kuin valtaosa asiantuntijoista oletti. Eikä hän bluffaa nytkään niin ydinaseiden osalta. Mikäli Venäjä ei menesty ja onnistu valtaamaan Ukrainaa ja Putinin asema alkaa horjumaan Venäjällä, onko Putinilla ja hänen tukijoillaan muuta mahdollisuutta kuin ottaa ydinaseet käyttöön? Ei todellakaan ole. Putin on jo käytännössä hävinnyt EUn energiamarkkinat ja suhteet länsivaltoihin eliniäksi. Hänellä ei ole mitään saatavaa Länsivalloilta, pelkästään ryöstämällä otettavaa.
Vai kuvitteleeko joku tosissaan, että Putin porukoineen suostuisivat luopumaan vallasta oman kansansa hyväksi tai muuten vapaehtoisesti? Eivät suostu vaan heillä on kaikki pelissä ja ovat valmiit pelaamaan loppuun asti.
Bluffaako todella Putin? Bluffasiko Putin hyökätessä Ukrainaan? Ei bluffannut päinvastoin
13
53
Vastaukset
- Anonyymi
Bluffasi tietenkin. Sehän piti vain muka sotaharjoituksia. Sitten höpisi natseista, Natosta ja kemiallisista aseista täyttä potaskaa. Ei Ukrainassakaan kukaan uskonut putinia niin hulluksi ja itsetuhoiseksi.
- Anonyymi
Näin oli. Ei Putin missään vaiheessa sanonut suoraan hyökkäävänsä.
Toisaalta on niinkin, että jos Putin antaa käskyn käyttää ydinasetta, hän samalla antaa käskyn tuhota suurin piirtein koko maapallon. Siinä se menee Putinkin samalla.
Se on vähän niinkun Vesivehmaan jenkka."Sinä meni vanhat, sekä nuoret samallailla..."
- Anonyymi
Bluffaa tai ei jos erehtyy ampumaan ydinpommin ukrainaan, ampuu NATO ensimmäiseen suoraan putinin pers ee seeen!
- Anonyymi
Ei venäjän valtiosymboli turhaan ole kaksinaamainen kotka.
- Anonyymi
🤣😆😄😃🤣A L O I T T A J A H A N on aivan sekopää.
Eikös se vieläkään ole mennyt älyyn, että ei hyökännyt - teki intervention vain 😎😎
Raportti Luganskista: Donbassin tasavallat, Zaporozhye ja Kherson liittyivät Venäjän liittovaltioon!
H I E N O A ----ONNEA - se on 7 miljoonalle nyt tullut rauha - jos heitä häirtään vielä väkivallalla - SILLOIN SYTTYY SE SOTA - ja se on toista mitä olette nyt nähneet!
Tänään vietetään Donbassissa suurta voitonpäivää. Täällä Lugansissa kansalaiset ovat kokoontuneet todistamaan ja juhlistamaan historiallista hetkeä, kun Donetskin. Luganskin, Khersonin ja Zaporozhyen alueiden johtajat allekirjoittivat TV-lähetyksessä Kremlissä liittymissopimuksen Venäjän federaatioon. Lugansk on yli 8 vuoden torjuntataisteluiden jälkeen virallisesti Venäjän aluetta. Päätoimittaja Janus Putkosen kuva- ja videoraportti LPR:n keskustasta. - Anonyymi
Ei bluffanut ennen kevään hyökkäystä vaan kertoi avoimesti mitä tapahtuu ellei hänen vaatimuksiin suostuta Ukrainassa. Lännessä ja jopa Urkinassa uhttelua pidettiin bluffina siitä huolimatta, vaikka lähes koko Venäjän asevoimat oli siirretty rajalle ja sitä pidetiin pullisteluna.
Lännen mielestä hullun, venäläisten mielestä sankarin, tekemisiä ei pidä katoa toiveajatelen omien ogulaarien ja motiivien kautta vaan niin kuin venäläiset kuvittelevat asioiden olevan oikein.
Ei tehtäis taas samaa virhettä ja väitettäisi, että kukaan ei voinut tietää asiaa etukäteen. - Anonyymi
Putin joukkoineen HYÖKKÄSI itsenäiseen Ukrainaan ja luuli valtaavansa sen muutamassa päivässä. Ukraina ryhtyi urheaan puolustukseen ja työntää koko ajan Venäjän joukkoja pois Ukrainan alueelta. Putin julisti tappioistaan huolimatta Ukrainan alueita osaksi Venäjää mutta hän näkee vielä kuluvan vuoden aikana, kuinka Ukraina valloittaa omat alueensa pala palalta takaisin. Myös valloitettujen alueiden asukkaat iloitsevat venäläisten vetäytymisestä. Venäjä on menettänyt mahdollisuutensa yhteistyöhön muun maailman kanssa. Ainoastaan hallinnon vaihto Venäjällä voi vähitellen palauttaa sen kansainväliseen toimintaan. Se kuitenkin tarkoittaa, että Venäjä tunnustaa Ukrainan valtion olemassa olon, vetää joukkonsa pois Ukrainan alueelta, myös Krimiltä ja sallii Ukrainan itse päättää liittolaisistaan.
- Anonyymi
Venäjän on myös muodostettava länsirajalle omalle puolelleen 500 km demilitarisoitu vyöhyke jota YK valvoo. Tämän jälkeen voidaan arvioida venäjän kykyä toimia rauhanomaisesti yhteistyössä sivistysmaiden kanssa.
- Anonyymi
Kunhan USA ja Nato tarpeeksi kiusaa? Voi olla pakko pamauttaa..
- Anonyymi
Suomalaiselle on ilmeisen vaikeaa seurata Putinin tai venäläisten logiikkaa, jos sellaista ylipäänsä on. Joten lyhyesti:
Putin on tsaari ja päättää yksin asioista. Hän ei tarvitse enään NS kaasuputkea, kun ei ole Saksassa kaasun ostajaakaa hänen elinaikanaan. Putin ei tarvitse myöskään uusia tankkeja, hävittäjiä, ei ohjuksia, ei mikropiirejä jne, kun ne eivät ehdi valmistua hänen toivomassa ajassa.
Ainoa mitä hän tarvitsee tullakseen suureksi Venäjän historiassa on löytää syyllinen hänen tappioonsa. ja syy vaikka hävitä ydinsodassa. Syyllisen löytäminen on ollut viimeisen 100 v NL ja Venäjällä tärkeintä elämässä ja joidenkin elän ehto.. Syyllisen löytämiseen Putin tarvitsee luonnollisesti syyllisen ja syyllisestä kansa täyden tuen. Pieleen mennyt erityisperaatio Ukrainassa ei riitä ja sen vuoksi tarvitaan uhrauksia. Mikään muu kuin suuren joukon venäläisten nuorten uhraaminen rintamalla puolustamalla sodassa läntä eli Ukrainaa vastaa ei vakuuta venäläisiä vahvimmin Putinin syyttömyydestä. Länsi haluaa tuhota venäläiset. Se on agenda ja se tarvitsee todisteita vaikka vääriä.
Lännessä pitäsi ymmärtää se tosi asia, että Länsi ei taistele venäläisiä vastaan vaan Putinia, tsaareista suurinta ja logiikat, perustelut, argumentit, syyt, juonet, kieroudet, arvot, riskit jne tulevat yksistään Putinin pään sisältä. Ne eivät tule markknoilta, toreilta, ei futuureista, ei markkianarvosta, ei kvardaaleista, ei edes suurista tappioista vaan yhdestä ainoasta päästä. - Anonyymi
Tosi tarina. Kerran eräs venäläinen kadottii perintö kellonsa. Lähetti viestin menetyksestään parin päivän päästä. Lupasin selvittää asiaa ja löysin kellon. Sen oli palauttanut bussifirman siivooja. Ilmoitn, että kello oli löytynyt ja venäläinen oli iloinen suomalaisten rehellisyydestä ja totesi, että tuo ei olisi olut mahdollista Venjällä.
No sama tyyppi tuli myös uudestaan Suomeen ja sama juttu. Kellon ranneke oli ollut löysä ja kello pudonnut.. Kello oli kadonnut junassa. Soitti ja kyseli, että mistä sen kellon voisi löytää. Selvittelin asiaa jonkin aikaa löytötooimistoista. Ei löytynyt ja vastasin, että ilmeisesti kellon löysi joku venäjäinen. Ei pyytänyt etsimään enempää.
PS. Keelo ei ollut mitenkään arvokas muuten kuin tunne arvoltaan.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113515MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411576Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59826- 170823
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768