Moni voi ihmetellä että entä sitten, mutta tää on mulle tosi iso juttu, sillä mä oon varsinainen Naomi -Fani.
Asun niin kaukana, etten ole saanut käyntiä onnistuun ennen, kun mulla ei ittellä ole autoo. Huomenna pääsen työkaverin kanssa samaa matkaa Poriin.
Mulla on varmaan tuhat asiaa, mihin tarvisin apuja, mutta oikeestaan vaan hienoo, että sain käynnin järjestyyn, oon ihan täpinöissä.
Jännittää, huomenna menos näkijälle
31
1540
Vastaukset
- Anonyymi
Oliko hyväkin? kiinnostais minuukin.
- Anonyymi
Me ollaan kokoomas nyt porukkaa ja Naomi on tulossa. Jotkut on jo ollu hänen asiakkana mutta ite en ole vielä koskaan käynyt että odotan myös innolla :D
- Anonyymi
Kävin Naomin vastaanotolla kesällä, sitä ennen olin käynyt kerran. Kysyin häneltä rakkauselämääni liittyvästä asiasta. jonka hän ensin sivuutti täysin, tai paremminkin totesi että kultaseni, palataan siihen kohta mutta - - -ja nosti esiin ihan toisen asian, joka liittyi talousasioihini, eli kauppoihin, jotka olivat jo hyvän matkaa tekeillä.
Säästin kymmeniä tuhansia. Voisi kai sanoa että säästyin menettämästä, sillä jäi sijoittamatta kyseiseen kohteeseen. Se mitä sanoi, tai oikeastaan miten sen sanoi, sai minut tarkistamaan seikan, jonka olisin muuten sivuuttanut.
Että kun eräs ystäväni kerran kysyi, että mitä hyötyä näkijöillä käynneistä oikein on, voin sanoa omakotaisena kokemuksenani, että ainakin minulle ihan taloudellista hyötyä. - Anonyymi
Ihan käsittämätön monitaituri hän on.
Sen lisäksi että on lahjalla siunattu näkijä, ne hänen suunnittelemat hääkimput, joita esillä siellä Fasebookkissa, on jotain ihan omaa luokkaansa. Voi miten kauniita!
Oikein harmittaa kun menin itse vuosi sitten naimisiin, ja olisin jotakin sellaista toivonut, mutta kimppuni suunnitellut kukkakauppias ei jotenkin tavoittanut, mitä koetin selittää.
Miten voi olla, että jollekin kasaantuu tuolla lailla lahjakkuutta, ja sen lisäksi vielä tavattoman kaunis. Olen hänet kerran tavannut, ja hänestä huokuu sellaista lämpöä ja läsnäoloa, mikä on ihan käsin kosketeltavaa.- Anonyymi
Virkapa muuta, ja kun ei kuulemma jää edes tuohon :) Kuulin että on lisäksi vielä hirmu notkea, mistä hälle tullu lempinimi kissanainen ja lisäksi olen kuullut että hänellä on todella kaunis lauluääni!
Mulla ei ittellä fasee mutta siellä on kuulemma joku akrobaattikuva hänestä.
Jotkut naiset siitä salilla puhui, oli olleet hänen järjestämässä tapahtumassa ja koittivat sellaista liikettä, minkä Naomi oli heille näyttänyt, kun oli tullut kuntoilu puheeksi.
Kun Naomilta oli kysytty, että miten voi olla niin monilahjakkuus, oli sanonut että osa lahjoista annettiin syntymässä ja loput oppi työleirillä. Niinku juuri nopeutta ja ketteryyttä ja että hänellä ollut sellanenkii lempinimi kun elohopea, mikä siitä ettei ole hetkeekään paikoillaan.
Sanoisinko että aikas mielenkiintoinen tapaus tosiaankin :) Voi kun joku tajuis tehdä hänestä jonkun tv -ohjelman :) Kattelisin paljo mieluummin kun niitä iänikuisia samoja naamoja joka ohjelmassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Virkapa muuta, ja kun ei kuulemma jää edes tuohon :) Kuulin että on lisäksi vielä hirmu notkea, mistä hälle tullu lempinimi kissanainen ja lisäksi olen kuullut että hänellä on todella kaunis lauluääni!
Mulla ei ittellä fasee mutta siellä on kuulemma joku akrobaattikuva hänestä.
Jotkut naiset siitä salilla puhui, oli olleet hänen järjestämässä tapahtumassa ja koittivat sellaista liikettä, minkä Naomi oli heille näyttänyt, kun oli tullut kuntoilu puheeksi.
Kun Naomilta oli kysytty, että miten voi olla niin monilahjakkuus, oli sanonut että osa lahjoista annettiin syntymässä ja loput oppi työleirillä. Niinku juuri nopeutta ja ketteryyttä ja että hänellä ollut sellanenkii lempinimi kun elohopea, mikä siitä ettei ole hetkeekään paikoillaan.
Sanoisinko että aikas mielenkiintoinen tapaus tosiaankin :) Voi kun joku tajuis tehdä hänestä jonkun tv -ohjelman :) Kattelisin paljo mieluummin kun niitä iänikuisia samoja naamoja joka ohjelmassa.Kannatetaan!
Siis niin tylsiä nää nykyset ohjelmat! Eiks sinne tosiaan saada muita kun ne samat tyypit ja joka ohjelmaan. Käännät toiselle kanavalle nii taas ne on siellä.
Kyllä tosoiaan kaipais ohjelmia joissa olis jotain oikeesti mielenkiintosia. Noi tyypit mitä siellä nyt on, oli suurin osa töllös jo sillon ko olin nuori. Nää mitä sen jälkeen on sellasia naamanvääntelijöitä suurin osa että kun vaan näen laitan samantien jollekin kanavalle missä tulee ulkolaisia sarjoja tai vallan kii. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannatetaan!
Siis niin tylsiä nää nykyset ohjelmat! Eiks sinne tosiaan saada muita kun ne samat tyypit ja joka ohjelmaan. Käännät toiselle kanavalle nii taas ne on siellä.
Kyllä tosoiaan kaipais ohjelmia joissa olis jotain oikeesti mielenkiintosia. Noi tyypit mitä siellä nyt on, oli suurin osa töllös jo sillon ko olin nuori. Nää mitä sen jälkeen on sellasia naamanvääntelijöitä suurin osa että kun vaan näen laitan samantien jollekin kanavalle missä tulee ulkolaisia sarjoja tai vallan kii.Ei ne saa, ihan sääliöitä. Siinä viiden jälkeen ohjelmassakin ne samat tapaukset haastateltavina ties monettako kertaa. No sitten tulee toinen ohjelma, ja ne on taas siellä.
Itte en kattele enää mitään kotimaisia. Myöntäsivät osaamattomuutensa! Ihme junttia kansaa joka jaksaa jotain posseekin vahdata. Ei sussentään mitä lapsellista rääkymistä ja räkättämistä ja masked singersiä! Kuka neet ohjelmat oikeen suunnittelee. Jos multa kysytään niin ohjelmataso on paskaa ja vielä paskempaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Virkapa muuta, ja kun ei kuulemma jää edes tuohon :) Kuulin että on lisäksi vielä hirmu notkea, mistä hälle tullu lempinimi kissanainen ja lisäksi olen kuullut että hänellä on todella kaunis lauluääni!
Mulla ei ittellä fasee mutta siellä on kuulemma joku akrobaattikuva hänestä.
Jotkut naiset siitä salilla puhui, oli olleet hänen järjestämässä tapahtumassa ja koittivat sellaista liikettä, minkä Naomi oli heille näyttänyt, kun oli tullut kuntoilu puheeksi.
Kun Naomilta oli kysytty, että miten voi olla niin monilahjakkuus, oli sanonut että osa lahjoista annettiin syntymässä ja loput oppi työleirillä. Niinku juuri nopeutta ja ketteryyttä ja että hänellä ollut sellanenkii lempinimi kun elohopea, mikä siitä ettei ole hetkeekään paikoillaan.
Sanoisinko että aikas mielenkiintoinen tapaus tosiaankin :) Voi kun joku tajuis tehdä hänestä jonkun tv -ohjelman :) Kattelisin paljo mieluummin kun niitä iänikuisia samoja naamoja joka ohjelmassa.Haluaisin kyllä itsekin katsoa tv-ohjelman hänestä. Uskon että hänellä on näkijän kykyjä, koska onhan hänessä sellaista syvällisyyttä mitä ei muissa oikein ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haluaisin kyllä itsekin katsoa tv-ohjelman hänestä. Uskon että hänellä on näkijän kykyjä, koska onhan hänessä sellaista syvällisyyttä mitä ei muissa oikein ole.
Niin on, syvällisyyttä ja sielukkuutta. Kävin kesällä lomaillessa vastaanotollaan, ja se oli todella maaginen kokemus. Tuntui että aika ja paikka katosi, se hänen läsnäolo oli jotain käsin kosketeltavaa. Kerrankin, tuli tunne, että joku on todella minua varten.
Ihmettelen ettei kukaan ole häntä vinkannut jollekin ohjelmista vastaaville ---kuulin jollekin maininneen, että eri lehdistä on häneltä haastatteluja pyydelty, kun ihmiset on häntä vinkanneet jutunaiheeksi, juuri varmaan koska obn niin kiehtova ja salaperäinen persoona.
Onko se sitten tuolla televisio-ohjelmissa niin pelottavaksi koettava aihe. :( höh.
Ystävälleni oli taannoin sanonut, kun hän oli kysynyt, onko ollut televisiossa, että oli johonkin ohjelmaan pyydetty, mutta oli kieltäytynyt, perusteluna että on aito näkijä eikä sekaannu sellaiseen, misä selvänäköasioista tehdään hömpänpömppää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Virkapa muuta, ja kun ei kuulemma jää edes tuohon :) Kuulin että on lisäksi vielä hirmu notkea, mistä hälle tullu lempinimi kissanainen ja lisäksi olen kuullut että hänellä on todella kaunis lauluääni!
Mulla ei ittellä fasee mutta siellä on kuulemma joku akrobaattikuva hänestä.
Jotkut naiset siitä salilla puhui, oli olleet hänen järjestämässä tapahtumassa ja koittivat sellaista liikettä, minkä Naomi oli heille näyttänyt, kun oli tullut kuntoilu puheeksi.
Kun Naomilta oli kysytty, että miten voi olla niin monilahjakkuus, oli sanonut että osa lahjoista annettiin syntymässä ja loput oppi työleirillä. Niinku juuri nopeutta ja ketteryyttä ja että hänellä ollut sellanenkii lempinimi kun elohopea, mikä siitä ettei ole hetkeekään paikoillaan.
Sanoisinko että aikas mielenkiintoinen tapaus tosiaankin :) Voi kun joku tajuis tehdä hänestä jonkun tv -ohjelman :) Kattelisin paljo mieluummin kun niitä iänikuisia samoja naamoja joka ohjelmassa.Mä sain juuri loppuun hänen toisen kirjansa. Ihan hurjan mielenkiintoista luettavaa. En isommin ehdi lukea, mutta nyt olen ollut jalan takia saikulla, ja ystävätär vinkkasi noista kirjoista.
Vaikuttaa todella olevan hyvin monilahjakas ja salaperäinen, noissa kirjoissa hiukan aukesi tie hänen maailmaansa, en ole koskaan oikein tullut ajatelleeksikaan, että minkälaista hänenlaistensa elämä on, ja varsinkin Naomin elämässä sitä tuntuu käänteitä piisanneen.
Kyllä mielelläni myös katselisin ohjelmaa, jos hän sellaisissa esiintyisi. Joku sanoi hänen olleen tv:ssä, mutta on sitten mennyt itseltäni ohi, jos on ollut.
- Anonyymi
Äimänäkö on parasta katselun aikaa.
- Anonyymi
Mä en ole koskaan aiemmin käyny Naomilla mutta nyt varasin ajan hänen Halloween-tapahtumaan. Mun kaveri oli ollu viime vuonna ja oli hankkinu itelleen samalla talismaanin, sano että toteutu sen kanssa joku haaveensa nii tilasin nyt ittelleni myös :D
Rakkausasiat ei ole menny ihan putkeen niin pieni lisävahvistus ei varmaan haittaa :D Naomi vaikutti tosi ihanalta, kun viestiteltiin. Odotan innolla että pääsen häntä tapaamaan. Olen kaveripiirisä varmaan ainut ketä ei ole vielä koskaan käynyt millään ennustajalla. - Anonyymi
Löytyykö Lapin läänistä hyvää näkijää jonka luona voi käydä? Tai edes soittaa? Luulisi että juuri Lapista löytyisi.
- Anonyymi
Ihan samoja jankkauksia täälläkin.
- Anonyymi
näitä on jokaisessa keskusteluryhmässä
- Anonyymi
Naomi EI asu Porissa,ei likikään,joten ennen kuin aloitat sonnan jauhamisen niin ota sen osoite edes selville, hän asuu sastalamassa
- Anonyymi
On se. On se. Ko että tietääki kaiken Naomista! Ja joka ketjussa!
Onko sen verran yksinkertasuutta nyt ilmassa, ettei käsitä, että autolla pääsee! Ja junilla ja busseilla!
Kun on käynyt meillä täällä ihan Keski-Suomessa asti! Ja ystävä oli ollut tuolla Porin tapahtumassa häntä tapaamassa. Ja Tampereella asuva sukulainen käy hänellä säännöllisesti siellä. Sivistymätöntä meuhuamista ja jankkausta.
- Anonyymi
Varoitus okkultismistä sinulle
- Anonyymi
Odotukset on korkealla, ollaan mun ystävän kanssa menossa Naomille, loma alkaa nyt juhannuksesta ja Naomin luota ajellaan mökille.
Toivon, että saan vastauksia mun menneisyyden asioihin, jotka on jollain tavalla alkanut nousta viime aikoina mun uniin. Tietysti mua kiinnostaa myös mun nykyisen suhteen kestävyys.
Itse en ole hällä ennen käynyt, mun ystävä on, jännittää...- Anonyymi
Olen menossa myös Naomia tapaamaan, toista kertaa. Hänestä kertoo paljon se, kun teki mulle edellisen katsannon kolme kesää sitten, kaikki meni juuri kuinka oli ennustanut, ja olisin tuossa alkuvuodesta, kun se viimeinenkin asia meni kohdilleen, antanut hyvää palautetta.
Kysyin voinko soittaa hänelle ja kertoa, hän laittoi mulle vaan kukkahymiön ja että on iloinen että kaikki kohdallani toteutunut, ja että voin taas halutessa varata aikaa.
Tarkoitan että moni olisi varmaan halunnut mielelläänkin kuulla kehuja, mutta hän totesi vaan että kiitos kiitoksesta, ja että hyvää palautetta on aina mukava saada.
Nyt kun meen, aion kyllä antaa sitä hyvää palautetta. Ihanaa mennä taas, kaikki on tällä hetkellä aika hyvin, työasioihin toivon vähän ajantasatietoa, ja että kannattako mun hakea mihin olen aikonut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen menossa myös Naomia tapaamaan, toista kertaa. Hänestä kertoo paljon se, kun teki mulle edellisen katsannon kolme kesää sitten, kaikki meni juuri kuinka oli ennustanut, ja olisin tuossa alkuvuodesta, kun se viimeinenkin asia meni kohdilleen, antanut hyvää palautetta.
Kysyin voinko soittaa hänelle ja kertoa, hän laittoi mulle vaan kukkahymiön ja että on iloinen että kaikki kohdallani toteutunut, ja että voin taas halutessa varata aikaa.
Tarkoitan että moni olisi varmaan halunnut mielelläänkin kuulla kehuja, mutta hän totesi vaan että kiitos kiitoksesta, ja että hyvää palautetta on aina mukava saada.
Nyt kun meen, aion kyllä antaa sitä hyvää palautetta. Ihanaa mennä taas, kaikki on tällä hetkellä aika hyvin, työasioihin toivon vähän ajantasatietoa, ja että kannattako mun hakea mihin olen aikonut.Eipä suostunut minunkaan kehuja kuuntelemaan :)
Laittoi vastauksena Naomimaiseen tapaan että kultaseni, kissa kiitoksella elää ja että eipä kerkeä kiitoksia kuunnella kun pitää kallis aika käyttää uusiin ja toivottavasti yhtä tyytyväisiin asiakkaisiin.
Olenkin sitten kehunut ystäville ja tutuille :) Nappiin meni ja koko rahan edestä :)
- Anonyymi
nosto
- Anonyymi
Ei kannata auttajia fanittaa.
Ovat palvelijoita.
Sinua auttamassa.
Kannattaa kokeilla muitakin.- Anonyymi
Ai noin kateellinen, samantien kun tuon kateuskommenttisi laitoit, niin heti perään tämän: "Itsellä huono kuva Naomista.
Tyly, ja ei nähnyt minulle."
Huomaa meinaan noista kellonajoista että olet saman laittanut heti perään, kannattaisi ainakin muutama tunti odottaa, olisit uskottavampi.
Katsos kun voi olla niin etten nyt vaan halua muita kokeilla :)
- Anonyymi
Itsellä huono kuva Naomista.
Tyly, ja ei nähnyt minulle.- Anonyymi
Älä tarinoi. Naomi ei ole koskaan kenellekään tyly. Olet taas täällä haukkumassa vaikka et ole todellisuudessa ollut koskaan asiakkaanaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä tarinoi. Naomi ei ole koskaan kenellekään tyly. Olet taas täällä haukkumassa vaikka et ole todellisuudessa ollut koskaan asiakkaanaan.
Oli todellakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä tarinoi. Naomi ei ole koskaan kenellekään tyly. Olet taas täällä haukkumassa vaikka et ole todellisuudessa ollut koskaan asiakkaanaan.
Olen yksi monista asikkaista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli todellakin.
Älä jauha shittiä. Tunnen Naomin vuosien takaa ja vaikka miten monta tuttuanikin hänen asiakkaana. Kukaan, koskaan, ei ole edes vihjassut että Naomi olisi jotenkin tyly. Keskenäsi olet. Kateellinen kääkättäjä.

Niin Jollain Janssonilla nyt kova mainoskampanja että käykö täällä tai joku puolestansa tai joku muu kateellinen näkijää leikkivä sitten tunnettua näkijää haukkumassa.?
Turha vaiva, Naomin vuosikymmenten työtä ja hienoa mainetta loistavana näkijänä ei pystytä kateellisilla tölväisyillä pilaamaan. Hänet tunnetaan juuri mahtavasta ammattietiikasta, luotettavuudesta, ystävällisyydestä, empaattisuudesta ja rempseästä huumoristaan. Joka väittää tylyksi tai ylimieliseksi, valehtelee. Tai sitten käynyt pienessä sievässä toisella näkijällä ja sekoittaa ennustajat.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta344571Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203175Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2692311Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui492182- 1632039
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670- 171643
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601641Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1111611M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151269