Laitetaampa energia painotteinen kirjoitus

Olkiluodon kaikki reaktorit tuottavat sähköä täydellä teholla – TVO:n turvallisuusjohtaja: ”Tätä päivää on odotettu”
Koekäytössä oleva Olkiluoto 3 on saavuttanut ensimmäistä kertaa maksimitehon. Noin 40 prosenttia Suomen sähkötehosta tulee tällä hetkellä Olkiluodosta.
Olkiluoto kolmonen on TVO:n mukaan nyt Euroopan suurin ja maailman kolmanneksi suurin sähköntuotantolaitos.

Nyt on taas se tuuleton päivä jolloin tuulivoima odottee tuulia parempia, ettei niiden varaan ole jatkuvuudessa niin luottaminen.
https://www.fingrid.fi/sahkomarkkinat/sahkojarjestelman-tila/
15 MW nyt oli tuulituotanto kokomaassa. Paljon nousee uusia "torneja, kun tuulee rivakasti tuotos on suurta. Pakasilla ei vain tuule niin. Kulutus nyt n 9000 MW, kovilla pakasilla mene jo yli 15000 MW, eli rajoituksia on siihen tulossa silloin.

Olisimme tarvinneet 90 luvulta jo pienempiä ydinvoimaloita jotka todettu toimiviksi.
Vihreä politiikka tuli ja sotki Hassin mukaololla näitten muutaman rakentamisen, taitolaisen piti päästä ideologiaansa tuomaan energia puolelle, kuten yhäkin vihreillä ollut yhteiskunta vastainen toiminta energian tuotantoon.Nyt Venäjä avasi silmämme miten vajavaisia silti yhä molemme OKL3 huolimatta. Vesivoimaa olisi ollut parennettavissa 1700 MW takavuosien tutkimuksen mukaan, silloin olisi puolet siitä laitoksien parantamisina, sen tutkimuksen mukaan.

Pojalla on täyssähköauto, ja sanoi lataavansa yösähköllä, kun laittanut pörssisähkön, kun entinen halpasopimus umpeutunut. Sanoi sen toimivan nyt ainakin toistaiseksi hyvin. Omalla kohdalla on omakotitalossa maalämpö, ja 1500 litran varaaja siihen, jos katkeinta tulee se riittää pakasella vuorokaudeksi, myös olen varannut puuta leivinuunia varten, myös takka on. Että täällä varaukset kunnossa. Myös kiertovesipumpun saan pyörimätän akkuvirralla invertterin kautta. Pieni Danfossin
kiertovesipumppu ei paljoa virtaa vaadi kun voi laittaa pienellekin teholle, jolla säästötilassa tulee hyvin toimeen katkoksien aikana. Lattialämmitys myös varaa
lämpöä useiksi tunneiksi yksinäänkin, kellä sellaisia vesikierrolla. Sähkölattialämmitykset ei niinkään varaa, kun piuhat niin pinnassa.
Kuumavesi yleensä se suurin energiasyöppö, jos siihen saa "kuria" se voittaa huoneilman lämmityksen laskun. Yhdessä sitten tulee tupla säästöt. esim. kalliina energian aikana ei suihkutella pitkään, sellainen nopea suihkuttelu kyllä riittää.
Nyt alkaa säätöt energialle jota ollut tähän asti yllinkyllin. Jäänytmieleen jotkin halvan öljyn aikaiset rakentamiset, kun yksikin sanoi, ettei ole tarvetta villa-eristeitä niin paksusti laittaa kun keskuslämmitys öljy niin halpaa. Myös vihreät takavuosikymmeninä toitotti ettei Helsingin alueilla tarvitse niin paksusti villoittaa uudisrakennuksia kun ilmat niin lämpenee. Ilmat etenee entiseen malliin 4 -vuodenaikoina.

Näin omaa jorinaa. Jos sinullakin on kerrottava toimistasi, mikset kerro. Pojan lähes naapuri Paloheinässä näin tehnyt, nehän tekee hyvää vain tallaisille palstoille, joissa kiinnostaa toistenkin asiat paljon.

2

120

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos sinullakin on kerrottava toimistasi, mikset kerro. P

      • Anonyymi

        Ei ole, aina työtön


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      93
      3970
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      97
      3337
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      130
      2654
    4. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      223
      2086
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      90
      1843
    6. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      21
      1809
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      100
      1803
    8. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      114
      1617
    9. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1311
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      57
      1222
    Aihe