen hetkiseen tutkimukseen mikä ei tarkoita etteikö esim lääkkeet voitaisi tulevaisuudessa todeta haitallisemmiksi ja heikkotehoisemmaksi mitä ne sen hetken tiet. kirjallisuuden valossa on todettu.

        Sinä aikana käy sääliksi potilaita jotka on joutuneet haittoja kohtaamaan. Esim. Masennuslääkkeiden toimintamekanismillakin spekuloidaan eikä sekään ole vielä selvinnyt niin miten lääkärit muka lääkkeistä kaiken tietäisivät, esim mitä vahinkoa ne voi pitempiluontoisesti ihmiselle tehdä? Miksi tuossa BBC:n jutussa missä psykiatrit varoittavat masennuslääkkeistä (näitä kannanottoja alkoi ilmestyä ennen hoitosuositusten päivitystä jossa viekkareihin laitettiin lisähuomiota) sanotaan että tarvetta on lisätutkimukselle masennuslääkkeiden pitkäaikaiskäytön hyödyistä ja haitoista? Noitahan määrätään tosi helposti pitkäaikaisesti, ja miettien tuolta pohjalta, se on vähän huolestuttavaa. Miksi netissä on tukifoorumeita vieroittautujille josta potilaat joutuu hakemaan vieroitukseen tukea jossa tuhansiakin määriä ihmisiä? https://www.psychiatrictimes.com/view/online-communities-drug-withdrawal-what-can-we-learn

        Aika näyttää pidetäänkö masennuslääkkeitä myös enempi myrkkyinä tulevaisuudessa kuten bentsoja jotka oli vuosikymmeniä ihan kelpo lääke jota määrättiin ennen paljon huolettomammin.
        Itselleni sanottiin miten lääke aikanaan toimii ja jo se ei jälkikäteen nousseen ymmärryksen perusteella perustu tieteellisiin faktoihin. Liekö se edes koskaan perustunut mutta potilaalle saa sanoa mitä vain miksi lääkkeitä muka tarvii. Jo lääkkeet perusteltiin perustuen tavalla mitä tiede ei tue. Luottamukseni lääkäreihin ei ole suurta. Käytin lääkettä jo emääräisen tiedon valossa miksi sitä pitää käyttää.

        Kukaan lääkäri ei ole ottanut mitään kantaa pitkäkestoiseen lääkeharmiin saatika he ei osaa sitä hoitaa. Lääkkeitä he osaa kyllä määrätä eli niinkuin tuossa yhdessä Ylen artikkelissa sanottiin osuvasti "tarjolla on vain menolippuja". Lääkkeitä en ottaisi enää vaikka pommilla uhattaisiin tietäen potilaan roolin haittojen kohdalla. Olisi hienoa jos saisi enemmän mustaa valkoisella aiheesta papereihinsa ja jälkipuida asiaa ja puhjenneita oireita mutta olen myös valmis siihen että en lääkäriin enää hakeudu.


      • Anonyymi

        Koulutus on, joo. Mutta koulutuksella ei saa omakohtaista kokemusta.
        Kumpi on tärkeämpää, luettu tieto vai koetut asiat ?
        Varmaankin ikuisesti väiteltävissä oleva kysymys.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koulutus on, joo. Mutta koulutuksella ei saa omakohtaista kokemusta.
        Kumpi on tärkeämpää, luettu tieto vai koetut asiat ?
        Varmaankin ikuisesti väiteltävissä oleva kysymys.

        Jostain syystä yhteiskunta arvostaa enemmän koulutusta, jonka tekemiseen on kuitenkin yhdistetty monien ihmisten kokemusta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä aikana käy sääliksi potilaita jotka on joutuneet haittoja kohtaamaan. Esim. Masennuslääkkeiden toimintamekanismillakin spekuloidaan eikä sekään ole vielä selvinnyt niin miten lääkärit muka lääkkeistä kaiken tietäisivät, esim mitä vahinkoa ne voi pitempiluontoisesti ihmiselle tehdä? Miksi tuossa BBC:n jutussa missä psykiatrit varoittavat masennuslääkkeistä (näitä kannanottoja alkoi ilmestyä ennen hoitosuositusten päivitystä jossa viekkareihin laitettiin lisähuomiota) sanotaan että tarvetta on lisätutkimukselle masennuslääkkeiden pitkäaikaiskäytön hyödyistä ja haitoista? Noitahan määrätään tosi helposti pitkäaikaisesti, ja miettien tuolta pohjalta, se on vähän huolestuttavaa. Miksi netissä on tukifoorumeita vieroittautujille josta potilaat joutuu hakemaan vieroitukseen tukea jossa tuhansiakin määriä ihmisiä? https://www.psychiatrictimes.com/view/online-communities-drug-withdrawal-what-can-we-learn

        Aika näyttää pidetäänkö masennuslääkkeitä myös enempi myrkkyinä tulevaisuudessa kuten bentsoja jotka oli vuosikymmeniä ihan kelpo lääke jota määrättiin ennen paljon huolettomammin.
        Itselleni sanottiin miten lääke aikanaan toimii ja jo se ei jälkikäteen nousseen ymmärryksen perusteella perustu tieteellisiin faktoihin. Liekö se edes koskaan perustunut mutta potilaalle saa sanoa mitä vain miksi lääkkeitä muka tarvii. Jo lääkkeet perusteltiin perustuen tavalla mitä tiede ei tue. Luottamukseni lääkäreihin ei ole suurta. Käytin lääkettä jo emääräisen tiedon valossa miksi sitä pitää käyttää.

        Kukaan lääkäri ei ole ottanut mitään kantaa pitkäkestoiseen lääkeharmiin saatika he ei osaa sitä hoitaa. Lääkkeitä he osaa kyllä määrätä eli niinkuin tuossa yhdessä Ylen artikkelissa sanottiin osuvasti "tarjolla on vain menolippuja". Lääkkeitä en ottaisi enää vaikka pommilla uhattaisiin tietäen potilaan roolin haittojen kohdalla. Olisi hienoa jos saisi enemmän mustaa valkoisella aiheesta papereihinsa ja jälkipuida asiaa ja puhjenneita oireita mutta olen myös valmis siihen että en lääkäriin enää hakeudu.

        No jos ei luota lääkäriin niin mittainen mee edes
        Luin mitä kirjoitit , joten minulla on hieman eri tapa nähdä juuri näitä asioita ,joten toivoa saa että elämän tilanteesi on suotuinen joskus .


      • Anonyymi

        Potilas ei saisi koskaan kyseenalaistaa mitään ja kaikki pitäisi aina niellä ilman kritiikkiä? Taidat olla auktoriteettiuskovainen lammas.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Potilas ei saisi koskaan kyseenalaistaa mitään ja kaikki pitäisi aina niellä ilman kritiikkiä? Taidat olla auktoriteettiuskovainen lammas.

        Taidan olla tästä porukasta ainoa, joka on käytännöllisesti katsoen heitetty pihalle osastolta, vattuilusta ylilääkärille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jostain syystä yhteiskunta arvostaa enemmän koulutusta, jonka tekemiseen on kuitenkin yhdistetty monien ihmisten kokemusta.

        Tottakai koulutus on avainasemassa, mutta omankin kokemuksen pohjalta, potilastakin voitaisiin kuunnella/kuulla enemmän ja ottaa huomioon hänenkin ajatuksensa ja mielipiteensä.
        Tosin en tiedä mitä se on nyt tänä päivänä, omista kokemuksistani on jo kauan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Potilas ei saisi koskaan kyseenalaistaa mitään ja kaikki pitäisi aina niellä ilman kritiikkiä? Taidat olla auktoriteettiuskovainen lammas.

        Tuo kyseenalaistaminen on hyvä asia.
        Mutta suurin osa potilaista, etenkin osastoilla, ei jostain syystä uskalla alkaa esittää omia mielipiteitään, ja kyseenalaistaa sitä, mitä heille sanotaan.

        Vuosia sitten osastoilla olleena huomasin itsekin, kuinka oli tilanteita, että potilaita tavallaan alistettiin käyttämällä epämääräistä valtaa väärällä tavalla.
        Potilaita myös saatettiin syyllistää siitä, että on sattunut sairastumaan.

        Jos laittoi jossain asiassa vastaan, siitä saatettiin herkästi jollain tavoin rangaista.
        Ei ole yhtään kummallista, ettei kamalasti uskalla kyseenalaistaa asioita. Siinä on yllättävän usein pohjalla ajatus, että jos teen niin tai näin, niin kuinka minulle käy.

        Olen huomannut itse, että kyseenalaistamalla tulee kyllä kuulluksi paremmin, ja saa aikaan aivan rakentavaakin keskustelua vastavuoroisesti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koulutus on, joo. Mutta koulutuksella ei saa omakohtaista kokemusta.
        Kumpi on tärkeämpää, luettu tieto vai koetut asiat ?
        Varmaankin ikuisesti väiteltävissä oleva kysymys.

        Sekä että , luettu tieto on valmistettu ihmisten kokemuksista sairaudestaan , ja kokemukset on yksilöllisiä .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Potilas ei saisi koskaan kyseenalaistaa mitään ja kaikki pitäisi aina niellä ilman kritiikkiä? Taidat olla auktoriteettiuskovainen lammas.

        No ei se nyt ihan niinkään ole, lääkäri kyllä tapaa sanoa että onko kysymyksiä asiasta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei se nyt ihan niinkään ole, lääkäri kyllä tapaa sanoa että onko kysymyksiä asiasta

        Tietysti lääkäri kysyy, onko asiasta kysyttävää.
        Mutta silloin, kun asia on ihmiselle/potilaalle uusi ja vieras, ei tule aina heti mieleen kaikenlaisia kysymyksiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidan olla tästä porukasta ainoa, joka on käytännöllisesti katsoen heitetty pihalle osastolta, vattuilusta ylilääkärille.

        Ootpa kova tyyppk.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietysti lääkäri kysyy, onko asiasta kysyttävää.
        Mutta silloin, kun asia on ihmiselle/potilaalle uusi ja vieras, ei tule aina heti mieleen kaikenlaisia kysymyksiä.

        Niinpä niin ja tavallisesti se on niin että uusi tilanne on vieras , siksipä olisi hyvä jos lääkäri antaa mahdollisuuden kyselyyn . Samalla muistaa että kun tavis puhuu sairaudestaan niin lääkäri on hieman toisella tasolla koska tietää kokemuksen kautta enemmän. Ja voi selittää pienineiskinettämpotilasnvoi ymmärtää väärin ja alkaa tulkitsemaan omalla tavallaan siitä sitten seurana tulee etsiminen kaiken maailman artikkeleita joita on media täynnä ja usein eivät ole edes lääketieteellisesti relevantteja


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä niin ja tavallisesti se on niin että uusi tilanne on vieras , siksipä olisi hyvä jos lääkäri antaa mahdollisuuden kyselyyn . Samalla muistaa että kun tavis puhuu sairaudestaan niin lääkäri on hieman toisella tasolla koska tietää kokemuksen kautta enemmän. Ja voi selittää pienineiskinettämpotilasnvoi ymmärtää väärin ja alkaa tulkitsemaan omalla tavallaan siitä sitten seurana tulee etsiminen kaiken maailman artikkeleita joita on media täynnä ja usein eivät ole edes lääketieteellisesti relevantteja

        "samalla muistaa että kun tavis puhuu sairaudestaan niin lääkäri on hieman toisella tasolla koska tietää kokemuksen kautta enemmän. "

        Tai sitten kannattaa myös uskoa omaan intuitioonsa, ajatella lääkäriä myös erehtyväisenä ihmisenä jonka kanssa vaihtaa ajatuksia, kumppanina itsesi työstössä jolla voi olla uusia ajatuksia eikä nostaa lääkäriä jalustalle ja luulla että sinut kerran mt-systeemissä vuodessa tapaava lääkäri jonka tieto sinusta perustuu toisten subjektiivisiin kirjoituksiin sinusta näkee röntgenkatsellaan syvälle sielusi sopukoihin ja osaa sanoa mikä välittäjäaine on vinksahtaneessa asennossa kehossasi miksi sinun kannattaa uusi lääkitys aloittaa.

        Lääkärit tulkitsee ihmistunteita medikalisoituneesta valkotakkiperspektiivistä ja voi tietenkin aina myös kyseenalaistaa mitä ongelmia tästä voi olla että ihmisyyttä ja ihmistunteita tulkitaan diagnoosikeskeisesti medikalisoituneen näkökulman läpi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo kyseenalaistaminen on hyvä asia.
        Mutta suurin osa potilaista, etenkin osastoilla, ei jostain syystä uskalla alkaa esittää omia mielipiteitään, ja kyseenalaistaa sitä, mitä heille sanotaan.

        Vuosia sitten osastoilla olleena huomasin itsekin, kuinka oli tilanteita, että potilaita tavallaan alistettiin käyttämällä epämääräistä valtaa väärällä tavalla.
        Potilaita myös saatettiin syyllistää siitä, että on sattunut sairastumaan.

        Jos laittoi jossain asiassa vastaan, siitä saatettiin herkästi jollain tavoin rangaista.
        Ei ole yhtään kummallista, ettei kamalasti uskalla kyseenalaistaa asioita. Siinä on yllättävän usein pohjalla ajatus, että jos teen niin tai näin, niin kuinka minulle käy.

        Olen huomannut itse, että kyseenalaistamalla tulee kyllä kuulluksi paremmin, ja saa aikaan aivan rakentavaakin keskustelua vastavuoroisesti.

        Psykiatrisia osastoja en sanoisi parhaimmaksi paikaksi laukoa kriittisiä mielipiteitä tai kyseenalaistaa. Ne on alistavia yhden totuuden paikkoja jossa varmaan keskivertoa enemmän tapahtuu potilaiden kaltoinkohtelua valtarakenteiden vuoksi missä potilas on valtaepäsuhdassa alhaalla ja missä ihmisten perusoikeuksia voidaan rajoittaa lain mukaan. Otettu lääke auttaa on siellä yksi merkittävä hallitseva mielipide. Siellä ei ole muita katsantotapoja juurikaan.
        Osastolla on nöyriä pillereitä suuhun kauhovia ihmisiä. Lääkäri on osaston ylijumala tietotasoltaan. Opit on biologisen psykiatrian oppeja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Psykiatrisia osastoja en sanoisi parhaimmaksi paikaksi laukoa kriittisiä mielipiteitä tai kyseenalaistaa. Ne on alistavia yhden totuuden paikkoja jossa varmaan keskivertoa enemmän tapahtuu potilaiden kaltoinkohtelua valtarakenteiden vuoksi missä potilas on valtaepäsuhdassa alhaalla ja missä ihmisten perusoikeuksia voidaan rajoittaa lain mukaan. Otettu lääke auttaa on siellä yksi merkittävä hallitseva mielipide. Siellä ei ole muita katsantotapoja juurikaan.
        Osastolla on nöyriä pillereitä suuhun kauhovia ihmisiä. Lääkäri on osaston ylijumala tietotasoltaan. Opit on biologisen psykiatrian oppeja.

        Tätäkin voi vähän kyseenalaistaa.
        Ei ne kaikki ole yhden totuuden paikkoja.
        Jos on useammassa paikassa ollut, niin tietää, että erot voivat olla suuriakin.

        Kritiikkiä voi esittää aina, on vain tiedettävä miten, ja millaista kritiikkiä missäkin kohtaa esittää.
        Hyökkäävä ja ylimielinen tyyli ei ainakaan ole hyväksi missään tilanteessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo kyseenalaistaminen on hyvä asia.
        Mutta suurin osa potilaista, etenkin osastoilla, ei jostain syystä uskalla alkaa esittää omia mielipiteitään, ja kyseenalaistaa sitä, mitä heille sanotaan.

        Vuosia sitten osastoilla olleena huomasin itsekin, kuinka oli tilanteita, että potilaita tavallaan alistettiin käyttämällä epämääräistä valtaa väärällä tavalla.
        Potilaita myös saatettiin syyllistää siitä, että on sattunut sairastumaan.

        Jos laittoi jossain asiassa vastaan, siitä saatettiin herkästi jollain tavoin rangaista.
        Ei ole yhtään kummallista, ettei kamalasti uskalla kyseenalaistaa asioita. Siinä on yllättävän usein pohjalla ajatus, että jos teen niin tai näin, niin kuinka minulle käy.

        Olen huomannut itse, että kyseenalaistamalla tulee kyllä kuulluksi paremmin, ja saa aikaan aivan rakentavaakin keskustelua vastavuoroisesti.

        Kannattaa muistaa, että osa on myös ihan sinut heidän hoidon kanssa, eikä heillä ole pakonomaista tarvetta kyseenalaistaa sitä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa muistaa, että osa on myös ihan sinut heidän hoidon kanssa, eikä heillä ole pakonomaista tarvetta kyseenalaistaa sitä.

        Sivusta kommentoiden: En sitä minäkään ensimmäisillä kerroilla sairaalaan, osastojaksolle, tai pakkohoitoon joutuessani mitään kritisoinut, tai kyseenalaistanut. Mutta nähtyäni noin 30 vuotta sitä, ja oltuani sen kanssa tavalla tai toisella tekemisissä, miten systeemi toimii ja millaista se "hoito" oikeasti käytännössä on ja miten heikot ovat mt-potilaiden ihmisoikeudet; ja se miten vähän mt-potilaiden omia mielipiteitä, toiveita ja kehittämisideoita otetaan ja kuunnellaan, saivat minut lopulta noin 13 vuotta sitten avamaan lopultakin silmäni, miten surkealla tasolla mt-palvelut oikeasti ovat. Että se "hoito" on käytännössä vain ja ainoastaan lääkkeitä, sairauksien diagnosointia, huonoa ja töykeätä kohtelua, potilaiden stigmatisoimista, eikä mitään kunnollista, vuorovaikutteista keskustelua ja elämässä vaikeuksien taustalla olevien syiden selvittämistä. Eikä mikään ole oikeastaan juurikaan olennaisesti muuttunut psykiatriassa ja siinä käytetyissä hoitomenetelmissä ainakaan 30 vuoteen. Nämä ovat minun tekemiäni havaintoja asiasta, ja olen myös lukenut useiden muidenkin samanlaisista kokemuksista, ajatuksista ja tunteista psykiatriseen hoitoon liittyen. En ole siis todellakaan ainoa. Ja uskallan jopa väittää, että ehkä jopa peräti 70-80%: tia niistä kaikista, jotka ovat koskaan käyttäneet mt-palveluita elämänsä aikana, on samanlaisia vastaavia, negatiivisia kokemuksia mt-palveluihin, käytettyihin hoitokeinoihin ja niiden laatuun liittyen. Moniko on oikeasti saanut mitään apua, tukea tai todellista hyötyä? Veikkaanpa, että erittäin harva.

        Tässä tullaan nyt siihen, että norsunluutorneihin poteroituneet ja omasta mielestä niin muita korkeammalla tasolla ja älykkäämpinä itseään pitävät eivät näitä asioita halua nähdä, myöntää ja tehdä niille mitään. Eli tehdä mitään konkreettisia uudistuksia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sivusta kommentoiden: En sitä minäkään ensimmäisillä kerroilla sairaalaan, osastojaksolle, tai pakkohoitoon joutuessani mitään kritisoinut, tai kyseenalaistanut. Mutta nähtyäni noin 30 vuotta sitä, ja oltuani sen kanssa tavalla tai toisella tekemisissä, miten systeemi toimii ja millaista se "hoito" oikeasti käytännössä on ja miten heikot ovat mt-potilaiden ihmisoikeudet; ja se miten vähän mt-potilaiden omia mielipiteitä, toiveita ja kehittämisideoita otetaan ja kuunnellaan, saivat minut lopulta noin 13 vuotta sitten avamaan lopultakin silmäni, miten surkealla tasolla mt-palvelut oikeasti ovat. Että se "hoito" on käytännössä vain ja ainoastaan lääkkeitä, sairauksien diagnosointia, huonoa ja töykeätä kohtelua, potilaiden stigmatisoimista, eikä mitään kunnollista, vuorovaikutteista keskustelua ja elämässä vaikeuksien taustalla olevien syiden selvittämistä. Eikä mikään ole oikeastaan juurikaan olennaisesti muuttunut psykiatriassa ja siinä käytetyissä hoitomenetelmissä ainakaan 30 vuoteen. Nämä ovat minun tekemiäni havaintoja asiasta, ja olen myös lukenut useiden muidenkin samanlaisista kokemuksista, ajatuksista ja tunteista psykiatriseen hoitoon liittyen. En ole siis todellakaan ainoa. Ja uskallan jopa väittää, että ehkä jopa peräti 70-80%: tia niistä kaikista, jotka ovat koskaan käyttäneet mt-palveluita elämänsä aikana, on samanlaisia vastaavia, negatiivisia kokemuksia mt-palveluihin, käytettyihin hoitokeinoihin ja niiden laatuun liittyen. Moniko on oikeasti saanut mitään apua, tukea tai todellista hyötyä? Veikkaanpa, että erittäin harva.

        Tässä tullaan nyt siihen, että norsunluutorneihin poteroituneet ja omasta mielestä niin muita korkeammalla tasolla ja älykkäämpinä itseään pitävät eivät näitä asioita halua nähdä, myöntää ja tehdä niille mitään. Eli tehdä mitään konkreettisia uudistuksia.

        Onhan kolmessakymmenessä vuodessa tapahtunut aika paljonkin. Esimerkiksi laitospaikkojen alasajo. Kyllä ihminen joka olisi aikaisemmin viettänyt elämänsä laitoksessa, joutuu nykyisin pärjäämään lääkkeillä.

        Jos taas puhutaan viimesestä kolmestatoista vuodesta, niin suurin muutos on "toipumisorjentaatio." jotta se onnistuisi, niin siihen täytyy olla myös itse orjentoitunut, vaikka sillä ei sitä suoranaisesti tarkoitetakkaan.

        Mä ite kans kuvittelin että hoitoon tyytymättömien osuus olis isompi kuin se todellisuudessa on, ihan omien huonojen kokemusteni pohjalta. Mutta sitä mukaa kun asiaan ja ihmisiin tutustui, niin uskottava se oli, että suurin osa on tyytyväisiä hoitoon. Se ei ole sama asia, että hoito olisi jotenkin ongelmatonta, mutta suurin osa ihmisistä kuitenkin tajuaa ne realiteetit minkä kanssa he joutuvat elämään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan kolmessakymmenessä vuodessa tapahtunut aika paljonkin. Esimerkiksi laitospaikkojen alasajo. Kyllä ihminen joka olisi aikaisemmin viettänyt elämänsä laitoksessa, joutuu nykyisin pärjäämään lääkkeillä.

        Jos taas puhutaan viimesestä kolmestatoista vuodesta, niin suurin muutos on "toipumisorjentaatio." jotta se onnistuisi, niin siihen täytyy olla myös itse orjentoitunut, vaikka sillä ei sitä suoranaisesti tarkoitetakkaan.

        Mä ite kans kuvittelin että hoitoon tyytymättömien osuus olis isompi kuin se todellisuudessa on, ihan omien huonojen kokemusteni pohjalta. Mutta sitä mukaa kun asiaan ja ihmisiin tutustui, niin uskottava se oli, että suurin osa on tyytyväisiä hoitoon. Se ei ole sama asia, että hoito olisi jotenkin ongelmatonta, mutta suurin osa ihmisistä kuitenkin tajuaa ne realiteetit minkä kanssa he joutuvat elämään.

        Hyvä kirjoitus.
        Itse kanssa vuosien, oikeastaan vuosikymmenten aikana, olen tavannut paljon ihmisiä, jotka ovat olleet hoitoonsa suurimmaksi osin tyytyväisiä, ajoittaisesta ongelmallisuudesta huolimatta.

        Monilla on ollut ongelmana pakkohoito, yleensä silloin, kun he ovat itse olleet jo niin huonossa kunnossa, etteivät tajua omaa tilaansa.
        Ja toinen on lääkkeet, sekin on faktaa, mikä käy toiselle, ei välttämättä käy toiselle.
        Lääkityksiin liittyvät asiat ja kokemukset ovat hyvin henkilökohtaisia.

        Ja kyllä hoitoonsa on hyvä osallistua itsekin, ja ymmärtää se, että ammattilaiset haluavat auttaa.
        Esim. avohoitoonkaan ei annettaisi edes aikoja, jos heillä ei olisi tarkoitus toimia ihmisen hyväksi.
        Ei vastaanotoille anneta aikoja siitä syystä, että haluttaisiin saada pahaa aikaiseksi.
        Mutta oma osallistuminen, motivaatio, orientoituminen, on tärkeää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä kirjoitus.
        Itse kanssa vuosien, oikeastaan vuosikymmenten aikana, olen tavannut paljon ihmisiä, jotka ovat olleet hoitoonsa suurimmaksi osin tyytyväisiä, ajoittaisesta ongelmallisuudesta huolimatta.

        Monilla on ollut ongelmana pakkohoito, yleensä silloin, kun he ovat itse olleet jo niin huonossa kunnossa, etteivät tajua omaa tilaansa.
        Ja toinen on lääkkeet, sekin on faktaa, mikä käy toiselle, ei välttämättä käy toiselle.
        Lääkityksiin liittyvät asiat ja kokemukset ovat hyvin henkilökohtaisia.

        Ja kyllä hoitoonsa on hyvä osallistua itsekin, ja ymmärtää se, että ammattilaiset haluavat auttaa.
        Esim. avohoitoonkaan ei annettaisi edes aikoja, jos heillä ei olisi tarkoitus toimia ihmisen hyväksi.
        Ei vastaanotoille anneta aikoja siitä syystä, että haluttaisiin saada pahaa aikaiseksi.
        Mutta oma osallistuminen, motivaatio, orientoituminen, on tärkeää.

        Jos ammattilaiset todella haluavat auttaa, niin miksi he niin usein jättävät kertomatta potilailleen esim. PSSD:n (Post-SSRI Sexual Dysfunction) riskistä? Tiedonpuutteeseen vetoaminen nykyaikana on mielestäni silkkaa typeryyttä. Ainakaan itse en voi hyväksyä tätä selitystä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ammattilaiset todella haluavat auttaa, niin miksi he niin usein jättävät kertomatta potilailleen esim. PSSD:n (Post-SSRI Sexual Dysfunction) riskistä? Tiedonpuutteeseen vetoaminen nykyaikana on mielestäni silkkaa typeryyttä. Ainakaan itse en voi hyväksyä tätä selitystä.

        Mites se selitys, että ihmisille on kyllä kerrottu, mutta kun ovat olleet niin ulalla, etteivät tajua mitä sanotaan?

        Meinaan, että kaikki kaverit jotka on lopettaneet lääkkeiden syönnin sen takia ettei sextailu suju, niin ovat kyllä tasan tarkkaan tienneet että ovat lopettaneet lääkkeet sen takia ettei sextailu suju.

        Näitä kavereita tosin yhdistää se että ovat senverran tolkuissaan että tietäävät millon sujuu ja millon ei.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä kirjoitus.
        Itse kanssa vuosien, oikeastaan vuosikymmenten aikana, olen tavannut paljon ihmisiä, jotka ovat olleet hoitoonsa suurimmaksi osin tyytyväisiä, ajoittaisesta ongelmallisuudesta huolimatta.

        Monilla on ollut ongelmana pakkohoito, yleensä silloin, kun he ovat itse olleet jo niin huonossa kunnossa, etteivät tajua omaa tilaansa.
        Ja toinen on lääkkeet, sekin on faktaa, mikä käy toiselle, ei välttämättä käy toiselle.
        Lääkityksiin liittyvät asiat ja kokemukset ovat hyvin henkilökohtaisia.

        Ja kyllä hoitoonsa on hyvä osallistua itsekin, ja ymmärtää se, että ammattilaiset haluavat auttaa.
        Esim. avohoitoonkaan ei annettaisi edes aikoja, jos heillä ei olisi tarkoitus toimia ihmisen hyväksi.
        Ei vastaanotoille anneta aikoja siitä syystä, että haluttaisiin saada pahaa aikaiseksi.
        Mutta oma osallistuminen, motivaatio, orientoituminen, on tärkeää.

        Omien kokemusteni mukaan hoitohenkilökunta ja lääkärit tekevät diagnooseja, stigmatisoivat ja kontrolloivat potilaita. Hoitohenkilökunta asennoituu tavalla, että he ovat ylempänä, kaikkitietäviä ja tietävät muka kaiken potilasta paremmin. Potilaan tehtävänä on alistua sairaan rooliin koko elämänsä ajaksi. Ja hyväksyä kaikki nuo asiat. Potilaan mielipiteitä, ajatuksia, kokemuksia ja näkemyksiä omaankaan hoitoonsa liittyen ei juuri oteta huomioon, tai niistä ei piitata mitään. Kyse ei ole siitä, etteikö potilas halua, tai olisi halunnut orientoitua hoitoon, vaan siitä, että häntä ei ole otettu huomioon, kohdattu ja nähty tasaveroisesti samanarvoisena ihmisenä.

        En hyväksy tuota edellä mainittua näkemystä, että hoitohenkilökunta ja lääkärit "haluaisivat" auttaa, ja että he toimivat potilaan "parhaaksi". Tuo on yleistämistä. Tätä kokemusta minulla ei ainakaan ole koskaan koko historian aikana, eikä kaikilla, tai monella muullakaan ole välttämättä ollut.

        Sen 30 vuotta kestäneen sairashistorian aikana näin psykiatriassa ja siinä käytetyissä hoitokeinoissa, asenteissa ja potilaiden kohtelussa paljon ihmisarvoa, itsemääräämiseen ja ihmisoikeuksia rikkovia asioita. Ja lääkehaittojen takia lopetin neuroleptien käytön kokonaan. Ja voin nykyisin huomattavasti paremmin. Masennuksesta ja kroonisesta väsymyksestä kärsin edelleen. Niistä en tule koskaan pääsemään eroon. Osittain kroonisen väsymysoireyhtymän ja elämässäni koettujen useiden traumojen takia. Mutta eivät ne asiat ainakaan millään neurolepteillä ja niiden käyttämisellä katoa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mites se selitys, että ihmisille on kyllä kerrottu, mutta kun ovat olleet niin ulalla, etteivät tajua mitä sanotaan?

        Meinaan, että kaikki kaverit jotka on lopettaneet lääkkeiden syönnin sen takia ettei sextailu suju, niin ovat kyllä tasan tarkkaan tienneet että ovat lopettaneet lääkkeet sen takia ettei sextailu suju.

        Näitä kavereita tosin yhdistää se että ovat senverran tolkuissaan että tietäävät millon sujuu ja millon ei.

        Tarkoitat, että ulalla olevalle, puhetta ymmärtämättömälle henkilölle on syötetty masennuslääkettä akuuttiin hätään? Oudolta kuulostaa minun maallikon korvaan. Eikös masennuslääkkeet ala tehoamaan oireisiin vähitelleen vasta 2-6 viikon kuluessa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitat, että ulalla olevalle, puhetta ymmärtämättömälle henkilölle on syötetty masennuslääkettä akuuttiin hätään? Oudolta kuulostaa minun maallikon korvaan. Eikös masennuslääkkeet ala tehoamaan oireisiin vähitelleen vasta 2-6 viikon kuluessa?

        Anteeks nyt mun pitää ihan kysyy, että mitä sinä masentuneella ihmisellä tarkotat? Onko se ihminen joka on juuri hypännyt ikkunasta, ja epäonnistunut itsarissa, vai onko se joku joka hakee vaan huomiota? Vai kenties jotain siltä väliltä.

        Sillon kun ihminen makaa radalla, niin ei se mieti, että saako hän näppäiltyä itsensä kosteaksi 2-6 viikkoa myöhemmin.

        Ja kyllä, lääke pitää syödä ensin, ennen kuin se tehoaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anteeks nyt mun pitää ihan kysyy, että mitä sinä masentuneella ihmisellä tarkotat? Onko se ihminen joka on juuri hypännyt ikkunasta, ja epäonnistunut itsarissa, vai onko se joku joka hakee vaan huomiota? Vai kenties jotain siltä väliltä.

        Sillon kun ihminen makaa radalla, niin ei se mieti, että saako hän näppäiltyä itsensä kosteaksi 2-6 viikkoa myöhemmin.

        Ja kyllä, lääke pitää syödä ensin, ennen kuin se tehoaa.

        Mitä on itsensä näppäileminen kosteaksi? Selittäisitkö viisaampana minulle tyhmälle?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anteeks nyt mun pitää ihan kysyy, että mitä sinä masentuneella ihmisellä tarkotat? Onko se ihminen joka on juuri hypännyt ikkunasta, ja epäonnistunut itsarissa, vai onko se joku joka hakee vaan huomiota? Vai kenties jotain siltä väliltä.

        Sillon kun ihminen makaa radalla, niin ei se mieti, että saako hän näppäiltyä itsensä kosteaksi 2-6 viikkoa myöhemmin.

        Ja kyllä, lääke pitää syödä ensin, ennen kuin se tehoaa.

        Masennus ei iske kuin salama kirkkaalta taivaalta.
        Useimmiten ihminen on ollut masentunut jo pitkään, ennen kuin suunnittelee hyppäävänsä ikkunasta tai menevänsä junan alle.
        En usko, että joku vaikka herää ns. väärällä jalalla ja on vähän huonolla tuulella, ärsyyntynyt, ahdistunut, niin lähtisi itseään satuttamaan. Vasta sitten jos tilanne pahenee ilman apuja, saattaisi tulla mahdollinen itsetuhoisuus.

        Siitä syystä masennuksen hoito olisi hyvä aloittaa ajoissa, lääkkeet ja mahdollinen terapia, ettei tilanne menisi niin pahaksi, että tuntisi halua tai tarvetta tehdä itselleen jotain pahaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omien kokemusteni mukaan hoitohenkilökunta ja lääkärit tekevät diagnooseja, stigmatisoivat ja kontrolloivat potilaita. Hoitohenkilökunta asennoituu tavalla, että he ovat ylempänä, kaikkitietäviä ja tietävät muka kaiken potilasta paremmin. Potilaan tehtävänä on alistua sairaan rooliin koko elämänsä ajaksi. Ja hyväksyä kaikki nuo asiat. Potilaan mielipiteitä, ajatuksia, kokemuksia ja näkemyksiä omaankaan hoitoonsa liittyen ei juuri oteta huomioon, tai niistä ei piitata mitään. Kyse ei ole siitä, etteikö potilas halua, tai olisi halunnut orientoitua hoitoon, vaan siitä, että häntä ei ole otettu huomioon, kohdattu ja nähty tasaveroisesti samanarvoisena ihmisenä.

        En hyväksy tuota edellä mainittua näkemystä, että hoitohenkilökunta ja lääkärit "haluaisivat" auttaa, ja että he toimivat potilaan "parhaaksi". Tuo on yleistämistä. Tätä kokemusta minulla ei ainakaan ole koskaan koko historian aikana, eikä kaikilla, tai monella muullakaan ole välttämättä ollut.

        Sen 30 vuotta kestäneen sairashistorian aikana näin psykiatriassa ja siinä käytetyissä hoitokeinoissa, asenteissa ja potilaiden kohtelussa paljon ihmisarvoa, itsemääräämiseen ja ihmisoikeuksia rikkovia asioita. Ja lääkehaittojen takia lopetin neuroleptien käytön kokonaan. Ja voin nykyisin huomattavasti paremmin. Masennuksesta ja kroonisesta väsymyksestä kärsin edelleen. Niistä en tule koskaan pääsemään eroon. Osittain kroonisen väsymysoireyhtymän ja elämässäni koettujen useiden traumojen takia. Mutta eivät ne asiat ainakaan millään neurolepteillä ja niiden käyttämisellä katoa.

        Kyllähän 30 vuodessa ehtii nähdä ja kuulla kaikenlaista.
        Itsellänikin on n. 30 vuoden kokemus takana.
        En siltikään yleistä, että kaikki olisi ollut jotenkin kauheaa ja huonoa, kohtelu, ym.

        Alussa olikin, en halunnut hyväksyä mitään, en neuvoja, en apua, en hoitoa.
        Se johtui täysin siitä, kun olin kovin huonossa kunnossa.
        En tietenkään voi kehua, että aina olisi ollut jotenkin auvoista, vuosiin on mahtunut sekä hyviä että huonoja kokemuksia, omalle kohdalle, sekä paljon on tullut nähtyä vierestä, miten muita on kohdeltu.

        Osastoilla on ollut alistamista, käskytystä, nöyryytystä, pakkotoimia, ym.
        En alkuun ymmärtänyt henkilökuntaa, eivätkä he minua. Alussa edes avohoidosta en saanut, enkä halunnut saada hyötyä. Kapinoin paljossa vastaan ( enimmäkseen hiljaa mielessäni ).
        Mutta 30:ssa vuodessa kyllä kaikki muuttuu, myös oma näkemys, etenkin silloin kun onnistuu tulemaan parempaan kuntoon.

        Olen omalla kohdallani tavallaan ihmetellytkin sitä, kun kuntouduttani olen tullut paremmin toimeen hoitohenkilökunnan ( ei osasto, vaan avohoito ) kanssa, ymmärrys on parempi puolin ja toisin, uskallan sanoa mitä haluan, ja mitä en halua.
        Varmaan johtuu pitkälti siitä, mitä kaikkea nämä 30 vuotta on pitänyt sisällään ja opettanut, kasvattanut, saanut pohtimaan kaikkea.
        Lääkityksistäkin on pari kertaa ollut kiivastakin väittelyä, mutta lopputulos on syntynyt kaikesta huolimatta. Avohoidossa kun ei voi lääkkeisiin pakottaa, ja jos/kun ei pakkohoitoon ole aihetta, niin oivoi ( asiakas päättää ).

        En tietenkään ole ollut tyytyväinen kaikkeen kokemaani, mutta on matkan varrelle hyvääkin mahtunut. ( Jos ei olisi, en nyt tässä kirjoittaisi näin. )


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omien kokemusteni mukaan hoitohenkilökunta ja lääkärit tekevät diagnooseja, stigmatisoivat ja kontrolloivat potilaita. Hoitohenkilökunta asennoituu tavalla, että he ovat ylempänä, kaikkitietäviä ja tietävät muka kaiken potilasta paremmin. Potilaan tehtävänä on alistua sairaan rooliin koko elämänsä ajaksi. Ja hyväksyä kaikki nuo asiat. Potilaan mielipiteitä, ajatuksia, kokemuksia ja näkemyksiä omaankaan hoitoonsa liittyen ei juuri oteta huomioon, tai niistä ei piitata mitään. Kyse ei ole siitä, etteikö potilas halua, tai olisi halunnut orientoitua hoitoon, vaan siitä, että häntä ei ole otettu huomioon, kohdattu ja nähty tasaveroisesti samanarvoisena ihmisenä.

        En hyväksy tuota edellä mainittua näkemystä, että hoitohenkilökunta ja lääkärit "haluaisivat" auttaa, ja että he toimivat potilaan "parhaaksi". Tuo on yleistämistä. Tätä kokemusta minulla ei ainakaan ole koskaan koko historian aikana, eikä kaikilla, tai monella muullakaan ole välttämättä ollut.

        Sen 30 vuotta kestäneen sairashistorian aikana näin psykiatriassa ja siinä käytetyissä hoitokeinoissa, asenteissa ja potilaiden kohtelussa paljon ihmisarvoa, itsemääräämiseen ja ihmisoikeuksia rikkovia asioita. Ja lääkehaittojen takia lopetin neuroleptien käytön kokonaan. Ja voin nykyisin huomattavasti paremmin. Masennuksesta ja kroonisesta väsymyksestä kärsin edelleen. Niistä en tule koskaan pääsemään eroon. Osittain kroonisen väsymysoireyhtymän ja elämässäni koettujen useiden traumojen takia. Mutta eivät ne asiat ainakaan millään neurolepteillä ja niiden käyttämisellä katoa.

        Diagnoosit on ihan samalla tavalla tapa jäsentää ja hahmottaa maailmaa, kun vaikka sinun tapa niputtaa kaikki hoitohenkilökunta ja lääkärit yhteen nippuun, vaikka hyvin tiedät, että ne ei kaikki ole samanlaisia.

        Ihminen on tehnyt sitä aina, ja tulee tekemään niin pitkälle mitä minä osaan kuvitella.

        Mulla on kans aikapaljon kokemusta ja pitkää sairashistoriaa, joten matkan varrelle mahtuu monenmoista. Hoitovirheitä, osaamattomuutta, tietämättömyyttä, ihan geneeristä alisuoriutumista, ja ehkä pahimpana joko haluttomuutta tai keinottomuutta tarttua vaikkapa ylisukupolvisiin ongelmiin.

        Mutta ei minun ole tarvinnut epäillä hoitotahon halukkuutta auttaa, kyllä he ovat auttaneet oman palkkaluokkansa verran, ja jotkut paljon paljon ylikin.

        Minäkään en tule koskaan pääsemään eroon, niistä hoitovirheistä johtuvista masennuksista, mutta positiivisuuden kautta, ei minun tarvitse siitä aina valittaakkaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sivusta kommentoiden: En sitä minäkään ensimmäisillä kerroilla sairaalaan, osastojaksolle, tai pakkohoitoon joutuessani mitään kritisoinut, tai kyseenalaistanut. Mutta nähtyäni noin 30 vuotta sitä, ja oltuani sen kanssa tavalla tai toisella tekemisissä, miten systeemi toimii ja millaista se "hoito" oikeasti käytännössä on ja miten heikot ovat mt-potilaiden ihmisoikeudet; ja se miten vähän mt-potilaiden omia mielipiteitä, toiveita ja kehittämisideoita otetaan ja kuunnellaan, saivat minut lopulta noin 13 vuotta sitten avamaan lopultakin silmäni, miten surkealla tasolla mt-palvelut oikeasti ovat. Että se "hoito" on käytännössä vain ja ainoastaan lääkkeitä, sairauksien diagnosointia, huonoa ja töykeätä kohtelua, potilaiden stigmatisoimista, eikä mitään kunnollista, vuorovaikutteista keskustelua ja elämässä vaikeuksien taustalla olevien syiden selvittämistä. Eikä mikään ole oikeastaan juurikaan olennaisesti muuttunut psykiatriassa ja siinä käytetyissä hoitomenetelmissä ainakaan 30 vuoteen. Nämä ovat minun tekemiäni havaintoja asiasta, ja olen myös lukenut useiden muidenkin samanlaisista kokemuksista, ajatuksista ja tunteista psykiatriseen hoitoon liittyen. En ole siis todellakaan ainoa. Ja uskallan jopa väittää, että ehkä jopa peräti 70-80%: tia niistä kaikista, jotka ovat koskaan käyttäneet mt-palveluita elämänsä aikana, on samanlaisia vastaavia, negatiivisia kokemuksia mt-palveluihin, käytettyihin hoitokeinoihin ja niiden laatuun liittyen. Moniko on oikeasti saanut mitään apua, tukea tai todellista hyötyä? Veikkaanpa, että erittäin harva.

        Tässä tullaan nyt siihen, että norsunluutorneihin poteroituneet ja omasta mielestä niin muita korkeammalla tasolla ja älykkäämpinä itseään pitävät eivät näitä asioita halua nähdä, myöntää ja tehdä niille mitään. Eli tehdä mitään konkreettisia uudistuksia.

        Just luin kyselyn jossa 94.5% vastaajista sanoi että heitä kohdeltiin miekkarissa ystävällisesti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Just luin kyselyn jossa 94.5% vastaajista sanoi että heitä kohdeltiin miekkarissa ystävällisesti.

        Pitkälti varmasti pitää paikkansa.
        Mielentilakin vaikuttaa aika paljon siihen, miten ihminen kokee tulleensa kohdelluksi.
        Myöskin se, millainen sairaus on kyseessä, vaikuttaa paljon asioiden vastaanottamisessa ja ylipäänsä niiden sisäistämisessä.
        Jo pelkkä alentunut itsetunto saa kaikenlaista aikaiseksi, kun aletaan puhua ihmisen omista asioista esim. ammattilaisten kanssa.
        Myös mahdolliset harhaluulot vaikuttavat kovin eri tavoin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitkälti varmasti pitää paikkansa.
        Mielentilakin vaikuttaa aika paljon siihen, miten ihminen kokee tulleensa kohdelluksi.
        Myöskin se, millainen sairaus on kyseessä, vaikuttaa paljon asioiden vastaanottamisessa ja ylipäänsä niiden sisäistämisessä.
        Jo pelkkä alentunut itsetunto saa kaikenlaista aikaiseksi, kun aletaan puhua ihmisen omista asioista esim. ammattilaisten kanssa.
        Myös mahdolliset harhaluulot vaikuttavat kovin eri tavoin.

        Ei minua mt-palveluissa kohdeltu huonosti sinne mennessäni. Ihan hyvin kai. Huono kohtelu tuli resurssipulasta missä lääkärit vaihtuili ja missä oli vähän lääkäriaikoja mikä lisäsi riskejä lääkkeiden kanssa, vääristelystä lääkkeiden toimintamekanismiin liittyen ja tiedonpimityksestä(tai systeemin tietämättämyydestä) lääkkeiden haitoista. Huonoa kohtelua sain myös esim väärien hoitajien kohdalta jotka vaikutti siltä että heitä ei heidän työnsä juuri kiinnostanut silloin kuin minä oikeasti olisin tarvinnut tukea. Sain kohdata kuitenkin myös ihan hyviä hoitotyöntekijöitä jossain vaiheessa.

        Kävelin hoitoon biologisen paradigman, lääkeyhtiöiden suurien voittojen aikana, SSRI-lääkkeiden golden eran aikana jossa ihmiskärsimystä tulkitaan lääkkeiden puutteena ja masennus nähtiin aivokemiodien häiriönä. Jossa kukaan ei näe ongelmalliseksi määrätä pillereirä ihmiselle joka on vasta kasvamassa, kehittymässä aikuisuuteen ja mitä seurauksia on kasvulle ja kehitykselle keinotekoisesta aivojen kemiallisen toiminnan vuosia kestävästä muuttamisesta

        Olen onnellinen etten koskaan saanut huonoa reaktiota lääkkeisiin nuorena jolloin minulle ehkä siitä olisi tullut syöksykierre alaspäin ja olisin joutunut esim neuroleptattavaksi nuorena. Saanut jonkun kaksisuuntaisdiagnoosin ynnä muuta. On nimittäin eroa onko lääkitys kevyt vai raskas. Sain elää hetken ihan kohtuuaikaa lääkkeissä ymmärtämättä kunnolla kuinka aineet oikeasti oli harmillisia ja haitaksi aivoilleni ja keholleni

        Ensimmäinen kerta kun mt-hoito alkoi oikeasti potkia päähän oli masennuslääkevieroituksessa joka tulkittiin niin että olin vain lopettanut kuin insuliinin mitä tarvin. Ja lääkehaittoja kokeneena. Kävin silloin mutkan osastolla joka oli hirveä kylmäkiskoinen paikka ja hoitajat sekä lääkärit olivat todella lääkeuskoisia sekä vähätteli haittoja aineista. Sen sijaan että harmi olisi ymmärretty, ymmärrettiin vain lääkkeiden puute. Ajauduin huonoon pillerikierteeseen jossa haittaa lääkittiin uudella lääkkeellä. Olisi pitänyt itse lopettaa usko lääkkeisiin jo ajoissa niin terveyttäni ei olisi niin pitkälle p*skottu.

        Kun kärsin lääkehaitoista systeemi yritti kaivella minulle diagnoosia selittämään kaiken. Ihan täydessä ymmärryksen puutteessa tuottamastaan harmista.

        Loppupeleissä pelastin oman elämäni ymmärtämällä että mt-systeemi tuhoaa elämäni pillereillä jos en vedä jarrua. Ja vedin, ja olo alkoi muuttua paremmaksi. Tajusin että lääkkeet oli pahentaneet oloni.

        Kaikki ei tuota ehkä tajua vaan luulevat että se on heidän mt-ongelmansa kaiken syynä. Luotin mt-ammattilaisiin
        Niin kauan kunnes en voinut enää luottaa koska terveyteni tuhoutui. He olisi pilanneet sen niin pitkälle etten tiedä mihin kuntoon olisin ajautunut tunkemalla pilleriä haittaan. Heidän ymmärryksensä meni jokseensakin niin , annosta pitää pumpata vain ylös.

        On eri asia saada hyötyä lääkkeistä kun merkittävää harmia. Kokeilkaapa vaikka. Teihin suhtaudutaan ihanana potilaana kun saat hyötyä lääkkeistä, olet nöyrä ja kuuliainen potilas tai ette ainakaan saa haittaa mutta kokeilkaapa reagoida niihin huonosti tai olla vastaamatta niihin millään tavoin eli saat vaan huonontunutta oloa niistä. Kun muututkin hankalammaksi potilaaksi joka antaa kritiikkiä. Systeemi ei tykkää omilla aivoilla ajattelevista potilaista.

        Tämän kokemus pilasi minulle mt-systeemin ikuisiksi ajoiksi enkä enää luota koskaan systeemiin ja erityisesti sen biologiseen paradigmaan. Siellä on hyviä tyyppejäkin (erityisesti jotka keskittyy terapiaan) mutta systeemi toimii periaatteilla mitä en allekirjoita.

        Tämä on hyvä kun täällä spekuloidaan että mikäköhän diagnoosi ihmisellä on kun kritisoi mt-systeemia . FFS.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei minua mt-palveluissa kohdeltu huonosti sinne mennessäni. Ihan hyvin kai. Huono kohtelu tuli resurssipulasta missä lääkärit vaihtuili ja missä oli vähän lääkäriaikoja mikä lisäsi riskejä lääkkeiden kanssa, vääristelystä lääkkeiden toimintamekanismiin liittyen ja tiedonpimityksestä(tai systeemin tietämättämyydestä) lääkkeiden haitoista. Huonoa kohtelua sain myös esim väärien hoitajien kohdalta jotka vaikutti siltä että heitä ei heidän työnsä juuri kiinnostanut silloin kuin minä oikeasti olisin tarvinnut tukea. Sain kohdata kuitenkin myös ihan hyviä hoitotyöntekijöitä jossain vaiheessa.

        Kävelin hoitoon biologisen paradigman, lääkeyhtiöiden suurien voittojen aikana, SSRI-lääkkeiden golden eran aikana jossa ihmiskärsimystä tulkitaan lääkkeiden puutteena ja masennus nähtiin aivokemiodien häiriönä. Jossa kukaan ei näe ongelmalliseksi määrätä pillereirä ihmiselle joka on vasta kasvamassa, kehittymässä aikuisuuteen ja mitä seurauksia on kasvulle ja kehitykselle keinotekoisesta aivojen kemiallisen toiminnan vuosia kestävästä muuttamisesta

        Olen onnellinen etten koskaan saanut huonoa reaktiota lääkkeisiin nuorena jolloin minulle ehkä siitä olisi tullut syöksykierre alaspäin ja olisin joutunut esim neuroleptattavaksi nuorena. Saanut jonkun kaksisuuntaisdiagnoosin ynnä muuta. On nimittäin eroa onko lääkitys kevyt vai raskas. Sain elää hetken ihan kohtuuaikaa lääkkeissä ymmärtämättä kunnolla kuinka aineet oikeasti oli harmillisia ja haitaksi aivoilleni ja keholleni

        Ensimmäinen kerta kun mt-hoito alkoi oikeasti potkia päähän oli masennuslääkevieroituksessa joka tulkittiin niin että olin vain lopettanut kuin insuliinin mitä tarvin. Ja lääkehaittoja kokeneena. Kävin silloin mutkan osastolla joka oli hirveä kylmäkiskoinen paikka ja hoitajat sekä lääkärit olivat todella lääkeuskoisia sekä vähätteli haittoja aineista. Sen sijaan että harmi olisi ymmärretty, ymmärrettiin vain lääkkeiden puute. Ajauduin huonoon pillerikierteeseen jossa haittaa lääkittiin uudella lääkkeellä. Olisi pitänyt itse lopettaa usko lääkkeisiin jo ajoissa niin terveyttäni ei olisi niin pitkälle p*skottu.

        Kun kärsin lääkehaitoista systeemi yritti kaivella minulle diagnoosia selittämään kaiken. Ihan täydessä ymmärryksen puutteessa tuottamastaan harmista.

        Loppupeleissä pelastin oman elämäni ymmärtämällä että mt-systeemi tuhoaa elämäni pillereillä jos en vedä jarrua. Ja vedin, ja olo alkoi muuttua paremmaksi. Tajusin että lääkkeet oli pahentaneet oloni.

        Kaikki ei tuota ehkä tajua vaan luulevat että se on heidän mt-ongelmansa kaiken syynä. Luotin mt-ammattilaisiin
        Niin kauan kunnes en voinut enää luottaa koska terveyteni tuhoutui. He olisi pilanneet sen niin pitkälle etten tiedä mihin kuntoon olisin ajautunut tunkemalla pilleriä haittaan. Heidän ymmärryksensä meni jokseensakin niin , annosta pitää pumpata vain ylös.

        On eri asia saada hyötyä lääkkeistä kun merkittävää harmia. Kokeilkaapa vaikka. Teihin suhtaudutaan ihanana potilaana kun saat hyötyä lääkkeistä, olet nöyrä ja kuuliainen potilas tai ette ainakaan saa haittaa mutta kokeilkaapa reagoida niihin huonosti tai olla vastaamatta niihin millään tavoin eli saat vaan huonontunutta oloa niistä. Kun muututkin hankalammaksi potilaaksi joka antaa kritiikkiä. Systeemi ei tykkää omilla aivoilla ajattelevista potilaista.

        Tämän kokemus pilasi minulle mt-systeemin ikuisiksi ajoiksi enkä enää luota koskaan systeemiin ja erityisesti sen biologiseen paradigmaan. Siellä on hyviä tyyppejäkin (erityisesti jotka keskittyy terapiaan) mutta systeemi toimii periaatteilla mitä en allekirjoita.

        Tämä on hyvä kun täällä spekuloidaan että mikäköhän diagnoosi ihmisellä on kun kritisoi mt-systeemia . FFS.

        Kiitos, kun toit esille omia tuntemuksiasi ja kokemuksiasi hoitoosi liittyen. Ajattelen itsekin vähän samalla tavalla. Mt-ongelmien hoitaminen on minusta edelleen aivan liian lääkekeskeistä. Ja jonakin aikana niitä SSRI-lääkkeitä todellakin määrättiin useimmiten masennusta poteville potilaille. Saman minäkin huomasin ollessani aikoinaan hoito-osastolla, että jos sanoi hoitajalle, tai lääkärille ahdistuksen, tai masennuksen tunteiden lisääntymisestä, niin lääkeannostusta nostettiin. Sen sijaan, että olisi pohdittu enemmän, mistä oireet johtuivat, tai niiden voimistuminen.

        Minäkin olin, ainakin omien muistikuvieni mukaan, kiltti ja ystävällinen potilas, joka tunnollisesti teki, nk. käskettiin, otin lääkkeeni ja hyväksyin minulle määrätyt hoitojaksot, ja hoito-ohjeet. Kunnes ennen vuotta 2010 tapahtui asioita, joita en voinut enää hyväksyä. Minulle siis määrättiin lääkkeeksi Leponexia. Joka aiheutti pulssin ja verenpaineen järjetöntä nousua. Ja vakavia rytmihäiriöitä. Eikä kohtelukaan ollut mitään ainakaan kovin ystävällistä. Enemmänkin kiusaamista ja simputusta. Sitä en tiedä vielä tänäkään päivänä, että miksi. Ilmeisesti pärstä ja tai ulkonäkö ei sitten vaan miellyttänyt. Tai sitten otettiin muuten vaan kohteeksi. Koska he tiesivät, että voivat tehdä potilaalle ihan mitä vaan. Jos siitä olisi valittanut jollekin viranomaistaholle, niin eihän ne valitukset olisi johtaneet yhtään mihinkään. Jos on kerran aiemmin annettu sellainen diagnoosi, jonka perusteella voidaan sitten sanoa, että kuuluu kyseiseen sairauteen.

        Ainakaan mitään luottamusta se tähän yhteiskuntaan ja ylipäätään ihmisiin lisännyt. Päinvastoin.

        Mutta palatakseni edelleen aiheeseen. Se on aivan totta, että jos potilas on ns. unelmapotilas, eli kiltti, nöyrä, suostuu kaikkeen, tottelee, eikä kyseenalaista ja kritisoi mitään, niin silloin kaikki menee hyvin. Tosin omalla kohdallani itse kyllä käyttäydyin jokaisella osastojaksolla ihan täysin moitteettomasti. Systeemin potilasta alistava ja autoritäärisyys tulivat hyvin selväksi ja tutuksi. Eli potilaan omia mielipiteitä ei juuri kuunnella, ei hoitoon, tai mihinkään liittyen. Kaikki pitäisi vain nöyristellen hyväksyä.

        Mielestäni suurimmat epäkohdat, ja puutteet, joita edelleenkin ilmenee psykiatriassa ja elämässään vaikeuksista kärsivien kohdalla ovat liiallinen lääkekeskeisyys, oireiden taustalla olevien syiden selvittämättömyys, ja keskusteluun pohjautuvien hoitojen puute.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos, kun toit esille omia tuntemuksiasi ja kokemuksiasi hoitoosi liittyen. Ajattelen itsekin vähän samalla tavalla. Mt-ongelmien hoitaminen on minusta edelleen aivan liian lääkekeskeistä. Ja jonakin aikana niitä SSRI-lääkkeitä todellakin määrättiin useimmiten masennusta poteville potilaille. Saman minäkin huomasin ollessani aikoinaan hoito-osastolla, että jos sanoi hoitajalle, tai lääkärille ahdistuksen, tai masennuksen tunteiden lisääntymisestä, niin lääkeannostusta nostettiin. Sen sijaan, että olisi pohdittu enemmän, mistä oireet johtuivat, tai niiden voimistuminen.

        Minäkin olin, ainakin omien muistikuvieni mukaan, kiltti ja ystävällinen potilas, joka tunnollisesti teki, nk. käskettiin, otin lääkkeeni ja hyväksyin minulle määrätyt hoitojaksot, ja hoito-ohjeet. Kunnes ennen vuotta 2010 tapahtui asioita, joita en voinut enää hyväksyä. Minulle siis määrättiin lääkkeeksi Leponexia. Joka aiheutti pulssin ja verenpaineen järjetöntä nousua. Ja vakavia rytmihäiriöitä. Eikä kohtelukaan ollut mitään ainakaan kovin ystävällistä. Enemmänkin kiusaamista ja simputusta. Sitä en tiedä vielä tänäkään päivänä, että miksi. Ilmeisesti pärstä ja tai ulkonäkö ei sitten vaan miellyttänyt. Tai sitten otettiin muuten vaan kohteeksi. Koska he tiesivät, että voivat tehdä potilaalle ihan mitä vaan. Jos siitä olisi valittanut jollekin viranomaistaholle, niin eihän ne valitukset olisi johtaneet yhtään mihinkään. Jos on kerran aiemmin annettu sellainen diagnoosi, jonka perusteella voidaan sitten sanoa, että kuuluu kyseiseen sairauteen.

        Ainakaan mitään luottamusta se tähän yhteiskuntaan ja ylipäätään ihmisiin lisännyt. Päinvastoin.

        Mutta palatakseni edelleen aiheeseen. Se on aivan totta, että jos potilas on ns. unelmapotilas, eli kiltti, nöyrä, suostuu kaikkeen, tottelee, eikä kyseenalaista ja kritisoi mitään, niin silloin kaikki menee hyvin. Tosin omalla kohdallani itse kyllä käyttäydyin jokaisella osastojaksolla ihan täysin moitteettomasti. Systeemin potilasta alistava ja autoritäärisyys tulivat hyvin selväksi ja tutuksi. Eli potilaan omia mielipiteitä ei juuri kuunnella, ei hoitoon, tai mihinkään liittyen. Kaikki pitäisi vain nöyristellen hyväksyä.

        Mielestäni suurimmat epäkohdat, ja puutteet, joita edelleenkin ilmenee psykiatriassa ja elämässään vaikeuksista kärsivien kohdalla ovat liiallinen lääkekeskeisyys, oireiden taustalla olevien syiden selvittämättömyys, ja keskusteluun pohjautuvien hoitojen puute.

        Ans kun mä nyt hahmotan vielä tätä juttua, eli meillä on suomessa ylikilttiä ihmisiä, mikä takia ilkeät lääkeyhtiöt viekkaudella ja vääryydellä heitä pakottaa syömään lääkkeitä. Nämä lääkkeet muokkaavat heidän aivojaan, ja näistä ylikilteistä ihmisistä tulee katkeroituneita narsisteja tai jotain siihen suuntaan?

        Ei voi kun kiittää onneaan, että oma hoitohistoriani on ollu tulta ja tappuraa, ja olen todella pahasti oireillut koko ikäni. Olempahan tiennyt, että ei niitä lääkkeitä, tai pakkohoitoa, "vahingossa" olla tarjottu.

        Ei ne lääkkeet ole se itse ongelma. Vaan se että lääkkeillä ei näköjään pystytä pelastamaan lapsiomaisia, tai monisukupolvisia ongelmia. Esimerkiksi sitä narsismia ei pystytä parantamaan lääkkeillä. Minun milestä, lapsen ainoa pelastus narsistilta olisi huostaanotto. Mutta kukapa minulta tai keneltäkään lapsiomaiselta näitä kysyy.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ans kun mä nyt hahmotan vielä tätä juttua, eli meillä on suomessa ylikilttiä ihmisiä, mikä takia ilkeät lääkeyhtiöt viekkaudella ja vääryydellä heitä pakottaa syömään lääkkeitä. Nämä lääkkeet muokkaavat heidän aivojaan, ja näistä ylikilteistä ihmisistä tulee katkeroituneita narsisteja tai jotain siihen suuntaan?

        Ei voi kun kiittää onneaan, että oma hoitohistoriani on ollu tulta ja tappuraa, ja olen todella pahasti oireillut koko ikäni. Olempahan tiennyt, että ei niitä lääkkeitä, tai pakkohoitoa, "vahingossa" olla tarjottu.

        Ei ne lääkkeet ole se itse ongelma. Vaan se että lääkkeillä ei näköjään pystytä pelastamaan lapsiomaisia, tai monisukupolvisia ongelmia. Esimerkiksi sitä narsismia ei pystytä parantamaan lääkkeillä. Minun milestä, lapsen ainoa pelastus narsistilta olisi huostaanotto. Mutta kukapa minulta tai keneltäkään lapsiomaiselta näitä kysyy.

        Oma taustani on enemmänkin niin päin, että molemmat vanhempani olivat paitsi dominoivia ja narsisteja ja toinen heistä vielä erityisen diktaattorimainen. Liian tiukassa kasvatuksessa, tai painostavassa ilmapiirissä kasvaa vain ylikilttejä ja kaikkeen liian suostuvaisia ja muita mielisteleviä ihmisiä. Kuten itsestäni tuli. Ei minusta kyllä ainakaan narsistia tullut.

        Jäin miettimään kuitenkin tuon sanan "katkeruus" kohdalla... Voi ehkä hieman pitää paikkansa. Mutta koska olen joutunut olemaan ja varttumaan sellaisessa ympäristössä ja kodissa, jossa ei saanut sanoa oikeastaan mitään, eikä etenkään omia mielipiteitä ja ilmaista omia tunteita. Niin, voihan se pitää paikkansakin. Ehkä minä olen sitten katkera. Miksi ei saisi olla? Mikä siinä tunteessa, tai oli kyseessä sitten mikä tahansa tunteenlaji on ei-toivottua, tai sitä ei saisi sanoa, kirjoittaa, tai tuoda esille?

        Silti ei katkeruus, vihantunne, tai oli se nyt sitten mitä tahansa, niin ei se nyt ole minulla koko ajan päällä. Tuskin kukaan viihtyisi omien nahkojensa sisällä, jos koko ajan jokin potuttaisi, tai aiheuttaisi vihaa tms. Jostakin syystä aika ajoin tietyt tunteet vain nousevat esille, ja tulevat pinnalle. Ja sitten tulee kirjoitettua omia tuntemuksia, ajatuksia, tai kannanottoja. Hyvä kysymys, että miksi? Pitäisiköhän välttää tänne keskustelupalstalle tulemista? On se kai ratkaisu tai vaihtoehto. Mutta minulla ei ole minkäänlaista hoitosuhdetta minnekään, niin kai tämä sitten toimii jonkinlaisena terapiana itselle.

        Mutta vakavoituen takaisin itse aiheeseen: Ehkä kaikkea ei vain ole koskaan tullut selvitettyä itse asianosaisten, tai minkään hoitotahon kanssa. Koska terveydenhuollossa ei oikeasti riitä siihen resursseja, että kykenisivät tarjoamaan riittävästi keskusteluapua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oma taustani on enemmänkin niin päin, että molemmat vanhempani olivat paitsi dominoivia ja narsisteja ja toinen heistä vielä erityisen diktaattorimainen. Liian tiukassa kasvatuksessa, tai painostavassa ilmapiirissä kasvaa vain ylikilttejä ja kaikkeen liian suostuvaisia ja muita mielisteleviä ihmisiä. Kuten itsestäni tuli. Ei minusta kyllä ainakaan narsistia tullut.

        Jäin miettimään kuitenkin tuon sanan "katkeruus" kohdalla... Voi ehkä hieman pitää paikkansa. Mutta koska olen joutunut olemaan ja varttumaan sellaisessa ympäristössä ja kodissa, jossa ei saanut sanoa oikeastaan mitään, eikä etenkään omia mielipiteitä ja ilmaista omia tunteita. Niin, voihan se pitää paikkansakin. Ehkä minä olen sitten katkera. Miksi ei saisi olla? Mikä siinä tunteessa, tai oli kyseessä sitten mikä tahansa tunteenlaji on ei-toivottua, tai sitä ei saisi sanoa, kirjoittaa, tai tuoda esille?

        Silti ei katkeruus, vihantunne, tai oli se nyt sitten mitä tahansa, niin ei se nyt ole minulla koko ajan päällä. Tuskin kukaan viihtyisi omien nahkojensa sisällä, jos koko ajan jokin potuttaisi, tai aiheuttaisi vihaa tms. Jostakin syystä aika ajoin tietyt tunteet vain nousevat esille, ja tulevat pinnalle. Ja sitten tulee kirjoitettua omia tuntemuksia, ajatuksia, tai kannanottoja. Hyvä kysymys, että miksi? Pitäisiköhän välttää tänne keskustelupalstalle tulemista? On se kai ratkaisu tai vaihtoehto. Mutta minulla ei ole minkäänlaista hoitosuhdetta minnekään, niin kai tämä sitten toimii jonkinlaisena terapiana itselle.

        Mutta vakavoituen takaisin itse aiheeseen: Ehkä kaikkea ei vain ole koskaan tullut selvitettyä itse asianosaisten, tai minkään hoitotahon kanssa. Koska terveydenhuollossa ei oikeasti riitä siihen resursseja, että kykenisivät tarjoamaan riittävästi keskusteluapua.

        Minä en jaksa jatkaa keskustelua sinun kanssasi joka näyttää näkevän narsisteja suunnassa jos toisessa ja ilmeisesti heittelevän jotain narsisti-leimoja itse kellekin. Kaikki on narskuja. Narsku siellä narsku täällä. Kun heittää kritiikkiä on heti narsku.

        Kyllä olin nuori ja naiivi mennessäni mt-systeemiin hox.hakemaan keskusteluapua ja tukea. Kiltti, kyseenalaistamaton, nosti lääkärin jalustalle. Nykyään olen kriittinen ajattelija joka ei enää uskokaikkea mitä hänelle sanotaan, etsin taustatietoa, tutkimuksia tukemaan sitä kannattaako jotain pilleriä ottaa käyttöön. Sen sijaan sain pillereitä ja astuin systeemiin jonka toimintaperiaatteiden en enää allekirjoita luovan hyvinvointia ja en suosittele hoitosysteemiä kenellekään läheiselleni. Ongelmani oli se etten ymmärtänyt systeemissä olevan biologisen paradigman.

        Eräs tuttuni kerran meni systeemiin hakemaan terapiaa vaikeassa elämäntilanteessa ja sai heti diagnoosin ja olisi saanut purkin SSRI-lääkkeitä. Seurattuaan kamppailuani niiden kanssa hän kieltäytyi, voi ihan hyvin nykyään koska moni ihmiselämän reaktio on normaali, oikeutettu reaktio asioihin mitä elämässä tapahtuu. Typerän diagnoosimerkinnän takia ollut hankala saada vakuutusta. Diagnooseillakin voi olla seurauksensa. Katui suuresti kun tajusi mitä siitä että hakee terapiaa systeemin kautta voi seurata.

        Tunnen ihmisiä jotka kamppailee lääkkeiden kanssa. On useanlaisia pillereitä. Jotka katuu päivää kun ne aloitti. Varmaan osa pahasta olosta ja ahdistuksen heittelyistä liittyy lääkkeisiin kun niiden pitoisuuden heittelee. Tunnen toki myös lääkkeistä hyötyneitä jotka useimmiten on käyttäneet niitä lyhyen aikaa. Minä olin typetä kun käytin vuosia.

        Nuorelle voimakkaiden psykoaktiivisten aineiden määräys on äärimmäisen epäeettistä tavalla mitä minulle määrättiin. Vastustan sitä yli kaiken miten helposti systeemi kylvää aineitaan nuorille ja vielä vuosikausiksi näkemättä ongelmia siinä.

        Itsehän niitä söin toki, ei kukaan niitä kurkustani alas laittanut, aivopestynä kylläkin (tapa millä ne määrättiin, miten ne perusteltiin). Mutta ihmiset tekee virheitä ja raskaamman kautta opin.

        Uskoin niihin aikani kunnes negatiiviset puolet oli jo niin lyöneet silmille että lopetin uskoni niihin. En enää hoitosysteemin psykoaktiivisilla aineilla huumaa päätäni koskaan. Elämä opettaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en jaksa jatkaa keskustelua sinun kanssasi joka näyttää näkevän narsisteja suunnassa jos toisessa ja ilmeisesti heittelevän jotain narsisti-leimoja itse kellekin. Kaikki on narskuja. Narsku siellä narsku täällä. Kun heittää kritiikkiä on heti narsku.

        Kyllä olin nuori ja naiivi mennessäni mt-systeemiin hox.hakemaan keskusteluapua ja tukea. Kiltti, kyseenalaistamaton, nosti lääkärin jalustalle. Nykyään olen kriittinen ajattelija joka ei enää uskokaikkea mitä hänelle sanotaan, etsin taustatietoa, tutkimuksia tukemaan sitä kannattaako jotain pilleriä ottaa käyttöön. Sen sijaan sain pillereitä ja astuin systeemiin jonka toimintaperiaatteiden en enää allekirjoita luovan hyvinvointia ja en suosittele hoitosysteemiä kenellekään läheiselleni. Ongelmani oli se etten ymmärtänyt systeemissä olevan biologisen paradigman.

        Eräs tuttuni kerran meni systeemiin hakemaan terapiaa vaikeassa elämäntilanteessa ja sai heti diagnoosin ja olisi saanut purkin SSRI-lääkkeitä. Seurattuaan kamppailuani niiden kanssa hän kieltäytyi, voi ihan hyvin nykyään koska moni ihmiselämän reaktio on normaali, oikeutettu reaktio asioihin mitä elämässä tapahtuu. Typerän diagnoosimerkinnän takia ollut hankala saada vakuutusta. Diagnooseillakin voi olla seurauksensa. Katui suuresti kun tajusi mitä siitä että hakee terapiaa systeemin kautta voi seurata.

        Tunnen ihmisiä jotka kamppailee lääkkeiden kanssa. On useanlaisia pillereitä. Jotka katuu päivää kun ne aloitti. Varmaan osa pahasta olosta ja ahdistuksen heittelyistä liittyy lääkkeisiin kun niiden pitoisuuden heittelee. Tunnen toki myös lääkkeistä hyötyneitä jotka useimmiten on käyttäneet niitä lyhyen aikaa. Minä olin typetä kun käytin vuosia.

        Nuorelle voimakkaiden psykoaktiivisten aineiden määräys on äärimmäisen epäeettistä tavalla mitä minulle määrättiin. Vastustan sitä yli kaiken miten helposti systeemi kylvää aineitaan nuorille ja vielä vuosikausiksi näkemättä ongelmia siinä.

        Itsehän niitä söin toki, ei kukaan niitä kurkustani alas laittanut, aivopestynä kylläkin (tapa millä ne määrättiin, miten ne perusteltiin). Mutta ihmiset tekee virheitä ja raskaamman kautta opin.

        Uskoin niihin aikani kunnes negatiiviset puolet oli jo niin lyöneet silmille että lopetin uskoni niihin. En enää hoitosysteemin psykoaktiivisilla aineilla huumaa päätäni koskaan. Elämä opettaa.

        Mielestäni SSRI-lääkkeiden määräystapaan ei ole tullut suuria muutoksia miten olen seurannut uutisointia aiheesta. Nuorille määrätään niitä yhä kasnavissa määrin. Tällä varmaan tekemistä korona-ajan kanssa edelleen joka rikkpi monen nuoren psyykeä. Ongelma on edelleen ihmisten aivokemioissa... tai ainakin siinä ettei muuta apua ole saatavilla. Lääkärivisiitti ei ole toimiva jos ei ainakin yksi respa ole kirjoitettu. Sairasta. Jos itselläni olisi teini-ikäinen pitäisin hänet mahdollisimman kaukana etenkin julkisista mt-palveluista ja lääkäreistä joilla on pakkomielle nähdä ihmiselämän ongelmat aivokemioiden kautta.

        Aikanaan ehkä SSRI-lääkkeitä määrättiin niiden kulta-aikana vielä vähemmällä kritiikillä niiden ongelmista, hienona toimivana ratkaisuna, ylivertaisena ratkaisuna. Se oli Patenttien kulta-aikaa. Itselleni määrättiin Escitalopramia (patentilla olevaa) kallista lääkettä joka oli tullut korvaamaan Citalopramin. Lääkäri kehui maasta taivaaseen miten tehokas lääke. Kyseessä oli todella tiukkaa tavaraa jo pienillä milligrammoilla jonka huomasin esim vähentelyvaiheessa ja jos yksi pilleri unohtui. Tämän tavaran alaisuudessa kasvoin aikuisuuteen,nykyään PSSD sen seurauksena. Pit vieroittautua lääkkeestä mitä määrättiin sen vieroitusaikana. En ole enää oma itseni kemiallisen myllytyksen jälkeen. Jäljelle on jäänyt rauniot.

        Onneksi sain elää varhaislapsuuden mihin ei sisältynyt pillereitä. Se oli aitoa elämää se, kun sai elää tunteensa ilman pillereitä. Jotkut lapsipolot ei saa elää sitäkään nykypäivän sairaassa maailmassa jossa aikuisilla ihmisillä, psykiatreilla ja lääkäreillä, on perversio nähdä ihmiskärsimys viallisten aivojen kautta jota pitää hoitaa aineilla.

        Tulen aina arvostamaan sitä osaa elämää kun olin lääkkeetön, se oli aitoa. Aivojani ja hermostoani ei oltu vielä turmeltu millään.
        Nykyään kaikki tunteeni on käyneet vuosien ja vuosien kemiallisen myllytyksen läpi.

        Olen pahoillani sinun puolesta jolle määrättiin Leponexia ja kokemastasi haitoista ja kohtelusta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en jaksa jatkaa keskustelua sinun kanssasi joka näyttää näkevän narsisteja suunnassa jos toisessa ja ilmeisesti heittelevän jotain narsisti-leimoja itse kellekin. Kaikki on narskuja. Narsku siellä narsku täällä. Kun heittää kritiikkiä on heti narsku.

        Kyllä olin nuori ja naiivi mennessäni mt-systeemiin hox.hakemaan keskusteluapua ja tukea. Kiltti, kyseenalaistamaton, nosti lääkärin jalustalle. Nykyään olen kriittinen ajattelija joka ei enää uskokaikkea mitä hänelle sanotaan, etsin taustatietoa, tutkimuksia tukemaan sitä kannattaako jotain pilleriä ottaa käyttöön. Sen sijaan sain pillereitä ja astuin systeemiin jonka toimintaperiaatteiden en enää allekirjoita luovan hyvinvointia ja en suosittele hoitosysteemiä kenellekään läheiselleni. Ongelmani oli se etten ymmärtänyt systeemissä olevan biologisen paradigman.

        Eräs tuttuni kerran meni systeemiin hakemaan terapiaa vaikeassa elämäntilanteessa ja sai heti diagnoosin ja olisi saanut purkin SSRI-lääkkeitä. Seurattuaan kamppailuani niiden kanssa hän kieltäytyi, voi ihan hyvin nykyään koska moni ihmiselämän reaktio on normaali, oikeutettu reaktio asioihin mitä elämässä tapahtuu. Typerän diagnoosimerkinnän takia ollut hankala saada vakuutusta. Diagnooseillakin voi olla seurauksensa. Katui suuresti kun tajusi mitä siitä että hakee terapiaa systeemin kautta voi seurata.

        Tunnen ihmisiä jotka kamppailee lääkkeiden kanssa. On useanlaisia pillereitä. Jotka katuu päivää kun ne aloitti. Varmaan osa pahasta olosta ja ahdistuksen heittelyistä liittyy lääkkeisiin kun niiden pitoisuuden heittelee. Tunnen toki myös lääkkeistä hyötyneitä jotka useimmiten on käyttäneet niitä lyhyen aikaa. Minä olin typetä kun käytin vuosia.

        Nuorelle voimakkaiden psykoaktiivisten aineiden määräys on äärimmäisen epäeettistä tavalla mitä minulle määrättiin. Vastustan sitä yli kaiken miten helposti systeemi kylvää aineitaan nuorille ja vielä vuosikausiksi näkemättä ongelmia siinä.

        Itsehän niitä söin toki, ei kukaan niitä kurkustani alas laittanut, aivopestynä kylläkin (tapa millä ne määrättiin, miten ne perusteltiin). Mutta ihmiset tekee virheitä ja raskaamman kautta opin.

        Uskoin niihin aikani kunnes negatiiviset puolet oli jo niin lyöneet silmille että lopetin uskoni niihin. En enää hoitosysteemin psykoaktiivisilla aineilla huumaa päätäni koskaan. Elämä opettaa.

        Minähän nimenomaan olen lääke ja psykiatriakriittinen. En ymmärrä, miksi otit minun kirjoitukseni tikun nokkaan? En kannata vaikeuksissa olevien ihmisten ylilääkitsemistä, tai ylipäätään lääkkeillä hoitamista. Pidän niitä ( "lääkkeitä") ihmisille haitallisina ja terveyttä vahingoittavina. Esille nostamani vastaukseni oli tarkoitettu edelliselle kirjoittajalle, joka väitti minua sen ( esittämäni kritiikin) perusteella narsistiksi. En hyväksy sitä, että täällä tehdään mitään analyysejä, tai diagnooseja kenestäkään tänne kirjoittavasta. Se on väärin. Kerroin kyllä vähän omasta perhetaustastani, jossa oli dominoivia ja narsistiset vanhemmat.


    • Anonyymi

      Minulla on mennyt hermosto pilalle varmaankin ainakin osittain vuosikausia kestäneiden lääkitysten seurauksena.
      Koen täysin turhaksi alkaa siitä haastaa psykiatriaa, koska uskoisin, etteivät he asiaa myöntäisi.

      On vain loppuelämä vietettävä harmillisen sairauden kanssa, kun liikuntakyky heikkenee pikkuhiljaa.

      • Anonyymi

        Todella ikävä kuulla ja olen todella pahoillani kokemastasi. Itsestä olisi mielenkiintoista tavata tällainen lääkäri joka osoittaisi kriittistä ajattelua sekä mahdollista huolta pitkäaikaisten ja runsaasti kasvuiästä syötyjen psyykenlääkkeiden tekemästä vahingosta sekä sen vaikutuksista elämänlaatuun ja terveyteen. Toisaalta psykiatrien tapaaminen on menneiden kokemuksien vuoksi triggeröivää koska kokemuksia niin huonoja että kynnys mennä kenellekään avautumaan on hyvin korkea.

        Eivätkä he myönnä monet varmaan helposti kun oma elanto on niin sidoksissa reseptien kirjoitteluun. Ja lojaaleja kollegoille. Monet varmaan elävät denialismissakin tuottamastaan harmista ja ne on niitä muita psykiatreja jotka tuottaa harmia, "ei minun vastaanotollani ja minä niin vastuullisesti teen kaiken". Ajatuksena on että psyykensairaudet on niin vakavia niin toisten terveyden kakkominen on oikeutettua sairauden vakavuuteen nähden ja eihän nyt kenellekään potilaalle tule haittaa kun ne haitat on niin harvinaisia!

        Me ketkä koemme että terveytemme on kärsinyt tai jopa mennyt kokonaan psyykenrohtojen kautta vain kuvittelemme asian.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todella ikävä kuulla ja olen todella pahoillani kokemastasi. Itsestä olisi mielenkiintoista tavata tällainen lääkäri joka osoittaisi kriittistä ajattelua sekä mahdollista huolta pitkäaikaisten ja runsaasti kasvuiästä syötyjen psyykenlääkkeiden tekemästä vahingosta sekä sen vaikutuksista elämänlaatuun ja terveyteen. Toisaalta psykiatrien tapaaminen on menneiden kokemuksien vuoksi triggeröivää koska kokemuksia niin huonoja että kynnys mennä kenellekään avautumaan on hyvin korkea.

        Eivätkä he myönnä monet varmaan helposti kun oma elanto on niin sidoksissa reseptien kirjoitteluun. Ja lojaaleja kollegoille. Monet varmaan elävät denialismissakin tuottamastaan harmista ja ne on niitä muita psykiatreja jotka tuottaa harmia, "ei minun vastaanotollani ja minä niin vastuullisesti teen kaiken". Ajatuksena on että psyykensairaudet on niin vakavia niin toisten terveyden kakkominen on oikeutettua sairauden vakavuuteen nähden ja eihän nyt kenellekään potilaalle tule haittaa kun ne haitat on niin harvinaisia!

        Me ketkä koemme että terveytemme on kärsinyt tai jopa mennyt kokonaan psyykenrohtojen kautta vain kuvittelemme asian.

        En kyllä hyötyisi siitä yhtään mitään, vaikka kuka tahansa myöntäisi asian.
        Se ei tuo fyysistä terveyttäni takaisin.
        Ja on helpompi elää elämää eteenpäin, kun en jää murehtimaan menneitä.
        Koen, etten millään syyllistämisellä tms. voittaisi yhtään mitään, en myöskään jollain uhriutumisella, joka sekin tuntuu joillekin tulevan.

        Kun keskityn tähän päivään ja tähän aikaan, on henkisesti helpompaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En kyllä hyötyisi siitä yhtään mitään, vaikka kuka tahansa myöntäisi asian.
        Se ei tuo fyysistä terveyttäni takaisin.
        Ja on helpompi elää elämää eteenpäin, kun en jää murehtimaan menneitä.
        Koen, etten millään syyllistämisellä tms. voittaisi yhtään mitään, en myöskään jollain uhriutumisella, joka sekin tuntuu joillekin tulevan.

        Kun keskityn tähän päivään ja tähän aikaan, on henkisesti helpompaa.

        Ihan hyvä asenne, noin minäkin olen ajatellut parhaina hetkinäni haittojen jälkeen, mutta olisi silti ihan mielenkiintoista käydä tutkimuksissa lääkärillä joka ottaisi myös lääkehaitat huomioon.

        Kirjoitan haitoista terapiamielessä, se on ollut tapa prosessoida kokemusta.

        Myöskin toivoisin että hoitosysteemi muuttuisi turvallisemmaksi ja haitat huomioivammaksi potilaille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan hyvä asenne, noin minäkin olen ajatellut parhaina hetkinäni haittojen jälkeen, mutta olisi silti ihan mielenkiintoista käydä tutkimuksissa lääkärillä joka ottaisi myös lääkehaitat huomioon.

        Kirjoitan haitoista terapiamielessä, se on ollut tapa prosessoida kokemusta.

        Myöskin toivoisin että hoitosysteemi muuttuisi turvallisemmaksi ja haitat huomioivammaksi potilaille.

        Minullakin hermostosairaus selvitettiin, tutkittiin ja diagnosoitiin. Mutta ei kukaan alkanut selvittää, mistä se mahdollisesti johtuu.
        Tosin sanottiin, ettei johdu alkoholista, eli ei siihen paljon vaihtoehtoja jäljelle jää...


    • Anonyymi

      Suurin osa sivulle kommentoivista vaikuttaa luulotautisilta tms. niin on sekavaa jorinaa ja lääkärien haukkumista jne.

      • Anonyymi

        Psykiatrian lääkkeiden aiheuttamat haitat eivät ole luulosairautta. Ne ovat todellisia ongelmia. Uutta tutkimustietoa aiheesta julkaistaan nykyään melkein jatkuvasti.

        Kannattaisi sinunkin jo vähitellen herätä todellisuuteen ja tähän päivään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Psykiatrian lääkkeiden aiheuttamat haitat eivät ole luulosairautta. Ne ovat todellisia ongelmia. Uutta tutkimustietoa aiheesta julkaistaan nykyään melkein jatkuvasti.

        Kannattaisi sinunkin jo vähitellen herätä todellisuuteen ja tähän päivään.

        Ainakin silloin, kun haitat ovat jopa osittain näkyviä, ja tutkimuksilla todennettavissa, siinä ei ole mitään luulotautiin viittaavaa.

        Lääkärien haukkuminen voi johtua siitäkin, kun ihmisille yleensä jää voimakkaammin mieleen huonot kokemukset, joka varmaan johtuu siitä kun kaikki negatiivinen saa ne ikävimmät tunteet pintaan herkemmin.

        Olen ajatellut, että lääkäreiden tai hoitajien ( kuin ylipäänsä kenenkään muunkaan ) haukkuminen ei tee asioita sen helpommaksi, tai paranna millään tavoin omaa olotilaa.
        Parempi keskittyä positiivisiin ajatuksiin, niin ei päässä pyöri kaikki negatiivinen.
        Haitat ovat tulleet, jos ovat, eikä sille jälkeenpäin oikein voi mitään, niiden kanssa on vain elettävä. Ne eivät poistu, vaikka kuinka haukkuu tai katkeroituu kaikesta kokemastaan.

        Ja jos lääkitysten loputtua ei osaa olla asian kanssa sinut, eli ei pärjää ajatustensa ja tunteidensa kanssa, vaan syyttelee jatkuvasti jotain, lääkäreitä, hoitajia, ym. , niin onko ihminen silloin edelleenkään psyykkisesti paremmassa kunnossa.


      • Anonyymi

        Ihan niin, lääkärit haukutaan usein ihan turhaan monissa asioissa , koska sattuu että potilas ei omaa tilaansa itse tunnista Vaan jostain päähänpistosta saanut idean että lääkäri ei haluaisi hänen parastaan, häntä ei ymmärretä, hän tietää parhaiten , hänen lääkkeissä on jotain joka ei sovi, jne
        Joten monella on hyvin epäluuloinen asenne hoitoon Ja täten etsivät asioita jotka tukisivat heidän mielipidettään oikeaksi.
        Jokaisella in itsestään oma suojeluvaisto sekin kuuluu elämään, mutta joskus se pettää kun voi huonosti ja silloin alkaa syyttelyt, omaa osaa ei asiassa nähdä .
        Toiset ottavat päihteitä ja lääkkeitä yhtä aikaa ja kun vaikeuksia tulee niin ei koskaan laiteta niitä alkoholin piikkiin , vaikka usein on niin että alkoholilla on suuri vaikutus ihmisen elämään


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Psykiatrian lääkkeiden aiheuttamat haitat eivät ole luulosairautta. Ne ovat todellisia ongelmia. Uutta tutkimustietoa aiheesta julkaistaan nykyään melkein jatkuvasti.

        Kannattaisi sinunkin jo vähitellen herätä todellisuuteen ja tähän päivään.

        Olet melkoinen tunneälyn mestari. Toiset vahvasti epäilee terveytensä rapautuneen vuosien lääkkeiden seurauksena ja sinä tulet kuittaamaan tämän sekavana horinana ja luulotautisuutena.

        Eihän ne lääkehaitat tosiaankaan ole mitään luulotautisuutta. Niistä on tutkimuskirjallisuutta kun alkaa penkoa. Itselläni on vähän mustaa valkoisella jopa yhdestä kokemastani elämässäni erittäin merkitykselliseen rooliin nousseesta lääkehaitasta eli jotain todistetta on.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Psykiatrian lääkkeiden aiheuttamat haitat eivät ole luulosairautta. Ne ovat todellisia ongelmia. Uutta tutkimustietoa aiheesta julkaistaan nykyään melkein jatkuvasti.

        Kannattaisi sinunkin jo vähitellen herätä todellisuuteen ja tähän päivään.

        Milloin olen väitänyt ettei mistä tahansa lääkkeistä voisi olla haittoja ja että millä tahansa lääkkeillä ei voisi olla sivuvaikutuksia tms, milloin olen väittänyt sellaista?
        Itse vuosikymmeniä psyykelääkeitä käyttäneenä taidan tietää niiden haitoista sinua enemmänkin mutta osaan myös laskeskella että olen saanut niistä paljon apuja, on osattava ynnätä plussat ja miinukset, eikö vain?
        Useimmat täällä kommentoivat eivät näe muuta kuin niitä haittoja ihan joka paikassa ja vikaa ihan joka lääkärissä jne.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin silloin, kun haitat ovat jopa osittain näkyviä, ja tutkimuksilla todennettavissa, siinä ei ole mitään luulotautiin viittaavaa.

        Lääkärien haukkuminen voi johtua siitäkin, kun ihmisille yleensä jää voimakkaammin mieleen huonot kokemukset, joka varmaan johtuu siitä kun kaikki negatiivinen saa ne ikävimmät tunteet pintaan herkemmin.

        Olen ajatellut, että lääkäreiden tai hoitajien ( kuin ylipäänsä kenenkään muunkaan ) haukkuminen ei tee asioita sen helpommaksi, tai paranna millään tavoin omaa olotilaa.
        Parempi keskittyä positiivisiin ajatuksiin, niin ei päässä pyöri kaikki negatiivinen.
        Haitat ovat tulleet, jos ovat, eikä sille jälkeenpäin oikein voi mitään, niiden kanssa on vain elettävä. Ne eivät poistu, vaikka kuinka haukkuu tai katkeroituu kaikesta kokemastaan.

        Ja jos lääkitysten loputtua ei osaa olla asian kanssa sinut, eli ei pärjää ajatustensa ja tunteidensa kanssa, vaan syyttelee jatkuvasti jotain, lääkäreitä, hoitajia, ym. , niin onko ihminen silloin edelleenkään psyykkisesti paremmassa kunnossa.

        Ja vaikka miten vaikuttaisikin lääkäreitä niin asiat ei sillä parane.
        Sinä päivänä kun huomaa oman itseensä selllaisena kun on , niin on voittanut paljon


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan niin, lääkärit haukutaan usein ihan turhaan monissa asioissa , koska sattuu että potilas ei omaa tilaansa itse tunnista Vaan jostain päähänpistosta saanut idean että lääkäri ei haluaisi hänen parastaan, häntä ei ymmärretä, hän tietää parhaiten , hänen lääkkeissä on jotain joka ei sovi, jne
        Joten monella on hyvin epäluuloinen asenne hoitoon Ja täten etsivät asioita jotka tukisivat heidän mielipidettään oikeaksi.
        Jokaisella in itsestään oma suojeluvaisto sekin kuuluu elämään, mutta joskus se pettää kun voi huonosti ja silloin alkaa syyttelyt, omaa osaa ei asiassa nähdä .
        Toiset ottavat päihteitä ja lääkkeitä yhtä aikaa ja kun vaikeuksia tulee niin ei koskaan laiteta niitä alkoholin piikkiin , vaikka usein on niin että alkoholilla on suuri vaikutus ihmisen elämään

        Sillä ei ole mitään merkitystä minulle mikä psykiatrin aie on vaikka kuinka tarkoittaisi hyvää. Sillä on merkitystä että he tuhosivat terveyteni pseudotieteellä aloittaen nuoresta. En usko enää biologiseen psykiatriaan ja sen oppiin. Se on minulle kuin uskonto jonka jäsenyydestä olen eronnut.

        Jotkut osat varmasti psykiatriassa voi toimia ja lähimpänä ajatusperiaatteitani olisi esim keroputaan malli. Tai trauma informed care. Ynnä muu vastaava malli mistä lähdetään auttamaan ihmisiä ei diagnoosikeskeisen kehikon läpi.

        Olen minäkin kokenut hyvää apua mt-palveluissa (ei pillerikeskeistä) mutta se ei silti poista sitä että systeemi turmeli elämäni ja terveyteni opeillaan jossa suhtautuvat liiallisella itsevarmuudella ihmisten välittäjäaineiden muokkaukseen ja hermoston ronkkimiseen ymmärtämättä seurauksia. Esiintyen itsevarmana, tietäen mitä tekevät. Tietämättä. Hupsistakeikkaa.

        Hyötyjen ja haittojen suhde on pakkasen puolella vahvasti. Menetin elämästä vuosia lääkeannosten säätelylle, milloin oli genitaalit tunnottomat lääkkeiden takia, milloin oli tunne-elämä jäässä, milloin apaattinen olo, milloin oli hetken kestävä muka suotuisa reaktio lääkkeeseen. Vuosia oli ihme säätöä ja oliko lääke edes tehokas kun ynnäilee kaiken sen vaivan, säädön, omituiset ja hirveät olot mitä siitä puhkesi. Vähän pienemmällä annoksella oli parempi olo mutta sitten jossain vaiheessa tuntui että lääkkeestä piti päästä eroon kun ei se oikeasti tee mitään hyvää.

        Se mitä koin loppuvaiheessa psykiatriauraani oli niin järkyttävää että sana haitta on aika pieni kuvaamaan mitä koin. Näin kuinka kylmäkiskoinen inhottava järjestelmä se pahimmillaan on.

        Ja minä todellakin tiedän parhaiten mikä minua autraa nykyään, luotan omaan intuitiooni. Kyseenalaistan itseäni mutta myös luotan itseni ja arvostelukykyyni. Se on auttanut voimaan paremmin. Kuinka idioottina pidät ihmisiä kun vähättelet sitä että ihmiset ei voi löytää etsimällä tietoa itselleen apua esim netistä (esim vieroituksessa) ja painotat sitä kuinka lääkäri vain osaa auttaa ja se on suunnilleen potilaan asenneongelmasta kiinni jos menee pieleen jos nimenomaan lääkärin neuvoilla olo on mennyt huonoksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sillä ei ole mitään merkitystä minulle mikä psykiatrin aie on vaikka kuinka tarkoittaisi hyvää. Sillä on merkitystä että he tuhosivat terveyteni pseudotieteellä aloittaen nuoresta. En usko enää biologiseen psykiatriaan ja sen oppiin. Se on minulle kuin uskonto jonka jäsenyydestä olen eronnut.

        Jotkut osat varmasti psykiatriassa voi toimia ja lähimpänä ajatusperiaatteitani olisi esim keroputaan malli. Tai trauma informed care. Ynnä muu vastaava malli mistä lähdetään auttamaan ihmisiä ei diagnoosikeskeisen kehikon läpi.

        Olen minäkin kokenut hyvää apua mt-palveluissa (ei pillerikeskeistä) mutta se ei silti poista sitä että systeemi turmeli elämäni ja terveyteni opeillaan jossa suhtautuvat liiallisella itsevarmuudella ihmisten välittäjäaineiden muokkaukseen ja hermoston ronkkimiseen ymmärtämättä seurauksia. Esiintyen itsevarmana, tietäen mitä tekevät. Tietämättä. Hupsistakeikkaa.

        Hyötyjen ja haittojen suhde on pakkasen puolella vahvasti. Menetin elämästä vuosia lääkeannosten säätelylle, milloin oli genitaalit tunnottomat lääkkeiden takia, milloin oli tunne-elämä jäässä, milloin apaattinen olo, milloin oli hetken kestävä muka suotuisa reaktio lääkkeeseen. Vuosia oli ihme säätöä ja oliko lääke edes tehokas kun ynnäilee kaiken sen vaivan, säädön, omituiset ja hirveät olot mitä siitä puhkesi. Vähän pienemmällä annoksella oli parempi olo mutta sitten jossain vaiheessa tuntui että lääkkeestä piti päästä eroon kun ei se oikeasti tee mitään hyvää.

        Se mitä koin loppuvaiheessa psykiatriauraani oli niin järkyttävää että sana haitta on aika pieni kuvaamaan mitä koin. Näin kuinka kylmäkiskoinen inhottava järjestelmä se pahimmillaan on.

        Ja minä todellakin tiedän parhaiten mikä minua autraa nykyään, luotan omaan intuitiooni. Kyseenalaistan itseäni mutta myös luotan itseni ja arvostelukykyyni. Se on auttanut voimaan paremmin. Kuinka idioottina pidät ihmisiä kun vähättelet sitä että ihmiset ei voi löytää etsimällä tietoa itselleen apua esim netistä (esim vieroituksessa) ja painotat sitä kuinka lääkäri vain osaa auttaa ja se on suunnilleen potilaan asenneongelmasta kiinni jos menee pieleen jos nimenomaan lääkärin neuvoilla olo on mennyt huonoksi.

        "itse vuosikymmeniä psyykelääkeitä käyttäneenä taidan tietää niiden haitoista sinua enemmänkin "

        Hahahaha. Vai niin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Psykiatrian lääkkeiden aiheuttamat haitat eivät ole luulosairautta. Ne ovat todellisia ongelmia. Uutta tutkimustietoa aiheesta julkaistaan nykyään melkein jatkuvasti.

        Kannattaisi sinunkin jo vähitellen herätä todellisuuteen ja tähän päivään.

        Mutta sillä on hemmetin iso merkitys, miten sen asian ilmaiset. Jos ilmaiset sen kuin luulosairaus, niin sillä on päinvastainen vaikutus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta sillä on hemmetin iso merkitys, miten sen asian ilmaiset. Jos ilmaiset sen kuin luulosairaus, niin sillä on päinvastainen vaikutus.

        "Ainakin silloin, kun haitat ovat jopa osittain näkyviä, ja tutkimuksilla todennettavissa, siinä ei ole mitään luulotautiin viittaavaa."

        Se on ongelma että haitat ei ole helposti todennettavissa koska keskushermoston toiminta ei ole niin yksioikoinen, se säätelee niin monia toimintoja kehossa, esim autonominen hermosto. Hormonit jne. Se on kuin laitettaisiin dominopaikat soetumaan yksi toisensa päälle millaisia laajoja vaikutuksia psyykenlääkkeillä voi kehossa olla. Siksi ihmettelenkin kuinka innoissaan psykiatria on keskushermostoa lääkitsemässä pitkiä aikoja jonka ymmärrykseen heillä ei todellaan ymmärrys riitä ja sen kaikkiin seurauksiin. Helposti todennettavia on tyyliin esim.pakkoliikkeet tai juuri lääkkeen myötävaikutuksena puhjemnut diabetes. Haittojen kohdalla ollaan monesti subkektiivisten potilaan kuvausten varassa jolloin ne voidaan helposti laittaa potilaan mielenterveyden piikkiin. Jos joku toteaa että vaikka seksuaalipuoleni tuhoutui ja kuoli lääkkeillä niin lääkäri voi ehdottaa että no niinhän vaikka monet mt-puolen ongelmat tekee vaikka potilaan kokemus voisi olla ettei ongelmia ole ollut kuin lääkkeiden myötä. Tämä tekee minusta psykiatriasta poikkeuksellisen julmaa kun aina voidaan väittää jotain tällaista. Voidaan myös jättää yhdistämättä puhjenneita sairauksia lääkkeisiin vaikka yhteys voisi olla. Vaan todisteet puuttuu! Vaikka jotain näyttöä voisikin tiet.kirjallisuudessa olla yhteyksistä. Itse en olisi lainkaan ihmeissäni jos tulevaisuuden maailmassa psyykenlääkkeiden etenkin pitkäaikainen ja runsas käyttö yhdistettäisiin vahvemmin muistisairauksiin kuten dementiaan, muihin aivoja rappeuttaviin sairauksiin, tai joihinkin hermostosairauksiin sekä dysautonomiaan eli autonomisen hermoston häiriöihin. Ties vaikka jopa todetaan vahvasti että krooninen pitkäänjatkuva psyykenlääkkeiden käyttö pahentaa ja kroonistaa mt-ongelmia ja niihin liittyviä kognitiivisia oireita, unen häiriöitä ja jopa ihmisen kokemaa masennustilaa.

        "Parempi keskittyä positiivisiin ajatuksiin, niin ei päässä pyöri kaikki negatiivinen."

        Kunnon toksista positiivisuutta. Mielestäni ihmisen on saatava kokea kaikenlaiset tunteet voidakseen paremmin. Jos pinnalla on vihaa, kaltoinkohdelluksi tulon tunnetta niin ne on hyvä päästää pintaan, käsitellä. Ei vain "mennä eteenpäin". Ja vaikka menisikin eteenpäin irti haitallisista kokemuksista päästäminen on aaltoilevaa.
        Toki kiitollisuutta ynnä muuta kannattaa opetella harjoittamaan esim elämässä olevista hyvistä asioista ynnä muuta rakentavaa.

        "Haitat ovat tulleet, jos ovat, eikä sille jälkeenpäin oikein voi mitään, niiden kanssa on vain elettävä. Ne eivät poistu, vaikka kuinka haukkuu tai katkeroituu kaikesta kokemastaan." Totta mutta asian prosessointi voi helpottaa ja siihen voi auttaa myös vihan tunteiden käsittely. Lisäksi voi helpottaa ajatus että mielessään/kirjoittamalla parantaa systeemiä sellaiseksi että se ei tee samaa potilaille yhä uudelleen ja uudelleen. Kyyninen minä tosin ei usko että systeemi paranee koska se on aliresursoitua ja lääkeyhtiöiden resursseilla on niin suuri valta siihen mitä tutkitaan mikö estää ihmiskeskeisemmän paradigman syntymisen.

        "Ja jos lääkitysten loputtua ei osaa olla asian kanssa sinut, eli ei pärjää ajatustensa ja tunteidensa kanssa, vaan syyttelee jatkuvasti jotain, lääkäreitä, hoitajia, ym. , niin onko ihminen silloin edelleenkään psyykkisesti paremmassa kunnossa."

        Terveyden pilalle meno on traumaattista ja mielestäni on ihan normaalia tuntea kaunaa ihmisiä /systeemiä kohtaan jotka ovat kohdelleet vähätellen ongelmia tai turmelleet oman terveyden tai tuottaneet suurta harmia ymmärryksen puutteessaan. Itselläni tämä on prosessi, välillä helpompaa toisinaan muistot palaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin silloin, kun haitat ovat jopa osittain näkyviä, ja tutkimuksilla todennettavissa, siinä ei ole mitään luulotautiin viittaavaa.

        Lääkärien haukkuminen voi johtua siitäkin, kun ihmisille yleensä jää voimakkaammin mieleen huonot kokemukset, joka varmaan johtuu siitä kun kaikki negatiivinen saa ne ikävimmät tunteet pintaan herkemmin.

        Olen ajatellut, että lääkäreiden tai hoitajien ( kuin ylipäänsä kenenkään muunkaan ) haukkuminen ei tee asioita sen helpommaksi, tai paranna millään tavoin omaa olotilaa.
        Parempi keskittyä positiivisiin ajatuksiin, niin ei päässä pyöri kaikki negatiivinen.
        Haitat ovat tulleet, jos ovat, eikä sille jälkeenpäin oikein voi mitään, niiden kanssa on vain elettävä. Ne eivät poistu, vaikka kuinka haukkuu tai katkeroituu kaikesta kokemastaan.

        Ja jos lääkitysten loputtua ei osaa olla asian kanssa sinut, eli ei pärjää ajatustensa ja tunteidensa kanssa, vaan syyttelee jatkuvasti jotain, lääkäreitä, hoitajia, ym. , niin onko ihminen silloin edelleenkään psyykkisesti paremmassa kunnossa.

        Noinhan se on,tämä haukkuminen on aika yleistä erinlaisista sairauksissa , ja tunnen että on turhaa selvittää asioita näille jotka nyt kiven kovaan ovat varmoja asiastaan.
        Mutta tämä haukkumis vimma ja syyttelyt , on nähty , ja kumma kyllä aina samasta asiasta
        :mutta asiat eivät ole niin yksinkertaisia , ja niissä on vivahteita jos jonkinlaisia .
        Sen verran tiedän ettei sellaista hoitomuotoa ole olemassakaan joka parantaisi näistä
        Vuoden varmoja terveeksi , jaksoa on puhua näistä asioista ja kertoa omaa näkökantaansa vaan jos jollain on eri mielipide niin jo taas alkaa senkin ihmisen kyseenalaistaminen . Joten moni on tullut terveeksi lääkkeiden avulla , mennyt kaikki vaiheet läpi ja tyytyväisiä ettei enää ole sitä kamalaa tunnetta kropassa. Joten sitä saa olla iloinen näiden ihmisten puolesta.
        juuri positiivisuus on avainsana terveyteen. Ei helppoa , mutta pieni askel aina eteenpäin