Liian hyvä viinapää harmittaa

Anonyymi-ap

Olen mies joka lähestyy samaa ikää jossa isäni ja isoisäni olivat heidän lähestyessään samaa ikää kuin minä nyt. Olen pitänyt juomisesta ja humalassa olemisesta jo useamman vuosikymmenen ajan.

En ole koskaan ollut juoppo, eikä juomisesta ole koskaan koitunut minulle mitään ongelmia. Winston Churchillin sanoin olen saanut enemmän irti alkoholista kuin alkoholi on saanut irti minusta. Punaviini, samppanja, olut, terävältä puolelta joskus savuiset viskit, eteläamerikkalaiset rommit – elämän pieniä nautintoja. Ongelmani on seuraava:

Enää en tule humalaan. Juon ja juon enkä huomaa minkään muuttuneen. Velat eivät enää muutu saataviksi, kuunvalo ei enää paista lämpimästi kasvoilleni yön muutoin samettisessa pimeydessä. Kolmen, viiden, seitsemän lasillisen jälkeen olen yhä selvinpäin, kunnes – väsymys koittaa. Mikään ei enää paranna tunnelmaa, ei yhdeksäs, ei yhdestoista lasillinen. Menen nukkumaan. Aamulla herään väsyneenä, nousen ylös, vien koirat lenkille, odotan että pääsisin nukkumaan. Pettyneenä nykyaikaiseen alkoholiin totean, että yhtä hyvin voisin lopettaa juomisen kokonaan, kunnes parin-kolmen viikon päästä päätän yrittää uudelleen, ja tulos on aina sama.

Oletko koskaan löytänyt itsesi samanlaisesta allikosta? Mikä neuvoksi, kun mikään ei käy enää neuvoksi?

11

614

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Samantapaisesta muuten mutta, nyt ei enää edes nukuta, juon vaan ja möllötän. Ei kyllä piristäkään niin ,että huvittais jotain tehdä, aamulla tosi väsynyt, kun unet normaaliakin ja huonommat. Täytyis pitää kunnon tauko varmaan, että menis edes päähän jos vaan hermo kestää.

    • Anonyymi

      Vaikuttaa alkoholiongelmalta.

    • Anonyymi

      Vaikuttaa paskapuheelta, tai juot lastenannoksia. Se on ihan hölynpölyä ettei muka pääsisi känniin, ehtii heittää lusikkansa nurkkaan ennenkuin saavuttaa sellaisen tilan.
      Jos on alkoholiongelma, kannattaa hankkia siihen apua.

    • Anonyymi

      Siksihän ihmiset siirtyy vahvempiin päihteisiin kun entiset ei enää tehoa. Ensimmäiset lasilliset tuntuu eniten nousuhumalassa, mutta aina sitä ei tule ja vanhemmiten alkaa vaan väsyttämään, nuorena jaksaa paremmin. Yleensäkin kannattaisi juoda seurassa eikä yksin niin pysyy paremmin virkeänä, mutta menee hyvällä tavalla päähän.

      • Anonyymi

        Höpö höpö, aloitus varmaan jotain paskapuhetta. Eikä sitäpaitsi viinalla pääse semmoseen tilaan ettei se vaikuta enää ollenkaan, tai pääsee mutta se on kuollut.
        No, onhan niitä kaikkia moniongelmaisia, mutta se promillemäärä tulee tappamaan jossainvaiheessa, jos todellisuudessa vain juo ja juo. Varsinkin väkevillä saa itsensä tosi heikkoon kuntoon muutamassa päivässä tai viikossa, parissa, jos jää syömiset väliin.
        Huumeisiin siirtyvät heikköpäiset ja pahimpia ovat sekakäyttäjä nistit jotka eivät kaikki enää ikinä opi olemaan ihmisiksi kun sille tielle lähtevät.
        Jos on jotain päihdeongelmia niin apua kannattaa varmaan hakea ja niille nostan hattua ketkä selviävät ja joista tulee edes suhtkoht normaaleja, mitä ne mahdollisesti aikasemminkin ollu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö, aloitus varmaan jotain paskapuhetta. Eikä sitäpaitsi viinalla pääse semmoseen tilaan ettei se vaikuta enää ollenkaan, tai pääsee mutta se on kuollut.
        No, onhan niitä kaikkia moniongelmaisia, mutta se promillemäärä tulee tappamaan jossainvaiheessa, jos todellisuudessa vain juo ja juo. Varsinkin väkevillä saa itsensä tosi heikkoon kuntoon muutamassa päivässä tai viikossa, parissa, jos jää syömiset väliin.
        Huumeisiin siirtyvät heikköpäiset ja pahimpia ovat sekakäyttäjä nistit jotka eivät kaikki enää ikinä opi olemaan ihmisiksi kun sille tielle lähtevät.
        Jos on jotain päihdeongelmia niin apua kannattaa varmaan hakea ja niille nostan hattua ketkä selviävät ja joista tulee edes suhtkoht normaaleja, mitä ne mahdollisesti aikasemminkin ollu.

        Vaikuttaahan se jollain tavalla, mutta ei tule enää sitä tavoiteltua hyvän olon tunnetta. Kannattaa harventaa, juoda vähemmän kerralla ja kohtuudella juhliessakin, vanhempana juo helpommin liikaa kuin nuorena eikö elimistö kestä enää.


    • Anonyymi

      Joilakin on liian hyvä kahvipää ja pitää juoda paljon vahvaa kahvia, tulee kalliiksi ja terveys menee. Onneksi itse tykkään miedommasta, voi juoda enemmän eikä maksa paljon kun laittaa vaan 3 mitallista pannulliseen. Ammattilaistenkin mukaan liikaa poroja tekee kahvista vaan kitkerää. Sama alkoholin suhteen, parempi juoda mietoa kohtuullisesti.

    • Anonyymi

      No jo on kumma jos ei runsaalla kossupaukulla ala pyörryttämään.

    • Anonyymi

      Juoppas sammakonmätiä lantrattuna paloöljyllä. Alkaa potkia jo eka lasillisella. Kun luonnontuote ja synteettinen neste lantrataan keskenään syntyy ammoniakkiin verrattava myrkky, joka antaa ääliömäisen kännin sen nauttijalle.

    • Anonyymi

      Tarvitset vahvempaa yli 100 prosenttista alkoholia.

    • Anonyymi

      Aloittaja kertoo ikänsä kyllä tarkoin...
      Mutta siitä viinan vaikutuksesta, kyllä siihen vaan toleranssi kehittyy jo melko pienelläkin käytöllä, se on vaan hoksattava ja hyväksyttävä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      90
      1466
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1023
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      382
      857
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      155
      843
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      727
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      719
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      668
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      635
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      631
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      622
    Aihe