Helppo se on heitellä vastuuttomia lupauksia kun ei tarvitse vastata mistää, ei edes omista puheistaan. Tarjotaan enmmän kuin hoitajat pyytävätkään.
KP:
"Tonnilla voisi aloittaa" – Perussuomalaisten kansanedustajaehdokkaat Peltokangas ja Sillanpää vaativat lisää palkkaa hoitajille
Sanni Aho
La 1.10.2022 klo 13:00 | päivitetty la 16:28
Keskipohjanmaa
Hoitajien palkkaus, hoitajamitoitus ja pakkolaki olivat Kaustisella kauppatapahtuman oheen telttansa pystyttäneiden perussuomalaisten kansanedustajaehdokkaiden huulilla.
Ensi kertaa ehdolle asettunut kokkolalainen kätilö Pia Sillanpää (ps.) pitää tärkeänä, että julkinen terveydenhuolto pidetään kasassa. Soiten tilanne on hänen mielestään kohtalaisen hyvä, mutta ongelmia on muualla Suomessa.
– Palkkaus on se ensimmäinen. Kyllä nyt valuu hoitajia Ruotsiin ja muille aloille palkan takia. Näen myös, että pakkolait eivät tee hyvää tälle alalle, Sillanpää sanoo.
Paljonko lähihoitajan tai sairaanhoitajan palkkaa tulisi sitten alalla olevan Sillanpään mielestä nostaa?
– Tonnilla voisi aloittaa. Enää ei vähempi riitä, toteaa Sillanpää.
Mauri Peltokangas (ps.) on samoilla linjoilla Sillanpään kanssa. Peltokangas viittaa myös, että kehitysapurahan sijaan budjettiin olisi voinut priorisoida rahaa hoitajien palkkaamiseen.
KP:
"Tonnilla voisi aloittaa" – Perussuomalaisten kansanedustajaehdokkaat Peltokangas ja Sillanpää vaativat lisää palkkaa hoitajille
Sanni Aho
La 1.10.2022 klo 13:00 | päivitetty la 16:28
Keskipohjanmaa
Hoitajien palkkaus, hoitajamitoitus ja pakkolaki olivat Kaustisella kauppatapahtuman oheen telttansa pystyttäneiden perussuomalaisten kansanedustajaehdokkaiden huulilla.
Ensi kertaa ehdolle asettunut kokkolalainen kätilö Pia Sillanpää (ps.) pitää tärkeänä, että julkinen terveydenhuolto pidetään kasassa. Soiten tilanne on hänen mielestään kohtalaisen hyvä, mutta ongelmia on muualla Suomessa.
– Palkkaus on se ensimmäinen. Kyllä nyt valuu hoitajia Ruotsiin ja muille aloille palkan takia. Näen myös, että pakkolait eivät tee hyvää tälle alalle, Sillanpää sanoo.
Paljonko lähihoitajan tai sairaanhoitajan palkkaa tulisi sitten alalla olevan Sillanpään mielestä nostaa?
– Tonnilla voisi aloittaa. Enää ei vähempi riitä, toteaa Sillanpää.
Mauri Peltokangas (ps.) on samoilla linjoilla Sillanpään kanssa. Peltokangas viittaa myös, että kehitysapurahan sijaan budjettiin olisi voinut priorisoida rahaa hoitajien palkkaamiseen.
Vastaukset 55
Vanhimmat
*
SosiaaliDemokraatit SDP Valehtelee Aina - Tosi On !
Kansa Muistaa ja Kansa Kostaa Vaaleissa SDP:lle !
Onneksi On PerusSuomalaiset Puolustamassa Kansaa Ja Kansa Antaa Kannatuksen PerusSuomalaisille !
*
Noiden käytännön toiminnan mukaan jokaisen hoitajan tulee saada työaikana p*nna, hakea alkosta viinat, järjestää oman aatteen ja yhdistyksen asiat ja jäsenkeräykset sekä tulla työpaikalle toisten hyysäämäksi ja passattavaksi. Mitenköhän se oikein hyvinvointialueen budjettiin mahtunee tämän palkankorotuksen lisäksi?
Samanlainen tonninlupaus kuin oli luoaukset pensan hinnasta.
Jokainen Suomen kansalainen on perussuomalainen. Kommarit, sossut ja vassut tapettiin jo vuonna 1917. Harmi kun pieni siemen jäi itämään. Ja nyt nämä siementen perilliset ovat yksiä perkeleitä, hah hah haaa!!!...
Ahhahhaa! Vai tonnilla voisi aloittaa.😅 Mitä persupellejä
Palkaa voi nostaa vaikka parilltonnilla ja samoin myös veroastetta 60% .
Demarien vappusatanen oli pikkurahoja kun Persut lupaa suoraan tonnin, ja tästä vasta aloitetaan.🤣
Ei olla köyhiä eikä kipeitä Persut lyö nyt tonnin pöytään tällä aloitetaan vai laitetaanko lisää taskut on täynnä massii kyllä täältä piisaa.
Peltokankaalla on rahoituskin valmiina. Kehitysapu on johtanut väestöräjähdykseen ja siitä johtuvaan ilmastonmuutokseen.
Kun mikään ei riitä........
HUS joutuu tekemään järkyttäviä säästöjä, lakkauttamaan päivystyksiä ja muuta kun rahat ei riitä, ja Persut lupailee tonneja sinne tänne. Tonnilla aloitetaan! Nyt on persuilla rahaa millä mällätä.
Aluehallinnon johtajat tulevat tekemään päivystyksen ym. kenttätyön sairaaloissa...
Hallitus törsää turhaan ja pihtaa kaikessa, mikä liittyy omaan maahan ja omaan kansaan, tulos on se mikä on. Mihinkään ei rahat riitä,
Meillä on niin oman kansan vastainen hallitus nyt kuin olla voi. Nykyhallituksen motto onkin Tuppuraisen sanoin ilmaistuna, että on vahingollista toimia oman kansan eduksi. Se on näkynyt hallituksen tahtotilassa ja toimissa koko sen kauden ajan.
Ilmoitus Prismassa.
Myydään hiihtomonot, käytetty yhtä vähän kuin Persut aivojaan.
Harmittaahan se muita kun perussuomalaisilla on Mauri
Jutta Urpilainen jakaa rahamme Afrikkaan ja Sanna Marin Etelä-Eurooppaan...
Olisiko se parempi, että kymmeniä tuhansia afrikkalaisia tulisi tänne? Eikö se ole parempi, että EU avustaa sinne paikanpäälle?
Huolehtikoo jokainen omasta maastaan itse. Suomella ei ole velvollisuutta pitää kymmeniä maita hengissä, kun täälläkin ihmiset kärsii köyhyydestä.
Avustukset aiheuttavat vain väestönkasvua ja kurjuutta. Rahat tarvittaisiin hoitajien palkkoihin kuten Mauri esittää.
Paljonkohan siitä köyhyydestä on itse aiheutettua?
Kyllä Afrikasta Suomeen tulijoita riittää, kun syntyvyys on siellä niin suurta, mitä enemmän heillä on apetta, sitä enemmän syntyy ruokittavia Afrikassa. Noidan kehä jatkuu eikä avustukset hyödytä.
Sitäpaitsi noista avustusrahoista vain pieni osa menee perille, suurin osa jää välille.
Kuten näkyy rahaa tarvittaisiin meillä koto-Suomessakin jotta saataisiin hommat kunnolla hoidettua.
Pitää hokata että vaalit ovat lähestymässä. Nytkin voitaisiin tottakai korottaa hoitajien palkkoja vaikka runsaastikin, mikä olisi mahdollista vain sillä kuuluisalla velanotolla.
Syyntakeettomia kun ovat
Taas ensi viikolla kyllä syyttävät hallitusta ja vaativat leikkauksia.
Persujen puheet ovat yhtä pehmoisia kuin aluevaalien edellä. Maurin lupaama vaalitonni tulisi maksamaan työnantajille noin puolitoista miljardia joka vuosi. Mistä rahat, kun persut vaativat samanaikaisesti verotuksen keventämistä?
Edelleen odotellaan sitä Maurin bensa-alea. Näyttää siltä, että bensan hinta on päässyt unohtumaan, kun herra itse ajelee enimmäkseen taksilla.
Turpas kiinni. Mauri ei ole luvannut mitään bensa-alea. Joten. Sinä saatanan sälli sietäisit kunnolla turpaasi, hah hah haaa!!!...
Demarit ovat kyllä lisäämässä hyväansioisia poliittisia turhake virkoja Soteen ja muualle ja tovereille räätälöivät samoin ihan turhia muita valtion virkoja, palkka huitelee 17 000 e/kk tienoilla, hallinto paisuu paisumistaan ja maksaa maltaita, Marinkin pestasi itselleen oikein avustajahaaremin, ei viitsi edes laukkuaan kantaa vaan haluaa siihen avustajan.
Marinin hallitus on lakimuutoksillaan haalimassa ulkomailta elätettäviä urakalla, kalliiksi sekin tulee pienelle kansalle elättää kaiken maailman ongelmaisia. Suomi ei pysty edes kunnolla pitämään huolta omasta kansastaan, silti haalii ulkomailta lisää huollettavia.
Jos hallitus tekisi järkipolitiikkaa eikä hukkaisi valtion rahaa turhaan, hoitajille olisi varaa maksaa parempaa kuin nälkäpalkkaa ja Suomen hyvinvointikin olisi paremmin hoidettu.
Muissa pohjoismaissa satsataan enemmän sosiaali- terveyspalveluihin ja hoitajien palkatkin on suomalaisia palkkoja paremmat. Oman kansan vastainen nykyhallitus ei vain halua satsata Suomeen ja suomalaisiin. Siksi meillä Suomessa on hoitokriisi ja hoitajapula.
Orpo ei yllättäin tiedäkään mistä leikata, mikä nähtiin ja kun kookapurralta udeltiin että miten hoitajien palkankorotukset kustannettaisiin, niin vastauksensa oli että ei vielä tietenkään. Ei siellä siis ole oikeistollakaan mitään ratkaisua tiedossa, koska lisävelanotosta puhuminen on ymmärrettävästi poissuljettua etenkin nyt vaalien alla. Tiedämme nyt kuitenkin että härskeimmät lupaukset tulee latelemaan persut ja aivan pokka päällä ja äänestäjiä tulee riittämään.
Kerrankin asiaa marinin hallituksen hyväveli järjestö syytää rahaa lähipiireille
Persut nyt vain ovat sitä heikompaa ainesta. Älyllisesti. Vuh, vuh, räksyti räks.
Ei ole demareilla varaa nyt pitää antaa karessi rahaa avustaja joukolle
Mutta kun sulla ei ole edes sitä vähää nyyh nyyh 😩😩😩
Sen karenssin vaatii laki ja silloin se on ilman muuta maksettava. Jos et saa hakea uutta virkaa 6 kk:n niin pitäisikö se olla palkatta?
Meillä hoitajamäärä / potilas on pohjoismaisittain ja laajemminkin vertaillen varsin runsas, eli juurisyyn täytyy olla tehottomuudesta. Velkarahan syytäminen asiaan ei muuta mitään.
No on se helvtin tehotonta kun yhtä hoitajan jälkiä siivoaa kolme hoitajaa ja jos työajalla ehtii ja pitää hoitaa kaikki viinanhausta, sivusuhteisiin ja puolueöyhötykset siihen päälle.
Saako persupoliitikot vielä rahaa Venäjältä?
Aloittaja on nyt hiukkasen väärässä kyllä PerusSuomalaiset ovat tehneet enemmän hoitajia koskevan asian suhteen kuin esim demarit ja vihreät no keskustalaisista ei edes kannata mainita
Kuten mitä? En osaa yhtäkkiä sanoa mitään mitä kokkolan peruZZuomalaiset olisi tehnyt hoitajien eteen. Se että heidän toiminnan ja käytöksen takia on jouduttu kehittämään asioita ei johdu heidän aloitteestaan.
Mitä? Mitä he ovat tehneet? Muistatko Sipilän hallitusta jossa persut olivat mukana ja mm.leikkaamassa hoitajien lomarahat?
Persut eivät ole olleet leikkaamassa hoitajien lomarahoja,kyllä se sai aikaan keskustan kuuluisa juha sipilä ja Suomen EU kurjimukseen sai aikanaa kuuluisa esko (EU) aho
latvalaho että Persu ja on ihan turha syyttää
Vastustiko persut lomarahojen leikkausta? Ei vastustaneet vaan äänestivät puolesta. Vastustivatko persut hallintarekisterilakia jolla pimitetään verorahoja, ei vastustanut vaan äänesti puolesta.
Tuo nyt on taas sitä kuuluisaa vassareitten mustamaalausta varmaan itsekin tiedät:)
Pitää kuitenkin tyhmimmänkin persun tiedostaa että Persut ovat oppositiossa sekä äärioikeistolainen populistipuolue. Heidän ainoa tehtävänsä on vain saada sinut äänestämään, eli puheet ja lupaukset muotoillaan juuri sen mukaisiksi.
Persut menevät kokoomuksen kanssa seuraavaan hallitukseen ja leikkaa pienituloisilta ja syyttää, että edellinen hallitus se vasta leikkasi.
Sama laulu oli Sipilän hallituksessa, syytettiin edellistä hallitusta leikkauksista ja leikattiin itse moninkertaisesti enemmän.
Kuka uskoo persuja?
Ei ehkä syytä leikkauksista vaan velanotosta ennemmin.
Voit poika ihan vapasti siellä hekumoida ja uskoa sitä soopaa mitä viherpunikit sinulle ovat syöttäneet usko vapaasti mitä ikinä uskot,mutta totuus on se että ainoana puolueena PeruSlaiset ovat pitäneet lupauksensa ja pitävät jatkossa Marin barbi kumppaneineen on ajanut Suomea alas ja tehnyt velkaa eniten ja Suomella on kaikkein eniten velkaa pohjoismaissa yli 40Mrd euroa ymmärätkö poju niin suurta lukua edes??
Suomi otti velkaa enemmän kuin Ruotsi, mutta kuinka paljon ruotsalaisia kuoli koronan aikana kun ei ollut rajoituksia eikä maksettu yrityksille eikä työntekijöille koronakorvauksia. Minä olen valmis maksamaan oman osuuteni veloista kun sillä velalla on säästetty ihmisiä.
Yle:
Janne Toivonen
5:15
Yle selvitti, paljonko lisävelkaa EU-maat ottivat kiivaimpana korona-aikana eli loppuvuodesta 2019 maaliskuuhun 2022.
Tulos on, että Suomi sijoittuu 27 maan vertailussa sijalle 8.
Velkaraha ja juustohöyläys sieltä täältä ovat ainoa vaihtoehto rahoittaa palkankorotukset. Tietysti moni huutaa että pitäisi leikata roimasti esim. lääkäreiltä ja kansaedustajilta, mutta kun sellaista ei tule millään tapahtumaan.
Hoitajat saivat sopimuksen, varmasti hallituksen vika?
Milloin me muut toistakymmentä vuotta opiskelleet pienipalkkaiset alle 2500e palkkaiset saadaan korotus yli 3000e? Nyt jo hoitajien keskipalkat yli 3000e. Ei tuo korotus tuo parempaa osaamista ja parempaa hoitoa kun asenne on aivan väärä. Hoitajien pitäsi muistaa aina että jokainen potilas maksaa heidän palkan korotetuista veroista pienellä palkalla. Koko hoitajien puolivuotta kestänyt kiristys ja uhkailu oli törkeää ja kertoo myös asenteesta potilaiden hoidossa. Mitä tulee kiireeseen ja liian vähäiseen henkilökuntaan, katsokaa ympärille, sellaista se on joka ainoalla alalla.
Hoitajat on alinta roskasakkaa. Esimiehetkin vain toteaa, että eipä muut hoitajat osaa ajatella, että juoppo hoitaja voisi olla minkäänlainen potilas-, liikenne- tai turvallisuusriski. No eipä varmaan. Ja työsuojelu on hädissään mikä hirveä häpeä asia voisi organisaatiolle olla, ihan kuin Kokkolan pitäjässä ei tiedettäisi, miten asiat on.
Hokkus pokkus ja näin perusvenäläiset neuvotteli hoitajille palkankorotukset!! Kiitos Maurille myös penzanhinnan laskemisesta. Äänestän teitä näin hyvän työn vuoksi!!
Hoitajien kanssa tuli sopimus. Ei tarvittu Maurin toimintatonnia.
Hallituksen vika tämäkin.
Taitaa olla persuissa laskelmoitu että kohuja kannattaa aiheuttaa myös överein vaalilupauksin. Se bensa-alekohu oli ihan tahallista kusetusta ja Make kun tällaiseen ihan pokkana kykenee ryhtyä, niin lisää on luvassa. Katsotaanpa vaan vaalien lähestyessä.
Vaalit lähestyy. Mauri puhuu p@skaa sen minkä kerkiää. Hölmöt persut voi jopa uskoa niitä puheita. Aina kannattaa yrittää.
Ne hölmöt persut eivät ole tehneet Suomelle pohjoismaiden suunta tämän hetkistä yli 40Mrd velkaa ja saattanaet tätä valtiota perikattoon viherpunikit sen sijaan ovat että kiitti vaan heille monta sukupolvea maksaa marinin hallituksen aiheuttamia velkoja eteenpäin sekö on mielestäsi edistystä? on otettu velkaa ja lahjoitettu se samantien italialle ja nyt saksalle onko se mielestäsi viisasta?