Miten JT etsivät sellaisen JT:n, joka on vaihtanut puhelinnumeronsa ja osoitteensa salaiseksi? Löytyykö sellainen JT jotenkin?
Kadonnut JT
10
115
Vastaukset
- Anonyymi
Olen itse ihmetellyt samaa.
Joku kyttä systeemi heillä on.- Anonyymi
Oli kertoi aiemmin täällä, että jostakin ihmeestä he olivat tonkineet hänen salaisen osoitteensa, ja ilmestyivät oven taakse.
- Anonyymi
Kyselevät seurakuntalaisilta esim. työpaikan, mistä voi lähteä sitten työpäivän päätteeksi seuraamaan.
Kyselevät julkeasti.
Aikoinaan perustettiin puhelin jehovantodistaja-apu, niin lahkosta oli soitettu ja kysytty että kuka on perustaja. Neiti vastasi, että merkitty salaiseksi, emme voi kertoa. Mutta ilmoitti kyselystä lahkoaiheiselle foorumille.- Anonyymi
Entäs jos on eläkeläinen tai työtön? Miten seuranta onnistuu silloin?
- Anonyymi
"Miten JT etsivät sellaisen JT:n, joka on vaihtanut puhelinnumeronsa ja osoitteensa salaiseksi? Löytyykö sellainen JT jotenkin?"
Tuosta ei käy ilmi onko asuinpaikka myös muuttunut vai vain muutettu salaiseksi.
Mutta tietonsa salatessaankin ja paikkkauntaa vaihtaessa tieto voi joskus vuotaa jotakin kautta, vaikka suoranaista jäljitystä tuskin harrastellaan.
Perinteisestihän srk antaa uudet osoitetiedot, jos ne omaa, uuteen seurakuntaan, jonka alueelle henkilö muuttaa. Näin kuulema jopa erotetuista ja eronneista, niitä kuuluja, ainakin teoreettisesti vuoden parin välein tehtäviä paluutiedusteluja ajatellen.
Mutta sitten se oleellisin kysymys. Mikäli tuolla tavoin haluaa kokonaan kadota tutkasta, niin miksi ei sitten tee eroilmoitusta vaikka maistraatin kautta, niin saa yhteydenotot lakkaamaan.- Anonyymi
Mutta mitä . ittua se heille kuuluu missä exä asuu?
Pitäköön vain huolen itsestään ja lopettakoon ensin sen valehtelun ja mököttämisen.
Kun ne on lopetettu, tulkoon sitten.
Vaikka puoli vuotta ensin normaalia ihmisten käytöstä, kiitos.
Koska jt ovatten tarkkaakin tarkemmin valittu parhaaksi uskonnoksi, niin heillä on yhteys omnipotenttiin YHWH-setään taivaassa. Niinpä he vai avaavat suoran värilähetyksen taivaaseen ja kysyvät: missä mahtaa luuhata N.N. . Ja aivan samantien kaikkivaltias pistää osoitetiedot tulemaan. Näin se menee.
- Anonyymi
Näin se menee pierpietteitten.
Ei tule mitään perään kyttäämistä ei yhtään mitään
t . veikko - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin se menee pierpietteitten.
Ei tule mitään perään kyttäämistä ei yhtään mitään
t . veikkoNo, johan pomppas.
Kyllä minunkin oven takana niitä miehiä on käynyt vinkumassa.
- Anonyymi
Se eronnut on perillä lahkon konsteista, ja jos on perehtynyt Herran Sanaan, on osoite tärkeä, jotta uuden osoitteen alueella voidaan varoittaa ja kieltää vartiotornikaupustelua hänen luonaan.
Saattaisi vielä puhua asiat niin selviksi että tulisi lisää eroamisia
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Me, Suomen kansa, vaadimme Riikka Purran eroa ministerin tehtävästä
Riikka Purra on toistuvalla valehtelullaan osoittanut olevansa epärehellinen henkilö. Perustuslain kohdassa 60 § edell2468025Hotelli Kainuu konkurssiin
Vasta laajenivat Eskobarilla ja nyt näin https://www.kainuunsanomat.fi/artikkeli/hotelli-kainuu-hakeutunut-konkurssiin1223367Rikkaiden ja yritysten veroaleen ei ole varaa
Ei pieni Suomi pysty elättämään vanhenevaa väestöä nykyisellä veroasteella. Ainakin 5-prosenttiyksikköä pitää kokonaisve872935Purra jäi kiinni valehtelusta, Heinäluoma ei
Ja heti alkoi Purra joukkoineen maalittamaan Heinäluomaa. Niin toimii äärioikeistoa edustava putinistipersulauma, jonka92845"Minua ei kiinnosta opiskelu eikä töissä käyminen"
Voiko lausunnosta päätellä lainkaan mikä puolue saattaisi ajaa tuollaisen kansalaisen elämäntavan mahdollistamista? htt1332509- 252273
Huomentaaaa
Hyvää huomenta.... Tiiätkö kuinka vaikeata susta on ottaa mitään selvää ja ymmärtää yhtään mitään? Mukavaa päivää... sil382202Ainutlaatuiselle naiselle.
Osaat tietämättäsi tehdä edelleen suuren vaikutuksen minuun. Tämän piti olla jo ohi mennyttä mutta olin väärässä jällee371716- 241690
- 221421