Ukrainalaista

Suomeen on alettu tuomaan ukrainalaista olutta. Itse ostin lähimmistä isoSta marketiSta pari tölkkiä Obolonia. Ihan hyvää perusbisseä, mutta lähinnä Ukrainan tukemisen vuoksi sitä ostin. Voihan sillä nostaa maljan ja kippistellä kun Ukraina seuraavan isoja sotilaallisia voittoa sodassa ottaa.
3273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Esim. Tänään on hyvä nostella maljoja sillan kunniaksi juuri tällä olusella.

Äänestä

Join ennen usein valkovenäläistä, Olvin tytäryhtiön valmistamaa, (nimi sensuroitu) olutta, kun asuin Tallinnassa. Nykyään lähinnä Keski-Eurooppalaisia laatuoluita Pikkulinnussa sekä saunaoluina paikallisia tuotemerkkejä. Tuota ukrainalaista voisin maistaa, ihan vaan tukena Ukrainalle. Muuten kyllä menen nykyään laatu ja makunautinto edellä, kun ei hinnalla ole juurikaan väliä.

Äänestä
  • Se Olvin omistaman Valko-Venäläisen panimon Lids...-olut kyllä varsin hyvää. Olen itsekin sitä juonut silloin tällöin jo usean vuoden ajan. Tuo Obolon on puolestaan hyvää perusbulkkia, mutta tukemisen vuoksi sitä on hyvä ostaa. Tänään sillä voi kippostella vaikka Hersonin vapauttamisen kunniaksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomeen on alettu tuomaan ukrainalaista olutta. Itse ostin lähimmistä isoSta marketiSta pari tölkkiä Obolonia. Ihan hyvää perusbisseä, mutta lähinnä Ukrainan tukemisen vuoksi sitä ostin. Voihan sillä nostaa maljan ja kippistellä kun Ukraina seuraavan isoja sotilaallisia voittoa sodassa ottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu